Eikö olisi paljon viisaampaa valita presidentti

Mitä sanotte?...

ja myös kansan edustaja arpomalla niistä, niihin virkoihin kelvollista, jotka ehdolle asettuu tai laitetaan. Miksi järjestää tuollaisia hirveän kalliiksi koituvia turhia media sirkus / kilpailu touhuja. Kyllä kai niillekin rahoille ja sille mediallekin olisi järkevämpääkin / hyödyllisempääkin käyttöä. Miksi pitää tuhlata niin valtavasti turhuuksiin mitään hyödyttömiin? Vain riitaisuutta ja eripuraa, jopa vihaa ja katkeruutta aiheuttaviin, yhteiskunnan yhteisten etujen vastaisiin mielivaltaisiin touhuihin?!

Näin arpomalla kun kansa saisi sellaisen presidentin ja kansanedustajat kuin ovat ansainneet. Jonka kyllä saavat tällä kalliiksi tulevalla tavallakin. Mutta saavat paljon muutakin yhteiskunnan yhteisten etujen vastaista siinä mukana, jo pelkästään niinä turhina rahallisilla menetyksinä, mutta myös niinä muina pahaksi seuraamuksina. Mitä ne sirkus / kilpailu touhut aiheuttaa ja tuottaa, vuosia jatkuvina ns. jälkimaininkeina. Joissa monilta saattaa ihan jopa henki mennä. Tai joutua muilla tavoin kärsimysten uhreiksi.

Nämä valinnat kun ei ole ihmisten käsissä, kyllä Jumalan Pyhä henki, on se joka päättä ketä tulee ja miksi, ja mihinkin virkaan tai tehtävään valituiksi. Kansakunnan ansion, hyväksi tai pahaksi ansioiden mukaisesti. Kumpi kulloinkin Hänen, kullekin ansionsa mukaisessa puntarissaan enempi painaa.

Herätykseksi.

5

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • themsoo
    • Viisaan Valinta

      Unohtakaamme kaikki vaalit sekä muut ihmisten toimeenpanemat valintamenettelyt ja antakaamme Jumalan valita meille kansanedustajat, ministerit ja presidentti.

      Näin saisimme aina parhaat mahdolliset virkamiehet meitä hallitsemaan.

      • Mitä sanotte?...

        Niin sellaiset kuin kansa on ansainnut ja ansaitsee, sellaisethan se saa joka tapauksessa, mutta sillä nykyisella tavalla toimiessaan kalliisti maksamisella, ja niitä pahaksi seuraamuksia tuottamalla ja aihettamalla. Joista sitten taas tulee niitä turhia kustannuksia.


    • gluytgiuötuoytuoyoäo

      Komsiikomsaa, "niihin virkoihin kelvollista, jotka ehdolle asettuu tai laitetaan".

      - noihin virkoihin asettuu ehdolle tai asetetaan yleensä joko patatyhmiä kelvottomia tyyppejä joilla ei ole kuin oma ketunhäntä kainalossa.

      (tai jonkun muun ketunhäntä), poliitikosta kun ei tiedä...

      • Mitä sanotte?...

        Niin tiettysti pitäisi kysyä ja selvittää se SYY, miksi ei ole saatu kelvollisa ehdokkaita.

        Sehän kun menee Oikeuden mukaisuuden lainalaisesti niin että , niin ihminen, kuin kansakuntakin, saa sitä mitä on sanoillaan ja tekemisillään ja vaikuttamisillaan tilannut / ansainnut.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      104
      1740
    2. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1730
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      105
      1650
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1418
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1376
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      477
      951
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      941
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      898
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      298
      877
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      826
    Aihe