Taikauskosta perjantai 13.pv

ei pelkoa enää:

Perjantai 13. päivä onkin onnenpäivä ;)

Perjantai 13. päivä ei ole epäonnen päivä – pikemminkin päinvastoin,
kertoo ruotsalaislehti Dagens Nyheter.

Ruotsalaisen vakuutusyhtiön onnettomuustutkimuksessa selvisi,
että "epäonnenpäiviksi" kutsuttuina päivinä sattuu lähes seitsemän prosenttia vä-hem-män vahinkoja kuin muina päivinä keskimäärin.

Lisäksi 13. päivälle osuneina perjantaina sattui kolme prosenttia vä-hem-män vahinkoja kuin keskimääräisenä perjantaipäivänä.

Vakuutusyhtiö Trygg-Hansa kävi läpi runsaat kaksi miljoonaa vahinkoilmoitusta viimeksi kuluneiden viiden vuoden ajalta.

"Tämän tutkimuksen perusteella perjantai 13. on onnenpäivä.
Tosin autonomistajille päivä voi olla hieman epäonninen,
sillä sen aikana on sattunut useampia autovarkauksia kuin muulloin keskimäärin", Trygg-Hansassa työskentelevä Johan Eriksson kertoi lehdelle.

Seuraavan kerran 13. päivä osuu perjantaille huomenna.
Niin käy tänä vuonna myös huhtikuussa ja heinäkuussa.

3

69

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • raskas sanktio

      Minä menin kihloihin 13. pv perjantaina.

      Tuli pakko mennä naimisiin ja avioliittohelvetti jatkuu..
      älkää kihlautuko 13 pv.perjantaina tai
      saatte elinikäisen onnettomuuden niskaanne!

    • nuijat kotiin !

      Se on sitten perjantai ja 13. pv.
      Maastoutukaa kotiin peiton alle sohvalle,
      soittakaa duuniin olevanne flunssassa jne. ;D

      Sujuu liikennekin paremmin kun taikauskoiset jää kotiin
      eikä rupee kesken ajon syljeskelee olkapäänsä yli kun näkee mustan kissan..
      -siksi niitä onnettomuuksia onkin vähemmän kun taikauskoiset idiootit jää kotiin eikä hölmöile kaupungilla ja kävele päin punaisia...

    • 13. 1.2012

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      124
      1984
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      1910
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1804
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      256
      1470
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1394
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      523
      1091
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      978
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      920
    9. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      889
    Aihe