Suomi velkantuu jatkuvasti. Julkinen eli punainen taloutemme on löysä, tuhlaileva, eriarvoistava, "kähmitty" politrukkien toimesta... ja on suuri kuin kommunistinen Neuvostoliitto! Olemme Kreikan jalan jäljillä.
Ellei julkinen sektorimme pysty saneeraamaan toimintaansa sille tasolle jolle Suomen Kansalla on oikeasti varaa sosialisoimatta kaikkia yksityistä omaisuutta ja yrityksiä... tulee Suomen luottoluokitus laskemaan velkaantumisen myötä... todennäköisesti ja viimeistään ensi vuonna!
Yksityisen sektorin "putsaaminen" ei tuo kestävää pohjaa valtion taloudelle.
Ja luottoluokitus tullee laskemaan jonkun verran joka tapauksessa: onhan luottoluokittajat toiselta mantereelta ja tämä s...!
SUOMEN LUOTTOLUOKITUS LASKEE
6
<50
Vastaukset
- MARK 21
Euro vie mukanaan Suomenkin?
- Esq rle
Hallitus unohti yrittäjät
Vuoden 2012 valtion budjettiesitys keskittyy enemmän työttömyyden hyysäämiseen kuin yrittäjyyden edistämiseen ja työpaikkojen lisäämiseen. Hallitukselle työttömyysturvan kasvattaminen on tärkeämpi kuin parhaan turvan, työn, lisääminen. Varsinkin ansioperusteisen työttömyysturvan kasvattaminen, joka valtaosin perustuu veronmaksajien varoihin, on arveluttavaa tässä tilanteessa, jossa valtion varoja pitäisi ohjata tuotantoon ja työllisyyteen.
http://www.eskokiviranta.net/hallitus_unohti_yrittajat.htm - Niinistö laski väärin
Esq rle kirjoitti:
Hallitus unohti yrittäjät
Vuoden 2012 valtion budjettiesitys keskittyy enemmän työttömyyden hyysäämiseen kuin yrittäjyyden edistämiseen ja työpaikkojen lisäämiseen. Hallitukselle työttömyysturvan kasvattaminen on tärkeämpi kuin parhaan turvan, työn, lisääminen. Varsinkin ansioperusteisen työttömyysturvan kasvattaminen, joka valtaosin perustuu veronmaksajien varoihin, on arveluttavaa tässä tilanteessa, jossa valtion varoja pitäisi ohjata tuotantoon ja työllisyyteen.
http://www.eskokiviranta.net/hallitus_unohti_yrittajat.htmNiinistön talousopit sortuvat. EUn maista merkittävällä osalla luottoluokitus alenee, talous syöksyy alamäkeen. Kreikka on nyt ekana konkurssissa. Jos Italia on seuraava niin sitten lähtee jo Suomestakin tuhkat pesästä, Katainen lähtee käpälämäkeen ja lähtee Niinistökin kun omaisuutensa, yrityksensä, asuntonsa, työpaikkansa, eläkkeensä menettäneet ryysäävät kaduille.
Niinistö lähti väärään kelkkaan ja se maksaa nyt. - Wall ST.
Niinistö laski väärin kirjoitti:
Niinistön talousopit sortuvat. EUn maista merkittävällä osalla luottoluokitus alenee, talous syöksyy alamäkeen. Kreikka on nyt ekana konkurssissa. Jos Italia on seuraava niin sitten lähtee jo Suomestakin tuhkat pesästä, Katainen lähtee käpälämäkeen ja lähtee Niinistökin kun omaisuutensa, yrityksensä, asuntonsa, työpaikkansa, eläkkeensä menettäneet ryysäävät kaduille.
Niinistö lähti väärään kelkkaan ja se maksaa nyt.Ollaan nyt risteyksessä.
Nyt on turha lähteä mielistelemään globaalia eliittiä. Todennäköisesti maailma tulee muuttumaan piakkoin sen verran että ko. eliittiä ei enää edes ole... siinä vallassa jossa se nyt on!
Myös muualla maailmassa ollaan kyllästytty törkeään, eriarvoistavaan menoon ja siihen että demokratia ei olekkaan demokratiaa... vaan rahalla ostettua mediavaltaa!
Miten rikkaat voivat olla demokratiassa vallan huipulla, vaikka he ovat pieni vähemmistö?
Avain löytyy rahasta. - Tod Skenaario?
Esq rle kirjoitti:
Hallitus unohti yrittäjät
Vuoden 2012 valtion budjettiesitys keskittyy enemmän työttömyyden hyysäämiseen kuin yrittäjyyden edistämiseen ja työpaikkojen lisäämiseen. Hallitukselle työttömyysturvan kasvattaminen on tärkeämpi kuin parhaan turvan, työn, lisääminen. Varsinkin ansioperusteisen työttömyysturvan kasvattaminen, joka valtaosin perustuu veronmaksajien varoihin, on arveluttavaa tässä tilanteessa, jossa valtion varoja pitäisi ohjata tuotantoon ja työllisyyteen.
http://www.eskokiviranta.net/hallitus_unohti_yrittajat.htmSiellä on varmaan jonkun päättäjäministerin salarakas uhkaillut että "et saa´, jos et aja läpi isompaa ansiosidonnaista, nyt kun jouduin työttömäksi"
- Toimivaa Käytettävä:
Wall ST. kirjoitti:
Ollaan nyt risteyksessä.
Nyt on turha lähteä mielistelemään globaalia eliittiä. Todennäköisesti maailma tulee muuttumaan piakkoin sen verran että ko. eliittiä ei enää edes ole... siinä vallassa jossa se nyt on!
Myös muualla maailmassa ollaan kyllästytty törkeään, eriarvoistavaan menoon ja siihen että demokratia ei olekkaan demokratiaa... vaan rahalla ostettua mediavaltaa!
Miten rikkaat voivat olla demokratiassa vallan huipulla, vaikka he ovat pieni vähemmistö?
Avain löytyy rahasta.Täydellinen Ratkaisu, TODETTU TOIMIVAN: Valtion OMA VELATON VALUUTTA, joka on luotottamassa yhteiskunnan eri sektorit, ja KORKOTULOT YHTEISIIN MENOIHIN, kute PK-sektorin tukeminen, ja terveydenhuolto.
Pohjois-Dakotassa toimii jo, mm. työttömyys 3%, ei velkaa:
http://www.opinion-maker.org/2011/09/north-dakota%E2%80%99s-economic-miracle-its-not-oil/
Tämän valtionpankin korkotulot toivat enemmän pikku-valtiolle kuin verotulot:
"The BND’s revenues have also been a major boost to the state budget. It has contributed over $300 million in revenues over the last decade to state coffers, a substantial sum for a state with a population less than one-tenth the size of Los Angeles County.
According to a study by the Center for State Innovation, from 2007 to 2009 the BND added nearly as much money to the state’s general fund as oil and gas tax revenues did (oil and gas revenues added $71 million while the Bank of North Dakota returned $60 million).
Over a 15-year period, according to other data, the BND has contributed more to the state budget than oil taxes have."
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "984466Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293313No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 351378
- 341143
- 371086
- 131054
- 1581007
- 6934
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12872