Keskustan varapuheenjohtaja vaimoineen

Huittisten Vihreät ry järjestää keskustelutilaisuuden Kahvila Helmessä. Keskustan varapuheenjohtaja Timo Kaunisto haastattelee Haavistoa teemalla: Vihreät ja Keskusta ­ verivihollisia vai alkiolaisia sukulaisia? Paikalla on myös vihreiden entinen kansanedustaja ja Haaviston presidentti-kampanjan äiti Kirsi Ojansuu-Kaunisto (keskustan varapuheenjohtajan vaimo). Hän kertoo, miten missio ‘Pekasta presidentti 2012′ syntyi vuonna 2009.

ps.
Kaikkihan muistamme. kuinka Timo Kaunisto sanoi julkisesti häpeävänsä Väyrystä.
1897
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Ei nyt välttämättä putoa, mutta ei näy myöskään kovin paljon nauttivan kepujohdon suosiota. Sen on Väyrynen itsekin huomannut ja usein esiin tuonut.

Äänestä

Kaunisto on ilmeisimmin itsekin siiirtymässä rahastamaan vihreiden kautta punalipulla, eli on lähinnä demuvassukka, eikä mikään oikea keskustalainen.
Kauniston takia juuri pitääkin äänestää Väyrystä.
Hullumies huittisista syö enemmän kuin tienaa.

Eikö Huittinen ole muuutenkin punainen kuin auton jarruvalo.
Siellähän taisi taannoin olla joitain punaketkuilujakin, joita oikein telkussa esiteltiin.

Kun ei vain kukaan päästäis Kaunistoa televisioon esiintymään kepulaisena, se veisi mahdollisesti kepun ääniä, mutta ei Väyrysen.

Kyllä on Kaunisto vajonnut alas rahanahneudessaan.
Kaunisto pitäis erottaa keskustan eduskuntaryhmästä, ja keskustan mandaatilla olevista valiokunnista.

Äänestä
  • Paljonko keskustalla loppusiltaan on jäseniä? Valejäsenjupakka paljasti keskustan vehkeilyn siinäkin asiassa ja usein on myös nähty täällä tämä, että jostain kepulaisesta sanotaan, ettei hän ole oikea keskustalainen. Millainen puolue kepu on, kun se koostuu valejäsenistä ja jopa varapuheenjohtajakin on joku soluttautuja? Montako oikeata keskustalaista kepussa on? Pienin oppositiopuolue se kuitenkin on tällä haavaa ja onko niissä nykyisissä edustajissakaan kaikki oikeita keskustalaisia? Huonosti teillä kepussa menee, kun johtoonkin valitaan muita kuin keskustalaisia.

    Äänestä

  • "Käräjäoikeus tuomitsi
    neljäksi vuodeksi vankeuteen

    Huittisten pedofiilin valitus käsiteltävänä Turun hovioikeudessa

    Tuomiostaan valittaneen huittislaisen pedofiilin asia käsiteltiin viime viikolla Turun hovioikeudessa. Neljän vuoden vankeusrangaistuksen saanut maatalousyrittäjä ja entinen kunnallispoliitikko Juha Niemelä tuomittiin Kokemäen käräjäoikeudessa maaliskuussa 2007.

    Vuonna 1957 syntynyt yrittäjä tuomittiin käräjäoikeudessa yhdestä törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Turun hovioikeus käsitteli asiaa kolme päivää ja antaa tuomionsa todennäköisesti noin kuukauden kuluttua.
    Ennen paljastumistaan tekijä jatkoi rikostaan lähes kaksi vuotta. Teko on kirjattu vuosilta 2000-2002, jolloin hän oli Huittisten kaupunginvaltuuston jäsen ja toimi monessa luottamustehtävässä.

    Niemelä oli muun muassa koulutuslautakunnan puheenjohtaja ja paikallisen ala-asteen koulun johtokunnan jäsen. Lisäksi hän toimi keskustan valtuustoryhmän puheenjohtajana.

    Huittisissa hyvin tunnetun miehen rikoksen paljastuminen on järkyttänyt ja puhuttanut paikallisia jo pitkään. Asiaa on käsitelty paljon myös internetissä.
    Oikeudenkäynti julistettiin salaiseksi sekä käräjäoikeudessa että hovissa, mutta jutun käsittelyn olisi pitänyt silti näkyä Turun hovioikeuden pääkäsittelylistalla. Hovioikeudesta kerrottiin, että tieto puuttui tietokoneen käyttöongelmiin liittyvän erehdyksen takia."

    Turun Sanomat 23.10.2007

    Äänestä

  • "Eikö Huittinen ole muuutenkin punainen kuin auton jarruvalo."

    Jakautuminen puolueittain

    Kesk 14
    Kok 11
    Vas 7
    SDP 6
    PS 4
    KD 1

    Äänestä

  • Kieltämättä joku tässä Kaunistossa ei täsmää.
    Eipä juuri Haavistossakaan.

    Äänestä

  • mikä pielessä? kirjoitti:

    Kieltämättä joku tässä Kaunistossa ei täsmää.
    Eipä juuri Haavistossakaan.

    Kepu pettää aina.

    Äänestä

  • Huittisvaltuusto kirjoitti:

    "Eikö Huittinen ole muuutenkin punainen kuin auton jarruvalo."

    Jakautuminen puolueittain

    Kesk 14
    Kok 11
    Vas 7
    SDP 6
    PS 4
    KD 1

    Punikkipitoinen on, kun kepulaiset on punikkeja.

    Äänestä



  • terve menoa vain kirjoitti:

    Kaunistoahan ei me surra, on hän saanut vain pahaa aikaan.

    ?

    Äänestä

Ainahan presidentinvaaleissa ehdokkaat ovat kalastelleet kannattajikseen muiden puolueiden jäseniä, niin tälläkin kertaa. Timo Kaunisto lehtitietojen mukaan salasi tuossa Huittisten tilaisuudessa, ketä tulee presidentinvaaleissa äänestämään, mutta kieltämättä Pekka Haaviston kannattajat laskevat Kauniston joukkoonsa sillä perusteella, että hän osallistui tuohon yhteen tilaisuuteen.

Kauniston arvovalta tuskin kuitenkaan riittää nostamaan muita kepulaisia Haaviston äänestäjiksi. Tämän motiivit poikkeavat liiaksi tavis-kepulaisista. Ennen kaikkea siinä asiassa, että hänen vaimonsa on vihreiden entinen kansanedustaja. Kepulaisten katsottiin vieroksuneen tuota avioliittoa ja siihen liittynyttä Kauniston avioeroa entisestä vaimostaan, että pudottivat Kaunistonkin pois eduskunnasta.

On päivänselvää, että ensi kesän puoluekokouksessa Kaunisto joutuu syrjään myös keskustan johtopaikoilta. Vaikka Kaunisto pyrki pari vuotta sitten peräti puolueen puheenjohtajaksi, hän menestyi tuossa vaalissa heikosti.

Wikipedian mukaan Kaunisto tunnetaan ydinvoiman ja EU:n vastustajana. Ovatkohan Haaviston tukijoukot näistä molemmista Kauniston harrastuksista yhtä ylpeitä. ;)

Äänestä
  • "On päivänselvää, että ensi kesän puoluekokouksessa Kaunisto joutuu syrjään myös keskustan johtopaikoilta. "


    Saako Mari jatkaa pienimmän oppositiopuolueen päällikkönä? Miten käy Laanisen?

    Äänestä

  • Syrjäytetyt kirjoitti:

    "On päivänselvää, että ensi kesän puoluekokouksessa Kaunisto joutuu syrjään myös keskustan johtopaikoilta. "


    Saako Mari jatkaa pienimmän oppositiopuolueen päällikkönä? Miten käy Laanisen?

    Kiviniemi saa kevään aikana pari vastaehdokasta. Äänestyksestä tulee tiukka, mutta Kiviniemi säilyttää paikkansa. Laaninen jatkanee ilman vastaehdokkaita, koska puoluesihteerin homma ei ole erityisen tavoiteltu kepussakaan.

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    Kiviniemi saa kevään aikana pari vastaehdokasta. Äänestyksestä tulee tiukka, mutta Kiviniemi säilyttää paikkansa. Laaninen jatkanee ilman vastaehdokkaita, koska puoluesihteerin homma ei ole erityisen tavoiteltu kepussakaan.

    Entä mitä kaikkea Väyrynen kertoo tappionsa syiksi presidentinvaaleissa tällä kertaa? Onnitteleeko voittajaa, vai lähteekö onnittelematta potemaan vidutustaan naama mutrulla niin kuin kepun puheenjohtavaalista?

    Äänestä

"Vaikka Kaunisto pyrki pari vuotta sitten peräti puolueen puheenjohtajaksi, hän menestyi tuossa vaalissa heikosti."

Väyrynen menestyi vielä heikommin.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010061211849352_uu.shtml

Eikös se Wikipedia ollut joku huuhaapalsta jonkun Väyrysen kannattajan mielestä, kun siellä kerrottiin Väyrysen vastustaneen EU-jäsenyyttä, vaikka Väyrynen itse sanoo, ettei ole sitä vastustanut ja tämä Väyrysen kannattaja oli samaa mieltä?

ps. Paha nakki, jos Väyrynen ei pääse toiselle kierrokselle?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Väyrynen putoaa? kirjoitti:

Huittisten Vihreät ry järjestää keskustelutilaisuuden Kahvila Helmessä. Keskustan varapuheenjohtaja Timo Kaunisto haastattelee Haavistoa teemalla: Vihreät ja Keskusta ­ verivihollisia vai alkiolaisia sukulaisia? Paikalla on myös vihreiden entinen kansanedustaja ja Haaviston presidentti-kampanjan äiti Kirsi Ojansuu-Kaunisto (keskustan varapuheenjohtajan vaimo). Hän kertoo, miten missio ‘Pekasta presidentti 2012′ syntyi vuonna 2009.

ps.
Kaikkihan muistamme. kuinka Timo Kaunisto sanoi julkisesti häpeävänsä Väyrystä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu