raamatussa valehdellaan?
Jo viisisataa vuotta sitten Kopernikus, Kepler ja Galileo Galilei todistivat maapallon kiertävän aurinkoa eikä päinvastoin kuten raamatussa väitetään.
Em. herrat leimattiin asian takia kerettiläisiksi eli harhaoppisiksi.
Onko raamatussa paljon muitakin vastaavia kohtia jotka eivät ihan pidä paikkansa?
Kuinka paljon
5
<50
Vastaukset
- O'ou
"Kuinka paljon raamatussa valehdellaan?"
Näin ateistina sanoisin, että raamatussa ei valehdella välttämättä lainkaan.
Raamatussa olevien tekstien kirjoittajat ovat varmaankin kirjoittaneet ne täysin rehellisesti oman ymmärryksensä ja maailmankuvansa mukaisesti ja uskoneet kertovansa totuuden.
Valehtelu on tahallista paikkansa pitämättömän asian kertomista. Raamatun tarinoista ei tätä voi sanoa. Se, että raamatussa on virheellistä tietoa ja ristiriitaisuuksia, osoittaa vain sen, että se on aikansa ihmisten maailmankuvan mukainen ja koottu monista erillisistä tarinoista.- asianharrastaja
Hyvin vastattu.
- Hulluja nuo uskikset
Samaa mieltä. Varsinkin Genesis on myytti. Myyttejä ei ole tarkoitettu koskaan edes tarkasteltavaksi sananmukaisena totuutena tai tarkkana kuvauksena todellisista tapahtumista. Antiikin aikana samasta myytistä oli useita versioita eikä sitä nähty ongelmana.
Tietysti iso osa Raamatun kirjoittajista on vain kierrättänyt muualta kuulemiaan ja todeksi uskomiaan tarinoita ja heitä voinee pitää tuon ajan mittapuun mukaan rehellisinä.
On kuitenkin myös kirjoittajia, jotka ovat sepittäneet tapahtumia, esimerkkinä vaikka Paavali näkyineen.- asianharrastaja
illuminatus kirjoitti:
Tietysti iso osa Raamatun kirjoittajista on vain kierrättänyt muualta kuulemiaan ja todeksi uskomiaan tarinoita ja heitä voinee pitää tuon ajan mittapuun mukaan rehellisinä.
On kuitenkin myös kirjoittajia, jotka ovat sepittäneet tapahtumia, esimerkkinä vaikka Paavali näkyineen.Jos tarkoita Paavalin kääntymysnäkyä, olen lukenut aivotutkijan pohdiskelun siitä, millainen tila aivoissa tuottaisi sellaisen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 15311655
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1485423Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p434397Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1323632Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska392718Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191926Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1071646Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3601596Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?951489Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1361431