"Vain uskossa oleva ymmärtää uskoa!"
Tyypillistä uskovaisten satuilua ja itsesuggestiota vailla pohjaa.
Totta kai on niin, että vain uskova "ymmärtää" uskoa!
Kun ihminen on ns. "uskossa", hän ei enää kyseenalaista uskoaan. Hän pitää totena niitä asioita, jotka ovat hänen oppinsa rakenneosasia. Varsin usein se uskon ulkopuolinen maailma joko on leimatunut tai leimataan "pahaksi" ja jo pelkkä ajatus siitä, että ihminen ei enää olisi "uskossa", tuntuu vaaralliselta.
Toki on ymmärrettävää, että jos ihmisellä esim. on ollut ennen uskoontuloaan vaikkapa päihderiippuvuutta, aika ennen uskoontuloa tuntuu vaikealta ja pahalta. Ser usko ehkä on todellakin konkreettisesti "pelastanut" ihmisen ongelmilta. Samoin, uusi ystäväpiiri on löytynyt uskovaisten piiristä, ehkä jopa puoliso.
Tätä todellisuutta vasten ei ole mikään ihme, että uskovainen ihminen mieluusti ummistaa silmänsä kaikelta sellaiselta, mikä voisi vaarantaa saavutetun tasapainon tilan. Inhimillistähän se vain on.
Valitettavasti asiassa on nurja puolensakin.
Kun usko määrittyy ainoaksi ihmisen "ruodussa pitäväksi" tekijäksi, todellisuus hämärtyy. Huonosti koulutettu ihminen, joka on vaikeuksien kautta saavuttanut jonkinlaisen elämänhallinnan vain tulemalla uskoon, on helppo "saalis". Mikä vain väittämä uppoaa todesta, kun pohjaa tai edes halua arvioida todellisuutta ei ole.
Jos maailman tapahtumat määrittyvät uskovaisten kurssien, nettisivustojen, saarnaajien ja TV7:n pyhän "totuuden" kautta, realismista on turha puhua. Jokainen maallikkokin on uskonsa seurauksena pätevä arvioimaan mitä tahansa asiaa ja se siitä.
"Uudestisyntymiset" ja muut vastaavat kokemukset ovat uskovien retoriikkaa vailla muuta kuin symboliarvo. Ihminen reagoi ympäröivän maailman ärsykkeisiin omassa päässään ja kukaan ei esim. tule uskoon itsekseen, ilman tietoa kristinuskon oppirakennelmista.
Kaikkein huvittavin on esim. helluntailaisten tapa korostaa sitä oman "uskon" ainutlaatuisuutta suhteessa uskonnollisuuteen. Helluntailaisuus on kaikesta huolimatta samaa uskonnollisuutta kuin kaikki muukin uskonnollisuus.
Omat teologiset pohjansa, oppirakennelmansa ja palvontamenonsa jopa "uudestisyntyneiden" lahkoihinkin kuuluvat. Totta kai muut tavat uskoa leimataan sitten huonommiksi! Se on vain psykologiaa.
Tosiasiat "uskosta"
7
72
Vastaukset
- täysi sika
Totta!
- suopursukka
Aloituksessa on asiaa.
Noin se pääpiirteissään kulkee.
Palstalla jotkut entiset rikolliset kertovat saaneensa tasapainon uskon kautta.
Vielä enemmän on rikollisia, jotka saavat elämänhallinnan ilman uskomuksia.
Jos usko auttaa rikollista "parantumaan", siinä ei ole moitittavaa. Se taas on moitittavaa, että uskoon tullut rikollinen muuttuu ahdasmieliseksi lahkolaiseksi ja tuomitsee muita uskon perusteella. Tässä tapauksessa "rikollisuus" vain muuttaa muotoaan.
Mutta kuinka paljon uskovaiset tekevät rikoksia uskon nimissä, huijaavat toisiaan, valehtelevat, parjaavat ja kaikkea mahdollista.
Tuttuja esimerkkejä ovat kartanolaisuus ja koivuniemeläisyys ym. helluntailaisuus mukaanlukien.
Ainakin tällä palstalla helluntaiteologit tölvivät olan takaa muita uskovia. Monissa tapauksissa sivistyneestä ihmisestä ei näy häivähdystäkään. - uytv
Asiaa!!
- Mitä on uskoontulo
>>Kun ihminen on ns. "uskossa", hän ei enää kyseenalaista uskoaan. Hän pitää totena niitä asioita, jotka ovat hänen oppinsa rakenneosasia. Varsin usein se uskon ulkopuolinen maailma joko on leimatunut tai leimataan "pahaksi" ja jo pelkkä ajatus siitä, että ihminen ei enää olisi "uskossa", tuntuu vaaralliselta. >>
Mitä mieltä olet: tuleeko hmisiä vastaavalla tavalla 'uskoon' muiden uskontojen kuin kristinuskon piirissä? - Ainakin olen joskus kuullut juutalaisnaisen kertovan uskoontulostaan mutta ei kristityksi vaan vanhatestamentilliseen juutalaisuuteen.
Vaikuttaisi siltä kuinesim. fundamentalistiset islamilaiset itsemurhapommittajat uskoisivat hyvinkin vahvasti asiaansa - muutoinhan heidän toimintansa ei olisi selitettävissä - mutta onkohan heidän kokemusmaailmassaan mahdollisesti sellaista subjektiivista kokemusta, joka olisi jollakin tavoin verrattavissa esim. helluntalaisten uskoontulokokemukseen?
Kulttuurikonteksti ja kyseessäolen uskonnon oppirakennelmat olelettavasti asettavat ehtoja sille millainen tuo uskoontulon (mikäli sellaista on) ilmenemismuoto ja sisältö ovat mutta onko näiden uskoontulon kontekstuaalisten ilmiöiden takana jokin yleisinhimillinen uskoontulon ydin, joka ajasta ja paikasta riippumatta on sama kaikilla uskoontulevilla tai tulleilla ihmisillä?- Inhottava realisti
Kokemus "uskoontulosta" lienee psykologinen ja siis vain siellä omassa päässä tapahtuva.
Jotkut ihmiset ovat alttiimpia uskonnollisuudelle kuin toiset. Uskoon tullaan monien vaiheiden kautta. Yksin kukaan ei uskovaiseksi muutu - taustalla on aina toisten ihmisten toiminta.
On oikeastaan surullista, että tämän palstankaan uskovaiset eivät rohkene avoimesti myöntöää tosiasioita siitä, millaisten vaiheiden kautta itse ovat uskoon tulleet ja esim. helluntailaisuuteen takertuneet. Tosiasiahan kuitenkin on se, että monilla on eriasteisia ongelmia taustallaan.
Viime kädessä kysymys on siitä, että jo tosiasioiden ajatteleminen ilmeisesti johtaisi kiusallisiin pohdiskeluihin. Siksi on jotenkin turvallisempaa vain julistaa ja luetella Raamatun kohtia vaihtelevassa järjestyksessä. - Inhottava realisti
Inhottava realisti kirjoitti:
Kokemus "uskoontulosta" lienee psykologinen ja siis vain siellä omassa päässä tapahtuva.
Jotkut ihmiset ovat alttiimpia uskonnollisuudelle kuin toiset. Uskoon tullaan monien vaiheiden kautta. Yksin kukaan ei uskovaiseksi muutu - taustalla on aina toisten ihmisten toiminta.
On oikeastaan surullista, että tämän palstankaan uskovaiset eivät rohkene avoimesti myöntöää tosiasioita siitä, millaisten vaiheiden kautta itse ovat uskoon tulleet ja esim. helluntailaisuuteen takertuneet. Tosiasiahan kuitenkin on se, että monilla on eriasteisia ongelmia taustallaan.
Viime kädessä kysymys on siitä, että jo tosiasioiden ajatteleminen ilmeisesti johtaisi kiusallisiin pohdiskeluihin. Siksi on jotenkin turvallisempaa vain julistaa ja luetella Raamatun kohtia vaihtelevassa järjestyksessä.Paljon kertoo jo se, ettei aktiivisilla kirjoittajilla ole puolustussanoja uskoonsa. Vaikeita asioita ei haluta käsitellä. Nostan avauksen ylös silkkaa keljumaisuuttani.
- suopursukka
Inhottava realisti kirjoitti:
Kokemus "uskoontulosta" lienee psykologinen ja siis vain siellä omassa päässä tapahtuva.
Jotkut ihmiset ovat alttiimpia uskonnollisuudelle kuin toiset. Uskoon tullaan monien vaiheiden kautta. Yksin kukaan ei uskovaiseksi muutu - taustalla on aina toisten ihmisten toiminta.
On oikeastaan surullista, että tämän palstankaan uskovaiset eivät rohkene avoimesti myöntöää tosiasioita siitä, millaisten vaiheiden kautta itse ovat uskoon tulleet ja esim. helluntailaisuuteen takertuneet. Tosiasiahan kuitenkin on se, että monilla on eriasteisia ongelmia taustallaan.
Viime kädessä kysymys on siitä, että jo tosiasioiden ajatteleminen ilmeisesti johtaisi kiusallisiin pohdiskeluihin. Siksi on jotenkin turvallisempaa vain julistaa ja luetella Raamatun kohtia vaihtelevassa järjestyksessä.Uskoontulo kristillisyyden sisällä.
Luterilainen voi olla lapsesta käännytetty kotiantimilla uskoon. Aikuisena hän voi tulla uskoon eli kääntyä helluntailaiseksi. Sitten hän kertoo uskoontulostaan hyvin hanakasti.
Saattaapa käydä niinkin, että hellari kääntyy, koska katolisuus on lähellä sitä, katolilaiseksi. Taas henkilö kertoo uskoontulostaan ja pitää melua aikaisemasta harauskossa olemisestaan.
Tällä tavalla kristitty voi tulla uskoon ristiin rastiin ja joka kerran toisiin järjestöihin kuuluvat ovat ateisteihin verrattavia harhaoppisia.
Kristinuskon sisällä on mahdollista tulla "uskoon satoja erilaisia variaatioita.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1171869Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101768Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1141766Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561439Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341383Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii4861016Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50962Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115908Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai237902Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347864