Lisää moskeijoita Suomeen, ei rasismille

Vihreä. :=)

Viimeaikoina ikäväntuntuinen vihamielisyys ja rasismi on noussut pintaan Suomessa, maahanmuuttajien raiskauksia ja rikoksia korostetaan medioissa ja muslimeita vähätellään ihmisinä tässä maassa. Kuinka tämä on mahdollista, kysyn?

Minäpä ehdotan täten radikaalia islam-ohjelmaa Suomeen, jossa mm. Helsingin rautatientorille rakennetaan neljä minareettitolppaa, joista kuuluu ihana islam-rukous aina kello 4 aikaan joka ikinen aamu (jotta te juntit edes kerran elämässänne heräisitte ajoissa töihin) ja sitten Tuomiokirkon tilalle pystytetään tietysti Moskeija, ihan näin avarakatseisuutta lisäämään.

Tätä voidaan kokeilla sitten pari kuukautta ja tutkia ihmisten suhtautumista ohjelmaan systemaattisilla mielipidekyselyillä. Lisäksi ohjelma nelinkertaistaisi maahanmuuttajien määrän Suomessa niin pian kuin suinkin vain mahdollista. Kouluopetukseen radikaalimuslimeja ja islaminuskoisia somaleita. Nämä ovat ihania ihmisiä. Ohjelma kestäisi hallituskauden eli 4 vuotta. Siis avoimuutta ja ennenkaikea ihanuutta kaikelle kansalle (ruotsalaisille, somaleille, romaneille, ihanille afrikkalaisille ja muslimeillekin, ehkä jopa suomalaisille junteillekin).

8

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Väriä kehiin!

      Ehdit ensin, itse olin ehdottamassa värikkäitä lappilaisia ja poroja katukuvaan, nyt se on niin ankea kun kaikilla on se negatiivisen kulutusvelkakulttuurin musta tai harmaa asu päällään.

      Nythän on niin että jopa keinotekoinen hymy on hyväksi:

      http://www.pellervo.fi/pellervo/3_01/naiset.htm

    • varaton mummo

      ja sinako taman kaiken maksat?

      • Vihreä. :=)

        Päin vastoin, sinä maksat kaiken tämän, sillä olethan sinä vajavainen junttero. Ihanuus-suvaitsevaisuuspaketti-ohjelmaan kuuluu myös ns. juntti - viiva suomalaisvero, jolla kustannetaan ensisijaisesti tämä maahanmuuttajien kotouttaminen, joka kestää sen 2 vuotta, eli ohjelma käsittää jonkin sorttisen tehokotouttamisen! Eli junttero, avarra sinäkin katsettasi vähän hei kuule, ja olepa ystävällinen kaikille.


    • Vihreä. :=)

      Lisäksi ne jotka eivät hyväksy tätä suvaitsevaisuuspaketti-ohjelmaa eristetään pakkotoimin muusta yheiskunnasta. Tällöin voivat miettiä suhtautumistaan muita kohtaan ja avartaa katsettaan ihmiskuntaa kohtaan. Eli jos et hyväksy, sinut tulee vangita. Näin on jokaisella hyvä olla. Somaleita töihin ja afrikkalaisia töihin, suomalaiset lähetetään rajojen ulkopuolelle. Avartakaa katsettanne!!!!

      • Hidas Hyökkäys..

        Näin me muselmaniat saadaan Sharia ainoaksi todellisuudeksi, "suvaitsevaiston" ja "hyysärituttilaisten" avulla, aivan kaikki vielä valloitettavan alueen kansalaisten maksamana!

        Ei ole mitään niin typerää ja halveksuttavaa kuin länsimainen idiootti-dekadenssi-humanismi. Siksi se on hetimiten korvattava kunnollisella, oikeasti elämänmyönteisellä kulttuurilla.

        Lapsivaimot on parasta mitä löytyy. Jo35 -vuotiaana on nainen kasvattanut jälkipolvensa, ja sen jälkeen on vielä montakymmentä vuotta, joko Moskeijan palveluksessa kouluttajana tms, tai sitten voi tehdä pyhiinvaelluksia tms.


      • Vihreä. :=)
        Hidas Hyökkäys.. kirjoitti:

        Näin me muselmaniat saadaan Sharia ainoaksi todellisuudeksi, "suvaitsevaiston" ja "hyysärituttilaisten" avulla, aivan kaikki vielä valloitettavan alueen kansalaisten maksamana!

        Ei ole mitään niin typerää ja halveksuttavaa kuin länsimainen idiootti-dekadenssi-humanismi. Siksi se on hetimiten korvattava kunnollisella, oikeasti elämänmyönteisellä kulttuurilla.

        Lapsivaimot on parasta mitä löytyy. Jo35 -vuotiaana on nainen kasvattanut jälkipolvensa, ja sen jälkeen on vielä montakymmentä vuotta, joko Moskeijan palveluksessa kouluttajana tms, tai sitten voi tehdä pyhiinvaelluksia tms.

        Ei, kyllä sinä nyt varmasti puhut typeriä rasistisia vihapuheita muslimeita kohtaan. Suvaitsevaisuuspaketti-ohjelma takaa myös näkökulman suvaitsevaisesti muidenkin kultuurien arvomaailmojen ja arvokäsityksen pohjalta. Täten lapsivaimoista ja hirttotuomioista saadaan avarakatseista ja suvaitsevaista näkökulmaa ahdasmieliseen epätasa-arvoiseen yhteiskuntaamme, ja muslimikin voi (uudessa kaksoiskotimaassaan) paremmin. Tämä on hieno ajatus!


    • OnSiinäHyvä paastota

      Ja minne unohit ne viikottaiset kivitystuomiot senaatintorilla ?

      Ja sen, että muka ollaan päivä syömättä, ja yöllä mässätään, että rasva valuu aamullakin suupielistä,ja on mukava päivä taas paastota,- kun muslimien allah ei näe yöllä, mitä tekevät muhametin muhametit !

      • Vihreä. :=)

        Hienoa, sinähän olet melko avarakatseinen suomenruotsalainen, ja ymmärrät ihmisarvoa jopa siedettävästi. Otit esille tärkeän pointin, nimittäin islamilaisen perinteen harjoittaminen, muiden kultuurien huomioonottaminen ja harjoittaminen on myös yksi tärkeä ja ominainen piirre suvaitsevaisuuspaketti-ohjelmassa.

        Tätä kaunista perinnettä voi ensisijaisesti harjoittaa symbolisesti, esimerkiksi tyynysotanäytelmillä kivien heittelemisen sijaan. Suvaitsevaisuuden lisäännyttyä voidaan toki harkita sitten tuomitaanko juntteudesta suvaitsevaisuuden nojalla oikeasti ihmisiä tähän kuolemantuomioon, eli lainsäädännönkin tulisi täten antaa tilaa suvaitsevaisuuspaketti-ohjelman suvaitsevaisuusperiaatteen mukaan myös muille kultuureille, näiden periaatteille, arvoille ja oikeuskäytännöille. Tämä on hyvinkin mahdollista. Tällöin ihanuus ja ihmisten avaramielisyys on huomioitu myös ulkokultuurin kannalta, annetaan muillekin kultuureille ja arvopohjille tilaa, ahtaassa suomalaisessa yhteiskunnassamme.

        Nimen "Suomi" tilalle tulee suvaitsevaisuuspaketti-ohjelman nojalla Soomlandia, Somalilandia, Suomalia tai jokin muu kaltainen hyvin avarakatseinen ja suvaitsevainen nimi(tys), sillä mitään aitoa ja oikeatahan ei ole olemassa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      122
      1945
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      126
      1852
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1789
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      256
      1458
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1390
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      504
      1060
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      970
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      914
    9. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      875
    Aihe