Mihin luottoluokkaan Väyrynen kuuluu.???????????

Uusi-Ukki, se vanha.

Onko se ainoastaan yksi X vai peräti kolme XXX-, kas siinäpä Kepulaisille pulma. Minä Uusi-Ukki jo viivani vetämässä käynyt kansalainen Pohjanmaalta, olen todella huolestunut näistä Kepulaisista tällä palstalla.

Kuinka voi ihminen joka tuntee Väyrysen, tämän politiikan "ketkun", kautta aikojen, edes humalapäissään äänestävän Väyrystä tasavaltamme pressaksi. Tämä on niin uskomatonta, että sitä ei voi ihmisjärjellä edes selittää. No sehän on tietenkin "Uskon asia", kuten täällä pohjois Suomessa nämä hyvin rtuntemani lesta- Kepulit uskovat.

No onhan se toki näille Lestakepuleille, tosi helppoa tämä ihmisen elämänkulku tällä vaikealla elämisen tiellä. Tehdään viikot syntiä oikein sydämen kyllyydestä, ja mennään lauvantai- seuroihin, ja pyydetään "Saarnamieheltä anteeksi kaikki synnit, saarnamies hyvin auliisti vastaa "Usko vapaasti, sinun syntisi on anteeksi annettu, sekä Taivaassa että maan päällä.

Näinhän se menee, minä Uusi-Ukki olen ollut monissa Lestaseuroissa, joten tiedän mistä puhun. Nyt joku voi sanoa minun pilkkaavan Lesdatiolaisia, en suinkaan pilkkaa kerron vain miten asiat ovat. Nyt haluan vain verrata näitä Paavo Väyryseen uskovia, että he uskovat lestojen lailla Väykkyyn, vaikka hyvin muistavat Väykyn "Ketkuilut" ja juonittelut jopa omassakin puolueessakin kautta aikojen.

Onko todellakin niin, että ihmiset unohtavat varsinkin Politiikkojen lupaukset ja muutkin "Töppöilyt hyvin helposti. Toisaalta Väyrysen töppöilyt ovat niin suurta luokkaa, että niitä on vähänkään ajattelevan ihmisen vaikea unohtaa, kyllä näin on näreet.?

25

74

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Peesari
    • Täyttä asiaa

      puhuu Ukki tällä kertaa:

      "Onko todellakin niin, että ihmiset unohtavat varsinkin Politiikkojen lupaukset ja muutkin "Töppöilyt hyvin helposti."

      Lipponen ja Niinistö veivät Suomen euroon ja "unionin ytimeen" kansalta mitään kysymättä ja jopa perustuslain vastaisesti.

      Tämä oli Suomi paralle todellinen miljardiluokan töppäily. Sitä saamme nyt maksaa monta vuosikymmentä. Onneksi sentään toinen näistä pelleistä näyttää saavan kuuden vuoden linnatuomion kansalta.

      Erityisesti Lipponen on kehunut miten hyvä hänen päätöksensä on ollut Suomelle. Eilisen Hesarin mukaan sekä Suomi, Ruotsi, Tanska että Norja kuuluvat parhaaseen AAA luokkaan.

      Sillä erotuksella, että vain Suomella on kymmenien miljardien takausvastuut. Eikö olekkin hienoa politiikkaa Lipposelta ja Niinistöltä???

    • Uusi-Ukki, se vanha.

      Tulin vielä lisäämään kannustuksen vielä epäröiville :

      Uusi-Ukki, se vanha.
      11.1.2012 21:16

      Tulin tässä taannoin kaapista ulos ihan rohkeasti. Vanhana ukkona tein sen perhe-elämää vaarantamatta. Kyllä ex vaimoni ja sukulaiseni antavat sen ajan kanssa anteeksi, vaikka tekisin tämän ihan avoimestikin.

      Monet aikaisemmin heteroliitossa olleet piilohomot niinkuin minä ovat lasten kasvettua siihen ikään, että ymmärtävät asioita, järjestäneet perhekokouksen jossa ovat kertoneet halustaan järjestää uusi elämä rehelliselle pohjalle kohdattuaan samaa sukupuolta olevan elämänsä rakkauden.

      Joten älä pelkää homo, toteuta sisimmät unelmasi - meillä on vain yksi elämä, ei ole mikään pakko elää sitä kokonaan heterona.

      Meilläkin Jompen kanssa menee yhdessä oikein hyvin. Homostellaan välillä ja pidetään teitä kepulireppanoita pilkkanaan tällä palstalla.

      Näin on näreet, paratkoon !!!!

    • Uusi-Ukki,se oikea

      Uusi-Ukki,se oikea2.2.2011 13:57
      Minä Uusi-Ukki Pohjanmaalta,
      Voi kun saisinkin kerran sinun homonkassa, oikein kunnolla homostella, niin kuristaisin sinua kurkusta, kun viimeinenkin hengenpihahdus kuuluisi, sen jälkeen Kirkonkellot soittaisivat sinulle homo viimeiset lyntinsä.

      Kysynkin, seuraako homostelua aina kuolema.??????????

    • timo k

      Mitenkä on, tietääkö ukki vastauksen tähän varsin
      relevanttiin kysymykseen?

      Kuka presidenttiehdokkaista on sanonut julkisesti;

      "Tavoitteena on sosialistinen yhteiskunta."

      Sinähän tunnet historiaa joten voisitko vastata?

      • Uusi-<Ukki, se vanha

        Minä en todellakaa tiedä, enkä ole kuullut näistä ehdokkaista kenenkään lausuvan tuollaista soopaa, etkä takuuvarmasti ole sinäkään kuullut, kunhan vain legentaa laskettelet.

        No tuon lauseen ainoana ehdokkaana täytyy olla Arhinmäki, Lipponenhan on aina ollut "kallellaan enempi Länteen kuin Itään", joten ainakaan Lipponen ei ole tuollaista Skeidaa suustaan päästänyt. Muuten on sinulla melko lapselliset kysymykset, koeta hyvä mies pysyä nyt jotenkin asiassa, äläkä tuota paskaasi jauha.

        Muista, että Sosialismi on haudattu jo kymmenen vuotta sitten Venäjälläkin, joten sinun jälkiviisautesi on pikkuisen myöhässä, kyllä näin on näreet.

      • Äidinkielen maikka
        Uusi-<Ukki, se vanha kirjoitti:

        Ei ole Arhinmäki noin sanonut. Mutta mistäpä sinä hampaaton punukki olisitkaan tuota kuullut, koska kirjoja sinä et lue, etkä mitään lukemaasi ymmärrä. Sinulle pitäisi olla selkeät isot piirretyt kuvat tekstin vieressä, niinkuin lapsille.
        Kuunteletko muuten radiosta selkokieliset uutiset? Väyrynen presidentiksi, vai mitä vaippa-kollo?

      • Uusi Ukki, se vanha
        Äidinkielen maikka kirjoitti:

        Ei ole Arhinmäki noin sanonut. Mutta mistäpä sinä hampaaton punukki olisitkaan tuota kuullut, koska kirjoja sinä et lue, etkä mitään lukemaasi ymmärrä. Sinulle pitäisi olla selkeät isot piirretyt kuvat tekstin vieressä, niinkuin lapsille.
        Kuunteletko muuten radiosta selkokieliset uutiset? Väyrynen presidentiksi, vai mitä vaippa-kollo?

        No se "Koira kilahtaa johon kalikka sattuu", on varmasti sinullekin yksinkertaiselle ihmiselle tuttu Sloogan, vai etkö edes tuota jo ainakin kaksisataa vuotta vanhaa sanontaa ole kuullut..
        Ja mitä pirun soopaa sinä päästelet, Väyrysen Pressahaaveista, onko Maaseudun Tulevaisuudessa ollut galluppi näin kertonut, voi sinua ymmärtämätöntä raukkaa kun vielä uniisikin uskot.

        Jos sinä saat leivottua Väykystä pressan niin minä "Ruskitutan itseni helsinggin senaatintorilla, ja se on yksiasia mikä on varma, kyllä näin on näreet.

      • Uusi-<Ukki, se vanha kirjoitti:

        Minä en todellakaa tiedä, enkä ole kuullut näistä ehdokkaista kenenkään lausuvan tuollaista soopaa, etkä takuuvarmasti ole sinäkään kuullut, kunhan vain legentaa laskettelet.

        No tuon lauseen ainoana ehdokkaana täytyy olla Arhinmäki, Lipponenhan on aina ollut "kallellaan enempi Länteen kuin Itään", joten ainakaan Lipponen ei ole tuollaista Skeidaa suustaan päästänyt. Muuten on sinulla melko lapselliset kysymykset, koeta hyvä mies pysyä nyt jotenkin asiassa, äläkä tuota paskaasi jauha.

        Muista, että Sosialismi on haudattu jo kymmenen vuotta sitten Venäjälläkin, joten sinun jälkiviisautesi on pikkuisen myöhässä, kyllä näin on näreet.

        Katsohan Uusi Ukki tämä television arkistopätkä vuodelta 1974. Siinä Paavo Lipponen sanoo nämä sanat (noin 40 sekunnin kohdalla). Samalla hän kertoo, kuinka sosialidemokraattien näkemykset eroavat Suomen Kommunistisen Puolueen näkemyksistä.

        http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/paavo_lipponen_sosialismin_asialla_54732.html#media=54734

      • Äidinkielen maikka
        Uusi Ukki, se vanha kirjoitti:

        No se "Koira kilahtaa johon kalikka sattuu", on varmasti sinullekin yksinkertaiselle ihmiselle tuttu Sloogan, vai etkö edes tuota jo ainakin kaksisataa vuotta vanhaa sanontaa ole kuullut..
        Ja mitä pirun soopaa sinä päästelet, Väyrysen Pressahaaveista, onko Maaseudun Tulevaisuudessa ollut galluppi näin kertonut, voi sinua ymmärtämätöntä raukkaa kun vielä uniisikin uskot.

        Jos sinä saat leivottua Väykystä pressan niin minä "Ruskitutan itseni helsinggin senaatintorilla, ja se on yksiasia mikä on varma, kyllä näin on näreet.

        "Koira kilahtaa??johon kalikka sattuu" HOH HOH HOOO tuota vaippakolloa pohjanmaalta;))!!
        Mikä ihmeen kilahtaminen sille koiralle tapahtuu??? Kilahtaako se henkisesti vai fyysisesti?? Tuommoisia "sananlaskuja"keksii vain kääkkä kempeleestä. Helvetin yksinkertainen tollo!
        Niin mitä, siis RUSKISTUTAT itsesi senaatintorilla??? Muistahan paistorasvat ottaa mukaan niin ruskistut kunnolla. Ja viimeiseksi. Semmoistakaan paikkaa, kuin helssiggi ei ole olemassakaan. On meitä kyllä joka lähtöön, ei voi todellakaan muuta sanoa;))))))

    • Seppo_Ilmarinen

      Pohjanmaa ei kaikilta osiltaan lukeudu kaikkein edistyksellisimpien
      maakuntien joukkoon, vaan alueella elää pajon sangen takapajuista porukkaa.
      Osin suoranaisia tolloja. Onneksi kaikkein tyhmimmät ovat muuttaneet
      pääkaupunkiseudulle, joskin pääkaupunkiseutu ei olisi niinkään kehittynyt kuin on ilman pohjalaista tietotaitoa. Tosin täytyy myöntää, että myös
      Pohjanmaalla elää paljon sangen fiksuakin porukkaa, mistä osoituksena on
      sekin, että Paavo Väyrysen kannatus Pohjanmaalla on melko korkea.

      Sitä kyllä ihmettelen suuresti, miten joku voi asettaa Sauli Niinistön
      Paavo Väyrysen edelle presidentinvaalissa. Saulin maailmankuvahan on
      lähinnä duunarin maailmankuva: sangen konkreettinen, pelkkää työntekoa
      korostava, kun presidentintehtävä edellyttäisi visionääriä, arvoja ja strategista ajattelua ymmärtävää mielenlaatua. Myös Saulin käsitys kommunikaatiosta on sangen rajallinen: Sauli näkee, että sanojen merkitys muodostuu ainoastaan subjektiivisesta kieliavaruudesta. Paavo Väyrynen sen sijaan ymmrtää nähdä asian laajemmasta perspektiivista, kuten valtakunnan ylimmälle virkamiehelle kuuluukin.

      Paavo ymmärtää myös maailman muuttumisen. Sen sijaan Sauli ei näy sitä
      tajuavan, kun syyttää Paavo Väyrystä milloin mistäkin. Tottakai politiikassa pitää tunnustaa realiteetit ja muuttaa jopa mieltään tarpeen vaatiessa. Saulille tietysti mielen muuttamiseen ei ole tarvetta, ei edes mahdollisuutta, koska hän ei tiettävästi vielä ole sanonut mitään. On sen sijaan antanut ymmärtää, ainakin yhden asian. Sen, että jos Euroopalle hankitaan yhteinen puolusutus, niin Suomi saattaa joutua harkitsemaan Natoon liittymistä. Eipä tuossa paljoa evästä ole presidentinvaalia ajatellen.

      • Uusi-Ukki, se vanha.

        Ja sinäkin "Pruuttukseni", sanoi aikoinaan se kerrallinen "Kanttoorikin". Kyllä nyt minun käsitykseni sinustakin Seppo ilmarinen, heittää häränpyllyä. Miksi sinäkin ihan hyvänä Sjournalistinä, voit kannattaa Paavo väyrystä Pressaksi.

        Tuo vertailusi Niinistöön ontuu, ja vieläpä "pahanpäiväisesti". Niinistö on kuitenkin ollut Valtakuntamme kantavia voimia, kun taas Väyrynen on ollut Valtakuntamme sutkeinpia ja arvaamattomampia politiikkoja. Eihän Väyrysen sanaan ole kukaan voinut vähäisemmässäkä'än määrin luottaa.

        Luulenkin, että Väyryselle on aina ollut vain oman edun tavoittelu päämääränään, hän hevon paskaa on koskaan välittänyt Kansakunnan edusta.

        Voi voi, jospa kansalaiset tietäisivät, millä rahoilla tämä Keminmaalla toimiva Väykyn yritys toimii, niin väykyn äänimäärä jäisi muutamaan sataan. Väykyn Pohjantähti yritykseen on ohjattu kaikki, mitä vain on mahdollista Valtion varoista. Voihan Paavo Ministerinä ollessaan vaikuttaa näihin avustus asioihin merkittävällä tavalla.

        Tietenkin Paavo ei ole voinut omia asioitaan suoranaisesti rahoittaa, Valtion varoista, mutta aina on urheilijapoikia ja Ministeriystäviä jotka voivat Paavoa auttaa. No tietenkin on vastapaolvelun vuoro Paavoltakin, näinhän ne asiat junaillaan niin suurissa kuin pienissäkin asioissa. Siis "Urheilijapoika ei jätä ystäväänsä.

        Meillä Suomedssa aina ollaan valmiit tuomitsemaan "Italian Mahvian", mutta kyllä se sama kaiku on askelten Suomessakin, täällä vain ollaan paljon viisaampia salaamaan nämä korruptio ja rötöstelyt, ja tämä on Taivahan tosi.

      • Uusi-Ukki, se vanha. kirjoitti:

        Jos pelkän vit-tuilun varassa mennään, niin todetaan samaan henkeen, että myös Paavo Lipposen kaasuputken konsultointiyritys toimii valtion varoilla. Ei kuitenkaan Suomen valtion, vaan Venäjän.

      • Seppo_Ilmarinen
        Uusi-Ukki, se vanha. kirjoitti:

        Katso nyt esimerkiksi sitä, millä rahalla Saulia ollaan tekemässä
        presidentiksi. Kyllä siinä varmaan monen huuli pyöristyisi, jos asiaa
        vähänkin ajattelisi. Rahaa Saulille siunaantuu kuin suokuokalla vetäen.
        Sauli ei ole koko Suomen edustaja, vaan lähinnä pankkien ja rahapiirien
        symboli, eräänlainen kaarnalaiva, joka kohoaa sitä ylemmäs mitä enemmän saa seteleitä alleen. Sitä voit sitten miettiä, onko rahamaailman etu
        kansakunnan etu vai ei. Onhan sitä tietysti kiva olla rahamiehen kaveri,
        mutta valitettavasti tämä kaveruus taitaa olla melko suuri illuusio.

        Paavo Väyrynen on toimissaan ollut kaikkein johdonmukaisin selkein ja
        sujuvasanaisin poliitikko. Se taas, jos joku ei ymmärrä selkeää suomen
        kieltä, on eri asia. Monella on lukemiseen ja ymmärtämiseen liittyviä vaikeuksia, joten en ihmettele, vaikka joillekin Väyrynen on saattanut jäädä etäiseksi.

      • Uusi-Ukki, se vanha.
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        No joo, toimihan Lipponen todellakin "Välitysmiehenä Saksan ja Neuvostoliiton välillä, tässä tärkeässä kaasuputkijutussa. Sitä minä vain ihmettelen, että mitä "Pirun" pahaa siinä on, jos lipposen asiantutemusta käytettiin tässä Kaasuputkiasiassa.

        Olen muuten seurannut Suomen lehdistöä, ne ikäänkuin syyttäisivät lipposta kun hänen asiantuntemustaan käytettiin, tässä Suomellekin tärkeässä Kaasuputki asiassa. Se oli juuri tuota Pystyyn kuolleen henkeä, ikäänkuin Lipponen olisi jotenkin palvellut vääriä liikemiehiä kun hän palveli Venäjän ja Saksan "Kapitalistisia" suurliikemiehiä.

        Nythän teidän tulisi iloita, kun kaasua virtaa Suomenlahdelta Eurooppaan, sehän on takuuna, että Itä ja Länsisaksa eivät enää ole toistensa niskavilloissa kiinni kuten toisen Maailmansodan aikoina. Niin jos joskus sota tlisikin, Idän ja Lännen välille, niin silloin olisi helppo tuhota tuo Kaasun virtaaminen länteen yksi pommituslento, ja Kaasuputki olisi tuhottu.

        Toivottavasti tällaista sotaa ei koskaan tule, siinä häviäisivät kaikki osapuolet, ja se on Taivahan tosi. Ja Sonnimies se siinä taas "Säveltää", minun kirjoitustaidolleni, kuulehan sonnari eikö me sovittu, että emme ota kantaa toistemme tekemisiin, minä olen kyllä sopimuksen pitänyt, on hyvin helppoa olla sekaantumatta sinun sekoavauksiisi, kyllä näin on näreet.

      • NovaNovaNova
        Seppo_Ilmarinen kirjoitti:

        Milloin toimittajat nostavat esille Niinistön viime presidentivaalien rahoituksen?

      • Kapt evp H K
        Uusi-Ukki, se vanha. kirjoitti:

        Ja sinäkin "Pruuttukseni", sanoi aikoinaan se kerrallinen "Kanttoorikin". Kyllä nyt minun käsitykseni sinustakin Seppo ilmarinen, heittää häränpyllyä. Miksi sinäkin ihan hyvänä Sjournalistinä, voit kannattaa Paavo väyrystä Pressaksi.

        Tuo vertailusi Niinistöön ontuu, ja vieläpä "pahanpäiväisesti". Niinistö on kuitenkin ollut Valtakuntamme kantavia voimia, kun taas Väyrynen on ollut Valtakuntamme sutkeinpia ja arvaamattomampia politiikkoja. Eihän Väyrysen sanaan ole kukaan voinut vähäisemmässäkä'än määrin luottaa.

        Luulenkin, että Väyryselle on aina ollut vain oman edun tavoittelu päämääränään, hän hevon paskaa on koskaan välittänyt Kansakunnan edusta.

        Voi voi, jospa kansalaiset tietäisivät, millä rahoilla tämä Keminmaalla toimiva Väykyn yritys toimii, niin väykyn äänimäärä jäisi muutamaan sataan. Väykyn Pohjantähti yritykseen on ohjattu kaikki, mitä vain on mahdollista Valtion varoista. Voihan Paavo Ministerinä ollessaan vaikuttaa näihin avustus asioihin merkittävällä tavalla.

        Tietenkin Paavo ei ole voinut omia asioitaan suoranaisesti rahoittaa, Valtion varoista, mutta aina on urheilijapoikia ja Ministeriystäviä jotka voivat Paavoa auttaa. No tietenkin on vastapaolvelun vuoro Paavoltakin, näinhän ne asiat junaillaan niin suurissa kuin pienissäkin asioissa. Siis "Urheilijapoika ei jätä ystäväänsä.

        Meillä Suomedssa aina ollaan valmiit tuomitsemaan "Italian Mahvian", mutta kyllä se sama kaiku on askelten Suomessakin, täällä vain ollaan paljon viisaampia salaamaan nämä korruptio ja rötöstelyt, ja tämä on Taivahan tosi.

        Jätät nyt Niinistö totaalisen mitäänsanomattomuuden ja suoranaisen tyhmän mistään alkamattoman ja mihinkään johtamattoman pelkän jossittelun kokonaan käsittelemättä.

      • Uusi-Ukki, se vanha. kirjoitti:

        No joo, toimihan Lipponen todellakin "Välitysmiehenä Saksan ja Neuvostoliiton välillä, tässä tärkeässä kaasuputkijutussa. Sitä minä vain ihmettelen, että mitä "Pirun" pahaa siinä on, jos lipposen asiantutemusta käytettiin tässä Kaasuputkiasiassa.

        Olen muuten seurannut Suomen lehdistöä, ne ikäänkuin syyttäisivät lipposta kun hänen asiantuntemustaan käytettiin, tässä Suomellekin tärkeässä Kaasuputki asiassa. Se oli juuri tuota Pystyyn kuolleen henkeä, ikäänkuin Lipponen olisi jotenkin palvellut vääriä liikemiehiä kun hän palveli Venäjän ja Saksan "Kapitalistisia" suurliikemiehiä.

        Nythän teidän tulisi iloita, kun kaasua virtaa Suomenlahdelta Eurooppaan, sehän on takuuna, että Itä ja Länsisaksa eivät enää ole toistensa niskavilloissa kiinni kuten toisen Maailmansodan aikoina. Niin jos joskus sota tlisikin, Idän ja Lännen välille, niin silloin olisi helppo tuhota tuo Kaasun virtaaminen länteen yksi pommituslento, ja Kaasuputki olisi tuhottu.

        Toivottavasti tällaista sotaa ei koskaan tule, siinä häviäisivät kaikki osapuolet, ja se on Taivahan tosi. Ja Sonnimies se siinä taas "Säveltää", minun kirjoitustaidolleni, kuulehan sonnari eikö me sovittu, että emme ota kantaa toistemme tekemisiin, minä olen kyllä sopimuksen pitänyt, on hyvin helppoa olla sekaantumatta sinun sekoavauksiisi, kyllä näin on näreet.

        Ei sillä mitään kaasukaupan tai -rakentamisen asiantuntemusta ole. Asiantuntemus on myyjän ja ostajan insinöörien ja ekonomien puolella. Lipponen on pelkkä välikäsi, joka kysyy tai sanoo, mitä käsketään.

        Onneksi ei sentään tekisi mitä käsketään, kuten Uusi-Ukki tekisi, kun käskettäisiin pommittamaan tuo kaasuputki poikki. Juuri tuon ympäristölle aiheuttaman riskinhän takia kaasuputkea on vastustettukin.

        Mutta tällä kertaa pointti oli siis siinä, onko Paavo Lipposen yritys saanut rahaa Venäjän valtiolta. Osaatko vastata?

      • Osmium 76

        Sinulla ei näytä olevan minkäänlaista tietoa isojen projektien valmisteluista, hoidosta puhumattakaan.
        Esimerkiksi joka maassa on omanlaisensa laki- ja -lupaviidakko. Lipponen tuntee tämän puolen, mutta eihän kepulaiset ankarassa ja leppymättömässä Lippos-kaunassaan mitään oikeaa totuutta usko.
        Vielä muutama vuosi sitten kaikkiin merkittäviin hankkeisiin piti hakea luvat; Vesilupa Vesi-Ylioikeudesta, Ilmalupa so. Ilmansuojeluilmiutus Korkeimmalta Hallointo-Oikeudelta, samoin Jätelupa. Näitä kaikkaia sääti omat lait. Nykyisin on voimassa Ympäristöisuojelulaki, joka on puitelaki ja kaikki edelliset ja kymmeniä muita lakeja on tämän puitelain alla.
        Ei tämä ole mitään maataloutta ja tukianomusten väärentämistä, vaan pikkutarkkaa työtä muuiden muassa turvallisuuden pitämiseksi mahdollisimman korkealla.
        Lupaprosessit voivat kestää useita vuosia ja silloin kannattaa ottaa töihin henkilö. joka tietää miten lait toimivat isoissa projekteissa.
        PS. Mitä mieltä olet nyt kun Väyrysen kirje Karjalaiselle on nähtävänä Keskustan saitilla. Lue ja kommentoi, muistini mukaan olemme olleet rimieltä kirjeen olemassa olosta.

      • Osmium 76 kirjoitti:

        "Viisi kansanedustajaa kokoomuksen Kimmo Sasin johdolla teki eduskunnan perustuslakivaliokunnalle selvityspyynnön Väyrysen toiminnasta. Eduskunnan perustusvaliokunta totesi Väyrysen toimineen varomattomasti, mutta ei lain vastaisesti ja eduskunta hylkäsi ehdotuksen kanteen nostamiseksi häntä vastaan."

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Paavo_Väyrynen

        Minulla ei ole mitään lisäämistä perustuslakivaliokunnan lausuntoon. Ei aikanaan, eikä nyt.

        Mutta osaatko sinä vastata kysymykseeni, onko Paavo Lipposen yritys saanut rahaa Venäjän valtiolta?

    • DKB-luokka

      Väykky kuuluu laitoksessaan kaulapantatsuhnien luokkaan: DKB

      Dobra Krasnaja Bolsoi

      • Uusi-Ukki, se vanha.

        Voi teitä,Pystyyn kuollut ja Seppo-Ilmarinen, lukekee hyvät ystävät Tuon Korhos Jompen avaus palstalta viiden vuoden takaa. Siinä kerrotaan tosiasioita Kekkosenaikaisista tapahtumista. Kun sen luette, niin takuuvarmasti siellä äänestyskopissa voitte tulla toisiin tuumiin äänestyspäätöksissänne.

        Niin, ja tässä minunkin avauksessani te laskette sitä Väyryslaista liirum-laarumia, vailla minkäänlaista totuuspohjaa. On vain valitettavaa, että ette tunne Väykkyä lähemmin, minulla Uusi-Ukilla on ollut tilaisuus tutustua tähän nyt Kepulaisten Puolijumalaan lähemmin, ja nekään tutustumiset eivät kestäisi vieläkään päivänvaloa, vaikka siitäkin kohtaamisesta Väykyn kanssa on jo kaksi vuosikymmenta. Kyllä näin on näreet, Jumalaparatkoon.

        En nähnyt mitään KorhosJompen viiden vuoden takaisia avauksia Kekkosen ajoilta. Mitä siinä kerrottiin? Siitäkö, kun Paavo Lipponen on lausunut, että "Meidän sosialidemokraattien tavoitteena on sosialistinen yhteiskunta".

        Sosialismista sosialidemokraattien tavoitteena Paavo Lipponen kertoo tarkemmin Yleisradion nauhalla, joka avautuu alla olevasta linkistä. Klikkaa sitä rohkeasti. Sitä rohkeuttahan Lipponen näissä vaaleissakin kannattajiltaan toivoo.

        http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/paavo_lipponen_sosialismin_asialla_54732.html#media=54734

        Joko muuten sait selville, onko Venäjän valtio maksanut Lipposen konsultointiyritykselle rahaa vai ei?

      • Gazprom on

        Putinin suorassa ohjauksessa oleva firma ja Lipposen palkan maksaja.

        Ei tässä ole mitään epäselvää. Tilintarkastus olisi paikallaan putki Paavon firmassa. Silloin selviäisi paljonko vaalitukea on maksettu.

      • kapin veli
        Uusi-Ukki, se vanha. kirjoitti:

        Voi teitä,Pystyyn kuollut ja Seppo-Ilmarinen, lukekee hyvät ystävät Tuon Korhos Jompen avaus palstalta viiden vuoden takaa. Siinä kerrotaan tosiasioita Kekkosenaikaisista tapahtumista. Kun sen luette, niin takuuvarmasti siellä äänestyskopissa voitte tulla toisiin tuumiin äänestyspäätöksissänne.

        Niin, ja tässä minunkin avauksessani te laskette sitä Väyryslaista liirum-laarumia, vailla minkäänlaista totuuspohjaa. On vain valitettavaa, että ette tunne Väykkyä lähemmin, minulla Uusi-Ukilla on ollut tilaisuus tutustua tähän nyt Kepulaisten Puolijumalaan lähemmin, ja nekään tutustumiset eivät kestäisi vieläkään päivänvaloa, vaikka siitäkin kohtaamisesta Väykyn kanssa on jo kaksi vuosikymmenta. Kyllä näin on näreet, Jumalaparatkoon.

        Onkohan tuo ukki ihan "täyvel järel" kun äänesti ehdokasta
        jonka tavoitteena on sosialistinen yhteiskunta?

        Vai onko niin, että ukkikin toivoo sosialistista suomea?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      120
      1924
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      125
      1818
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1778
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      256
      1454
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1386
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      496
      1038
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      969
    8. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      237
      915
    9. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      912
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      874
    Aihe