MITEN SYNNIT SAADAAN ANTEEKSI? Oletetaan että tämä henkilö joka haluaa saada synnit anteeksi on sellaisessa tilassa että hän ymmärtää olevansa syntinen ja tahtoo lähteä seuraamaan Kristusta. Mitä hänen tulee siis tehdä? Miten synnit saadaan anteeksi?
A) Suorittamalla poppakonsti: Kutsutaan alttarille rukoiltavaksi, rukoillaan ns. syntisen rukous, kirjataan nimi jäsenkirjaan, suoritetaan jokin muu mielikuvituksellinen menetelmä jota raamattu ei opeta.
B) Kuunnellaan pop-pop-pop-pop-pop-pop-musiikkia.
C) Roikutaan pää alaspäin niin kauan että ilme on riittävän tuskainen ja tuntuu että kaduttaa.
D) Otetaan kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen syntien anteeksisaamiseksi.
OIKEA VASTAUS:
-Vain kohta D on oikea SILLÄ KAIKKI MUUT MAINITUT VAIHTOEHDOT TUOVAT ESILLE MIELIKUVITUKSELLISIA MENETELMIÄ JOITA RAAMATTU EI OPETA (myös ns. ratkaisurukous, alttarikutsu, yms. nimenomaan ovat raamatun ulkopuolisia kehitelmiä). Raamatun opettama menetelmä on "KASTE SYNTIEN ANTEEKSISAAMISEKSI", KS. ALLA:
(Apt 2:38):
.."Miehet, veljet, mitä meidän pitää tekemän?" ..
Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä KASTEEN Jeesuksen Kristuksen nimeen SYNTIENNE ANTEEKSISAAMISEKSI, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
-Valitettavasti monet vanhimmat ym. luulevat tuntevansa asian Pietaria paremmin eivätkä seuraa apostolista esimerkkiä. Koska Herra on armollinen hän voi myös antaa synnit anteeksi ns. "ratkaisurukouksen" tms. yhteydessä MUTTA TÄLLAINEN MENETTELY EI MISSÄÄN TAPAUKSESSA OLE APOSTOLIEN ESIMERKIN JA RAAMATUN MUKAISTA EIKÄ SELLAISTA TULE OPETTAA! Huomatkaa että usein esille tuotava tapaus "kornelius" ei ole mikään ihannetapaus vaan nimenomaan esimerkki Herran armosta ja korneliuksen tietämättömyydestä/korneliuksen saamasta puutteellisesta opetuksesta. Kornelius on poikkeustapaus, APT 2:38:n TAPAUS ON YLEINEN TAPAUS JA MALLI SIITÄ MITEN TULEE TOIMIA!!!
-MUUTTAKAA SIIS TOIMINTATAPOJANNE! Ratkaisurukouksen sijaan KASTE SYNTIEN ANTEEKSISAAMISEKSI! ALTTARIKUTSUN SIJAAN KASTEKUTSU!
MITEN SYNNIT SAADAAN ANTEEKSI?
39
110
Vastaukset
- 1234GHFSD
Ennenkuin joku ehtii tulla vänkäämään sitä että "ENTÄ SE PARANNUS" totean tähän että PARANNUS/MIELENMUUTOS KUULUU TÄSSÄ KOHDASSA D) ASIAAN AIVAN SAMOIN kuin siinäkin tapauksessa että luetaan ns. "ratkaisurukous". Nimittäin tässähän on kyse siitä että KORVATAAN EPÄRAAMATULLINEN MENETELMÄ (ratkaisurukous tms.) RAAMATULLISELLA KASTEELLA MUTTA EIHÄN VAATIMUSTA PARANNUKSESTA/MIELENMUUTOKSESTA MITENKÄÄN KORVATA!
- korjaillaan!!
Ompas sinulla kiire syöksyä veteen.
Raamatussa ihmiset tekivät ensin parannuksen, kun uskoivat julistettua sanaa. Vasta SEN JÄLKEEN heidät kastettiin.
Eivät apostolit kastaneet kaikkia, jotka olivat "siinä tilassa"!!!
Ap 2:41
"Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin."
Tuo sinun kehittämäsi "ratkaisukaste" on oman mielikuvituksesi tuotetta.
Et tainnut vaan ymmärtää, mitä tuossa sanotaan, kun oikaiset suoraan kasteeseen!
"(Apt 2:38):
.."Miehet, veljet, mitä meidän pitää tekemän?" ..
Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä KASTEEN Jeesuksen Kristuksen nimeen SYNTIENNE ANTEEKSISAAMISEKSI, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
Jeesus itse vahvisti saman asian:
"Parannusta syntien anteeksisaamiseksi ON SAARNATTAVA kaikille
kansoille."
Eikä niin, että:
Kastetta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava kaikille kansoille..." - JEV238
korjaillaan!! kirjoitti:
Ompas sinulla kiire syöksyä veteen.
Raamatussa ihmiset tekivät ensin parannuksen, kun uskoivat julistettua sanaa. Vasta SEN JÄLKEEN heidät kastettiin.
Eivät apostolit kastaneet kaikkia, jotka olivat "siinä tilassa"!!!
Ap 2:41
"Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin."
Tuo sinun kehittämäsi "ratkaisukaste" on oman mielikuvituksesi tuotetta.
Et tainnut vaan ymmärtää, mitä tuossa sanotaan, kun oikaiset suoraan kasteeseen!
"(Apt 2:38):
.."Miehet, veljet, mitä meidän pitää tekemän?" ..
Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä KASTEEN Jeesuksen Kristuksen nimeen SYNTIENNE ANTEEKSISAAMISEKSI, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
Jeesus itse vahvisti saman asian:
"Parannusta syntien anteeksisaamiseksi ON SAARNATTAVA kaikille
kansoille."
Eikä niin, että:
Kastetta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava kaikille kansoille..."Väitätkö Biblian, helluntailaisen Toivo Koilon UT:n, Aapeli Saarisalon UT:n olevan väärin?
Niiden mukaan Jeesus ei tilanteessa (Luuk. 24:47) sanonut
"parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava",
vaan tuossa tilanteessa Herra Jeesus käski opetuslapsiaan
* saarnattava parannusta _ JA _ syntien anteeksiantamusta *.
PARANNUSTA **JA** SYNTIEN ANTEEKSISAAMISTA !
Valitettavan monen helluntailaisen ym. pelastumattomille esittämä julistus
" ... ja pyydä rukouksessa syntejäsi anteeksi, niin siinä hetkessä saat syntisi anteeksi jo ennen mahdollista ja tulevaa kastamistasi Jeesuksen Kristuksen nimeen"
on sielunviholliselle mieluista julistusta. Miksi niin? Koska se on apostolien opetuksen vastaista julistusta, ihmislupailua. Senhän jo tämän keskustelun aloittajakin totesi.
http://www.opetuksia.net/index.php/uskoontulemista/pois-korvikkeet-eli-ratkaisuopit-ym - JEV238
korjaillaan!! kirjoitti:
Ompas sinulla kiire syöksyä veteen.
Raamatussa ihmiset tekivät ensin parannuksen, kun uskoivat julistettua sanaa. Vasta SEN JÄLKEEN heidät kastettiin.
Eivät apostolit kastaneet kaikkia, jotka olivat "siinä tilassa"!!!
Ap 2:41
"Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin."
Tuo sinun kehittämäsi "ratkaisukaste" on oman mielikuvituksesi tuotetta.
Et tainnut vaan ymmärtää, mitä tuossa sanotaan, kun oikaiset suoraan kasteeseen!
"(Apt 2:38):
.."Miehet, veljet, mitä meidän pitää tekemän?" ..
Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä KASTEEN Jeesuksen Kristuksen nimeen SYNTIENNE ANTEEKSISAAMISEKSI, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
Jeesus itse vahvisti saman asian:
"Parannusta syntien anteeksisaamiseksi ON SAARNATTAVA kaikille
kansoille."
Eikä niin, että:
Kastetta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava kaikille kansoille..."Joku: >>Et tainnut vaan ymmärtää, mitä tuossa sanotaan, kun oikaiset suoraan kasteeseen!>>
Olemme aivan selvästi samaa mieltä siitä, että ei pidä oikaista suoraan kastamiseen (ei muuten keskustelun aloittajakaan oikaissut suoraan kastamiseen!)!
SIIS "USKOVIEN KASTE"-OPPIA TUNNUSTAVAA EI SAA KASTAA!
Tässä perustelua:
Jos joku Korneliuksen tavoin uskoontullut on uskoontultuaan omaksunut "uskovien kaste"-opin ja tulee pyytämään kastetuksi tulemista, häntä ei saa kastaa! Ei tietenkään! Ei saa oikaista suoraan kastamiseen, vaan ensin häntä tulee kehoittaa parannukseen tuosta "uskovien kaste"-harhasta. Sitten jos hän tulee parannukseen tuosta harhastaan, sitten ei tuon asian suhteen ole estettä hänen kastamiseensa.
Eihän sellaistakaan uskovaa saa kastaa, joka on omaksunut uskoontultuaan helluntailaisilta opetuksen, että nainen voi opettaa uskovia uskovien kokoontumisessa ja/tai toimia seurakunnassa paimenena (pastorina). Ensin hänen tulee tulla parannukseen tuosta opetuksestaan!
Eihän sellaistakaan uskovaa saa kastaa, joka on omaksunut uskoontultuaan helluntailaisilta opetuksen, että avioliiton ulkopuolinen sukupuoliyhdyntä on uskoville Jumalan hyväksymää (esimerkiksi avosuhteessa). Ensin hänen tulee tulla parannukseen tuosta opetuksestaan!
www.opetuksia.net - JEV238
korjaillaan!! kirjoitti:
Ompas sinulla kiire syöksyä veteen.
Raamatussa ihmiset tekivät ensin parannuksen, kun uskoivat julistettua sanaa. Vasta SEN JÄLKEEN heidät kastettiin.
Eivät apostolit kastaneet kaikkia, jotka olivat "siinä tilassa"!!!
Ap 2:41
"Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin."
Tuo sinun kehittämäsi "ratkaisukaste" on oman mielikuvituksesi tuotetta.
Et tainnut vaan ymmärtää, mitä tuossa sanotaan, kun oikaiset suoraan kasteeseen!
"(Apt 2:38):
.."Miehet, veljet, mitä meidän pitää tekemän?" ..
Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä KASTEEN Jeesuksen Kristuksen nimeen SYNTIENNE ANTEEKSISAAMISEKSI, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
Jeesus itse vahvisti saman asian:
"Parannusta syntien anteeksisaamiseksi ON SAARNATTAVA kaikille
kansoille."
Eikä niin, että:
Kastetta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava kaikille kansoille...""joku": >>Raamatussa ihmiset tekivät ensin parannuksen ... Vasta SEN JÄLKEEN heidät kastettiin.>>
Sinun väärennöksessäsi siis lukee näin (vrt. (Apt. 2:38)):
(1) "Niin Pietari sanoi heille: 'Tehkää parannus ja SEN JÄLKEEN ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen ... '"
Lukekaa kohta (Apt. 2:38) ja nähkää, että tuo (1) on räikeä väärennös!
Joten sinä "joku", jolta tuo alussa oleva lainaus on, tee parannus tuollaisesta väärentämisestäsi!
Kohdan (Apt. 2:38) yleisimmistä väärennöksistä
http://www.opetuksia.net/index.php/uskoontulo/kohdan-apt-238-yleisimmista-vaarennoksista
Älkää luterilaiset uskovat vaan langetko uskomaan "uskovien kaste" -oppia!
Näin voit tulla uskoon!
http://www.opetuksia.net/index.php/uskoontulemista/voit-tulla-uskoon - toinen Hega
JEV238 kirjoitti:
"joku": >>Raamatussa ihmiset tekivät ensin parannuksen ... Vasta SEN JÄLKEEN heidät kastettiin.>>
Sinun väärennöksessäsi siis lukee näin (vrt. (Apt. 2:38)):
(1) "Niin Pietari sanoi heille: 'Tehkää parannus ja SEN JÄLKEEN ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen ... '"
Lukekaa kohta (Apt. 2:38) ja nähkää, että tuo (1) on räikeä väärennös!
Joten sinä "joku", jolta tuo alussa oleva lainaus on, tee parannus tuollaisesta väärentämisestäsi!
Kohdan (Apt. 2:38) yleisimmistä väärennöksistä
http://www.opetuksia.net/index.php/uskoontulo/kohdan-apt-238-yleisimmista-vaarennoksista
Älkää luterilaiset uskovat vaan langetko uskomaan "uskovien kaste" -oppia!
Näin voit tulla uskoon!
http://www.opetuksia.net/index.php/uskoontulemista/voit-tulla-uskoon>>JEV: Älkää luterilaiset uskovat vaan langetko uskomaan "uskovien kaste" -oppia!>>
Onko tämäkin kohta mielestäsi väärennös:
Markuksen evankeliumi:
16:16 Joka USKOO ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.
Eli uskovana kastetaan!
Tai nämä:
Markuksen evankeliumi:
9:23 Niin Jeesus sanoi hänelle: "'Jos voit!' Kaikki on mahdollista sille, joka USKOO."
Apostolien teot:
13:38 Olkoon siis teille tiettävä, miehet ja veljet, että hänen kauttansa julistetaan teille syntien anteeksiantamus
13:39 ja että jokainen, joka USKOO, tulee hänessä vanhurskaaksi, vapaaksi kaikesta, mistä te ette voineet Mooseksen lain kautta vanhurskaiksi tulla.
Johanneksen evankeliumi:
Johanneksen evankeliumi:
3:36 Joka USKOO Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä."
Älkää luterilaiset (tai muutkaan) uskoko JEV:iä:
Hän ei ymmärrä, mitä eroa on uskolla ja uudestisyntymisellä. - toinen Hega
JEV238 kirjoitti:
Väitätkö Biblian, helluntailaisen Toivo Koilon UT:n, Aapeli Saarisalon UT:n olevan väärin?
Niiden mukaan Jeesus ei tilanteessa (Luuk. 24:47) sanonut
"parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava",
vaan tuossa tilanteessa Herra Jeesus käski opetuslapsiaan
* saarnattava parannusta _ JA _ syntien anteeksiantamusta *.
PARANNUSTA **JA** SYNTIEN ANTEEKSISAAMISTA !
Valitettavan monen helluntailaisen ym. pelastumattomille esittämä julistus
" ... ja pyydä rukouksessa syntejäsi anteeksi, niin siinä hetkessä saat syntisi anteeksi jo ennen mahdollista ja tulevaa kastamistasi Jeesuksen Kristuksen nimeen"
on sielunviholliselle mieluista julistusta. Miksi niin? Koska se on apostolien opetuksen vastaista julistusta, ihmislupailua. Senhän jo tämän keskustelun aloittajakin totesi.
http://www.opetuksia.net/index.php/uskoontulemista/pois-korvikkeet-eli-ratkaisuopit-ym>>JEV: Valitettavan monen helluntailaisen ym. pelastumattomille esittämä julistus
" ... ja pyydä rukouksessa syntejäsi anteeksi, niin siinä hetkessä saat syntisi anteeksi jo ennen mahdollista ja tulevaa kastamistasi Jeesuksen Kristuksen nimeen"
on sielunviholliselle mieluista julistusta. Miksi niin? Koska se on apostolien opetuksen vastaista julistusta, ihmislupailua. Senhän jo tämän keskustelun aloittajakin totesi.
>>
Rukoileminen ei ole koskaan sielunviholliselle mieluista:
Mark:
9:23 Niin Jeesus sanoi hänelle: "'Jos voit!' Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo."
9:24 Ja heti lapsen isä huusi ja sanoi: "Minä uskon; auta minun epäuskoani."
Miksi? Koska ihminen on silloin yhteydessä Jumalaan. Tilassa, jossa hän oli Paratiisissä ennen syntiin lankeemusta. Jokaiselle on luvattu tuo yhteys Jeesuksen kalliin uhriveren turvin.
Paholaisen tarkoitus on erottaa ihminen ikuisiksi ajoiksi Jumalasta, mksi hän siis haluaisi meidän ihmisten rukoilevan? - toinen Hega
JEV238 kirjoitti:
Joku: >>Et tainnut vaan ymmärtää, mitä tuossa sanotaan, kun oikaiset suoraan kasteeseen!>>
Olemme aivan selvästi samaa mieltä siitä, että ei pidä oikaista suoraan kastamiseen (ei muuten keskustelun aloittajakaan oikaissut suoraan kastamiseen!)!
SIIS "USKOVIEN KASTE"-OPPIA TUNNUSTAVAA EI SAA KASTAA!
Tässä perustelua:
Jos joku Korneliuksen tavoin uskoontullut on uskoontultuaan omaksunut "uskovien kaste"-opin ja tulee pyytämään kastetuksi tulemista, häntä ei saa kastaa! Ei tietenkään! Ei saa oikaista suoraan kastamiseen, vaan ensin häntä tulee kehoittaa parannukseen tuosta "uskovien kaste"-harhasta. Sitten jos hän tulee parannukseen tuosta harhastaan, sitten ei tuon asian suhteen ole estettä hänen kastamiseensa.
Eihän sellaistakaan uskovaa saa kastaa, joka on omaksunut uskoontultuaan helluntailaisilta opetuksen, että nainen voi opettaa uskovia uskovien kokoontumisessa ja/tai toimia seurakunnassa paimenena (pastorina). Ensin hänen tulee tulla parannukseen tuosta opetuksestaan!
Eihän sellaistakaan uskovaa saa kastaa, joka on omaksunut uskoontultuaan helluntailaisilta opetuksen, että avioliiton ulkopuolinen sukupuoliyhdyntä on uskoville Jumalan hyväksymää (esimerkiksi avosuhteessa). Ensin hänen tulee tulla parannukseen tuosta opetuksestaan!
www.opetuksia.net>>Eihän sellaistakaan uskovaa saa kastaa, joka on omaksunut uskoontultuaan helluntailaisilta opetuksen, että nainen voi opettaa uskovia uskovien kokoontumisessa ja/tai toimia seurakunnassa paimenena (pastorina). Ensin hänen tulee tulla parannukseen tuosta opetuksestaan!>>
Annoit juuri väärän todistuksen.
Vaimo saa kyllä opettaa lapsia, vaan ei miestään:
1.Timoteuksen kirje:
2:12 mutta minä en salli, että vaimo opettaa, enkä että hän vallitsee miestänsä, vaan eläköön hän hiljaisuudessa.
Naiset voivat siis toimia pyhäkoulun opettajina tai kuoronjohtajina, mutteivät voi opettaa miestänsä, koska mies on perheen pää. - toinen Hega
JEV238 kirjoitti:
Joku: >>Et tainnut vaan ymmärtää, mitä tuossa sanotaan, kun oikaiset suoraan kasteeseen!>>
Olemme aivan selvästi samaa mieltä siitä, että ei pidä oikaista suoraan kastamiseen (ei muuten keskustelun aloittajakaan oikaissut suoraan kastamiseen!)!
SIIS "USKOVIEN KASTE"-OPPIA TUNNUSTAVAA EI SAA KASTAA!
Tässä perustelua:
Jos joku Korneliuksen tavoin uskoontullut on uskoontultuaan omaksunut "uskovien kaste"-opin ja tulee pyytämään kastetuksi tulemista, häntä ei saa kastaa! Ei tietenkään! Ei saa oikaista suoraan kastamiseen, vaan ensin häntä tulee kehoittaa parannukseen tuosta "uskovien kaste"-harhasta. Sitten jos hän tulee parannukseen tuosta harhastaan, sitten ei tuon asian suhteen ole estettä hänen kastamiseensa.
Eihän sellaistakaan uskovaa saa kastaa, joka on omaksunut uskoontultuaan helluntailaisilta opetuksen, että nainen voi opettaa uskovia uskovien kokoontumisessa ja/tai toimia seurakunnassa paimenena (pastorina). Ensin hänen tulee tulla parannukseen tuosta opetuksestaan!
Eihän sellaistakaan uskovaa saa kastaa, joka on omaksunut uskoontultuaan helluntailaisilta opetuksen, että avioliiton ulkopuolinen sukupuoliyhdyntä on uskoville Jumalan hyväksymää (esimerkiksi avosuhteessa). Ensin hänen tulee tulla parannukseen tuosta opetuksestaan!
www.opetuksia.net>>JEV: ...omaksunut uskoontultuaan helluntailaisilta opetuksen, että avioliiton ulkopuolinen sukupuoliyhdyntä on uskoville Jumalan hyväksymää... >>
Helluntailaisilla ei ole tällaista opetusta. Jos joku helluntailainen näin opettaa hän opettaa vastoin Raamatun ilmoitusta ja Helluntaiherätyksen yleistä käsitystä.
Miten mielestäsi Raamattu muuten määrittelee käsitteen avioliitto?
Koska puoliso on puoliso Jumalan silmissä? Kun joku siunaa, vai silloin kun mies yhtyy vaimoonsa?
Voiko mies vain ottaa jonkun vaimokseen ilman seremonioita, (kuten vanhassa testamentissä kerrotaan)?
Missä tapauksessa avioliitto on mitätöityy?
Miksi Mooseksen lain mukaan miehen tuli ottaa neitsyt vaimokseen, jos tämä makasi neidon niityllä? - JEV238
toinen Hega kirjoitti:
>>Eihän sellaistakaan uskovaa saa kastaa, joka on omaksunut uskoontultuaan helluntailaisilta opetuksen, että nainen voi opettaa uskovia uskovien kokoontumisessa ja/tai toimia seurakunnassa paimenena (pastorina). Ensin hänen tulee tulla parannukseen tuosta opetuksestaan!>>
Annoit juuri väärän todistuksen.
Vaimo saa kyllä opettaa lapsia, vaan ei miestään:
1.Timoteuksen kirje:
2:12 mutta minä en salli, että vaimo opettaa, enkä että hän vallitsee miestänsä, vaan eläköön hän hiljaisuudessa.
Naiset voivat siis toimia pyhäkoulun opettajina tai kuoronjohtajina, mutteivät voi opettaa miestänsä, koska mies on perheen pää."toinen Hega": >>väärän todistuksen.>>
Oletko noin ymmärtämätön vai sitten (tahallasi?) tietämätön asioista? No korjataan asiaa kohdallasi.
Esimerkiksi tässä ry-helluntailais yhteisössä (jota siihen kuuluvat nimittävät seurakunnaksi) on Päivi-etuniminen nainen pastorina (paimenena)(http://asemakappeli.fi.s131363.gridserver.com/?page_id=49). Hän opettaa uskovia uskovien kokoontumisessa seuraavan kerran tiistaina 28.2. klo 19-20.30. Kyse ei ole silloin mistään pyhäkoulutilaisuudesta tms. Sunnuntaina 26.2. aamun "jumalanpalveluksessa" klo 11-13.30 sekä kokouksen puhujana että johtajana on nainen (http://asemakappeli.fi.s131363.gridserver.com/?page_id=142). Tuokaan kokoontuminen ei ole mikään pyhäkoulutilaisuus tms.
Ymmärrätkö nyt viimeinkin, että joku voi oppia helluntailaisilta tuollaisen apostolien opetuksen vastaisen opin, että nainen voi opettaa uskovia uskovien kokoontumisessa ja/tai toimia seurakunnassa paimenena (pastorina)?
Tiedätkö, että Luther-Säätiössä ei ole tuollaista luopumusta? Siellä ei ajatella "naiset voivat hyvinkin opettaa uskovia jumalanpalveluksissa ... hyvinkin naiset voivat olla paimenia (pastoreita) seurakunnassa!". Ehkä mietit liittymistä Luther-Säätiöön?
Pätee tämä minkä kirjoitin:
>>Eihän sellaistakaan uskovaa saa kastaa, joka on omaksunut uskoontultuaan helluntailaisilta opetuksen, että nainen voi opettaa uskovia uskovien kokoontumisessa ja/tai toimia seurakunnassa paimenena (pastorina). Ensin hänen tulee tulla parannukseen tuosta opetuksestaan!>>
www.opetuksia.net - JEV238
toinen Hega kirjoitti:
>>JEV: Älkää luterilaiset uskovat vaan langetko uskomaan "uskovien kaste" -oppia!>>
Onko tämäkin kohta mielestäsi väärennös:
Markuksen evankeliumi:
16:16 Joka USKOO ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.
Eli uskovana kastetaan!
Tai nämä:
Markuksen evankeliumi:
9:23 Niin Jeesus sanoi hänelle: "'Jos voit!' Kaikki on mahdollista sille, joka USKOO."
Apostolien teot:
13:38 Olkoon siis teille tiettävä, miehet ja veljet, että hänen kauttansa julistetaan teille syntien anteeksiantamus
13:39 ja että jokainen, joka USKOO, tulee hänessä vanhurskaaksi, vapaaksi kaikesta, mistä te ette voineet Mooseksen lain kautta vanhurskaiksi tulla.
Johanneksen evankeliumi:
Johanneksen evankeliumi:
3:36 Joka USKOO Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä."
Älkää luterilaiset (tai muutkaan) uskoko JEV:iä:
Hän ei ymmärrä, mitä eroa on uskolla ja uudestisyntymisellä."toinen Hega": >>Onko tämäkin kohta mielestäsi väärennös:
Markuksen evankeliumi:
16:16 Joka USKOO ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.>>
Miksi otat tuon kohdan irti asiayhteydestään? Haluatko eksyttää tuolla tavalla ihmisiä? Siis tuon pilkkomisesti kautta haluat, että ihmiset ajattelevat tuossa lukevan sisällöllisesti näin:
"Joka uskoo Jeesukseen ja kastetaan, se pelastuu ... ".
Tuo kohta "joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu" ei ole väärennös (jotkut liberaaliteologit ajattelevat niin). Mutta sitä ei saa ottaa eksyttävästi erilleen asiayhteydestään eli sitä edeltävä on myös tuotava esiin. - shgdsar
toinen Hega kirjoitti:
>>JEV: Älkää luterilaiset uskovat vaan langetko uskomaan "uskovien kaste" -oppia!>>
Onko tämäkin kohta mielestäsi väärennös:
Markuksen evankeliumi:
16:16 Joka USKOO ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.
Eli uskovana kastetaan!
Tai nämä:
Markuksen evankeliumi:
9:23 Niin Jeesus sanoi hänelle: "'Jos voit!' Kaikki on mahdollista sille, joka USKOO."
Apostolien teot:
13:38 Olkoon siis teille tiettävä, miehet ja veljet, että hänen kauttansa julistetaan teille syntien anteeksiantamus
13:39 ja että jokainen, joka USKOO, tulee hänessä vanhurskaaksi, vapaaksi kaikesta, mistä te ette voineet Mooseksen lain kautta vanhurskaiksi tulla.
Johanneksen evankeliumi:
Johanneksen evankeliumi:
3:36 Joka USKOO Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä."
Älkää luterilaiset (tai muutkaan) uskoko JEV:iä:
Hän ei ymmärrä, mitä eroa on uskolla ja uudestisyntymisellä."toinen Hega": >>Hän ei ymmärrä, mitä eroa on uskolla ja uudestisyntymisellä.>>
Onko jokainen, joka todella on uskossa Jeesukseen Kristukseen, uudestisyntynyt? - JEV238
toinen Hega kirjoitti:
>>JEV: Valitettavan monen helluntailaisen ym. pelastumattomille esittämä julistus
" ... ja pyydä rukouksessa syntejäsi anteeksi, niin siinä hetkessä saat syntisi anteeksi jo ennen mahdollista ja tulevaa kastamistasi Jeesuksen Kristuksen nimeen"
on sielunviholliselle mieluista julistusta. Miksi niin? Koska se on apostolien opetuksen vastaista julistusta, ihmislupailua. Senhän jo tämän keskustelun aloittajakin totesi.
>>
Rukoileminen ei ole koskaan sielunviholliselle mieluista:
Mark:
9:23 Niin Jeesus sanoi hänelle: "'Jos voit!' Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo."
9:24 Ja heti lapsen isä huusi ja sanoi: "Minä uskon; auta minun epäuskoani."
Miksi? Koska ihminen on silloin yhteydessä Jumalaan. Tilassa, jossa hän oli Paratiisissä ennen syntiin lankeemusta. Jokaiselle on luvattu tuo yhteys Jeesuksen kalliin uhriveren turvin.
Paholaisen tarkoitus on erottaa ihminen ikuisiksi ajoiksi Jumalasta, mksi hän siis haluaisi meidän ihmisten rukoilevan?Nyt et "toinen Hega" ymmärtänyt tuota selvää kirjoitustani (tai esität tahallasi ymmärtämätöntä/väärin ymmärtävää?). Ei rukoileminen ole ei-uskovalle huono asia - rukoilihan synneissään oleva ei vielä Jeesukseen Kristukseen uskova Saulus tarsolainenkin! Tuo ei vielä uskoontulleen rukoilu oli selvästi hyvä asia!
Mutta se on riivaajille mieluista julistusta, vakavaa eksytystä kun helluntailaisuudessa ym. lupaillaan nyt ajalla alkaen helluntaista (Apt. 2) sellaiselle, joka ei ole vielä tullut uskoon Jeesukseen Kristukseen seuraavan sisältöistä (niinkuin jo edellä esitin):
(1) "Nyt pyydä rukouksessa syntejäsi anteeksi, niin siinä hetkessä saat syntisi anteeksi jo ennen mahdollista ja tulevaa kastamistasi Jeesuksen Kristuksen nimeen".
Lue "toinen Hega" seuraava: http://www.opetuksia.net/ruubikcms/useruploads/files/uskoontulemisesta.pdf - JEV238
JEV238 kirjoitti:
Nyt et "toinen Hega" ymmärtänyt tuota selvää kirjoitustani (tai esität tahallasi ymmärtämätöntä/väärin ymmärtävää?). Ei rukoileminen ole ei-uskovalle huono asia - rukoilihan synneissään oleva ei vielä Jeesukseen Kristukseen uskova Saulus tarsolainenkin! Tuo ei vielä uskoontulleen rukoilu oli selvästi hyvä asia!
Mutta se on riivaajille mieluista julistusta, vakavaa eksytystä kun helluntailaisuudessa ym. lupaillaan nyt ajalla alkaen helluntaista (Apt. 2) sellaiselle, joka ei ole vielä tullut uskoon Jeesukseen Kristukseen seuraavan sisältöistä (niinkuin jo edellä esitin):
(1) "Nyt pyydä rukouksessa syntejäsi anteeksi, niin siinä hetkessä saat syntisi anteeksi jo ennen mahdollista ja tulevaa kastamistasi Jeesuksen Kristuksen nimeen".
Lue "toinen Hega" seuraava: http://www.opetuksia.net/ruubikcms/useruploads/files/uskoontulemisesta.pdfJEV238: >> ... lupaillaan nyt ajalla alkaen helluntaista (Apt. 2) sellaiselle, joka ei ole vielä tullut uskoon Jeesukseen Kristukseen seuraavan sisältöistä ... :
(1) "Nyt pyydä rukouksessa syntejäsi anteeksi, niin siinä hetkessä saat syntisi anteeksi jo ennen mahdollista ja tulevaa kastamistasi Jeesuksen Kristuksen nimeen".>>
Tarkoitan siis sitä, että lupaillaan/väitetään ikäänkuin ei-uskoontulleelle olisi Jumalalta Raamatussa annettuna/kirjattuna ajalle alkaen helluntaista (Apt. 2) voimassaollen tämän sisältöinen lupaus/ohje:
(2) " ... ja pyydä rukouksessa syntejäsi anteeksi, niin siinä hetkessä saat syntisi henkilökohtaisesti anteeksi jo ennen mahdollista ja tulevaa kastamistasi Jeesuksen Kristuksen nimeen".
Ei tuollaista lupausta/ohjetta ole Jumalan sanassa! Kuten ei ole myöskään tämän sisältöistä lupausta (vanhempaa keskiaikaista (?) ihmislupausta, jota on esitetty "lupauksena Jumalalta"):
(3) " ... ja anna meille rahaa hyvään tarkoitukseen käytettäväksi, niin silloin saat syntisi henkilökohtaisesti anteeksi ... ". - Aneita?
>>MITEN SYNNIT SAADAAN ANTEEKSI?>>
Laitetaan veroäyri Luterilaiseen kaste/uskoontulo-automaattiin? - toinen Hega
shgdsar kirjoitti:
"toinen Hega": >>Hän ei ymmärrä, mitä eroa on uskolla ja uudestisyntymisellä.>>
Onko jokainen, joka todella on uskossa Jeesukseen Kristukseen, uudestisyntynyt?Oliko Kornelius uudesti syntynyt kun hän vasta uskoi?
- JEV238
toinen Hega kirjoitti:
Oliko Kornelius uudesti syntynyt kun hän vasta uskoi?
"toinen Hega": >>Oliko Kornelius uudesti syntynyt kun hän vasta uskoi?>>
Kun Korneliuksella oli usko ihan sydämessä (Jeesukseen Kristukseen, kyse ei jostain muusta), mutta hän ei vielä ollut saanut Pyhän Hengen eikä ollut vielä Herran nimeen kastettu, Kornelius ei ollut tilassa uudesti syntynyt, vaan hän oli vielä tilassa uudesti siinnyt.
Kun Korneliuksella oli usko ihan sydämessä (Jeesukseen Kristukseen, kyse ei jostain muusta) ja hän oli jo saanut Pyhän Hengen, mutta hän ei ollut vielä Herran nimeen kastettu, Kornelius ei ollut tilassa uudesti syntynyt, vaan hän oli vielä tilassa uudesti siinnyt.
Kun Korneliuksella oli usko ihan sydämessä (Jeesukseen Kristukseen, kyse ei jostain muusta) ja hän oli jo saanut Pyhän Hengen ja hän oli jo Herran nimeen kastettu, Kornelius oli tilassa uudesti syntynyt.
Täällä samaa asiaa ja yhtäpitävästi ylläolevan kanssa:
http://www.opetuksia.net/index.php/uskoontulo/milloin-ihminen-uudestisyntyy
Voitko nyt "toinen Hega" suoraan, rehellisesti ja yksinkertaisesti vastata tähän sinulle esitettyyn kysymykseen:
>>Onko jokainen, joka todella on uskossa Jeesukseen Kristukseen, uudestisyntynyt?>> - JEV238

>>Onko jokainen, joka todella on uskossa Jeesukseen Kristukseen, uudestisyntynyt?>>Voitko nyt "toinen Hega" suoraan, rehellisesti ja yksinkertaisesti vastata tähän sinulle esitettyyn kysymykseen:
>>Onko jokainen, joka todella on uskossa Jeesukseen Kristukseen, uudestisyntynyt?>>
Siis vastaa sen mukaan mitä itse ymmärrät Raamatun opettavan. - toinen Hega
JEV238 kirjoitti:
Voitko nyt "toinen Hega" suoraan, rehellisesti ja yksinkertaisesti vastata tähän sinulle esitettyyn kysymykseen:
>>Onko jokainen, joka todella on uskossa Jeesukseen Kristukseen, uudestisyntynyt?>>
Siis vastaa sen mukaan mitä itse ymmärrät Raamatun opettavan.Usko on turha ilman tekoja.
Vain Jumala voi uudestisynnyttää ihmisen eli ihmisen tulee syntyä uudesti ylhäältä.
Ylhäältä syntyminen tulee Jeesuksen mukaan tapahtua Vedestä ja Hengestä.
Mutta hän sanoi myös: "Joka uskoo Poikaan, sillä on iänkaikkinen elämä, mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumala viha pysyy hänen päällänsä."
Totelkoot myös myös Jeesuksen käskyä kasteesta: Mark 16:16 Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.
Tuosta voi päätellä että uudestisyntynyt on ainakin totellut Jeesuksen käskyä, eli hänet on uskossa kastettu.
Se ei tarkoita, että uudestisyntynyt ei voisi nukahtaa kuten tyhmille neitsyille kävi.
Heidän lampuissaan ei ollut öljyä kun ylkä tuli, vaikka olivatkin puhtaita niin kuin neitsyiden tuli olla. He siis eksyivät pimeässä.
Ilman öljyä, eli Pyhää Henkeä ei voi löytää perille, vaikka olisikin saanut uudestisyntyä joskus. Siksi kristityn tulee valvoa, eli rukoilla lakkaamatta.
Voiko J
- mathetes
Kuule vääristelijä - JEV!
Asiahan on täysin selvä! Sinä itse nyt vain vääristelet selvää asiaa!
Pietarin sanoma on aivan selvä! Ja nimim, "korjaillaan" sanoma oli myös aivan selvä! Ensin kehoitetaan "parannuksentekoon, jonka jälkeen tulee itse kukin ottaa kaste, syntien anteeksisaamiseksi"! Ymmärsitkö nyt vihdoin!? Siis kyse on kasteen saaminen Jeesukseen syntyneen uskoontulon seurauksena! Sitä siis tuossa tarkoitetaan jos vain tahdot asian ymmärtää!? Ei pitäisi olla vaikeaa, mutta........
hmm, sinun aiemmat vääristelysi jo hyvinkin tietäen se lienee toivotonta!?
Tuo sinun alituinen uskovien vähättely ja sanan vääristely johtuu ilmeisesti siitä, että et ole koskaan vielä päässyt kokemaan Pyhän Hengen täyteyttä itsellesi Jumalan voimana! Yrität siis vain "käännynnäisenä" selitellä ja omalla pääsi "järkeilyllä" muka opettaa Raamatun sanomaa muille, vaikka et itsekään sitä lainkaan ymmärrä, juuri edellä mainitusta syystä!
Tee kuule nimim, JEV parannusta jo pian tuosta Sanan väärästä opetuksestasi!!!
Mene nopeasti Vapahtajamme Jeesukseen eteen polvistuen, hän ehkä sinulle vielä anteeksi suo nuo pimeät harhasi jos hänelle rehellisesti tunnustat ne ja totista parannusta tykönäsi teet hänen edessään! Miksi ihmeessä jatkuvasti olet uskovien kimpussa ja heidän niskassaan vääristelyinesi? Onko se sellainen jotenkin sinun ainut toimintavoimasi ja henkireikäsi!?
Kirjoitit lopuksi:
>>Älkää luterilaiset uskovat vaan langetko uskomaan "uskovien kaste" -oppia!- JEV238
mathetes: >>Ensin kehoitetaan "parannuksentekoon, jonka jälkeen tulee itse kukin ottaa kaste, syntien anteeksisaamiseksi"!>>
Tuo on eksyttävästi kirjoitettu.
Näin on oikein, ei eksyttävästi kirjoitettu:
(1) Ensin kehoituksessa (Apt. 2:38) on (1938-käännöksen mukaan) "Tehkää parannus". Sitten kehoituksessa on "ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi".
Näin on väärin:
(2) Kehoituksessa (Apt. 2:38)(1938-käännöksen mukaan) ensin kehoitetaan parannuksentekoon, jonka (parannuksenteon) jälkeen tulee itse kukin ottaa kaste, syntien anteeksisaamiseksi (siis kehoituksessa (Apt. 2:38) mielenmuutoksen jo tultua tapahtuneeksi tulee sitten ottaa kaste).
Tuo (2) on siis selvästi väärän evankeliumin julistamista.
Kaikkia "uskovien kaste" -oppia julistavia, siis sinua myös mathetes, kehoitan luopumaan tuosta kirotusta sielunviholliselle mieluisasta opista, siis "uskovien kaste" -opista.
Ehkäpä sinäkin mathetes voit tulla terveeseen uskoon Jeesukseen Kristukseen! Tätä rukoilen! Jumalalle kaikki on mahdollista! Halleluja!
www.opetuksia.net - mathetes

www.opetuksia.netSinä itse JEV väärin julistat!
Kirjoitit:
>>>(2) Kehoituksessa (Apt. 2:38)(1938-käännöksen mukaan) ensin kehoitetaan parannuksentekoon, jonka (parannuksenteon) jälkeen tulee itse kukin ottaa kaste, syntien anteeksisaamiseksi (siis kehoituksessa (Apt. 2:38) mielenmuutoksen jo tultua tapahtuneeksi tulee sitten ottaa kaste)
Tuo (2) on siis selvästi väärän evankeliumin julistamista.Kaikkia "uskovien kaste" -oppia julistavia, siis sinua myös mathetes, kehoitan luopumaan tuosta kirotusta sielunviholliselle mieluisasta opista, siis "uskovien kaste" -opista.>Ehkäpä sinäkin mathetes voit tulla terveeseen uskoon Jeesukseen Kristukseen! Tätä rukoilen!
- toinen Hega
>>1234GHFSD:
MITEN SYNNIT SAADAAN ANTEEKSI? Oletetaan että tämä henkilö joka haluaa saada synnit anteeksi on sellaisessa tilassa että hän ymmärtää olevansa syntinen ja tahtoo lähteä seuraamaan Kristusta. Mitä hänen tulee siis tehdä? Miten synnit saadaan anteeksi?>>
Jumala ei ole mikään automaatti, joka antaa synnit anteeksi kun ihminen tekee määrätyt tomenpiteet.
Jumala antaa anteeksi kelle tahtoo, ja hänen tahtonsa ei ole ihmisten kädessä.
Syntien anteeksisaamiseksi ei ole olemassa mitään "MENETELMÄÄ" , vaan Jumala VOI antaa armosta synnit anteeksi suuressa laupeudessaaan.
Pelastusta ei voi syntinen ihminen ansaita.
Raamatussa on kerrottu mm. kunka toisia armahtamaton ei voi saada syntejään anteeksi, vaan joutuu maksamaan viimeisenkin lantin.
"... anna meille meidän syntimme anteeksi, niinkuin mekin annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet...."
Syntien anteeksisaamiseen liittyy siis ehtoja. Kyse ei ole mistään automaattisesta armosta.- JEV238
"toinen Hega": >>Jumala ei ole mikään automaatti, joka antaa synnit anteeksi kun ihminen tekee määrätyt tomenpiteet.>>
Aivan! Helluntailaisuudessa jne. on valitettavan yleistä ajatella Jumalan olevan jonkinlaisen automaatin, yleistä siis uskoa nyt ajalla alkaen helluntaista (Apt. 2) pätevän näin:
(1) Jos kastamaton ei-uskova "tekee ratkaisun seurata Jeesusta" ja rukoilee Jumalaa antamaan syntinsä anteeksi jo ennen mahdollista kastamistaan, varmasti Jumala antaa synnit anteeksi siten, että tuo "ratkaisun tehnyt" voi sitten syntinsä anteeksisaaneena mennä kastettavaksi.
Tuohan on automaatio-opetusta! Ja toisekseen, eihän kukaan voi rukouksillaan puhdistaa itseään synneistään! Siis että syntinen pelastumaton ihminen tuolla tavalla ansaitsisi pelastuksen! Vain Jeesuksen Kristuksen, Jumalan Pojan veri voi puhdistaa synneistä!
"toinen Hega": >>Jumala antaa anteeksi kelle tahtoo, ja hänen tahtonsa ei ole ihmisten kädessä.>>
Ymmärrä "toinen Hega", että ei päde: "Jumalan tahto on meille tässä syntien anteeksisaamis-asiassa täysin salassa!". Jumala on antanut meille pyhät kirjoitukset. Niissä on lupauksia! Esimerkiksi jo uskoontulleelle, Jumalan seurakuntaan kuuluvalle on tämä lupaus syntien anteeksisaamisesta:
"Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä." (1 Joh. 1:9)
Siis ymmärrä "toinen Hega", että Jumala tahtoo antaa jo kastetulle, joka on kastamisensa jälkeen tehnyt jonkin synnin, tuon synnin anteeksi. Ja Jumala pitää lupauksensa, uskothan sen "toinen Hega"?
Siis kastetuille on esimerkiksi tuo lupaus (1 Joh. 1:9) koskien syntien anteeksiantamista. Eikö kastamattomille olisi muka mitään lupausta koskien syntien anteeksiantamista?
>>Ehkä mietit tämän tapaisesti: "Ilman syntieni anteeksisaamista en voi päästä Jumalan yhteyteen. Ilman syntieni anteeksisaamista en voi pelastua. Sanotaan, että Jumala on hyvä ja että Hän tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat. Luulisi silloin, että Hän on sanonut selkeän ja tänä päivänäkin varmasti voimassa olevan lupauksen, ohjeen siitä miten syntiä tehnyt pelastumaton ihminen voi saada syntinsä anteeksi."
Olet aivan oikeassa! Jumala on hyvä! Ja tietenkin Hän on antanut hyvin selkeän lupauksen, ohjeen syntien anteeksisaamisesta. Sanassaan eli Raamatussa! Lupauksen, joka on varmasti voimassa nykyäänkin. Voimme lukea sen Raamatusta kohdasta (Apt. 2:38,39).>>(http://www.opetuksia.net/index.php/uskoontulo/voit-tulla-uskoon)
Lupaus (Apt. 2:38,39)!
- error flynn
Meinaatteko, että aina kun on tullut syntiä tehtyä, uskovanakin, ja tarvitsee anteeksiantoa, täytyy mennä kasteelle uudestaan!?
Vai voiko palata siihen armoon ja syntien anteeksiantamukseen, jonka on saanut ensimmäisessä kasteessaan?
Suomessa useimpien ihmisten kohdalla ei ole tarpeen kastaa heitä "uskonratkaisun" jälkeen, kun kaste on saatu jo aikoja sitten!
UT:ssa kastetuille evankeliumin vastaanottaneille kyseessä oli heidän elämänsä ENSIMMÄINEN kastekerta. He eivät olisi voineet monien suomalaisten tavoin olla jo vauvana kastettuja, koska kastetta ei ollut aloitettu vielä silloin, kun he olivat vauvoja...- JEV238
error flynn: >>Meinaatteko, että aina kun on tullut syntiä tehtyä, uskovanakin, ja tarvitsee anteeksiantoa, täytyy mennä kasteelle uudestaan!?>>
Ei, vaan jos ihminen, joka on jo pätevästi kastettu, tekee synnin, silloin ei kehoiteta antamaan kastaa itsensä. Eihän apostoli Pietari kehoittanut jo pätevästi kastettua noita Simonia syntiensä tähden antamaan kastaa itseänsä, vaan kehoitti sanoen näin (ks. (Apt. 8:20-23)):
" ... Tee siis parannus ja käänny tästä pahuudestasi ja rukoile Herraa - jos ehkä vielä sinun sydämesi ajatus sinulle anteeksi annetaan. ... ".
http://www.opetuksia.net/index.php/muuta-asiaa-raamatusta/valelu-vihmonta-pirskotus - toinen Hega
Miksi Jeesus pesi opetuslasten jalat ehtoollisella?
Joh 13:10
Jeesus sanoi hänelle: "Joka on kylpenyt, ei tarvitse muuta, kuin että jalat pestään, ja niin hän on kokonaan puhdas, ja te olette puhtaat, ette kuitenkaan kaikki."
Joko sinä olet kylpenyt?
- JEV238
Pelastumaton, syntiä tehnyt ihminen saa syntinsä anteeksi ensimmäistä kertaa:
Aina välittömästi siitä hetkestä kun ihmisellä on usko ihan sydämessä (Jeesukseen Kristukseen, ei johonkin muuhun), siinä samassa hetkessä hän saa syntinsä henkilökohtaisesti anteeksi.
-----
Näin luvataan ajalle alkaen helluntaista (Apt. 2) kuinka pelastumaton, syntiä tehnyt ihminen voi saada henkilökohtaisesti syntinsä ensimmäistä kertaa anteeksi:
"Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan. Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu." (Apt. 2:38,39, 1938-käännös) - paastokonkari
Väärin menee.. Paasto on ainoa tapa saada synnit anteeksi elämän aikana.
Syntinen lihansyönti on myös syytä jättää.
"Muistakaa, että siitä ajasta lähtien, kun Hän loi taivaat, Herra loi paaston ihmisten hyödyksi niiden kärsimysten ja halujen tähden, jotka taistelevat teitä vastaan, niin, ettei pahuus syttyisi tuleen teissä. "Vaan se on puhdas paasto, jonka Minä olen luonut", sanoi Herra. Se, joka paastoaa säännöllisesti, ei tee syntiä, vaikka kateus ja erimielisyys ovat hänen sisällään. Paastotkoon puhtaat, mutta jos paastoaja ei ole puhdas, hän on suututtanut Herran ja myös enkelit. Ja hän on saattanut sielunsa murheelliseksi keräten itselleen vihaa vihan päivää varten. "Vaan se on puhdas paasto, jonka Minä olen luonut, puhtaalla sydämellä ja puhtailla käsillä. Sillä puhdas paasto vapauttaa synnistä, se parantaa sairaudet, se heitää ulos demonit, sen vaikutus ulottuu Jumalan valtaistuimelle tuoksuna ja synnistä vapautuksena puhtaan rukouksen kautta."
http://www.apokryfikirjat.com/elia.htm - jaikal.se
Tämä on mielenkiintoinen aihe.
Olen minäkin kirjoittanut aiheesta
http://www.jaikal.se/48683142- JEV238
jaikal: >>Luemme Jeesuksen antamasta tehtävästä Paavalille: Apt 26:18 "avaamaan heidän silmänsä, että he kääntyisivät pimeydestä valkeuteen ja saatanan vallasta Jumalan tykö ja SAISIVAT USKOMALLA MINUUN SYNNIT ANTEEKSI ja perintöosan pyhitettyjen joukossa.">>
Toit esiin hyvin tärkeän kohdan, jaikal.
On ei-uskoontullut, pelastumaton, uudestisyntymätön ihminen. Siitä hetkestä kun tuolla syntiä tehneellä ihmisellä on ihan sydämessä usko Jeesukseen Kristukseen, hän saa siinä samassa syntinsä henkilökohtaisesti anteeksi. Ei odotusta syntien henkilökohtaisesti anteeksisaamiseen edes viittä minuuttia. Ei edes minuuttia! Heti pestään synneistään!
- 8937593747474
Väität siis että kaste = syntien anteeksianto. Olet väärässä. Jos noin olisi niin olisiko Jeesuksen sovitustyöllä enää mitään arvoa?
- kljthrekja
Muuta mielesi ja tule kastetuksi ... (MIKSI?) syntiesi anteeksisaamiseksi ...
- JEV238
Yleensä "uskovien kaste" -oppilaiset todistavat itsestään tähän tapaan:
" ... en ollut uskossa ... sitten rukoilin ... sitten tulin uskoon, sain syntini anteeksi ... ".
Eli he opettavat, että "oma rukoileminen = syntien anteeksianto". He ovat pahasti väärässä. Eihän Jeesuksen sovitustyöllä ole heille mitään arvoa?
Jehovan todistajat ovat muokanneet oman käännöksensä. Siinä lukeekin kohdassa (Apt. 22:16) tuo "oma rukoileminen = syntien anteeksianto" -oppi ("uskoontulorukous" -sakramentalismi) suoraan:
" ... ja pese pois syntisi huutamalla avuksi hänen nimeään." - hyvä, hyvä
kljthrekja kirjoitti:
Muuta mielesi ja tule kastetuksi ... (MIKSI?) syntiesi anteeksisaamiseksi ...
Hienoa JEV.
Vihdoin sinullekin on selvinnyt, miten synnit saadaan anteeksi:
"Yleensä "uskovien kaste" -oppilaiset todistavat itsestään tähän tapaan:
... en ollut uskossa ... sitten rukoilin ... sitten tulin uskoon, sain syntini anteeksi ... ".
Juuri näin Jeesuskin opettaa:
"Isä meidän, joka olet taivaissa.....anna meille meidän syntimme anteeksi..."
Eikä niin, kuten sinä opetit ennen:
"Kun minä nyt teen oman ratkaisun ja kävelen itse kasteelle, niin silloin
saan syntini anteeksi."
Tuollainen uussakramentalismi on täysin vierasta Raamatun
opetukselle!
Opit sinäkin näköjään pikku hiljaa näitä raamatullisia totuuksia! - hyvä, hyvä
JEV238 kirjoitti:
Yleensä "uskovien kaste" -oppilaiset todistavat itsestään tähän tapaan:
" ... en ollut uskossa ... sitten rukoilin ... sitten tulin uskoon, sain syntini anteeksi ... ".
Eli he opettavat, että "oma rukoileminen = syntien anteeksianto". He ovat pahasti väärässä. Eihän Jeesuksen sovitustyöllä ole heille mitään arvoa?
Jehovan todistajat ovat muokanneet oman käännöksensä. Siinä lukeekin kohdassa (Apt. 22:16) tuo "oma rukoileminen = syntien anteeksianto" -oppi ("uskoontulorukous" -sakramentalismi) suoraan:
" ... ja pese pois syntisi huutamalla avuksi hänen nimeään."JEV on oikeassa:
Jeesuksen sovintotyöllä ei ole mitään arvoa, jos ihminen saa synnit anteeksi kävelemällä kaste-altaaseen!
"Armosta te olette pelastetut, USKON KAUTTA, ette tekojen kautta...." - toinen Hega
Kaste = Jeesus = vesi
Hänen kauttaan on syntynyt kaikki, mikä syntynyt on.
- qwerqwer
Kaste on sisäinen puhdistustapahtuma jossa Saa*anan loiset pestään kehoa riivaamasta. Lukekaa itse:
http://www.pdf-archive.com/2012/03/13/essene-1/
Ulkoinen kaste on merkityksetön taikatemppu. - Anomalla uskossa
Jeesuksen nimessä ja opetuksen mukaan: "anna meille anteeksi meidän syntimme niinkuin mekin annamme anteeksi meitä vastaan rikkoneille".
Voidaan anoa myös uskoa ja toivoa ja rakkautta, sillä meillä itsellämme ei niitä ole muutoin kuin Isän Jumalan armossa ja totuudessa.
Herra Jeesus on hyvä Paimen, joka turvaavat johtaa hyvään.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1121814Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101754Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1121728Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541434Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341380Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii483998Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50955Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115903Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai237894Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347858