ONKO SUOMEN USKOVA ????

savonarola

TAI SANOTAAN NYKYUSKOVA SE HEIDÄN OMASTA MIELESTÄ OIKEA KARISMAATTINEN MAAILMASSA TÄLLAINEN.. OIKEIN SANOO EKUMEENINEN USKOVA ETTÄ HÄN KUULUU MAAILMAN KIRKKOLLE SE TULEVA PORTTOKIRKKOA JONKA RAAMATTU KERTOO TULEVA LOPUNAIKANA !!!!

Päivän Sana

Olen ollut nuori ja olen vanhaksi tullut, mutta en ole nähnyt vanhurskasta hyljättynä enkä hänen lastensa kerjäävän leipää.

Ps. 37:25 (KR33/38)

5

74

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 1.Tim.2:5

      Sota-aikana, oli sitten hurskas tai vanhurskas tai ei sitten kumpaakaan, samanlainen nälkä ja puute leivästä.
      Mustanpörssin pyörittäjillä vain senkuin maha kasvoi.
      Mustanpörssin kauppias ja vanhurskas?
      Synonyymejäkö keskenään?
      Vanhurskas mustanpörssin kauppias?
      (Huom! Huumoria vain! Ainakin pikku ripaus!)


      Johanneksen evankeliumi:
      10:16 Minulla on myös muita lampaita, jotka eivät ole tästä lammastarhasta; myös niitä tulee minun johdattaa, ja ne saavat kuulla minun ääneni, ja on oleva yksi lauma ja yksi paimen

    • -KylmääTotuutta-

      Amerikkalaiset Super-Pastorit ovat siis vanhurskaita ja jotkut jopa rikkaat juopotkin..(Julkkis ja artistijuopot esim Bill Gates on TOSITOSI-vanhurskas.. Tuskin julkkis ja muuten rikkauden densojen lapset kerjäilee..ja jumalattomimmat ovat siis Somalian ja Etiopian nälänhätäalueella?

      savonarola siis kiskoo puvun ja kravatin päällensä.. astelee Gourmetlounaalle fiiniin ravintolaan.. matkalla paheksuu kerjääjiä ja muita huonostipukeutuvia ja köyhiä."saakelin sytiset meette helvettiin" .."mitä syntiä olette tehneet kun teidät noin alas on vajotettu"..Jotkut ovat siellä kadulla ehkä kun "TOSIUSKOVAINEN" raharössi johtaja on AHNEUDESSAAN irtisanonut heidät.. olen itse nähnyt sen MÄDÄN joka on suomen "uskovaisten" keskuudessa.. sen näkee myös HERRA!!!

      • Niin Raamatun muka tosiuskova elikä Vanhurskas ei jää ilman leipä. Älkää sotiko suoran Jumala vastaam siinä käy huonosti...


    • EPÄTOSIUSKOVAINEN

      Sanonarola istuu fiinissä ravintolassa Puku&Kravatti päällä.. ajaa sinne uudella Audi A7:lla ja vaatteitakin on päällä 2000Eur edestä.. se on TOSIUSKOVAISEN merkki! MENESTYS! Akateeminen koulutus ja iso talo ja kallis auto.. jos ne sulla on.. olet TOSIUSKOVAINEN!!!!

      • Nyt oli puhetta tuossa Raamatunpaikkassa leivästä eikä Audi A7:sta ja 2000 Eur edestä puvuista. Minkänäköinen tuollainen Audi on : ) Taidat ite ajaa sellaisilla ?? Ootko käynyt Hinnin koulussa kun tuollaista haastat ja provoilet ???


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      57
      5845
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      77
      3153
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      23
      2340
    4. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      40
      2055
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1958
    6. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      162
      1843
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      6
      1599
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      83
      1212
    9. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      20
      1206
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      80
      1069
    Aihe