Rekka ei voi jarruttaa liukkaalla!

Mikähän siinä on, että ihmiset eivät tiedä, että 60 tonnin painoinen rekka ei käyttäydy liukkaalla kuten henkilöauto. Kun rekan edessä ajava henkilöauto laittaa vilkun viime hetkellä kääntyäkseen, lyö siinä rekan kuljettajan sydän pari ylimääräistä lyöntiä. Kääntääkö vastaantulijoiden kaistalle vai jarruttaako, jolloin yhdistelmä alkaa heittelehtiä ja menee mahdollisesti linkkuun pyyhkien vastaantulevien kaistan puhtaaksi tai vie mennessään bussipysäkin. Vastaavia läheltäpiti tilanteita kokee jokainen rekkakuski lukemattomia päivittäin. Joka päivä kuulemme liikennetiedotteista, että siellä ja siellä on menossa raskaan ajoneuvon nosto-operaatio. Miksi rekat eivät pysy tiellä? Rekkaliikenne on kasvanut viime vuosikymmeninä huimasti. Tuntuu siltä, että rekkaliikenteen aiheuttamiin ongelmiin ei kiinnitetä huomiota. Oma lukunsa on venäläiset rekat. Ongelmaan pitäisi kiinnittää oikeasti huomiota, niin valistuksella kuin autokouluopetuksessa. Valtaosa tavarakuljetuksista voitaisiin siirtää raiteille kumipyörien sijasta, jos vain olisi halua.
582978
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 58

Vanhimmat

Etäisyyttä.

Äänestä
  • Otsikossa on väärää tietoa. Kyllä rekalla voi jarruttaa liukkaalla.

    Se on sitten ihan eri asia, missä se rekka jarrutuksen jälkeen pysähtyy. Tätä osa rekkakuskeista ei tunnu ollenkaan ymmärtävän tullessaan 80km/h tiellä rajoituksen mukaan ajavan perään. Ohi eivät edes yritä, mutta turvallista etäisyyttä eivät vain voi jättää siitä huolimatta. Että sellaisia ammattilaisia...

    Pelivaraa saa ihan sillä, että ajaa rajoituksen mukaan. 89km/h on ihan eri asia kuin 80km/h. Tutkinta päätyi siihen taannoisessa Konginkankaan bussi-rekkaturmassa, että oli ajettu rajoitinta vastaan. Sitten kärry lähti luistamaan, eikä ollut mahdollista enää vetää sitä suoraan.

    Äänestä

Joo, jos edessä ajavaan autoon törmää vastaantulija keulat vastakkain, rekka ei saa mennä ja rutata kaikkia hengiltä, vaikka olisi kuinka liukasta. Huom ETÄISYYS.

Äänestä
  • Eikä teijän tosiaankaan tarvi jäädä sen rekan eteen jos ohitatte. Rekkakuskit joutuu muutenki jännitämään henkensä edestä LIUKKAILLA keleillä mettäteillä ja tiukissa mutkissa ajoteillä että kääntyykö se rekka vaiko eikö.

    Äänestä

  • Ja voi perkele teitä pikkuromun(henkilöauton) kuljettajia

    Äänestä

Älkä te henkilöautoilijat sitten tunkeko sitä romus siihen rekan eteen, minähän pidän etäisyyttä. Jos ohitatte, ohittaka samalla se henkilöauto mikä on 100m mun edessä.

Äänestä

Mitä tarkoittaa, valtaosa tavaraliikenteestä voitaissiin siirtää rautateille, vastaa tuohon, niin kerron jotain vr:n toimintaa seuranneena lisää.

Äänestä

Vai että tavaraliikenne rautateille:) joo minä ja tuhannet muut ammatikuskit halutaan kortistoon!!! Meitä on moneksi siellä liikenteessä.

Äänestä
  • ei tule tapahtumaan suomen yksiraidejärjestelmässä. Tuplakiskot joka suuntaan niin tavara liikkuisi sutjakasti henkilöliikenteen kanssa. Olisi kyllä ihan positiivinen asia. Tai sitten maantiejunia käyttöön luvanvaraisille linjoille, tahi jotain :D

    Äänestä

  • Kuskeja tarvitaan lisää kun rekkojen tavaramäärät aletaan kuskaamaan pakettiautoilla, mutta ei hätää, työttömiä on yllin kyllin ja B-kortillisia on helmpompi haalia töihin kuin rekkakortillisia.

    Äänestä

  • j00___ kirjoitti:

    ei tule tapahtumaan suomen yksiraidejärjestelmässä. Tuplakiskot joka suuntaan niin tavara liikkuisi sutjakasti henkilöliikenteen kanssa. Olisi kyllä ihan positiivinen asia. Tai sitten maantiejunia käyttöön luvanvaraisille linjoille, tahi jotain :D

    MAANTIEJUNA !!!
    Miten sinä saat maantiejunan kääntymään suomalaisissa risteyksissä ja kiertoliittymissä?

    Maantiejuna sopii hyvin Australian takamaille, ei Suomeen.

    Äänestä

Miten olis jos et ajais ihan siinä henkilöauton takapuskurissa kiinni.
Vastaavia tilanteita kokee jokainen henkilöautokuski lukemattomia kertoja varsinkin kehä I, II ja III:lla.

Äänestä

Ei asia ole noin kun kerroit. 60t rekkoja on muutama koko maassa.

Jarrutuksessa pysyy suorana, kun on kunnossa. Romut erikseen.

Ei saa päästää sutoja lähelle. On oltava riittävä välimatka. Päätiellä 300m vähintään ja taajamassa 80m. Joka ei pysty noita pitämään ei ole ammattilainen.

Olen ajanut yhd.ajoneuvoja 100vuotta.

Äänestä
  • Laillisia 60 t rekkoja on vaikka kuinka paljon ja laittomia 100 t kulkee välillä...

    Äänestä

Jos on liukasta, niin pitää ajaa sellaisella nopeudella että pysähtyy tarvittaessa ja etäisyys myös kelin mukaa, mikä siinä on vaikeata...

Äänestä

muisttakkaa pitäää tuvvaväli niin ei tarvihe sydämmmen pysähellä monasti kun ajaa niin tulee rekka ihan taka puskuriiin kiini vaika ajankin rajotuksen mukasesti ja jos reka ei voi jarrutaa niin miten se sitten pyshtyy kun tulee perile?

Äänestä

"Mikähän siinä on, että ihmiset eivät tiedä, että 60 tonnin painoinen rekka ei käyttäydy liukkaalla kuten henkilöauto."

Miksi aloittaja ei kysynyt ;
Mikähän siinä on, että rekkakuskit eivät tiedä, että 60 tonnin painoinen rekka ei käyttäydy liukkaalla samoin kuin kesäkelillä?.

Äänestä

Ja'a, että KD on taas asialla...vai mikä se liitto nyt olikaan...? Siis se nykyinen liikenneministerin puolue. Pressaehdokkaana taitaa olla Harhimäki?

No niin tai näin, niin ihmettelen, että miksi rekalla ei voi jarruttaa? Em viestin kirjoittaja on varmaan lintsannut fysiikan tunnit? Kyllä rekalla voi jarruttaa siinä missä noilla pikku ruputtimillakin. Siis tämä pikku "myy" on se joka ratkaisee.

Ja sitä paitsi tuollaista pitkänomaista rekkaa voi jarrutella melko pitkään, ennen kun se menee linkkuun. Kylä pikku Toyota on ympäri jo monta kertaa, ennen kuin rekan saa kääntymään tahattomasti edes poikittain, saaati sitten ympäri.

Siis ihan oikeesti, kun uutisoidaan esim vakavista onnettomuuksista, olisi hyvä tietää, että onettomuuden aiheuttanut osapuoli on valtaosin joku muu kuin raskas ajoneuvo. Ite alan ammattilaisena( ehkä jo ex sellaisena) olen aina kokenut tällaisen vihjailevan epäkonkreettisen uutisoinnin varsin raskaana. Tuskin kukaan ammattilainen haluaa aiheuttaa vakavan liikenneonnettomuuden.

Ja ajatelkaappa, kenen työmaalla saa liikkua tuollainen joukko "siviilejä" kuin liikenteessä. Tuskin missään. Vai mitä ?

PS. Tulin tännään tuolta Tampereelta Helssinkiin kottiin. Etteeni pullahti jossain tuossa Nurmijärven liittymän tienoilta sellainen sitymaasturi. Hät hättää ehdin jarrutella sen verran että en aivan takapuskuriin olisi törmännyt.

No matka jatkui ja juuri kun olin ohittamassa em ajoneuvoa, niin eikö tämä kurvannut siihen eteen :) Hän, siis kuljettaja, ei varmaan muistanut tarkistataa takaa tulevaa liikennettä ei sitten yhtään kertaa :) tai sitten ei kerta kaikkiaan osannut. Tämä tapahtui vähintäänkin aiankin kolme kertaa.

No mitä tästä voisimme oppia?

On hyvä muistaa, että liikenteessä liikkuu varsin eritasoisia autoilijoita. Ja suurimmassa vaarassa ovat juuri nämä heikkotaitoiset kuljettajat.

Ymmärrystä siis

Äänestä

Lakihan ei salli rekoille poikkeusta, eli sekin pitää saada pysähtymään.
No EU puuhaa täysperävaunuyhdistelmien kieltämistä joten osa ongelmista hoituu sillä ja "rekkassa" eli puoliperävaunuyhdistelmässä paino taitaakin olla usein alle 60 t.

Äänestä
  • Pakko jo kirjoittaa vastaus harvinaisen asioita tuntemattomaan kommenttiin. EU EI puuhaa kieltoa TPV-yhdistelmille. Itseasiassa euroopassa alkaa olemaan paineita kaluston kasvattamisen puolesta. EU harkitsee kieltoa YLI kaksi nivelisille yhdistelmille, Suomessa niitä ei ole saanut käyttää 31.12.2006 jälkeen. PPV yhdistelmässä suurin sallittu kokonaismassa on 48t, eli AINA alle 60t.

    Äänestä

Tuossa Hämeenlinnaväylällä Klaukkalasta Helsinkiin päin on melkoinen soraralli, en ole varma meneekö 50 vai 100 sorarekkaa päivässä kohti Helsinkiä mutta paljon kuitenkin, ei siinä monasti ole huonosti käynyt mutta riskinsä ovat kuitenkin.
Sitten nuo tavararekat ovat luku erikseen, niilä ei tuo turvavälihomma oikein toimi, nuuskitaan välillä edelläajavaa ja painostetaan vauhtiin vaikka edellytyksiä ei ole.
Mikähän niissä on se todellinen maksiminopeusasetus, osa kun menee sellaista 95-97km/h, jotkut ihan jakeluautot menee sellaiset 100km/h.

Äänestä
  • Niin jäi pois tuo jarrutushomma mistä aihe oli, täytyyhän niissä rekoissakin jarrut olla, tietääkseni, vai olenko väärässä.

    Äänestä

  • Pakko ihmetellä, että mistä jotkut löytää päivässä kymmeniä sellaisia rekkoja, mistä on rajoitinta ruuvattu. Itse olen töissä tienpäällä noin 110k kilometriä vuodessa, enkä törmää sellaiseen edes joka kuukausi. Varsinkaan suomenkilpiseen sellaiseen. Itsekkin olen ajanut motarilla Hyvinkää-Helsinki väliä aika useasti ja varsinkaan viilattuihin soravehkeisiin en ole törmännyt yhteenkään. Joitain voi tietty olla, mitkä eivät auton iän vuoksi tarvi rajoitinta, mutta ne alkavat olla jo aika harvinaisia ainakin varsinaisessa ammattiliikenteessä.

    Äänestä

  • lavettikuski kirjoitti:

    Pakko ihmetellä, että mistä jotkut löytää päivässä kymmeniä sellaisia rekkoja, mistä on rajoitinta ruuvattu. Itse olen töissä tienpäällä noin 110k kilometriä vuodessa, enkä törmää sellaiseen edes joka kuukausi. Varsinkaan suomenkilpiseen sellaiseen. Itsekkin olen ajanut motarilla Hyvinkää-Helsinki väliä aika useasti ja varsinkaan viilattuihin soravehkeisiin en ole törmännyt yhteenkään. Joitain voi tietty olla, mitkä eivät auton iän vuoksi tarvi rajoitinta, mutta ne alkavat olla jo aika harvinaisia ainakin varsinaisessa ammattiliikenteessä.

    Kunpa nämä ihmiset luulee että rajoitinta on aina ruuvattu jos kulkee enemmän ku 85 km/h, eivät ressukat tajua sieltä audin ratista että renkaistahan se riippuu ja kuormasta. Sama juttu kun valittaavat että ei voi ajaa perässä kun ka:t hyytyy ylämäkeen, eipä ole voimasta kiinni sekään asia.

    Äänestä

  • lavettikuski kirjoitti:

    Pakko ihmetellä, että mistä jotkut löytää päivässä kymmeniä sellaisia rekkoja, mistä on rajoitinta ruuvattu. Itse olen töissä tienpäällä noin 110k kilometriä vuodessa, enkä törmää sellaiseen edes joka kuukausi. Varsinkaan suomenkilpiseen sellaiseen. Itsekkin olen ajanut motarilla Hyvinkää-Helsinki väliä aika useasti ja varsinkaan viilattuihin soravehkeisiin en ole törmännyt yhteenkään. Joitain voi tietty olla, mitkä eivät auton iän vuoksi tarvi rajoitinta, mutta ne alkavat olla jo aika harvinaisia ainakin varsinaisessa ammattiliikenteessä.

    Juu en oo kans ensimmäistäkään sellasta soravehjetta nähny mikä kulkee esim:97km/h. oon sitä mieltä että jos ne henkilöauto pellet ei uskalla ajaa 80km/h alueella sitä kyseistä vauhtia niin menköön sivuun ja antakoon tietä tai käyttäkää julkisia. Meitä sakotetaan ajoajoista mutta teitä ei.

    Äänestä

Niin tai ei viitsi ja sit on myöhästä kun rysähtää, no peräänajaja maksaa tai jos se perävaunu tappaa vastaantulijan, miks se on niin vaikeeta et se maksaa joka on syyllinen ei siinä tarvi yrittää muille selittää et mulla on niinpaljon painoo etten saa talviliukkailla kesärenkailla autoo pysähtyyn sillä matkalla millä pitäisi.

Äänestä
  • se nykyään että,moni ei saisi pysähtymään kun ajetaan nopeuksilla millä ajetaan ja tämän takia pärjää ne liikenteessä ketkä osaavat ennakoida tulevat tilanteet,eilinen onnettomuus oli hirveä totuus oppimisesta mitä jokaisen pitäisi oppia tilannenopeus!

    Äänestä

pitää ajaa semmoista nopeutta jossa voi hallita autonsa olipa keli millainen hyvänsä

Äänestä

Sellaisia nopeuksia ei ole, jossa aina hallitaan ajoneuvo liukkaalla. Jos olisi, olisi kolariluvut toisenlaiset. Kun edessä tapahtuu jotakin äkkiä, ei siinä rekka pysähdy tyhjänäkään. Eikä pysähdy henkilöautokaan.

Kun maitoauto ajaa pientä peilikirkasta mutkaista ja mäkistä pikkutietä ja mutkan takana onkin koulusta palaavat lapset potkukelkan kanssa, ei siinä oikealle kääntyvässä alamäessä ole tietokaan mistään turvaväleistä. Se on pelkkää tuuripeliä osasivatko lapset etukäteen mennä ojaan. Tai onko rekan kuljettajalla mahdollisuus väistää, tai tilaa väistää. Jarruista tai turvavälistä siinä tilanteessa ei kannata edes puhua.

Kaikki rekat eivät aja vain moottoriteitä. Maaseudun niljakkailla pikkuteillä sahaa tukkirekkoja ja maitoautoja kaiket päivät.

Paljonko on turvaväli? Jokainen määrittelee sen silmämääräisesti näppituntumalta. Teoria ja käytäntö eivät kohtaa.

Lapsellista puhua, että on ajettava sellaista nopeutta, että jokainen hallitsee autonsa oli keli mikä hyvänsä. Miksi sitten maito- ja tukkirekat eivät aja kävelyvauhtia näillä pikkuteillä?

Äänestä
  • No auttaisko hallintaa esim. 40 km/h rajoitus liukkaalla? Vai pitäiskö olla vielä hitaampi? Saahan sitä alle rajoituksenkin ajaa jos ei muuten pysy värkki käsissä.

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    No auttaisko hallintaa esim. 40 km/h rajoitus liukkaalla? Vai pitäiskö olla vielä hitaampi? Saahan sitä alle rajoituksenkin ajaa jos ei muuten pysy värkki käsissä.

    Kyllä se ajoneuvon nopeus vaikuttaa tilanteisiin.

    Äänestä

Mikähän siinä on ettei 60 tonnin yhdistelmän kuski tiedä ettei yhdistelmä pysähdy yhtä nopeasti kuin edessä ajava pikkuauto pysähtyy?

Olisiko kyseessä ammattitaidoton rekkakuski, jolta pitäisi ottaa kortti pois, kun se ajaa liian lähellä sitä pikkuautoa?

Äänestä

Juuri näin, henkilöautonkuljettajat huomio. Laittakaa se vilkku hyvissä ajoi päälle. Vauhtia ei tartte heti pudottaa vaan aja samalla vauhdilla ja takana tuleva osaa varautua sinun kääntymiseesi. EIKÖS TÄTÄ OPETETTU AUTOKOULUSSA? Ja kunnioittakaa RASKASTA LIIKENNETTÄ. He tekevät sellaista työtä jota ei ole syytä häiritä missään olosuhteissa. Henkilöautonkuljettajat te teette käytöksellänne rekkamiehen työn entistä raskaammaksi ja hankalammaksi. Ette halua ettekä viitsi paneutua ajamiseen kunnolla. Itse olen ammattiautoilija ja olen nähnyt tienpäällä jos jonkinmoista vipeltäjää. Ei siellä ajatella ollenkaan, että henki voi lähteä kun tehdään niitä KAMIKAZE ohituksia ihan viimetipassa. No Rekkaliikenne on kasvanut paljon, ja kasvaa edelleen. Lehdessä oli mitenkä paljon on rekkoja tienpäällä kun Keivitsan kaivos aloittaa toiminnan. Ihnettelen vaan, että miten tiet sen kestävät. Eihän näihin rekkaliikenteen ongelmiin kiinnitetä huomiota. Ei muuten kuin tarkistamalla jatkuvasti on Kuljettaja syyllistynyt ajo ja lepoaikojen rikkomukseen. Sen ne kyllä osaavat ja senpä takia juuri en ole alkanut ajamaan rekkaa kun se on niin vääristynyt koko ala ja sen ongelmiin ei todellakaan puututa tai ei haluta puuttua. Aina viitataan resurssi pulaan Suomessa joka asiassa.

Äänestä
  • Autokoulussa opetetaan myös pitämään TURVAVÄLI. Opetetaanko rekkamiehet unohtamaan se?

    Äänestä

  • shdfghfd kirjoitti:

    Autokoulussa opetetaan myös pitämään TURVAVÄLI. Opetetaanko rekkamiehet unohtamaan se?

    "Autokoulussa opetetaan myös pitämään TURVAVÄLI. Opetetaanko rekkamiehet unohtamaan se?"


    Tämähän ei sitten liity pelkästään raskaankaluston kuljettajiin vaan myös kaikkiin tiellä liikkujiin

    Äänestä

  • faesgwehsa kirjoitti:

    "Autokoulussa opetetaan myös pitämään TURVAVÄLI. Opetetaanko rekkamiehet unohtamaan se?"


    Tämähän ei sitten liity pelkästään raskaankaluston kuljettajiin vaan myös kaikkiin tiellä liikkujiin

    Näin on! Ja kun kysytään että mikä se sellainen "turvaväli" on, niin se on se pieni rako joka erottaa etupuskurin takapuskurista. Siinähän on silloin väli joka on muka "turvallinen"

    Äänestä

Ajan bussia.
Painoa on autosta riippuen 10-18 tonnia, ja juuri tuon painon takia pidän RIITTÄVÄN VÄLIN edellä ajavaan, silloin ei tule aloituksessa mainittuja ongelmia.

No kaikki vain eivät ymmärrä sitä miksen aja lähempänä edellä ajavaa.
Kaikki eivät myöskään tiedä sitä että ilmanpainejarrujen viive on 0,5 sekuntia, nestejarrujen 0 sekuntia. Siitä voitte sitten laskeskella pitkänkö matkan raskaskalusto liikkuu ennenkuin jarrutus alkaa (havainnosta jarrutuksen aloittamiseen menee 1,5 sekuntia).
Tuollainen bussi, joka on kevyempi kuin täyspitkän rekan max.paino, ei pysähdy kuin seinään, ei vaikka ajaisi seinään.

Äänestä

"eihän niitä ohitusperusteita ole monestikkaan, mutta silti siihen eteen täytyy tunkea. mikä siinä on jos raskaalla kalustolla ajetaan jo suurinta sallittua tai yli niin ohi on päästävä hinnalla millä hyvänsä? sitten ohi päästyään monesti ne menohalut loppuvat ja alkaa se köröttely."

Siis toihan on sellainen ilmiö, joka ei koske pelkkää raskasta kalustoa. Liikenteeseen on päästetty venäläinen ajotapa, jossa ohittaminen on eräänlainen harrastus. Aina on mentävä ohi, kun se hanurissa nyökkiminen on niin stanan rasittavaa katsos. Eikä suurimmalla sallitulla ole mitään merkitystä tähän ilmiöön. Aina on joku, joka venyttää sitä vtun sakkorajaa pidemmälle ja pidemmälle. Poliisin pitäisi siis pudottaa sakotuskynnys aivan rajoitukselle asti. Ja jos tarkkoja ollaan, niin noinhan sen kuuluisi olla ja olisi aina kuulunut ollakin. Olisipa nykyään eri tavat.

"... joku toinen pikkuinen ajella sitä kahdeksaa kymppiä ja alkaa kerätä jonoa perään. jos siinä isomman auton edessä on tilaa niin siihen on päästävä vaikka sitten kenestäkään muusta ei pääsisi sen jonon takia ohi."

Siis eikös tässä tilanteessa riitä, kun jätät välin siihen, joka ajaa hitaimmin? Ja oikein kunnon välin, siis satoja metrejä. Silloin se pumppausliike vähenisi jo oikein kunnolla. Näin olen joidenkin rekkakuskien nähnyt jopa toimivan, koska eivät itsekään pääse siitä "nysväristä" ohitse. Ymmärrän kyllä, että varsinkin ruuhkaisilla teillä tämä ei todellakaan ole helppoa, mutta niissä tilanteissa asiat ovat muutenkin eri.

Äänestä

Vanha juttu, mutta eikö rekan kuljettajan pitäisi olla ammattilainen joka ei aja henkilöauton perässä liian lähellä juurikin tuollaisten tapausten takia?

Äänestä

Rekkakuski kuin itse tietää, että 60 tonnin painoinen rekka ei käyttäydy liukkaalla kuten henkilöauto, niin hänen velvollisuutensa on ottaa se huomioon omassa ajossaan ja tekemisessään.

Äänestä
  • Ei ainakaan tämä yhden rekkakuskin mielestä.

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Ei ainakaan tämä yhden rekkakuskin mielestä.

    Mielipide ei merkitse mitään, vaan laki on se määräävä ja velvoittava tekijä.

    Äänestä

Jännää varmasti rekalla ajo talvella jos liukkaalla ei voi otsikon mukaan jarruttaa liukkaalla. Ihanko sitä pysäytetään vain nostamalla jalka kaasulta ja odotellaan että juna pysähtyy?

Äänestä

No jos asia on tosiaan noin, niin ei muuta kun liukkaan kelin rajoituksia alas vaan. Mikä olisi rekkakuskille riittävän hidas vauhti? 50, 40, vai 30 km/h?

Äänestä
  • Riippuu täysin tilanteesta. Ei moottoritienopeudetkaan sovi taajamaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Riippuu täysin tilanteesta. Ei moottoritienopeudetkaan sovi taajamaan.

    Kyllä ammattikuski varmaan osaa ottaa tilanteen huomioon ja ajaa sen mukaan?

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Kyllä ammattikuski varmaan osaa ottaa tilanteen huomioon ja ajaa sen mukaan?

    Ja ottaa huomioon myös sen että joskus edellä ajava voi jarruttaa ja kääntyä?

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Kyllä ammattikuski varmaan osaa ottaa tilanteen huomioon ja ajaa sen mukaan?

    Ilmeisesti eivät. Näin voi päätellä aloituksesta, jos aloittaja on "ammattikuski".

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Ja ottaa huomioon myös sen että joskus edellä ajava voi jarruttaa ja kääntyä?

    Sitä tilanteen huomioon ottamistahan se jarruttajien ja kääntyvin näkeminen on, eikö?

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Ilmeisesti eivät. Näin voi päätellä aloituksesta, jos aloittaja on "ammattikuski".

    Aloituksesta voi päätellä, että kirjoittaja on ammattikuski joka näkökulmastaan katsottuna oikeutetusti kritisoi monen henkilöautoilijan tietämättömyyttä raskaan liikenteen erilaisuudesta henkilöautoihin verrattuna, liukkaalla kelillä liikuttaessa.

    Äänestä

En minä ainakaan ajaisi tuollaisella massalla varustetulla rekalla jos sitä ei voi ja saa jarruttaa liukkaalla kelillä. Lasketaanko moottorijarrutus jarruttamiseksi, vai onko ylämäki tai peräänajo ainoat mahdollisuudet pysäyttää rekka?

Äänestä

Pitääkö ajella kusiluistimilla. Nastaa tai ketjua alle.

Äänestä

Eikö rekkakuski tajua sitä yksinkertaista asiaa, ettei liian lähellä edellään menevää henkilöautoa pidä ajaa, vaan pitää sitä kunnollista välimatkaa, joka rekoilla pitääkin olla pidempi kuin henkilö autoilla. Tietysti kääntyvälle henkilö autoilijalle on oman turvallisuutensa kannalta tärkeää laittaa se vilkku jo hyvissä ajoin päälle ja sitä myöten pikuhiljaa alkaa hiljentelemään, sekä samalla väläytellä jarruvaloja, jotta takana tuleva rekka varmasti ymmärtää alkaa toppuuttelemaan 60.n tonnin massaansa.

Äänestä

Tieliikennelaki ei kiellä minua hidastamasta ylämäessä, vaikka takana olisi rekka yrittämässä mäkeä ylös.

Äänestä
  • Riippuu täysin tilanteesta. Liikennettä ei saa tarpeettomasti estää eikä haitata.

    Äänestä

  • Mutta vain kusipää toimisi noin kuin sinä.

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Riippuu täysin tilanteesta. Liikennettä ei saa tarpeettomasti estää eikä haitata.

    Minä saan nysvätä miten haluan, koska minulla ei ole kiire.

    Äänestä

Ottakaa tumpelot huomioon, että aloitus on vanha. Nyky rekoilla jarruttaminen onnistuu vaikka pyörittekin aina jaloissa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Varo rekkaa kirjoitti:

Mikähän siinä on, että ihmiset eivät tiedä, että 60 tonnin painoinen rekka ei käyttäydy liukkaalla kuten henkilöauto. Kun rekan edessä ajava henkilöauto laittaa vilkun viime hetkellä kääntyäkseen, lyö siinä rekan kuljettajan sydän pari ylimääräistä lyöntiä. Kääntääkö vastaantulijoiden kaistalle vai jarruttaako, jolloin yhdistelmä alkaa heittelehtiä ja menee mahdollisesti linkkuun pyyhkien vastaantulevien kaistan puhtaaksi tai vie mennessään bussipysäkin. Vastaavia läheltäpiti tilanteita kokee jokainen rekkakuski lukemattomia päivittäin. Joka päivä kuulemme liikennetiedotteista, että siellä ja siellä on menossa raskaan ajoneuvon nosto-operaatio. Miksi rekat eivät pysy tiellä? Rekkaliikenne on kasvanut viime vuosikymmeninä huimasti. Tuntuu siltä, että rekkaliikenteen aiheuttamiin ongelmiin ei kiinnitetä huomiota. Oma lukunsa on venäläiset rekat. Ongelmaan pitäisi kiinnittää oikeasti huomiota, niin valistuksella kuin autokouluopetuksessa. Valtaosa tavarakuljetuksista voitaisiin siirtää raiteille kumipyörien sijasta, jos vain olisi halua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu