Wilkersonin ennustus 2008

vaikeat ajat tulossa

Tämä on osa Leo Mellerin puheesta Paluuta ei ole!, joka on pidetty Seinäjoella 14.12.2008.
”En tiedä, onko Suomessa kovinkaan laajalti vielä tiedossa David Wilkersonin erittäin erikoinen ja uskaltaisinko sanoa näin jopa suorastaan outo näky, jonka hän on saanut syksyllä 2008. Se, mitä Jumala näytti Wilkersonille, hän kirjoitti sen paperille – sulki paperin kirjekuoreen, joka sinetöitiin kiinni - ja tämä kirjekuori ja siellä oleva kirjoitettu näky on talletettu jonkun turvapalveluja tarjoavan yrityksen suureen kassaholviin Manhattanin peruskalliossa.
Mitä tahansa tuossa paperissa lukee, Wilkerson on asettanut ehdot tämän ilmestyksen avaamiselle ja sen lukemiselle, kun tapahtuu eräitä asioita. Mitkä nämä asiat ovat?
Hän toteaa, että Euroopassa tai Pohjois-Afrikassa niin yksi kansakunta – koko kansakunta – läpikäy totaalisen vararikon, joka julistetaan yhdessä vuorokaudessa. Siis Islanti ei ole mitään. Se, se on vain tuollaista värinää sen rinnalla, mistä Wilkerson profetoi. (Minä uskon ja ymmärrän näin, että tämä kansakunnan nimi on kirjoitettu siihen sinetöityyn paperiin, joka on peruskalliossa olevassa kassakaapissa New Yorkissa.)
Hän ei voi sanoa sitä nyt, koska jos hän sen nyt ilmoittaisi niin – no jokainen meistä voi spekuloida, mitä se merkitsisi – mutta hän sanoo joko Euroopassa tai Pohjois-Afrikassa. Tämä on viittaus jota yleensä käytetään silloin, kun puhutaan Välimeren alueesta. Joten jossakin Välimeren jollakin rantaviivalla on se valtio, joka 24 tunnin sisällä on kokeva totaalisen vararikon.
Kun tämä tapahtuu – Wilkerson puhuu nyt ennen kaikkea kristityille omassa maassansa. Hän sanoo näin – Niin teillä amerikkalaisilla kristityillä on täsmälleen kaksi viikkoa aikaa nostaa rahanne pankeista. (Ehkä se hyvin koskee myöskin meitä täällä Euroopassa). Teillä on kaksi viikkoa aikaa nostaa rahanne pankeista. Sillä sen jälkeen Yhdysvallat, Eurooppa, eräät muut alueet tulevat julistamaan niin sanotun Banking Holidayn, joka tarkoittaa sitä, että pankit pistävät ovensa kiinni asiakkailta. Henkilökunta ei ole lomalla. Se on tekemässä työtä lukittujen ovien takana. Mutta yhtään laskua ei makseta. Yhtään tililtäottoa ei suoriteta. Mitään rahaliikennettä ei suoriteta pankin huomaa yksityisasiakkaitten ja pankin välillä. (Minä oletan, että tämä myöskin koskee yritysasiakkaita ja pankkeja.) Mutta pankit keskenään toimivat. Mutta asiakkaita ei palvella.
Teillä on kaksi viikkoa aikaa nostaa rahanne pankeista ja käyttää nuo rahat - Jumalan kunniaksi. Sillä kaksi viikkoa myöhemmin teidän rahoillanne ei ole mitään arvoa. Jos te ette ole nostaneet rahoja pankista, niin siellä ne ovat ja kun pankit avaavat ovensa niin yhteinen julistus kiirii ylitse maanpiirin – kaikki nämä setelit, kolikot, bitit tietokoneissa ovat kaikki arvottomia.
No mitä sitten tapahtuu? Wilkerson vain hipaisee tuota aluetta, mutta siitä toki ymmärrämme Raamatun valossa enemmänkin. Hän sanoo, että ihmiset tullaan varustamaan uudenlaisella maksuvälineellä ja sen maksuvälineen käyttö on vain niillä, jotka sitoutuvat – me käyttäisimme sanaa mammonahengen – Wilkerson puhuu antikristuksesta – alaisuuteen.
-------
--- Antakaamme Wilkersonille kiitosta Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä siitä, että hän on tälläisen rohkean sanoman tuonut esille. Me ymmärrämme sen, että että se, että hän on koko ilmestyksen taltioinut tähän suljettuun sinetöityyn kirjekuoreen, jota – tämä jäi minulta sanomatta – hän itse tai hänelle läheiset eivät ole avaamassa, vaan tämä turvapalveluja tarjoava yhtiö on hänen toimestansa valtuutettu, kun tämä yksi valtiokonkurssi on tapahtunut, menemään holviin – ottamaan kirjeen, avaamaan sen ja julkistamaan, mitä siinä lukee.
Te ymmärrätte, miehellä täytyy olla todella 'Näin Sanoo Herra' siellä sanojensa takana, koska muutoin kukaan ei uskaltaisi kirjoittaa tällaista. Muistakaamme, että Raamattu itse Uuden testamentin puolella puhuessaan seurakuntaprofetian lahjasta sanoo, että kaikki meidän profetoimisemme on vajavaista. Me näemme kuin kuvastimesta. Jotakin aivan, aivan, aivan dramaattista täytyy olla Jumalan antamana Wilkersonin profetiassa, kun hän tällä tavalla toimii. Mutta Aamoksen kirjassa todetaan, että ei tule onnettomuutta – Jumala ei tee mitään ilmoittamatta salaisuuttaan palvelijoillensa profeetoille.”

30

169

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • .ei.nimmaria.

      Mikäpä ihme tuo on, jos vaikeat ajat tulevat. Ainakin sen olen havainnut, että uskovaiset ovat saaneet viimeisen kymmenen vuoden aikana hyvän koulutuksen talousromahdukseen. Uskovaisten sydän ei kiinny maallisiin ja siksi he tulevat kestämään romahduksetkin. Nälkääkään heille ei tule. Sen on Jeesus luvannut.

      • KTS (Ei kirj.)

        Päinvastoin. Ns. "uskovaiset" ovat monasti kaikkein eniten kiinni rahassa ja bisneksessä. Ollaan niin menestysteoloogeja nääs...


      • .ei.nimmaria.
        KTS (Ei kirj.) kirjoitti:

        Päinvastoin. Ns. "uskovaiset" ovat monasti kaikkein eniten kiinni rahassa ja bisneksessä. Ollaan niin menestysteoloogeja nääs...

        Jos menestyy, niin ei kai siitä voi syyttää uskovaisia. Mikä on menestysteologi?
        Tuntemani uskovaiset kestävät menestyksen ja menestymättömyyden, koska sydän on kiinnittynyt vain Jeesukseen.


      • exmössö
        KTS (Ei kirj.) kirjoitti:

        Päinvastoin. Ns. "uskovaiset" ovat monasti kaikkein eniten kiinni rahassa ja bisneksessä. Ollaan niin menestysteoloogeja nääs...

        Ei oikeet uskovaiset.
        Kuollaan me sitten nälkään muun maailman mukana.


    • Wilkerson osaa bisneksen ja keinot millä ihmisten mielenkiinnot herätetään. Tuo kirjekuorijuttu on eräs niistä. Nyt "kristukunta" odottaa milloin kuvertti avataan ja kirja menee kaupaksi kuin tyhjää vaan.

      Luuk. 16:16
      Laki ja profeetat olivat Johannekseen asti; siitä lähtien julistetaan Jumalan valtakuntaa, ja jokainen tunkeutuu sinne väkisin.

    • *jukka.finland

      >>Teillä on kaksi viikkoa aikaa nostaa rahanne pankeista

      • vaikeat ajat tulossa

        "Minua kiinnostaisi tietää puhuiko Meller Seinäjoen helluntaiseurakunnassa? "

        Ei mitään tietoa. Enkä ota Mellerin oikeaoppisuuteen kantaa millään tavalla, tiedän, että hänellä on vastustajiakin. Itse olen myös lukenut paljon Wilkersonia ja suosittelen varauksetta. Wilkersonhan ennusti, että hän ei ole enää näkemässä tuota kirjekuoren avausta ja näin kävi, koska kuoli auto-onnettomuudessa viime huhtikuussa.


    • >>Teillä on kaksi viikkoa aikaa nostaa rahanne pankeista

      • Wilkersonin ennustuksella pyritään rahastamaan. Se siinä on jutun juju.
        Aivan sama kuin "uudestisýntyneiden" uskovien kertomukset Suomessa tapahtuneista ta heidän kokemistaan ihmeteoista.
        Rahaa hamutaan jollei ihan itselle niin omalle uskonsuunnalle.

        Wlikerson takaa tempulla mainostuksen muille julkaisuilleen, joita tietty uskovien joukko ostaa nyt vesi kielellä.

        Huomasitte varmaan "ennustuksen" pöhlöyden.
        Miksi olisi 2 viikkoa ennen maailmanloppua tärkeää tuhlata rahaa? Sanokaapa.
        Jumala kuulemma tarvitsee rahan avulla tehtyä kunniaa itselleen.
        Eikö uo juttu haisex ja pahasti?


    • omennemo

      Mäkin voin ennustaa tulevaisuutta.

      "10 vuoden sisään tapahtuu seuraavaa: Tulee sota joka kuohuttaa maailmaa. Talouskurimus horjuttaa suurta kuningasta. Tulee uusi vitsaus joka peljästyttää ihmisiä"

      Eli sotaahan käydään tasaisin väliajoin, tämä toteutuu jossain päin maailmaa varmasti. Talousvaikeuksia on myös aina jollain isolla maalla. Aina tulee joku sikalenssu tai vastaava.

      Sitten kun antaa noita tarkempia ennustuksia niin niitä kannattaa tehdä sata kyllä joku osuu suunnilleen oikeaan. Ja kukaahan ei sitten muista niitä 99 pieleen mennyttä kuten Wilkersonin tapauksessa.

    • Wilkersonin ennustus maailmanlopustahan jäi toteutumatta ja muonavarastotkin lienee mädäntyneet.

      • vaikeat ajat tulossa

        Laitapa linkkiä tähän ennustukseen, en ole tuommoisesta kuullutkaan.


      • vaikeat ajat tulossa kirjoitti:

        Laitapa linkkiä tähän ennustukseen, en ole tuommoisesta kuullutkaan.

        Se oli 1992 kun Wilkerson jo kehoitti varaamaan kuukauden muona-annokset kun maailma on kohta tulimerenä, erityisesti mainiten New Yorkin.

        Sen piti tapahtua jo lähes 20 vuotta sitten ja myöhemminkin vielä mm. Ristin voitto etusivullaan varoitteli asiasta mainiten ruokavarastotkin.


      • vaikeat ajat tulossa
        Pe.ku kirjoitti:

        Se oli 1992 kun Wilkerson jo kehoitti varaamaan kuukauden muona-annokset kun maailma on kohta tulimerenä, erityisesti mainiten New Yorkin.

        Sen piti tapahtua jo lähes 20 vuotta sitten ja myöhemminkin vielä mm. Ristin voitto etusivullaan varoitteli asiasta mainiten ruokavarastotkin.

        Eli ei ole kirjan nimeä, tai linkkiä ennustukseen, vain sinun sanasi. Hyvin uskottavaa. Netistä löytyy Wilkersonin saarnoja aina 70-luvulta asti, en kyllä ole itse tämmöiseen ennustukseen törmännyt.


      • vaikeat ajat tulossa kirjoitti:

        Eli ei ole kirjan nimeä, tai linkkiä ennustukseen, vain sinun sanasi. Hyvin uskottavaa. Netistä löytyy Wilkersonin saarnoja aina 70-luvulta asti, en kyllä ole itse tämmöiseen ennustukseen törmännyt.

        Se on hänen kirjassaan, se löytyy julkaistuna monesta paikasta.
        Ristin voitossakin se oli, samoin kuin helluntaikirkon nettisivulla.

        Hän aloitti erehtymisten sarjan jo 1973 ja edellisten epäonnistuessa hän keksi yhä mahtipontisempia maailmanloppuja ja 2009-profetiassa, jo useimmat uskovatkin ymmärsivät hänen erehtyneen ja hänen tiensä oli kaluttu loppuun.

        Hän oli ilman turvavyötä, kääntäessään autonsa raskaan ajoneuvon eteen.
        Alla olevan viestin hän kirjoitti noin tunti ennen kuolemaansa.
        http://davidwilkersontoday.blogspot.com/2011/04/when-all-means-fail.html


      • vaikeat ajat tulossa
        Pe.ku kirjoitti:

        Se on hänen kirjassaan, se löytyy julkaistuna monesta paikasta.
        Ristin voitossakin se oli, samoin kuin helluntaikirkon nettisivulla.

        Hän aloitti erehtymisten sarjan jo 1973 ja edellisten epäonnistuessa hän keksi yhä mahtipontisempia maailmanloppuja ja 2009-profetiassa, jo useimmat uskovatkin ymmärsivät hänen erehtyneen ja hänen tiensä oli kaluttu loppuun.

        Hän oli ilman turvavyötä, kääntäessään autonsa raskaan ajoneuvon eteen.
        Alla olevan viestin hän kirjoitti noin tunti ennen kuolemaansa.
        http://davidwilkersontoday.blogspot.com/2011/04/when-all-means-fail.html

        Jos se löytyy julkaistuna niin etsipä se, muuten sinulla ei ole kuin sanasi, johon en usko. Mikähän tuon kirjan nimi on? Wilkersonin näky vuodelta 1973 on toteutunut hyvin.


    • palvelu paremmaksi

      > Siinäpä se Wilkersonin perusajatus tuli esille. Ainoa mikä häntä kiinnostaa on RAHA, nostakaa rahanne pankista!<

      Perusajatus näyttää olevan, että rahoilla ehtii vielä tehdä jotain hyvää Jumalan kunniaksi ennen kuin ne menettävät arvonsa

      Sivumennen sanoen:
      Nykyisin käydään paljon keskustelua rikkaiden rikastumisesta. Minusta ei niinkään kannata huolehtia rikkaiden rikastumisesta, vaan enemmänkin köyhien köyhtymisestä. Tosin molemmat taitavat korreloida keskenään. Jolla on, sille annetaan ja jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin, mikä hänellä on. Näinkin Raamatun sana toteutuu, vaikka se ei olekaan Jumalan tahto.

      Toisaalta säälittää nuo rikkaat. Kai ne heidänkin talletuksensa ja sijoituksensa nollautuvat tuossa suuressa bankrotissa samoin kuin muidenkin.
      Siinä on monella "Nallella" tietämistä.

      Wilkersonin tekstistä:
      "Mutta pankit keskenään toimivat.
      Mutta asiakkaita ei palvella."

      Mutta minäpä vastustan jyrkästi palvelujen heikentämistä. Olen tottunut hyvään palveluun käyttäessäni niitä sekä anto- että ottolainauspuolella.

      • Meneeks tää näin?

        Se kandee ottaa sit pari viikkoo ennen W:n ennustuksen toteutumis kunnon laina. Ei tarvii maksaa takas.


    • Oliko Wilkerson ennustelija?

      Miika 3:7
      "Näkijät joutuvat häpeään, ja ennustelijat punastuvat. Kaikki he peittävät partansa, sillä Jumalan vastausta ei tule".

      • Partanen oppi-isä.

        Wilkersonilla ei ollut partaa. En pilkkaa Jumalan Sanaa kuten sä opillasi.


    • body

      Nuo höyrynäyt pitäisi jo kriminalisoida, sillä arat ja pelokkaat ihmiset hyppivät pian seinille.
      Nuo profetiat, näyt ja ennustukset kuuluisivat jakomielisairauksien piiriin,sillä niitä on jo kuultu ainakin 50 vuotta ja mitään sen kummempaa ei ole tapahtunut.

      Jatkuvat höyryilyt on paha sairaus.!!

      • exmössö

        Suunnilleen näin aioin itsekin kirjoittaa.
        Onko mitään vastuuta - ei - tällaisten sanomien levittäjillä?

        Wilkersonin näkyjä ja unia on esitelty vuosikymmeniä, juuri pääasiassa näillä säikytelty ja pidetty herkkäuskoisia ja harhaanjohdettuja uskovaisia jatkuvassa pelossa. Mitkä hänen hourenäyistään ovat toteutuneet? Tiettävästi ei yksikään.

        Mutta hän on Suuri ja Kuuluisa Amerikkalainen.

        Tämä takaa, että hänen nimellään voidaan jatkuvasti levittää perinteistä pelkoa ja hysteriaa sellaisten uskovien ylle, joilla ei ole älliä kääntyä pois valheopettajista ja etsiä puhdasta evankeliumia.

        Ja Meller on yks toinen, joka vaatisi aivan oman lukunsa.


      • pelosta
        exmössö kirjoitti:

        Suunnilleen näin aioin itsekin kirjoittaa.
        Onko mitään vastuuta - ei - tällaisten sanomien levittäjillä?

        Wilkersonin näkyjä ja unia on esitelty vuosikymmeniä, juuri pääasiassa näillä säikytelty ja pidetty herkkäuskoisia ja harhaanjohdettuja uskovaisia jatkuvassa pelossa. Mitkä hänen hourenäyistään ovat toteutuneet? Tiettävästi ei yksikään.

        Mutta hän on Suuri ja Kuuluisa Amerikkalainen.

        Tämä takaa, että hänen nimellään voidaan jatkuvasti levittää perinteistä pelkoa ja hysteriaa sellaisten uskovien ylle, joilla ei ole älliä kääntyä pois valheopettajista ja etsiä puhdasta evankeliumia.

        Ja Meller on yks toinen, joka vaatisi aivan oman lukunsa.

        Taitaa se pelko levitä muualla. Uskovaisten keskuudessa se ei leviä!


      • Pahinta on se, että hellaripuhjat uskovat itsekin noihin huuhaa profeettoihin, ja lainaavat heitä pitäessään puhetta. Ei ihme, että seuraava päivänä ihmiset niittaavat tolppiin julisteita " Jeesus tulee pian".


      • seurattu on
        lappix kirjoitti:

        Pahinta on se, että hellaripuhjat uskovat itsekin noihin huuhaa profeettoihin, ja lainaavat heitä pitäessään puhetta. Ei ihme, että seuraava päivänä ihmiset niittaavat tolppiin julisteita " Jeesus tulee pian".

        Meller on levittänyt shokkiuutisia 40-vuotta ja profetioitaan eikä osu kohdalle, tarkistakaa kuinka moni on osunut.En ota kantaa muihin esim.Wilkersoniin, mutta on ihmisiä joilla on profetoimisen lahja,Mellerillä paremminkin vaimojen vaihtamisen lahja.


      • vaikeat ajat tulossa
        seurattu on kirjoitti:

        Meller on levittänyt shokkiuutisia 40-vuotta ja profetioitaan eikä osu kohdalle, tarkistakaa kuinka moni on osunut.En ota kantaa muihin esim.Wilkersoniin, mutta on ihmisiä joilla on profetoimisen lahja,Mellerillä paremminkin vaimojen vaihtamisen lahja.

        Tämä on Wilkersonin profetia ei Mellerin.


      • exmössö
        pelosta kirjoitti:

        Taitaa se pelko levitä muualla. Uskovaisten keskuudessa se ei leviä!

        Ketkähän mahdat mieltää "uskovaisiksi"?
        Ainakin helluntailaisten Netmissiossa se levisi ja leviää.

        Uskovaiset eivät luonnollisestikaan pelkää, vaan luottavat Jumalaan.


    • -uskoVainHerraa-

      Yleensä helluntailiikkeessä on niin..vaikka sitä ei kukaan tietenkään myönnä-.. Wilkersonin mielipide lopettaa kaikki vastaväitteet. Vika ei ehkä ole Wilkersonissa itsessään mutta uskovat ovat korottaneet häne paaviksi.. Lähes Jeesuksen sijaiseksi maanpäällä. Oletteko huomanneet? Kun Wilkerson sanoo jotain.. yksikään ei väitä vastaan.. Koska uskovat ovat korottaneet Wilkersonin niin suureen asemaan. miehellä on suuri kiusaus langeta ja korottaa itsensä. Mitä jos sinua jumaloitaisiin ja pokuroitaisiin? Uskovat läpi kaiken maailman Hovipokkaisivat sinua "Suurena Jumalan miehenä"..? Tässä tilanteessa moni lankeaa.. alkaa itsekin uskomaan olemaan Jumalasta seuraava.. ÄLKÄÄ HYVÄT IHMISET PALVOKO PASTOREITA.. se on pahasta!

    • Tarkistettu

      Tämä EI ole Wilkersonilta lähtöisin oleva profetia.

      • vaikeat ajat tulossa

        Annapa sitten ne tarkistamasi todisteet.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4098
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2911
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe