Työväestöllä ei ole paljon mahdollisuuksia vaaliuurnilla

Paavot ainostaan

Ikävä kyllä Suomessa työväestöllä, työstä eläköityneillä, sairailla ja vanhuksilla ei ole paljon mahdollisuuksia puoluevalinnoissa vaaliuurnilla. Kyllä tämä porukka sai kylmää kepulaisten johtamaa kyytiä kokoomuksen politiikkojen suitsiessa valtio-oritta rikkaiden suuntaan. Eli anoa vaihtoehto on äänestää Paavo Lipposta tai Paavo Arhimäkeä. Ikääntyneille ja nuorille on oma ehdokas. Ei tarvitse pelätä, repikää siitä!

Nyt kuitenkin näiden "galluppien" mukaan, nyt kuitenkin jommasta kummasta puolueesta näiden puolueiden kyykyttämä kansa valitsemassa itselleen kuudeksi vuodeksi linnaan pieksäjää.

Eivät kepulaiset ja kokoomuslaiset politiikot olleet vallassa ollessaan puolustamassa Sari Sairaanhoitajien vaatimuksia kokoomuksen lupaamasta 500 eurosta. Kokoomus liittyi tässä kamppailussa yhhdessä kepulaisten työnantajien selustaan ja oikein pakkolakia rusnaamalla yritettiin pistää Sari Sairaanhoitajia ruotuun. Kyllähän vihreiden Tuija Braxikin oli työnantajiin liimautuneena, oli vaikka oli kysymyksessä naisten aseman palkkauksen parantaminen. Ei naiset saa naisilta solidaarisuutta, sitä on turha odottaa.

Kyllähän nytkin kaksi naista presidenttiehdokkaana makeilee naisille, mutta teflonpinta kätkee kylmyyden sisälle. Tämä kylmyys huokuu kristillisten ehdokkaasta, mutta rkp:n ehdokkaan enkeliteflon pitää.

7

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • T Oini

      Tuija Brax oikeusministerinä oli etunenässä laatimassa tätä pikalakia. Eli kyllä nämä vihreätkin osaavat likaisen politiikkapelin, vaalikentillä makeillaan, vallassa puukotetaan äänestäjää selkää. Vihreät olivat yhteisrintamassa kepulaisten ja kokoomuslaisten kanssa ah´niin kuvottavan liimattuna työntantajiin. Ei yhtään sovittelevaa sanaa sairaanhoitajien puoleen, vaan ruoskaa töitä, töitä enemmän töitä samalla palkalla. Pidettiin jopa ahneutena näitä sairaanhoitajien vaalilupausvaatimuksia. Eipäs pidetty silloin, kun Sauli Niinistö ja Jyrki Katainen vaalikentillä nuoleskelivat sairaanhoitajia ja juuri tuolla viisisatasella.

      SDP oli jämäkästi yhdessä ammattiyhdistysliikkeiden kanssa vaatimassa sairaanhoitajien palkka-asioiden ja työhön littyvien muidenkin asioiden korjaamista. Silloin tuli oikein selvästi esille se, mitkä puolueet oikeasti ovat työntekijöiden puolueita.

      Kyllähän nytkin Sauli Niinistö käy kaikista isoimmalla rahalla vaalikampanjaansa. Tähän kampanjaan syytävät rahaa elinkeinoelämä ja rahapiirit Wahlroos mukaan luettuna. Kyllähän Sauli Niinistön ulkoinen habituskin paistaa, että rahaa on käytetty hänen hyväksi. Suomessa kun on tapana ollut, että rahalla saa ostettua jopa hallituksen ja sen ministerit. Meitä äänestäjäressukoita juoksutetaan turhanpäiväisesti loskakelissä.

    • Timo Oini

      Äänestäjänä minua potuttaa eniten se, että joudun muiden tyhmien äänestyspäätöksien takia maksamaan nyt kokoomuksen ja keskustan työnantajille antamaa 440 miljoonan etua KELA-maksun poistona niiltä. Nämä miljoonat revitään nyt tämän vuoden alussa kiinteistövero- ja energiaverokotuksina. Eli nämä kaksi puoluetta siirsivät työnantajilta 440 miljoonaa euroa rassaamaan meidän selkänahkaamme. Tajusikohan tätä siirtotemppua oikeasti kukaan, kun nyt nämä iloiset maksajat ovat oikein kiitokseksi tästä tempusta leipoomassa Sauli Niinistöstä tai Paavo Väyrysestä presidenttiä Suomeen.

      Kyllähän SDP oppositiossa ollessaan on kauhistellut tätä asiaa, mutta minkäs voit? Eduskuntamme on porvarienemmistöinen ja temput ovat sen mukaisia. ELI VALPPAUTTA ÄÄNESTÄJÄT! Rokotetaan silloin, kun miellä riepulaisilla on mahdollisuus.

    • kauhea yhteiskunta

      Hyi, hyi kokoomuksen ja keskustan politiikot, miksi minut pitää maksaa nyt tätä työnantajilta poistettua KELA:n 440 miljoonan maksua. Vastaavasti työnantajien johtajat ovat kuitanneet itselleen hirveän suurta liksaa ja siihen bonuksia toiset mokomat päälle. Tämän takiako sitä KELA-maksu nyt sitten meidän pitää maksaa, että johtajilla riittää riihikuivaa?

      Hesarissa tänään kirjoitetaan, että nuo isopalkkaiset rohmuavat nytjo eläkevarallisuuttamme, kun heidän mammuttieläkkeisiin ei enää riitäkään firmojen omat eläkesijoitukset. Eläkebajatsot ovat tyhjentyneet ja nyt rohmutaan palkansaajien ja työtä tekevien elärahoja.

      • röyhkeydenraja

        Vaalisalaisuuskin jo rikottu. Kyllä porvarillinen Suomi on aivan kamottava maa tavallista kansalaista kohtaan. Raha ei riitä nykyhinnoilla enää mihinkään.´Vihreiden veropolitiikka on äärioikeistolaista eli vain rikkaita suosivaa ja tavallista kansaa todella rajusti köyhdyttävää. Katsokaa nyt ruan ja energian hintoja. Ne räjähtäneet pilviin muutamassa kuukaudessa. Suomi on nykyisin vain ruotsinkielisten ja vuorineuvosten maa. Muut pantu röyhkeästi kärsimään.


    • pelätä pitää?

      Kuinka saisi tavalliset ihmiset kiinnostumaan edes hiukkasen tästä poliittisesta pelistä, sillä tällä ei ole enää rajoja? Vihreät tekivät Matti Vanhasen II- hallituksessa, jossa myös tämä kepulaisten ykköstykki Paavo Väyrynen ja vihreät hääräsivät hyväksyen kaiken mikä "ylhäältä" annettiin. Kyllähän "ylhäältä" annettiin ei porvareilleja ja rajusti köyhtyneille, raippaa, raippaa ja raippaa. Kehoitettiin siihen päälle kuluttamaan ja velkaa ottamaan. Onhan tuo porvarihallituksen velka maksettava, mutta eivät taida nuo äärioikeistolaiset olla ekamaksajia.

    • T Arpela

      Toivottavasti SAK ja muut palkansaajajärjestöt avaavat jäsiensä silmiä äänestämään oikein. Kokoomus yrittää ratsastaa sanalla "työ", mutta tokkopa tämä Sauli Niinistö oikeasti on kääräissyt hihojaan työn takia. Tokkopa on hiki virrannut sen rahan eteen, mitä hän on sammonnut yhteiskunnassamme. Kamalaa pelleilyä työntekijäväestön selän takana.

      Nyt Sauli Niinistö on varma presidenttiydestään, että ei tällä kertaa ratsasta sanalla "työväen presidentti", vaan sanalla "työ".
      Presidentiltä on viety Suomessa valta ja värkit ja hänellä ei ole vaikutusmahdollisuuksia siihen onko töitä tai ei. Pistäisi sanan "työ" siihen kokoomuksen kuuluisaan työkalupakkiin, niin tuntuisi rehellisemmältä touhulta. Pistäisi sinne "tupojen" ja muiden haudattujen työkalujen sekaan, eikä pottuilisi suomalaiselle työntekijälle vaalimainoksissa.

      • Kansa maksaa

        Kaikki Paavot (Arhinmäki, LIpponen, Väyrynen) ovat tämänkertaisen ehdokasvalikoiman hunommasta päästä. Näin ainakin,jos yhtään kriittiseti asiaa katsoo. Surkeita esityksiä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2395
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1377
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      74
      1185
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1107
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      835
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      780
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      678
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      82
      660
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      24
      638
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      626
    Aihe