Taloustutkimuksen tuutista tullutta valhetta taas veivataan päivästä päivään.
Ei Niinistön kannatus ole kuin nippa nappa 30 %, jos sitäkään.
Onhan vanha juttu, että kun valhetta toistetaa, halutaan sen muuttuvan todeksi.
Samasta tuutista se oli peräisin se kokkareiden kannatuslukukin viime eduskuntavaaleissa.
YLE valehtelee Niinistön kannatusluvuista!
38
221
Vastaukset
- Satavarmasti näin
Hallituksen valvomat "tiedoitusvälineet" toitottavat sellaista propagandaa kuin käskytetään.
Erkkopravda, Iltasanomat ja Iltalehti roskalehtinä ulvovat hyvin maksettuina mukana.
Kokoomuslaisen Eero Lehden Taloustutkimus Oy:n propagandatoimisto peesaa täysillä mukana.- Money talks...
Rahalla saa juuri sitä mitä haluaa.
Siksi Niinistön tämän vuorineuvosten oman ehdokkaan vaalibudjetti on yli miljoona euroa, kun rahaa tarvitaan ääneten ostamiseen kokoomuslaiseen malliin. Niin tehtiin eduskuntavaaleissakin, sillä ei Katainen olisi muuten saanut 12 000 ääntä, niin montaa hullua ei Suomesta löydy?
Ja varmaan käydään myös imuroimassa äänet kaikista hoitolaitoksista ja hoivakodeista? - En äänestä kepua
Kepu kun pettää aina niin äänestän Soinia vaikka Soini onkin menettänyt iskuvoimaansa varsinkin kun ei osaa käyttää Venäjäkorttia vaan on kallistunut kokoomuksen linjalle jenkkiperseennuolijoiden joukkoon.Ikävää havaita tuota kansanmiehen suusta,mutta kukaan ei ole täydellinen.Olen kerran elämässäni tehnyt virheen ja äänestin kepua ja voin sanoa että KEPU PETTÄÄ AINA ja niin käy nillelkkin raukoille jotka äänestävät Väyrystä.
- Halpamaista
Eipä hämmästyttänyt aamun hesarin kuvakavalkadi ehdokkaista.
Arhinmäestä oli vanhoja partakuvia ja tumma huppu päässä.
Lipposesta kiukkuisennäköinen kuva.
Sauli siellä keikku joka jutussa ylimmäisenä.
- uuras
Joo, pitää pitää paikkansa! Ja tämä kusetus verovaroilla!
On se Anderssonkin aivan pelle!
US:n nettikysely (11.1.2012):
Suosikkisi Suomen seuraavaksi presidentiksi?
5% (817 ääntä) Paavo Lipponen
25% (4083 ääntä) Sauli Niinistö
17% (2725 ääntä) Timo Soini
42% (6859 ääntä) Paavo Väyrynen
11% (1855 ääntä) Eva Biaudet tai Pekka Haavisto tai joku muu
Ääniä yhteensä: 16339
http://www.uusisuomi.fi/kysely/suosikkisi-suomen-seuraavaksi-presidentiksi- ei ole tutkimus
Älä nyt jaksa postata tota roska "tutkimusta"
Tuollainen nettiKYSELY ei ole mitenkään luotettava
eikä täytä virallisia määrityksiä TUTKIMUKSESTA
Se on KYSELY, ei TUTKIMUS, koita ymmärtää ero - ggdfgf
Tuosta ei selviä montako prosenttia ei osaa valita vielä. Siinä on vielä paljon ääniä jakamatta.
- yksityisyrittäjä
Ei unohdeta RKP:ta ja SDP:tä .Sosialistinen media se on alunperin.Tämän median on tarkoitus ohjata (harhaan) ihmisten ajatuksia,se suodattaa uutisia jne.Valitettavasti se myös menee perille.
- Väyrynen paras
Totta.
- Rikkovatko lakia?
Mikäli Niinistö todella saa n. 30 % äänistä, niin eikö silloin ole selvästi rikottu lakia tv-uutiseten toimesta kun on törkeästi valehdeltu galluptulksia. Tuollainenhan on täysin demokratian dorpetointia koska moni jonkun muun kannattaja jättää äänestämättä koska uskoo että Niinistöä ei kukaan voi voittaa.
- oletteko aaseja?
Eikai kukaan ole niin tyhmä että äänestää/jättää äänestämättä jonkun gallupin perusteella?
Pääasia että jokainen käy antamassa äänensä omantuntonsa mukaan juuri sille kenen toivoisi voittavan vaalit.
Kaikki gallupit on ihan yhtä tyhjän kanssa, onhan se nähty nyt viimeksi eduskuntavaaleissakin.
- nolla-arvoinen
Näytä todiste tolle sun 30% väitteelle!
Ilman sitä sun puheet on täyttä roskaa,
NOLLA-ARVOISTA
KAIKKI mittaukset ovat osoittaneet Niinistön ylivoimaa
jo monta viikkoa/kuukautta- Se on fakta.
Se 49 % Niinisitölle on pelkkää p as kapuhetta.
Onneksi totuus selviää 22. päivä.
Oikea kannatus on todellakin se 25 % virheprosentit huomioon ottaen.
- Jääman
Ensi viikon sunnuntaina sinä sitten kerrot täällä kuinka vaalien tulos on vääristelty, kun Niinistö on saanut ensimmäisellä kierroksella 45-50% äänistä.
- Mediapellet
Kyllä, mutta se edellyttää, että pitäisi kutsua EU:n vaalitarkkailijat paikalle.
Suomalaiset mediat paheksuvat Venäjän vaaleja, mutta eivät hiisku sanaakaan meidän omista vaaleistamme, joista kahdet viimeiset ovat olleet varsin epäilyttävät.
Meikäläinen media yrittää matkia amerikkalaista vaalisirkusta ja pitää otsikoissa epämääräisiä galluppeja ja kirjoittelee asiattomuuksia ja availee keskusteluja täysin turhasta aiheista.
Vaalikeskusteluja nolottaa katsoa. Toimitajat ovat omaan ääneensä rakastuneita tumpeloita ja kysymyksistä suurin osa on ollut sellaisia, jotka eivät kuulu presidentin toimivaltaan, vaan ovat hallituksen asioita.
Kaikki irti -vaaleista mentaliteetilla media on tästäkin presidentinvaalista vienyt kaiken sille kuuluvan arvokkuuden. - ville vallaton
Mediapellet kirjoitti:
Kyllä, mutta se edellyttää, että pitäisi kutsua EU:n vaalitarkkailijat paikalle.
Suomalaiset mediat paheksuvat Venäjän vaaleja, mutta eivät hiisku sanaakaan meidän omista vaaleistamme, joista kahdet viimeiset ovat olleet varsin epäilyttävät.
Meikäläinen media yrittää matkia amerikkalaista vaalisirkusta ja pitää otsikoissa epämääräisiä galluppeja ja kirjoittelee asiattomuuksia ja availee keskusteluja täysin turhasta aiheista.
Vaalikeskusteluja nolottaa katsoa. Toimitajat ovat omaan ääneensä rakastuneita tumpeloita ja kysymyksistä suurin osa on ollut sellaisia, jotka eivät kuulu presidentin toimivaltaan, vaan ovat hallituksen asioita.
Kaikki irti -vaaleista mentaliteetilla media on tästäkin presidentinvaalista vienyt kaiken sille kuuluvan arvokkuuden.YLEN TOIMINTA KOKOOMUKSEN JOHDOSSA TODELLA TÖRKEÄÄ!
- Tosi on
No äänestetään taas "väärin", kyllä se siitä korjaantuu kannatukset kohdalleen.
- Työväestön Vasen
Tällä kertaa Suomen kansa äänestää oikein, se äänestää työväestön , kansan presidenttiehdokasta Paavo Arhinmäkeä. Nro 9
- ggoglg
´´Vaalikeskusteluja nolottaa katsoa.´´
ei minua ainakaan nolota yhtään!, minä en nimittäin tee äänestyspäätöstäni minkään televisio-ohjelman perusteella!, vaan katson tenttejä ainoastaan aikani kuluksi!, osaan kyllä muodostaa omat mielipiteeni ilman valtamedian johdatteluyrityksiäkin, tehkää tekin samoin! :)- jotain rotia
ylen toimint ahterista ja syvältä!
Hävettää!
Ja vielä verorahoilla!
- ö..ö
Sanokaa mitä huvittaa, mutta media petaa 10-15 % äänistä.
Tämä ryhmä on kohtalaisen epävarmoja naisia, jotka tottakait äänestää se kuuluu profiiliin, mutta mielipiteitä ja varsinkaan tietoa ei ole.- Joohan 2
YLE SUCKS !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
- asioista_tietävä
Joohan 2 kirjoitti:
YLE SUCKS !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Ei yle mitään väärentele.
Se mikä tulee telkasta on kyllä totta. Onhan siellä niin paljon valvojia, jotka tarkastavat produktiot! - yle-propagandaa
asioista_tietävä kirjoitti:
Ei yle mitään väärentele.
Se mikä tulee telkasta on kyllä totta. Onhan siellä niin paljon valvojia, jotka tarkastavat produktiot!Yle moderoi kommenttipalstaakin erittäin puolueellisesti ja kovalla kädellä.
Yleensä kommentointi ei edes ole mahdollista kaikkein tärkeimpien uutisten kohdalla.
- Onneksi Vasemmisto
Yle:n äärioikeistolainen politiikan toimitus nostaa kahta Kokoomusta, eli Persut=Kokoomusta. Se teki samaa viime vaaleissa, mainosti tuota veroparatiiseista suunniteltua kansanpetosta "protestiksi", mitä se ei ole koskaan ollutkaan.
Suomen kansaa petettiin viime vaaleissa raskaasti, sillä seurauksella, että Suomea johtaa nyt kaksi Kokoomusta. Toinen valevastustaa oppositiossa lahnana löhnöttäen, että toinen saa, sen shown varjolla, ryöstettyä Suomen kansan verovarat veroparatiiseihin.
Petosjytky on tähän mennessä maksanut 40 miljardia euroa ja satoja ja taas satoja miljardeja tulee menemään, jos äärioikeiston kaksi Kokoomusta saisi jatkaa kansan k-settamistaan.
Onneksi meillä on Vasemmisto, joka puolustaa työväestön, kansan oikeuksia. Muistakaa äänestää Arhinmäki presidentiksi. Hän tekee tekoja ihmisten eteen ja ansaitsee johtopaikan.- KYLLÄ ARHINMÄELLE
EI Natolle, EI Guggenheimille, EI Loiseliitille, EI ilmaiseksi orjatyövoimaksi joutumiselle.
- Niinistö ei ole viisas
KYLLÄ ARHINMÄELLE kirjoitti:
EI Natolle, EI Guggenheimille, EI Loiseliitille, EI ilmaiseksi orjatyövoimaksi joutumiselle.
Miettikää vähän, euroon on mennyt 50 miljardia (ja menee koko ajan lisää ja sitten hirveesti kun euro hajoaa), Niinistön ajamaan Natoon 10 miljardia (ja paljon enemmän jos USA hyökkää Iraniin ja Venäjälle), siihen vielä kukkeliheimi ja miljardi.
- tasapaino
Niinistö ei ole viisas kirjoitti:
Miettikää vähän, euroon on mennyt 50 miljardia (ja menee koko ajan lisää ja sitten hirveesti kun euro hajoaa), Niinistön ajamaan Natoon 10 miljardia (ja paljon enemmän jos USA hyökkää Iraniin ja Venäjälle), siihen vielä kukkeliheimi ja miljardi.
Olisi hirveä tilanne, jos pääministeri ja presidentti olisi samasta puolueesta!
- Näillä mennään
Oliko joku uutinen? YLE=ahneet paskaloiset, Niinistö=ahne paskaloinen. SIllä ei ole mitään väliä mitä äänestätte, koko suomen omistavat YLE, HS ja muut yhtiöt päättävät äänestyksen voittajan. Perhesurmat ja mielenterveysongelmat vain kasvaa, hieno maa tämä suomi ja sen tyhjäpäiset asukkaat.
- kansalainen X
Niin näytti valhtelevan, nyt luvataa 30% kannatusta Niinistölle.
Mitä muuta meille vieläon gallupeilla valehdeltu!- Haulit himaan!
Jos on vähänkin järkeä päässä, ymmärtää näiden Lehden galluppien olevan aivan bullshitiä.
Niinistö saa allw 25 %, niin on sulanut tämän tyhjännarisijan suuosio, kun ihmiset alkavat ymmärtää tätä suurta vaalihuijausta. - vastuulliset vaihtoo
Haulit himaan! kirjoitti:
Jos on vähänkin järkeä päässä, ymmärtää näiden Lehden galluppien olevan aivan bullshitiä.
Niinistö saa allw 25 %, niin on sulanut tämän tyhjännarisijan suuosio, kun ihmiset alkavat ymmärtää tätä suurta vaalihuijausta.Ylen toiminta ja SYVÄLTÄ !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Ja se tässä hatuttaa, että joudun siitä vielä maksamaan!!!!!!!!!!!!!!
TÖRKEÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! - Niinistö painuu alas
vastuulliset vaihtoo kirjoitti:
Ylen toiminta ja SYVÄLTÄ !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Ja se tässä hatuttaa, että joudun siitä vielä maksamaan!!!!!!!!!!!!!!
TÖRKEÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!Niinistön kannatuksen täytyy olla alhaalla kun kunnon galluppeja Hesari ei ole enää julkaissut ja Hesarimedia on lähtenyt kovaan vittuiluun Väyrystä ja Soinia vastaan.
- 3000 NUIJJAA
Niinistö painuu alas kirjoitti:
Niinistön kannatuksen täytyy olla alhaalla kun kunnon galluppeja Hesari ei ole enää julkaissut ja Hesarimedia on lähtenyt kovaan vittuiluun Väyrystä ja Soinia vastaan.
Ylellä johto vaihtoon.
Tällaista rimanalittamista VERORAHOILLA! - nyt säästöjen aika
3000 NUIJJAA kirjoitti:
Ylellä johto vaihtoon.
Tällaista rimanalittamista VERORAHOILLA!Ylen rahoitusta pitää leikata ja reippaasti!
- TASAPUOLISUUTTA PLEA
nyt säästöjen aika kirjoitti:
Ylen rahoitusta pitää leikata ja reippaasti!
YLEN TOIMINT KÄSITTÄMÄTÖNÄ !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
KANSAN RAHOILLA !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
- tasapuolisuutta 2
Tulee selvästi esiin, että ylellä on kokoomuslainen johto!
- YLE=REPORADIO
Toiminta kuin REPORADION aikaan, mutta käänteisenä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1241984Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1331910Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101804Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561470Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341394Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5231091Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50978Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115920Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347889