verta ja vettä?
Joh.19.
32 Niin sotamiehet tulivat ja rikkoivat sääriluut ensin toiselta ja sitten toiselta hänen kanssaan ristiinnaulitulta.
33 Mutta kun he tulivat Jeesuksen luo ja näkivät hänet jo kuolleeksi, eivät he rikkoneet hänen luitaan,
34 vaan yksi sotamiehistä puhkaisi keihäällä hänen kylkensä, ja HETI VUOTI SIITÄ VERTA JA VETTÄ.
..vuotaako kuolleesta ihmisestä..
38
2398
Vastaukset
- KTS (Ei kirj.)
Kuolleesta ei vuoda mitään ja toki tähänkin kohtaan on kiinnitetty huomiota ja aprikoitu sitä mahdollisuutta, että Jeesus otettiin ristiltä alas tajuttomana.
* Olet sinä lappix merkillinen uskovainen ? Ethän sinä ole, mutta väität olevasi. Kiellät Jeesuksen mennen tullen ja vielä palatessasikin. Epäilet Raamattua yhtenään, järkeilet itsesi ulos Raamatun siunauksista. Jumala sanoo, "< Älkööt epäilijät luulko minulta mitään saavansa.>"
* Jeesuksen sydömestä vuoti todella, elämän veden virrat, eli kaksoisvirran vuo. Tässä tapahtumassa on nimenomaan vastaus kysymykseen, , mistä vedestä on kysymys uudestisyntymisessä? Jeesus sanoo, Ellette synny uudesti vedestä ja Hengestä, ette voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan." " Joka juo sitä vettä, jota min' hänelle annan, se ei ikinä janoa. " Joka tahtoo, tulkoon ja juokoon elämän veden lähteestä." Tästä vedestä Jeesus puhuu Nikodemukselle, eikä suinkaan vauvan päälle pirskotetusta vesipiskoista.
* Jeesuksen sydämestä vuoti veri ja vesi, eli siellä avattiin elämän veden virrat, ja kun uskoo Jeesukseen, Hän antaa juuri tätä elämän vettä, joka oikeasti avattiin Hänen symensä lävistämällä.
* Ja siksi siitä vuoti myös vesi, koska se mittaamaton kärsimyksen tuska, hekisesti ja ruumiillisesti oli niin ankaraa, että veri hajosi vedeksi, osaltaan. (tämä on todistettu tieteelliseti myös, että epäilijätkin voisi uskoa) Ja tämäkin piti tapahtua, että kaikki tapahtui Kirjoitusten mukaan. On suurta pilkkaa sinulta lappix, että kehtaat epäillä Jeesuksen ristintyötä, että siitä olisi valheellisesti kirjoitettu Raamattuun. Tuo osoittaa suurta kylmyyttä ja rakkaudettomuutta Vapahtajan kärsimysiä kohtaan ha Hänen armahtavaa mieltään, kun antoi henkensä sinunkin edestäsi, ja nyt sinä häpäiset Hänet taas jälleen kerran saa-tanalisella epäuskollasi.
* Olet Jeesuksen kieltäjä ja antikristuksen asialla levittämässä ja eksyttämässä ihmisiä pois Kristuksesta, heittäen jatkuvasti saman epäilyn esiin synkästä sydämestäsi, "onko Jumala TODELLA SANONUT,". Epäuskosi vie sinut kausa pois ristiltä, elämän puun ääreltä, ja vie ennenpitkää kokonaan eroom Jumalasta, koska sinulla ei ole Poikaa, ei sinulla voi olla Isääkään. Usko Raamattua, muuten sinun olematonkin uskosi valuu hiekkaan ja tuuli vi sen tyhjyyteen !* Kumma, että yksi osio jäi tulematta palstalle kun lähetin yllä olevan kommenttini.
* Sinulla on kylmä ja rakkaudeton asenne Jeesukseen, sinä halveksit Hänen suurta armoaan ja yliymmärryksen käyvää rakkauttaan, sinuakin kohtaan, kun antoi pyhän ruumiinsa runneltavaksi sinunkin syntiesi vuoksi, Ja sinä kehtaat häpäistä Hänet epäuskollasi , sekä tehdä Hänestä valehtelijan, epäillessäsi Hänen sanaansa.""* Ja siksi siitä vuoti myös vesi, koska se mittaamaton kärsimyksen tuska, hekisesti ja ruumiillisesti oli niin ankaraa, että veri hajosi vedeksi, osaltaan. (tämä on todistettu tieteelliseti myös, että epäilijätkin voisi uskoa)""
Miten ja milloin on tieteellisesti todistettu,että Jeesuksen haavasta vuosi myös vesi?""* Jeesuksen sydömestä vuoti todella, elämän veden virrat, eli kaksoisvirran vuo. ""
lappix tarkoitti käsittääkseni ihmisenä kuollutta Jeesusta, ihmisenä kuolleelta ei vuoda kuoleman jälkeen enää mitkään ruumiin nesteet.
Jeesushan eli maailmassa ihmisenä, ja kuoli ihmisenä. Hänen kolmannen päivän ylösnousemus oli sitten toinen asia. Tuolloin Hän nousi haudastaan kirkastettuna Jumalan Poikana, Herrana.Mohikaani_27 kirjoitti:
* Kumma, että yksi osio jäi tulematta palstalle kun lähetin yllä olevan kommenttini.
* Sinulla on kylmä ja rakkaudeton asenne Jeesukseen, sinä halveksit Hänen suurta armoaan ja yliymmärryksen käyvää rakkauttaan, sinuakin kohtaan, kun antoi pyhän ruumiinsa runneltavaksi sinunkin syntiesi vuoksi, Ja sinä kehtaat häpäistä Hänet epäuskollasi , sekä tehdä Hänestä valehtelijan, epäillessäsi Hänen sanaansa.Jos täällä jollakin on kylmä ja rakkaudeton asenne, niin sinulla Mohikaani. Muttei siinäkään ole mitään uutta, sillä helluntailaiset ovat kylmiä ja rakkaudettomia toisia ihmisiä kohtaan.
Raamattu todellakin ilmoittaa, että sotilaan puhkaistessa Jeesuksen kyljen, siitä vuoti HETI verta ja vettä. Siis ei mitään vertauskuvauksellista verta ja vettä, vaan ihan konkreettista kosketeltavaa ja nähtävää ihmisverta.
Mohikaani kiertää kuten jehovat sellaiset kiusalliset asiat, jotka kyseenalaistavat jonkun asian Raamatussa. Se on epärehellisyyttä, jota harrastaa itseään uskovaisena pitävä helluntailainen.
Kysymys siis kuuluu, oliko Jeesus tuossa tilanteessa todella kuollut. Kuolleesta ei vuoda verta, koska elintoiminnat ovat lakanneet.- tode*
pakis__ kirjoitti:
""* Jeesuksen sydömestä vuoti todella, elämän veden virrat, eli kaksoisvirran vuo. ""
lappix tarkoitti käsittääkseni ihmisenä kuollutta Jeesusta, ihmisenä kuolleelta ei vuoda kuoleman jälkeen enää mitkään ruumiin nesteet.
Jeesushan eli maailmassa ihmisenä, ja kuoli ihmisenä. Hänen kolmannen päivän ylösnousemus oli sitten toinen asia. Tuolloin Hän nousi haudastaan kirkastettuna Jumalan Poikana, Herrana.kyllähän sitä vuotaa hetki sitten kuolleenkin mahasta yhtä ja toista tavaraa, jos keihäällä siihen reikä painetaan.
tode* kirjoitti:
kyllähän sitä vuotaa hetki sitten kuolleenkin mahasta yhtä ja toista tavaraa, jos keihäällä siihen reikä painetaan.
-joo, vuotaa, ruumiin nesteet poistuvat kun niitä hallitseva elin pysähtyy, mutta parta ja kynnetkin kasvavat vissiin vielä pari päivää, koska niiden aihiot ovat juuri ihon alla eivätkä hetki siitä raukea kasvamasta, mutta kun se sydän pysähtyy niin verentulo lakkaa.
-kuolleilta pitää joskus ajaa parta, jos omaiset haluavat nähdä hänet arkussa, se on niin kuin siistimpää, voisivat surevat vielä hämmästyä kun ei siinä sairasvuoteella hällä partaa ollut.
-on tämä ihminen ihan eri näköinen kun nuorna kuolee, siinä jotenkin näkee kuinka taival on totisesti jäänyt kesken: liha, iho, ja kaikki kuin elävällä, mutta ruumis on veltto, raskas siitä voisi sanoa ihan konkreettisesti, että sielu on lähtenyt mutta liha jäänyt, kun taas vertaa vanhuuteen kuolleen ruumista, se on niinkuin luonnollisen näköistä:
kuiva ja kovettunut.- tode*

kuiva ja kovettunut.hei, pakis, laitan paistin uuniin. :)
- exm

kuiva ja kovettunut.Olen mää ruumiita nähny, mutten kyllä tuota huomannut.
Kaikki ne on olleet valkoisenkelmeitä, jopa sinertäviä, jo hetki kuoleman jälkeen ja alkaneet jo pian jäykistyä. - JeesusKuoliRistillä.
lappix kirjoitti:
Jos täällä jollakin on kylmä ja rakkaudeton asenne, niin sinulla Mohikaani. Muttei siinäkään ole mitään uutta, sillä helluntailaiset ovat kylmiä ja rakkaudettomia toisia ihmisiä kohtaan.
Raamattu todellakin ilmoittaa, että sotilaan puhkaistessa Jeesuksen kyljen, siitä vuoti HETI verta ja vettä. Siis ei mitään vertauskuvauksellista verta ja vettä, vaan ihan konkreettista kosketeltavaa ja nähtävää ihmisverta.
Mohikaani kiertää kuten jehovat sellaiset kiusalliset asiat, jotka kyseenalaistavat jonkun asian Raamatussa. Se on epärehellisyyttä, jota harrastaa itseään uskovaisena pitävä helluntailainen.
Kysymys siis kuuluu, oliko Jeesus tuossa tilanteessa todella kuollut. Kuolleesta ei vuoda verta, koska elintoiminnat ovat lakanneet.Olet väärässä. Jos juuri kuolleen ihmisen sydänpussi ja sydän halkaistaan vuotaa niistä verta ja vettä (kudosnestettä), kun hän on pystyasennossa kuten Jeesus ristillä. Sydänpussissa on jokaisella ihmisellä nestettä ja sydämeen jää verta kuoleman jälkeen, joka ei heti maksoitu.
Mars kysymään viisaammilta. Meilahden vaihde on 09-4711 ja sieltä pyydä jollekin kardiologille tai sisätautilääkärille. Helsingin Yliopistoltakin voit kysyä. - tode*
lappix kirjoitti:
Jos täällä jollakin on kylmä ja rakkaudeton asenne, niin sinulla Mohikaani. Muttei siinäkään ole mitään uutta, sillä helluntailaiset ovat kylmiä ja rakkaudettomia toisia ihmisiä kohtaan.
Raamattu todellakin ilmoittaa, että sotilaan puhkaistessa Jeesuksen kyljen, siitä vuoti HETI verta ja vettä. Siis ei mitään vertauskuvauksellista verta ja vettä, vaan ihan konkreettista kosketeltavaa ja nähtävää ihmisverta.
Mohikaani kiertää kuten jehovat sellaiset kiusalliset asiat, jotka kyseenalaistavat jonkun asian Raamatussa. Se on epärehellisyyttä, jota harrastaa itseään uskovaisena pitävä helluntailainen.
Kysymys siis kuuluu, oliko Jeesus tuossa tilanteessa todella kuollut. Kuolleesta ei vuoda verta, koska elintoiminnat ovat lakanneet.lappix, kukas se kyseenlaistaa kaikenmahdollisen, jopa veden ja veren vuotamisenkin, kun kysymyksessä on Herra Jeesus?
- Niko.
lappix kirjoitti:
Jos täällä jollakin on kylmä ja rakkaudeton asenne, niin sinulla Mohikaani. Muttei siinäkään ole mitään uutta, sillä helluntailaiset ovat kylmiä ja rakkaudettomia toisia ihmisiä kohtaan.
Raamattu todellakin ilmoittaa, että sotilaan puhkaistessa Jeesuksen kyljen, siitä vuoti HETI verta ja vettä. Siis ei mitään vertauskuvauksellista verta ja vettä, vaan ihan konkreettista kosketeltavaa ja nähtävää ihmisverta.
Mohikaani kiertää kuten jehovat sellaiset kiusalliset asiat, jotka kyseenalaistavat jonkun asian Raamatussa. Se on epärehellisyyttä, jota harrastaa itseään uskovaisena pitävä helluntailainen.
Kysymys siis kuuluu, oliko Jeesus tuossa tilanteessa todella kuollut. Kuolleesta ei vuoda verta, koska elintoiminnat ovat lakanneet.Lappix, kysyit, että oliko Jeesus kuollut jo sillä hetkellä kun sotilas Hänen sydämensä lävisti. Oletko lukenut mitä Raamattu kysymykseesi vastaa?
Johanneksen evankeliumin jae 30 sanoo näin:
"Jeesus joi viinin ja sanoi: "Se on täytetty." Hän kallisti päänsä ja antoi henkensä."
Jakeet 33-34 jatkavat:
"Jeesuksen luo tultuaan he huomasivat hänen jo kuolleen eivätkä siksi katkaisseet hänen sääriluitaan.
Yksi sotilaista kuitenkin työnsi keihään hänen kylkeensä, ja haavasta vuoti heti verta ja vettä."
Raamatun Sanan mukaan Jeesus oli kuollut jo ennen kuin sotlas Hänen kylkensä lävisti. Usko lappix se mitä Jumala on Sanassaan ilmoittanut! - lappix todistaa vain
JeesusKuoliRistillä. kirjoitti:
Olet väärässä. Jos juuri kuolleen ihmisen sydänpussi ja sydän halkaistaan vuotaa niistä verta ja vettä (kudosnestettä), kun hän on pystyasennossa kuten Jeesus ristillä. Sydänpussissa on jokaisella ihmisellä nestettä ja sydämeen jää verta kuoleman jälkeen, joka ei heti maksoitu.
Mars kysymään viisaammilta. Meilahden vaihde on 09-4711 ja sieltä pyydä jollekin kardiologille tai sisätautilääkärille. Helsingin Yliopistoltakin voit kysyä.tyhmyytensä. Kaikenlaiset tollot ne pyrkivät vielä muita opettamaan....
- KTS (Ei kirj.)
Jeesus saattoi ihan hyvin olla tajuttomanakin haudassa. Eihän siinä tämä teologinen sovitusoppi mihinkään kaadu.
Kysymys on puhtaasti tekninen.- ml213.
Tuo tajuttomuus ei liene mahdollista,- koska ihmisen pelastumiseen liittyy usko, että JUMALA herätti Jeesuksen kuolleista.
Niin, eli edelleen koko asia on uskonasia.
- exm
Höpönpöpön.
Jeesus ristiinnaulittiin ja tästä kuolintavasta on myös tehty tutkimus.
En nyt osaa sitä tarkkaan selostaa, mutta ruumiin paino ristillä aikaan saa sen, että siinä ihminen alkaa kerätä nestettä ja kuolinsyy oli muistaakseni, että keuhkot täyttyvät nesteellä, sydän ei kestä, jne.
Kun Jeesuksen kylki puhkaistiin, siitä veren lisäksi alkoi valua myös näitä nesteitä.
Koska Jeesus oli jo todettu kuolleeksi, sotilaat eivät murskanneet Hänen jalkojaan, se toimenpide nimittäin nopeuttaa kuolemaa, sillä jalat eivät enää anna tukea ja neste tukehduttaa ihmisen nopeasti."exm"
eikö tuon näkökannan mukaan myös hirtetyn ihmisen nesteet patoudu keuhkoihin ja sitten pitäisi valua nesteet ulos jos hirtettyä vielä tökkästää puukolla kylkeen.
ristillä kuoleminen tai hirttokuolema ovat käytännössaä samankaltaisia, jos hirttokuolemaan kuollut roikkuu narukaulassa pää ylhäällä ja jalat kohti maata.
Molemissa kuolemantapauksissa nesteet valuvat luonnollista reikää pitkin ulos.- exm
pakis__ kirjoitti:
"exm"
eikö tuon näkökannan mukaan myös hirtetyn ihmisen nesteet patoudu keuhkoihin ja sitten pitäisi valua nesteet ulos jos hirtettyä vielä tökkästää puukolla kylkeen.
ristillä kuoleminen tai hirttokuolema ovat käytännössaä samankaltaisia, jos hirttokuolemaan kuollut roikkuu narukaulassa pää ylhäällä ja jalat kohti maata.
Molemissa kuolemantapauksissa nesteet valuvat luonnollista reikää pitkin ulos.Enpä osaa sanoa, kun en ole lääkäri.
Olen lukenut tämän Jeesuksen kuolinsyyn ihan kirjasta. - Usko Toivonen
exm kirjoitti:
Enpä osaa sanoa, kun en ole lääkäri.
Olen lukenut tämän Jeesuksen kuolinsyyn ihan kirjasta.Aivan "exm", olet oikeilla jäljillä.
Sydämen vajaatoiminnasta johtuen sydämeen alkaa kertymään nestettä, vettä.
Monilla sydänleikatuilla saattaa sydänpussiin kertyä nestettä.
Juuri kuolleesta vuotaa varmasti nesteitä, jos keihäällä tökätään kylkeen. - Tämä on oma arvioni.
pakis__ kirjoitti:
"exm"
eikö tuon näkökannan mukaan myös hirtetyn ihmisen nesteet patoudu keuhkoihin ja sitten pitäisi valua nesteet ulos jos hirtettyä vielä tökkästää puukolla kylkeen.
ristillä kuoleminen tai hirttokuolema ovat käytännössaä samankaltaisia, jos hirttokuolemaan kuollut roikkuu narukaulassa pää ylhäällä ja jalat kohti maata.
Molemissa kuolemantapauksissa nesteet valuvat luonnollista reikää pitkin ulos.Jeesuksen kyljen pistokohdasta vuoti verta ja vettä. Hän roikkui kuoltuaan ristillä ja pisto tapahtui alhaalta ylöspäin. Pistohaava siis sydämestä alaspäin josta veri ja vesi (kudosneste) vuoti.
Hirtetyn ihmisen sydäntä ei kai yleensä puukoteta hänen roikkuessa hirtettynä. Jos niin tehdään samassa suunnassa kuin Jeesukselle keihäällä tehtiin, vuotaisi siitä verta ja vettä (mikäli sydänpussiin sitä olisi kertynyt). Nestettä voisi kertyä, jos hirttäminen tapahtuisi hitaasti ja tuskallisesti.
- DoctorT
Jeesus kuoli keuhkopöhöön ja silloin keihään pistosta vuosi keuhkoihin kertynyttä nestettä ja verta.
RISTINKUOLEMA on ja oli kivuliaimpia ja inhottavimpia kuolintapoja. Jeesus riippui käsiensä varassa, jossa normaali hengitystoiminta vaikeutui. Hengitysvajaus yhdessä sydämen vajaatoiminnan kanssa keräsi nesteet.
Sotamiehet katkaisivat Jeesuksen sääriluut, jolloin hengitysliikkeet vaikeutuivat entisestään kun keho roikkuin vain kahden naulan varassa.
Kaikki mitä evankelistat kertovat Jeesuksen kuolintavasta, on lääketieteellisesti todistettavissa. Samoin Hänen verensekaiset tuskanhiet Getsemanessa.- En ole lääkäri
Jeesukselta ei katkaistu sääriluita. Raamattu ilmoittaa päinvastaista, häneltä ei luita rikottako. Mutta hänen rinnastaan keihään pistosta vuoti verta ja vettä (kudosnestettä joka oli erinnyt verestä kuten senkassa, joka on joutunut pois elävästä verenkierrosta). Tämä todisti, että Jeesus oli kuollut ristillä.
""Sotamiehet katkaisivat Jeesuksen sääriluut, jolloin hengitysliikkeet vaikeutuivat entisestään kun keho roikkuin vain kahden naulan varassa""
Ei siis näin.
Johannes 19:32-34
Niin sotamiehet tulivat ja rikkoivat sääriluut ensin toiselta ja sitten toiselta hänen kanssaan ristiinnaulitulta. Mutta kun he tulivat Jeesuksen luo ja näkivät hänet jo kuolleeksi, eivät he rikkoneet hänen luitaan, vaan yksi sotamiehistä puhkaisi keihäällä hänen kylkensä, ja heti vuoti siitä verta ja vettä. - KTS (Ei kirj.)
Tämän kyseisen israelfanittajan raamattutuntemus on muutenkin heikkoa. Ei muuten tulisi moista turhanpäiväistä, epäraamatullista judaismihypetystä jatkuvalla syötöllä.
Piilojuutalainen kristinuskon vastustaja tämä tohtori tee.
Ei tiedä sitäkään, että Raamatun mukaan Jeesuksen luita EI rikottu. - -mietiskelijä-
En ole lääkäri kirjoitti:
Jeesukselta ei katkaistu sääriluita. Raamattu ilmoittaa päinvastaista, häneltä ei luita rikottako. Mutta hänen rinnastaan keihään pistosta vuoti verta ja vettä (kudosnestettä joka oli erinnyt verestä kuten senkassa, joka on joutunut pois elävästä verenkierrosta). Tämä todisti, että Jeesus oli kuollut ristillä.
""Sotamiehet katkaisivat Jeesuksen sääriluut, jolloin hengitysliikkeet vaikeutuivat entisestään kun keho roikkuin vain kahden naulan varassa""
Ei siis näin.
Johannes 19:32-34
Niin sotamiehet tulivat ja rikkoivat sääriluut ensin toiselta ja sitten toiselta hänen kanssaan ristiinnaulitulta. Mutta kun he tulivat Jeesuksen luo ja näkivät hänet jo kuolleeksi, eivät he rikkoneet hänen luitaan, vaan yksi sotamiehistä puhkaisi keihäällä hänen kylkensä, ja heti vuoti siitä verta ja vettä.Teloitettava naulattiin ristille siten, että jalat jäivät koukkuun ja ylävartalon paino kohdistui niihin. Jalat kannattivat siis jossain määrin kehoa. Tästä asennosta johtuen telotettava sai kovia kouristuksia jalkoihinsa ja vääntelehti tuskallisesti (vertaa ennustusta Ps. 22:6 "minä olen mato enkä ihminen"). Kuolemaa voitiin jouduttaa katkomalla reisiluut jolloin hengitys vaikeutui ja uhri tukehtui.
Jeesus naulattiin ristille kolmella tai neljällä naulalla. Usein roomalaiset lävistivät jalat jalkapöydistä yhdellä naulalla päällekkäin kiinni.
- voi voi
No kylläpäs ne Raamatun väärentäjät valehtelivat huolimattomasti, kun noin alkeelliseen virheeseen sortuivat.
- tode*
voi voi, kuinkas se sinun alkutekstisi tässä menee?
* Muutamia todellisia uskovaisia lukuun ottamatta, kon lappix'en avaa ketju on pelkkää Jeesusken kuoleman halveksuvaa, ja kyseenalaistavaa, jopa osittain pilkaavaa ironiaa.
* Tiede on todennut sen, että kärsimys voi hajottaa veren vedeksi, Ja niin on todennäköisesti tapahtunut Jeesuskelle, kun kantoi ruumissaan koko maailman syntitaakan ristillään, ja näin sovitti synnin Jumalan lain vaatimuksen edessä.
* Uskovat, herää kysymys, kuinhan usein me heitämme helmiä sikojen eteen, niin kuin tämä lappix'sen ketjukin osittaa, On pilkkaa ja ironiaa pyhillä asioilla ivaamista !- exm
Eiku tiede on todennut, että hyvin suuressa tuskassa ihminen voi hikoilla verta.
Veren vedeksi muuttumisesta en tiedä. - pieteetillä
exm kirjoitti:
Eiku tiede on todennut, että hyvin suuressa tuskassa ihminen voi hikoilla verta.
Veren vedeksi muuttumisesta en tiedä.>>> Veren vedeksi muuttumisesta en tiedä.
Mohikaani. Vaikka sinä kirjoittelet vihakirjoituksiasi minulle, niin se ei muuta tätä jaetta tippaakaan:
Joh. 19:34
vaan yksi sotamiehistä puhkaisi keihäällä hänen kylkensä, ja heti vuoti siitä verta ja vettä.
Kyllä kaikilla on vapaus pohtia Raamatun ilmoituksia, niin minulla kuin kaikilla muillakin. Se millainen käsitys siitä pohdinnasta jää, se on itse kukin oma asia.
Minä en esimerkiksi usko alkuunkaan helluntailaisten käsitystä, että on olemassa salainen tempaaminen. En usko siihen siksi, ettei Jeesus sellaista opettanut. Samoin on tämä kuuluisa laskelma 7 vuoden vaivanajasta.
Ei Jeesus sellaistakaan opettanut, vaan sen ovat keksineet uskonnolliset ihmisteoreetikot. Ihme että on olemassa sellaisia "mohikaaneja", jotka vielä uskovat niihin.- Niko.
Mutta usko lappix Jumalaan ja siihen mitä Hän Sanassaan sanoo.
Niko. kirjoitti:
Mutta usko lappix Jumalaan ja siihen mitä Hän Sanassaan sanoo.
Kuten esimerkiksi tämä, pitääkö se paikkansa Niko?
Matt.10.
1 Ja hän kutsui tykönsä ne kaksitoista opetuslastaan ja antoi heille vallan ajaa ulos saastaisia henkiä ja parantaa kaikkinaisia tauteja ja kaikkinaista raihnautta.
23 Ja kun teitä vainotaan yhdessä kaupungissa, paetkaa toiseen; sillä totisesti minä sanon teille: te ette ehdi loppuun käydä Israelin kaupunkeja, ennenkuin Ihmisen Poika tulee.
Tuliko Jeesus takaisin ennenkuin nämä opetuslapset olivat ehtineet käydä loppuun Israelin kaupungit? Ei tullut, ja minä uskon siihen.- ml213.
lappix kirjoitti:
Kuten esimerkiksi tämä, pitääkö se paikkansa Niko?
Matt.10.
1 Ja hän kutsui tykönsä ne kaksitoista opetuslastaan ja antoi heille vallan ajaa ulos saastaisia henkiä ja parantaa kaikkinaisia tauteja ja kaikkinaista raihnautta.
23 Ja kun teitä vainotaan yhdessä kaupungissa, paetkaa toiseen; sillä totisesti minä sanon teille: te ette ehdi loppuun käydä Israelin kaupunkeja, ennenkuin Ihmisen Poika tulee.
Tuliko Jeesus takaisin ennenkuin nämä opetuslapset olivat ehtineet käydä loppuun Israelin kaupungit? Ei tullut, ja minä uskon siihen.Niimpä. Jos tämän päivän Raamattua lukee, niin siinä on mitä suurempia ihmeellisyyksiä kuten edellä toit esille. Mutta, ymmärrän, miten tämäkin asia liittyy kääntämiseen liittyvään ongelmaan. Pienikin virhe muuttaa kokonaisuutta ja tulee näyttämään asian mielettömyydeksi.
Niin, mitä viestissäsi oleviin Raamatun ilmoituksiin tulee, niin uskon ja ymmärrän, miten kysymyksessä on kollektiivinen opetuslapseus, joka siis koskee esim. myös meidän aikaamme,- niin siitä huolimatta, vaikka jakeessa on sanat......."Te ette ehdi jne...
Niin, ja kun huomioi, miten Israel sai taas itsenäisyyden äskettäin ja Israelilla oli taas kaupungit, joita evankelioida. Historian tapahtumatkin värittävät sukupolvien ymmärrystä asian suhteen. - ml213.
"""Kyllä kaikilla on vapaus pohtia Raamatun ilmoituksia, niin minulla kuin kaikilla muillakin. Se millainen käsitys siitä pohdinnasta jää, se on itse kukin oma asia."""
Just noin. Totuus on. Jos ihminen alkaa pohtimaan ja paneutumaan Raamatun ilmoituksien ihmeellisyyttä tai ristiriitaisuudelta näyttäviä alueita, niin todellisuudessa tämän ihmisen ymmärrys alkaa laajentumaan kohden JUMALAN aivoitusten tuntemista. Siis ymmärryksen laajentumisesta on kysymys.
Taas ihminen, joka ei pohdi tai ajattele, mitä lukee, niin todellisuudessa juuri tämä ihminen on johdateltavissa mitä ihmeellisiin oppeihin ja taruihin.Eihän hänen ymmärrys ole laajentunut ymmärtämään edes Raamatun ilmoitusten ihmeellisyyksiä tai erikoisesti kääntämiseen liittyviä vinoutumia. Hänelle kaikki vinoutumat on yhtä jumalan sanaa, joka käy täydesä kuin väärä raha.
Niin, epä usko JUMALAAN tai luopuminen JUMALASTA on kokonaan eri käsite kuin eroaminen puolueista tai ei hyväksy/usko kääntämiseen liittyviä virheellisyyttä. - to..
ml213. kirjoitti:
Niimpä. Jos tämän päivän Raamattua lukee, niin siinä on mitä suurempia ihmeellisyyksiä kuten edellä toit esille. Mutta, ymmärrän, miten tämäkin asia liittyy kääntämiseen liittyvään ongelmaan. Pienikin virhe muuttaa kokonaisuutta ja tulee näyttämään asian mielettömyydeksi.
Niin, mitä viestissäsi oleviin Raamatun ilmoituksiin tulee, niin uskon ja ymmärrän, miten kysymyksessä on kollektiivinen opetuslapseus, joka siis koskee esim. myös meidän aikaamme,- niin siitä huolimatta, vaikka jakeessa on sanat......."Te ette ehdi jne...
Niin, ja kun huomioi, miten Israel sai taas itsenäisyyden äskettäin ja Israelilla oli taas kaupungit, joita evankelioida. Historian tapahtumatkin värittävät sukupolvien ymmärrystä asian suhteen.Kun Raamatussa mainitaaan sana Israel, ei se tarkoita nykyistä Israelin valtioita eikä Jeesus tietenkään lähettänyt niitä kahtatoista nykyiseen Israeliin .
"Niin, ja kun huomioi, miten Israel sai taas itsenäisyyden äskettäin ja Israelilla oli taas kaupungit, joita evankelioida."
Koko ajatus on lähinnä irvokas:kristityt vainosivat keskuudessaan asuneita juutalaisia 2000 vuotta, nyt kun on juutalainen valtio kristityt voivat mennä sinne tuosta vain eloonjääneitä ja heidän jälkeläisiään käännyttämään -mikä erinomainen tilaisuus kertoa rakkauden uskonnosta . - Israel maana..
to.. kirjoitti:
Kun Raamatussa mainitaaan sana Israel, ei se tarkoita nykyistä Israelin valtioita eikä Jeesus tietenkään lähettänyt niitä kahtatoista nykyiseen Israeliin .
"Niin, ja kun huomioi, miten Israel sai taas itsenäisyyden äskettäin ja Israelilla oli taas kaupungit, joita evankelioida."
Koko ajatus on lähinnä irvokas:kristityt vainosivat keskuudessaan asuneita juutalaisia 2000 vuotta, nyt kun on juutalainen valtio kristityt voivat mennä sinne tuosta vain eloonjääneitä ja heidän jälkeläisiään käännyttämään -mikä erinomainen tilaisuus kertoa rakkauden uskonnosta .Israelin alkuperäinen valtio/maa on paljon suurempi kuin tämän päivän Israelin valtio. Esim.1800 luvulla ei ollut edes koko Israelin valtiota ja kaupunkeja, joita evankelioida.
Israelilaisilla oli alussa oma maa kaupunkeineen ja välillä ei näin ollut. Tänä päivänä heidän hallinnassaan on vain osa tästä maastansa. to.. kirjoitti:
Kun Raamatussa mainitaaan sana Israel, ei se tarkoita nykyistä Israelin valtioita eikä Jeesus tietenkään lähettänyt niitä kahtatoista nykyiseen Israeliin .
"Niin, ja kun huomioi, miten Israel sai taas itsenäisyyden äskettäin ja Israelilla oli taas kaupungit, joita evankelioida."
Koko ajatus on lähinnä irvokas:kristityt vainosivat keskuudessaan asuneita juutalaisia 2000 vuotta, nyt kun on juutalainen valtio kristityt voivat mennä sinne tuosta vain eloonjääneitä ja heidän jälkeläisiään käännyttämään -mikä erinomainen tilaisuus kertoa rakkauden uskonnosta .to. mutta tuossa tapauksessa Jeesus tarkoitti täsmällisesti silloisen Israelin kaupunkeja. Vanhassa testamentissa Jumala antoi "luvatun maan" israelilaisille ja asetuttuaan sinne, heistä tuli Israel maana.
Eli Raamattu ei pidä paikkaansa siltä osin, koska Jeesus ilmoitti tulevansa, muttei tullutkaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta613131Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh433077- 422427
Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa952112- 311893
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271780- 481606
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä841387- 391290
- 811122