Näillä presidentinvaaleilla on oleellinen merkitys koko Suomen tulevaisuudelle.
Ymmärtääkö Suomen kansa ajoissa sen, mitä olisi seurauksena sille että kokoomuksen Niinistö valittaisiin presidentiksi? Jos sekä pääministeri että presidentti olisivat samasta puolueesta ja vielä oikeistolaisesta kokoomuksesta, seurauksena olisi kokoomus-diktatuuri. Presidenttillä on perustuslain mukaan valta pääministerin kanssa kaataa hallitus. Presidentillä on valtaa lainsäädännön muuttamisessa.
Nyt kun Suomen lehdistö ja mediat ovat menettäneet puolueettomuutensa ja vapautensa vain me kansalaiset voimme estää kokoomusdktatuurin synnyn.
Toisin on esimerkiksi juuri Saksassa, jossa on ymmärretty säilyttää historian opettamana vapaat ja puolueettomat mediat.
Kuinka suureksi maastapako Suomesta tulisikaan, jos kokoomustandemista eli kokoomusdiktatuurista tulee totta?
Kokoomus ja RKP ovat yhdessä riistämässä kokonaan vallan itselleen Suomessa, Mediat ovat jo kokoomuksen ja RKP:n hallussa. RKP:lla on oikeusministerin ja puolustusministerin salkut ja kokoomuksella, suomenruotsalaisella Stubilla Eurooppaministerin salkku sekä pääministerin salkku.
Nyt ei ole enää kyse, jos Niinistö valitaan presidentiksi kokoomuspoikien hiekkalaatikkoleikeistä. Kokoomuskolmikko Katainen, Stubb ja Häkämies ovat kunnostautuneet Venäjävastaisuudellaan. Kokoomuksen suuri tavoite on Nato-jäsenyys.
Kyse näissä presidentin vaaleissa diktatuurin synnystä tai ei estämisestä. Kokoomustandemin avulla RKP pystyisi säilytettämään ikuisiksi ajoiksi suomenruotsalaisten etuudet ja suomenkielisten pakkoruotsittamisen.
Kielikysymyksen on kuitenkin ratkettava toisella tavalla kuin kokoomus-rkp- diktatuurilla !
SDP on nyt kaiketi havaitsemassa vähitellen minkä virheen se itse on tehnyt itselleen ja tekemässä lisää.
Kansakunnan uhka on nyt suuri, kokoomus(rkp)-diktatuuri voidaan estää vielä sillä ettei kokoomustandemin syntymiselle anneta mahdollisuutta.Lehdistölle ja muille medioille olisi mahdollisuus palauttaa niille kuuluva tehtävä: olla vapaina ja puolueettomina vallan vahtikoirina.
Suomihan on nyt yhä Ruotsin (suomenruotsalaisen eliitin) vallan alainen, jota status quota kokoomus Niinistöineen haluaa ylläpitää.
Mielenkiintoinen tutkimuskohde yhteiskuntatieteellisesti ja monen muun tieteen alankin kannalta, kuinka Suomen käy presidentin vaaleissa 2012. Onnistuuko kokoomuksen( RKP:n ) diktatuurihanke 2012 muualla monipuoluejärjestelmämaana tunnetussa Suomessa, joka kutsuu itseään pohjoismaiseksi hyvinvointivaltioksi.
2012 presidentinvaaleilla on oleellinen merkitys koko Suomen
6
59
Vastaukset
Käy katsomassa sivistyssanakirjasta (löytyy kirjastosta; kirjaston osoitteen löydät kotikuntasi kotisivuilta) mitä tarkoittaa "diktatuuri".
- Sisämaan Willy
Diktatuuri? Minä opin sen sanan viime vuosisadalla. No, esimerkki, jos joku kuviteltu kaupunginjohtaja ja poliittinen puolue sanelisivat meille, että kaupungin kalasatamaan rakennetaankin Mulkenhejm-museo tai koko maa liitetään johonkin uskomattoman kansanvaltaiseen liittoon, ilman että kansa siitä päättää, se olisi diktaatti, ja sellainen järjestelmä olisi diktatuuri. Onneksi ei meillä!
- Seonjämptinäin
Tosi asia on se, että Presidentti ei vaikuta mihinkään. Presidentti on kuin Ruotsin Kuningas. Pelkkä nauhanleikkaaja ja peruskivien valaja.
- Näytön paikka
Kyllä näin on. Itse ainakin aion äänestää ketä tahansa muuta, vaikkakin Niinistöstä se saattaa hyvinkin tulla, pahoin pelkään. Nyt täytyy saada Niinistö ainakin todella koville 2 kierroksella, eli repiä jotain irti oikeasti siitä herrasta, liian helpolla ei saa päästä! Kansa puhukoon nyt! Galluppeihin ei kyllä passaa todellakaan luottaa, onhan se nähty että päälehdet on ihan Kokoomuksen liekassa.
- äänestän sädehoitoa.
Samaa mieltä. Kallupit ja median mielipiteiden manipulointi on jo hyvin lähellä diktatuuria ja kaikenlisäksi sitä ei johdeta suomesta, vaan nämä arvoisat herrat ovat pieniä etäispesäkkeitä, joiden etenemiselle on tehtävä loppu tässä maassa.
- valmiiksitäynnä.
KUKA VALVOO ENNAKKOÄÄNESTYS LAPPUJA ?
niitä voi muuttaa miten tahtoo numerot uusiksi .
musta tussikynä olis että ei voi muuttaa muuksi.
EI IKINÄ LYIJYKYNÄ.
joka puolueesta pitää olla VALVOJAT koko ajan.
kuljetus ja säikö
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1242053Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1331957Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101811Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561479Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341395Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5321113Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50980Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115927Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse349899