Kun helluntailaiset tunnustaa näin: YKSI JUMALA KOLMESSA PERSOONASSA.
(Isä, Poika ja Pyhä Henki).
Niin minkä muodon annatte Pyhälle Hengelle Persoonana kun kerta,
Pyhää Henkeä Persoonaksi tunnustatte.
Epätietoisena kysyn teiltä tietäviltä raamatun tuntevilta?
36
144
Vastaukset
- böööö....
Kyseessä on ihmisen mielikuvituksen tuote, joten voit santaa sille ihan minkä muodon ikinä haluat.
- tässä hyvä kirjoitus
- Alussa olen
no olihan se jo tiedossa että sormet menee suuhun kolminaisuusopin
puolustajilta.- Jumalan lapsi
Yritän laittaa tänne jotain, en kuitenkaan pysty omissa voimissa Jumalan Pyhähenki auttakoon mua.
Pyhähenki on yksi kolmesta persoonasta, miten voisi olla uskoa tai mitään muuta ilman Pyhäähenkeä.
Ei Pyhällähengellä ole mitään erillistä persoonaa mikä poikkeaisi kovin paljon kahdesta muusta. Mutta kuitenkin oma tehtävänsä. Isä on Jumala, Jeesus on Jumala ja Pyhä Henki on Jumala. Eli kaikki kolme ovat yhtä ja kaikki kaikessa.
Olen kuitenkin vajavainen niinkuin kaikki muutkin.
Koska olemme puhuneet kolminaisuusopista kyllä meidän pitäisi osata vastata tuhonkin kysymykseen. Jumalani auta.
Ilman Pyhäähenkeä emme voisi olla edes uskossa, Pyhä Henki asuu Jeesukseen uskovissa.
Samoin Pyhähenki avaa sanan eläväksi, sana alkaa elämään meissä.
Jumalan sana on syntynyt Pyhänhengen vaikutuksesta.
Pyhähenki näyttää synnin todeksi, ilman Pyhäähenkeä emme todella tietäisi mikä on syntiä ja mikä ei.
Pyhä Henki vaikuttaa uskon niissä jotka ottavat evankeliumin vastaan.
Samoin jos Pyhänhengen työ erotetaan Jumalan sanasta, joudutaan hurmahenkisyyteen, Pyhähenki pitää huolen tästäkin ja varjelee joutumasta harhaan.
Ilman Pyhäähenkeä ei kukaan voi tulla tuntemaan Jeesusta, jos joku väittää toisin se on valhetta. Jeesusta ei voi tuntea ilman Pyhäähenkeä.
Pyhällä Hengellä on lisäksi kolme tehtävää eli nämä ei toimi ilman Pyhää Henkeä.
Totuuden Henki.
Elämän Henki.
Armon ja rukouksen Henki.
Totuuden Henki. Joh.14:17. totuuden Hengen, jota maailma ei voi ottaa vastaan, koska se ei näe häntä eikä tunne häntä, sillä se pysyy teidän tykönänne ja on teissä oleva.
Elämän Henki. Room.8:2. Sillä elämän hengen laki. Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista.
Armon ja rukouksen Henki. 2 Tim.1:7. Sillä Jumala ei ole antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan voiman ja rakkauden ja raittiuden hengen.
Nämä on mun ymmärrykseni mukaan Pyhän Hengen tehtäviä persoonana, omana erillisenä persoonana. Amen. siunausta - .ei.nimmaria.
Jumalan lapsi kirjoitti:

Nämä on mun ymmärrykseni mukaan Pyhän Hengen tehtäviä persoonana, omana erillisenä persoonana. Amen. siunaustaJumalan lapsi, rukoilit Jumalaa auttamaan sinua vastauksessa ja Hän auttoi. Vastaus on hyvä ja raitis.
- Jumalan Henki
Jumalan lapsi kirjoitti:
Yritän laittaa tänne jotain, en kuitenkaan pysty omissa voimissa Jumalan Pyhähenki auttakoon mua.
Pyhähenki on yksi kolmesta persoonasta, miten voisi olla uskoa tai mitään muuta ilman Pyhäähenkeä.
Ei Pyhällähengellä ole mitään erillistä persoonaa mikä poikkeaisi kovin paljon kahdesta muusta. Mutta kuitenkin oma tehtävänsä. Isä on Jumala, Jeesus on Jumala ja Pyhä Henki on Jumala. Eli kaikki kolme ovat yhtä ja kaikki kaikessa.
Olen kuitenkin vajavainen niinkuin kaikki muutkin.
Koska olemme puhuneet kolminaisuusopista kyllä meidän pitäisi osata vastata tuhonkin kysymykseen. Jumalani auta.
Ilman Pyhäähenkeä emme voisi olla edes uskossa, Pyhä Henki asuu Jeesukseen uskovissa.
Samoin Pyhähenki avaa sanan eläväksi, sana alkaa elämään meissä.
Jumalan sana on syntynyt Pyhänhengen vaikutuksesta.
Pyhähenki näyttää synnin todeksi, ilman Pyhäähenkeä emme todella tietäisi mikä on syntiä ja mikä ei.
Pyhä Henki vaikuttaa uskon niissä jotka ottavat evankeliumin vastaan.
Samoin jos Pyhänhengen työ erotetaan Jumalan sanasta, joudutaan hurmahenkisyyteen, Pyhähenki pitää huolen tästäkin ja varjelee joutumasta harhaan.
Ilman Pyhäähenkeä ei kukaan voi tulla tuntemaan Jeesusta, jos joku väittää toisin se on valhetta. Jeesusta ei voi tuntea ilman Pyhäähenkeä.
Pyhällä Hengellä on lisäksi kolme tehtävää eli nämä ei toimi ilman Pyhää Henkeä.
Totuuden Henki.
Elämän Henki.
Armon ja rukouksen Henki.
Totuuden Henki. Joh.14:17. totuuden Hengen, jota maailma ei voi ottaa vastaan, koska se ei näe häntä eikä tunne häntä, sillä se pysyy teidän tykönänne ja on teissä oleva.
Elämän Henki. Room.8:2. Sillä elämän hengen laki. Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista.
Armon ja rukouksen Henki. 2 Tim.1:7. Sillä Jumala ei ole antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan voiman ja rakkauden ja raittiuden hengen.
Nämä on mun ymmärrykseni mukaan Pyhän Hengen tehtäviä persoonana, omana erillisenä persoonana. Amen. siunaustaJumalan lapsi,
Kirjoitit Pyhän Hengen voimassa täydellisen vastauksen, Pyhästä Hengestä, kiitos siitä!!!
- Apostolien
teoista
Luku 7:55 ja 56
55. Mutta pyhää henkeä täynnä Stefanus nosti katseensa taivasta kohti ja näki
Jumlan kirkkauden ja Jeesuksen seisomassa Jumalan oikealla puolella.
56. Hän sanoi: Minä näen taivaat auenneina ja ihmisen Pojan seisovan Jumalan oikealla puolella.- Alussa olen
Aivan, Pyhä Henki on Jumalan Henki, ei persoona!
- Rivka
Joh
16:7 Kuitenkin minä sanon teille totuuden: teille on hyväksi, että minä menen pois. Sillä ellen minä mene pois, ei Puolustaja tule teidän tykönne; mutta jos minä menen, niin minä hänet teille lähetän.
16:8 Ja kun hän tulee, niin hän näyttää maailmalle todeksi synnin ja vanhurskauden ja tuomion:
16:9 synnin, koska he eivät usko minuun;
16:10 vanhurskauden, koska minä menen Isän tykö, ettekä te enää minua näe;
16:11 ja tuomion, koska tämän maailman ruhtinas on tuomittu.
16:12 Minulla on vielä paljon sanottavaa teille, mutta te ette voi nyt sitä kantaa.
16:13 Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän teille julistaa.
16:14 Hän on minut kirkastava, sillä hän ottaa minun omastani ja julistaa teille.
16:15 Kaikki, mitä Isällä on, on minun; sentähden minä sanoin, että hän ottaa minun omastani ja julistaa teille.
Jeesus tässä Raamatunkohdassa puhuu Pyhästä Hengestä aivan selkeästi Persoonana.
- lappix
Onpas se kauhean vaikeaa uskoa Jeesusta. Hän sanoi ettei muita jumalia ole kuin Isä.
Mutta jos se taivaaseen pääsy vaatii useampia jumalia ja jumalahenkiä, niin tottahan niitä on sitten ainakin kymmenen.
Eli Isä, Poika ja Pyhä Henki on kolme, plus sitten siihen Jumalan seitsemän henkeä, niin silloin päästään jo kymmeneen jumalaan.
Ilm. 4:5
Ja valtaistuimesta lähti salamoita ja ääniä ja ukkosen jylinää; ja valtaistuimen edessä paloi seitsemän tulisoihtua, jotka ovat ne seitsemän Jumalan henkeä.
Eikö nekin seitsemän henkeä ole jumalia ? Ja kun ihminenkin on jumala, tai ainakin Jumalan kuva, niin se on sitten yhdestoista. - suopursukka
"Ilman Pyhäähenkeä ei kukaan voi tulla tuntemaan Jeesusta, jos joku väittää toisin se on valhetta. Jeesusta ei voi tuntea ilman pyhäähenkeä."
Mistä PH:n saa? Myydäänö niitä kaupoissa? Minkä uskonsuunnan PH on aito PH?
Kolminaisuuden mukaan pitäisi kai sanoa:
Pyhä Henki on hellarien Jumala. Pyhä Henki hellarien Jeesus. Pyhä Henki on hellaridogmien tuntemuksen PH.
Ja ennen kaikkea. Pyhä Henki on kristittyjen suunataistelujen Pyhä Moninaisuus.- Jumalan lapsi
Meillä on kolmiyhteinen Jumala.
Isällä on oma persoona.
Pojalla on oma persoona.
Samoin Pyhällähengellä on oma persoona.
Isän, Pojan ja Pyhänhengen kolminaisuus on yksi. Ei kuitenkaan ole kolmea Jumalaa vaan yksi Jumala.
Me palvomme yhtä Jumalaa, joka on kolminainen ja kolminaisuutta, joka on yksi Jumala persoonia toisiinsa sekoittamatta ja jumalallista olemusta hajoittamatta.
Nämä kaikki kolme on yksi Jumala.
Miksi on, niin vaikea ymmärtää, että Jumala on kolmiyteinen.Isä, Poika ja Pyhä Henki. Kaikki on erillisiä persoonia, mutta kuitenkin yksi Jumala. Amen. siunausta - ml213.
Jumalan lapsi kirjoitti:
Meillä on kolmiyhteinen Jumala.
Isällä on oma persoona.
Pojalla on oma persoona.
Samoin Pyhällähengellä on oma persoona.
Isän, Pojan ja Pyhänhengen kolminaisuus on yksi. Ei kuitenkaan ole kolmea Jumalaa vaan yksi Jumala.
Me palvomme yhtä Jumalaa, joka on kolminainen ja kolminaisuutta, joka on yksi Jumala persoonia toisiinsa sekoittamatta ja jumalallista olemusta hajoittamatta.
Nämä kaikki kolme on yksi Jumala.
Miksi on, niin vaikea ymmärtää, että Jumala on kolmiyteinen.Isä, Poika ja Pyhä Henki. Kaikki on erillisiä persoonia, mutta kuitenkin yksi Jumala. Amen. siunaustaKun näistä persoonista on puhetta ja esillä, niin miksi ette omaksu persoonien joukkoon Mariaa. Onhan hän teidän uskonne mukaan JUMALAN synnyttäjä ja siten JUMALAN äiti. Isä persoona ja Äiti persoona.
- raamatusta
Johanneksen evankeliumista
Luku 12:44
44. Jeesus huusi ja sanoi: joka uskoo minuun, ei usko minuun, vaan lähettäjääni. - Jumalan lapsi
Jumala tuli Jeesuksessa maanpäälle. Jumala oli niin nöyrä, että hän tuli ihmiseksi.
Jumala astui alas kirkkaudestaan ja otti vaatimattoman palvelijan muodon.
Jumalan rakkaus ihmisiä kohtaan on paljon suurempi kuin osaamme edes
kuvitella.
Jumala haluaa kaikkien pelastuvan, mutta kun kaikki ei tahdo edes uskoa,
että Jeesus on Jumala.
Puhumattakaan kolmiyhteisestä Jumalasta. Amen.siunausta- Kääk!
Aivan,Maria synnytti Jumalan,joka oli tehnyt hänet raskaaksi, Jumala siitti itsensä
äitinsä kanssa?
Hyvänen aika sentään kuinka rietatasta on tuonkaltainen "Jumalan" syntyminen,yök! - lappix
Höpötette. Jos logiikkanne kolmiyhteisestä Jumalasta toimii vähänkin, niin silloin myös Jumalan seitsemän henkeä ovat jumalia. 3 7=10
Mutta jatkakaa ihmeessä Jumalan pilkkomista, siihenhän teidät on Athanasius opettanut. - 1x1x1=1
lappix kirjoitti:
Höpötette. Jos logiikkanne kolmiyhteisestä Jumalasta toimii vähänkin, niin silloin myös Jumalan seitsemän henkeä ovat jumalia. 3 7=10
Mutta jatkakaa ihmeessä Jumalan pilkkomista, siihenhän teidät on Athanasius opettanut.1x1x1=1
- Jonah
1x1x1=1 kirjoitti:
1x1x1=1
Todistaneeko tuo mitään. Tämäkin on yksi. 1x1x1x1x1x1=1
- lappalainenjukka
Näistä jakeista viisa ja ymmärtäväinen löytää sen, että Pyhä Henki on Jumalan Henki, eikä persoona, niinkuin valehtelijat väittävät!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
23. Mutta Herra sanoi Moosekselle: "Onko Herran käsi lyhyt? Nyt saat nähdä, toteutuuko sinulle minun sanani vai eikö."
24. Niin Mooses meni ulos ja kertoi kansalle Herran sanat. Sitten hän kutsui kokoon seitsemänkymmentä miestä kansan vanhimpia ja asetti heidät majan ympärille.
25. Silloin Herra astui alas pilvessä ja puhutteli häntä, otti henkeä, joka hänessä oli, ja antoi sitä niille seitsemällekymmenelle vanhimmalle. Kun henki laskeutui heihin, niin he joutuivat hurmoksiin, mutta sen jälkeen he eivät enää siihen joutuneet.
26. Mutta leiriin oli heitä jäänyt kaksi miestä, toisen nimi oli Eldad ja toisen nimi Meedad. Heihinkin henki laskeutui, sillä hekin olivat luetteloon merkityt, vaikka eivät olleet lähteneet majalle; nämä joutuivat leirissä hurmoksiin.
27. Silloin riensi muuan nuorukainen ja ilmoitti Moosekselle sanoen: "Eldad ja Meedad ovat joutuneet hurmoksiin leirissä".
28. Mutta Joosua, Nuunin poika, joka oli ollut Mooseksen palvelija nuoruudestaan asti, puuttui puheeseen sanoen: "Oi, herrani Mooses, kiellä heitä!"
29. Mutta Mooses vastasi hänelle: "Oletko kateellinen minun puolestani? Oi, jospa koko Herran kansa olisi profeettoja, niin että Herra antaisi henkensä heihin!"
30. Sitten Mooses siirtyi takaisin leiriin ja hänen kanssaan Israelin vanhimmat. - lappix
Henki ei ole persoona, joten nämä kolminaisuusviisastelijat ovat mielikuvitusolennon jäljillä.
- lappalainenjukka
Oikeassa olet lappix, Henki ei ole persoona!
Tein aloituksen "Alussa olen", puskasta, ja teen vastakin!!! - mikä on
lappalainenjukka kirjoitti:
Oikeassa olet lappix, Henki ei ole persoona!
Tein aloituksen "Alussa olen", puskasta, ja teen vastakin!!!persoonan käsitteet? Vuorovaiktus
Pyhä Henki ajattelee, toimii, auttaa,lohduttaa, ohjaa, muistaa, kommunikoi ihmisen kanssa, .
Joten hän mitä suurimmissa määrin on persoona. - ml213.
mikä on kirjoitti:
persoonan käsitteet? Vuorovaiktus
Pyhä Henki ajattelee, toimii, auttaa,lohduttaa, ohjaa, muistaa, kommunikoi ihmisen kanssa, .
Joten hän mitä suurimmissa määrin on persoona.Niin, nuo määritteet ja JUMALAN tekeminen persoonaksi joskus huvittaa.
Onko koira persoona? Koiralla on aivan samat ominaisuudet mitä listasit ja liitit Pyhään Henkeen;
""Pyhä Henki ajattelee, toimii, auttaa,lohduttaa, ohjaa, muistaa, kommunikoi ihmisen kanssa"", .
Niin, jos kohteessa on joitain ominaisuuksia, niin tämä ei tee kohteesta persoonaa.
Ihmisen lie erittäin vaikea ymmärtää ja hyväksyä,- olipa jumalaton tai uudestisyntynyt, että JUMALA on Henki ja kaiken Isä. - lappix
ml213. kirjoitti:
Niin, nuo määritteet ja JUMALAN tekeminen persoonaksi joskus huvittaa.
Onko koira persoona? Koiralla on aivan samat ominaisuudet mitä listasit ja liitit Pyhään Henkeen;
""Pyhä Henki ajattelee, toimii, auttaa,lohduttaa, ohjaa, muistaa, kommunikoi ihmisen kanssa"", .
Niin, jos kohteessa on joitain ominaisuuksia, niin tämä ei tee kohteesta persoonaa.
Ihmisen lie erittäin vaikea ymmärtää ja hyväksyä,- olipa jumalaton tai uudestisyntynyt, että JUMALA on Henki ja kaiken Isä.Henkien olemassa olo ja niiden selittäminen on pelkästään ihmisen mielikuvituksen tuotetta.
Mark. 9:17
Silloin vastasi eräs mies kansanjoukosta hänelle: "Opettaja, minä toin sinun tykösi poikani, jossa on mykkä henki. - ml213.
lappix kirjoitti:
Henkien olemassa olo ja niiden selittäminen on pelkästään ihmisen mielikuvituksen tuotetta.
Mark. 9:17
Silloin vastasi eräs mies kansanjoukosta hänelle: "Opettaja, minä toin sinun tykösi poikani, jossa on mykkä henki.Tuota asiaa olen paljon pohtinut. Siis onko todella joku henki, joka ohjaa jopa ihmisen kehitystä ja siten käyttäytymistä tai ainakin jonkun asian omaksumisen.
Esim. puhutaanhan miten jossain ihmisessä voi olla valheen henki kun ihminen ylikorostuneesti valehtelee eli tämä henki olisi ohjannut ihmisen valheen tielle/velehtelemaan.
Tai, jos ihminen on todella mykkä, niin tämän mykkyyden taustana on henki, joka on ohjannut tämän ihmisenb kehityksen mykäksi. Tai jos pohdin ihmisen puhehäiriö änkytystä, niin onko tämän koko roblematiikan taustana henki,- joka on ohjannut asiat niin, että ihmisen kehitys,- joka näkyy puhumisen alueella, niin muodostaa änkytysreagoimisen ja siten tavan puhua.
Mutta,- joka tapauksessa olipa henki taustalla ohjaajana tai ei, niin joka tapauksessa tätä kehitystä voidaan havainnoida. Onko se puhdasta aivotoimintaa ja alitajuisia asioita/tekijöitä,- vai onko todella henki ottanut hallintaansa aivojen7alitajunnan alueet, niin se lienee vaikea selvittää.
Aivan sama käsite ja mielikuva kun pohditaan JUMALAN luomistyötä. Ihminen voi havainnoida JUMALAN luomistyön jäljen/näkyvän osan ja jopa miten JUMALA on aivoittanut ja suunnitellut kehityksen. Siis kehityksen,- jota ihminen havainnoi ja tutkii, niin taustalla on Henki,- joka on JUMALA. - ml213.
ml213. kirjoitti:
Tuota asiaa olen paljon pohtinut. Siis onko todella joku henki, joka ohjaa jopa ihmisen kehitystä ja siten käyttäytymistä tai ainakin jonkun asian omaksumisen.
Esim. puhutaanhan miten jossain ihmisessä voi olla valheen henki kun ihminen ylikorostuneesti valehtelee eli tämä henki olisi ohjannut ihmisen valheen tielle/velehtelemaan.
Tai, jos ihminen on todella mykkä, niin tämän mykkyyden taustana on henki, joka on ohjannut tämän ihmisenb kehityksen mykäksi. Tai jos pohdin ihmisen puhehäiriö änkytystä, niin onko tämän koko roblematiikan taustana henki,- joka on ohjannut asiat niin, että ihmisen kehitys,- joka näkyy puhumisen alueella, niin muodostaa änkytysreagoimisen ja siten tavan puhua.
Mutta,- joka tapauksessa olipa henki taustalla ohjaajana tai ei, niin joka tapauksessa tätä kehitystä voidaan havainnoida. Onko se puhdasta aivotoimintaa ja alitajuisia asioita/tekijöitä,- vai onko todella henki ottanut hallintaansa aivojen7alitajunnan alueet, niin se lienee vaikea selvittää.
Aivan sama käsite ja mielikuva kun pohditaan JUMALAN luomistyötä. Ihminen voi havainnoida JUMALAN luomistyön jäljen/näkyvän osan ja jopa miten JUMALA on aivoittanut ja suunnitellut kehityksen. Siis kehityksen,- jota ihminen havainnoi ja tutkii, niin taustalla on Henki,- joka on JUMALA.Lyhyemmin ilmaisten ja tiivistäen. Onko ihmisen kehityksen,- olipa se kielteistä tai myönteistä, niin taustalla aina jokin henki? Ymmärrän, miten tämän uskominen on yhtä vaikeaa kuin jumalattoman ihmisen uskominen siihen todellisuuteen, että maailman luomistyön/kehityksen taustallakin on häärännyt Henki,- joka on JUMALA.
- lappix
ml213. kirjoitti:
Lyhyemmin ilmaisten ja tiivistäen. Onko ihmisen kehityksen,- olipa se kielteistä tai myönteistä, niin taustalla aina jokin henki? Ymmärrän, miten tämän uskominen on yhtä vaikeaa kuin jumalattoman ihmisen uskominen siihen todellisuuteen, että maailman luomistyön/kehityksen taustallakin on häärännyt Henki,- joka on JUMALA.
Moro ml213. Jo Raamattua tutkiessa paljastuu, että ihmiset luulivat asioita. Siis jos ihminen oli mykkä, niin sen takana oli mykkä henki. Tai jos ihminen sai kouristuskohtauksia, niin senkin takana oli henki.
Jos nuo kyseiset kaverit tänään vietäisiin erikoislääkärin vastaanotolle, niin aivan varmasti molemmista saataisiin diagnoosi, eli oireet ovat sairauksen aiheuttamia - siis ei hengen.
Niinpä kun tutkimme luomiskertomusta, niin se on todellakin kertomus, perimätietoa ja sekoitus eri kansojen taruista ja mytologiasta. Eli luomiskertomus perustuu ihmisen luulon perusteela hengen aikaansaannoksiin - samoin kuin nuo sairaudet.
Kysymys kuuluukin, perustuuko nykyinen usko pelkästään muinaisten kehittymättömien kansojen / ihmisten uskomuksiin? - ml213.
lappix kirjoitti:
Moro ml213. Jo Raamattua tutkiessa paljastuu, että ihmiset luulivat asioita. Siis jos ihminen oli mykkä, niin sen takana oli mykkä henki. Tai jos ihminen sai kouristuskohtauksia, niin senkin takana oli henki.
Jos nuo kyseiset kaverit tänään vietäisiin erikoislääkärin vastaanotolle, niin aivan varmasti molemmista saataisiin diagnoosi, eli oireet ovat sairauksen aiheuttamia - siis ei hengen.
Niinpä kun tutkimme luomiskertomusta, niin se on todellakin kertomus, perimätietoa ja sekoitus eri kansojen taruista ja mytologiasta. Eli luomiskertomus perustuu ihmisen luulon perusteela hengen aikaansaannoksiin - samoin kuin nuo sairaudet.
Kysymys kuuluukin, perustuuko nykyinen usko pelkästään muinaisten kehittymättömien kansojen / ihmisten uskomuksiin?Ymmärrän hyvin mitä lapiix tarkoitat ja ajat takaa. Se on totta, että tänä päivänä näemme ja ymmärrämme esim. kouristuskohtauksessa olevan ihmisen tilan erilailla,- koska tutkimusten kautta ihminen on tullut ymmärtämään monen sairauden kehityksen ja miten se ilmenee ihmisessä.
Mutta,- onko tämän kehityksen taustalla todella henki,- tai taho, jota hengeksi kutsutaan. Nimittäin. Asia saa mielenkiintoisen piirteen, jos jos pohdimme Raamatun ilmoitusten kautta Pyhän Hengen toimintaa ja sen vaikutusta ihmisen alitajuntaan ja koko käyttäytymiseen.
Siis Pyhä Henki/kin ohjaa ihnistä ja erikoisesti ajattelutapaa ja ymmärrystä jne... ja kun ihminen tulee tämän Hengen piiriin, niin luonnollisesti se alkaa ohjaamaan ihmisen kehitystä pois toisen hengen aikaan saannoksista. Ei enempää, mutta änkytysroblematiikka lepää tällä pohjalla,- ja laajalti,- koska koko roblematiikka liittyy persoonallisiin tekijlöihin ja muutos juuri tulee siitä kun ihminen sisäistää aivan toisen ajattelutavan eli toisen Hengen ohjauksen.
No, tietenkään kukaan kadunmies ei usko, että jokin henki mahdollistuisi ohjaamaan asioita ja tilanteita ja siten muodostamaan ongelmia jne...,- mutta jos pohdimme Pyhän Hengen toimintaa, niiin tätähän se on,- mutta suunta ja vaikutus on positiivinen ihmisessä.
Lisäksi sanottakoon, että tällä asialla,- onko henki ohjaamassa, niin se ei ole uusi asia tms.,- vaan jos se on totta, niin se laajentaa entisestään ymmärtämään ihmisen kehitystä.
Niin, jos evoluutio tutkijat pystyisivät selvittämään erittäin tarkoin maailman synnyn ja JUMALAN luomistyön, siis tosi tarkoin ja totuuden mukaisesti,- niin harvassa lienisi tutkijat / ihmiset,- jotka vielä uskoisivat, että Henki on kaiken takana hääräillyt,- joka on JUMALA. Ihmiset mieltäisivät tutkimustulokset samalla tavalla kuin nykyään mielletään sairauden kehitys eli ei huomioitaisi Hengen/JUMALAN vaikutusta.
Lisäksi on huomioitava, miten tämä JUMALA käyttää aina jotain tahoa toteuttaakseen suunnitelmiaan jne..
Aika loppuu asian pohtimiseen,- vaikka alue on mielenkiintoinen..
- juutalaisen
opetusta aiheesta!
katskokaa tämän video ja kertokaa onko asia näin kun hän selittää?
http://www.tv7.fi/vod/player/?program=18860 - ...
...
- Mami
Raamatussa on lupaus: anokaa niin teille annetaan, etsikää niin te löydätte... Meillä on oikeus rukouksessa pyytää jumalalta vastausta kaikkiin kysynyksiin ja saamme Raamattua rukoillen tutkia ja etsiä mitä jumala haluaa meille juuri nyt vastata. Siunausta elämääsi.
- .ei.nimmaria.
Pyhä Henki on Jumala.
Isä on Jumala, Pyhä Henki on Jumala, Poika on Jumala.
Jumala on näkymätön Henki, josta lähtee Pyhä Sana ja Pyhä Henki meidän ihmisten pelastukseksi.
Jeesus, joka on lihaksi tullut Jumalan Sana lupasi lähettää taivaaseen paluunsa jälkeen uskovaisille Pyhän Hengen ja sen Hän totisesti teki.
Ihmisen Poikana ollessaan Jeesus antoi meille mallin miten vaeltaa. Hän tuli veljeksemme, eli Jumalan luomakunnan esikoiseksi. Hän oli kaikessa kuuliainen Lähettäjälleen, eli Isälle. Häntä seuraamalla me saamme mennä Jumalan luomakunnassa olevaan Jumalan valtakuntaan. Jeesusta seuraava muuttuu Pyhän Hengen ja Jumalan Sanan vaikutuksesta hengelliseksi.
Valtava muutos. Lihasta syntynyt ihminen saa muuttua uskon kautta hengelliseksi ja saa oikeuden Jumalan valtakuntaan. - Mohikaani_27
* Kyllä Jeesus sanoi, " Uskokaa Jumalaan, ja uskokaa minuun." Hän rinnasti itsensä Isän Jumalan kanssa ,vain Jumalaa tulee rukoilla, se sanotaan jo käskyissäkin.
* Ja mihinkäs panette jonkun Heistä, Isä Poika ja Pyhä Henki ? Kenet heitätte pellolle ? Tämä kolminaisuus on jo tässä sanottu, ja se löytyy Raamatusta ihan selkeästi kirjoitettuna.
* Jeesus sanoi lähetyskäskyssään, " Kastakaa Isän Pojan ja Pyhän Hengen NIMEEN: Yhteen nimeen. Eikö millään mene perille itsekkääseen uudestisyntymättömään luontoonne?
* Joka kieltää Jeesusken jumaluuden, kieltää myös Isän, ja jos ei ole Poikaa, ei ole Isääkään. Sopii miettiä, mitä uskoo, Raamattuako, vaiko omaa petollista sydäntään, joka on liitossa saa¤ta¤nan kanssa. Siki vain oikeasti Ylhäältä uudestisyntynyt tuntee Jeesusken , kuka Hän todella on.
* Niin israelissakin tunnettiin Jeesus Joosefin poikana, niin kuin luultiin Hänen olevan Marian ja Joosefin poika. Mutta oli sitten niitä, jotka tunsivat Hänet Jumalan Poikana, ja he olivat juuri uskovaisia, opetuslapsia, heidät täytettiin Pyhällä Hengellä, he saivat VOIMAN todistaa, että Jeesus on Jumalan poika, eli Jumala.
Ei tarvittu mitään erikoista voimaa tuunnustaa Joosefin poika jeesus !
* Sanotaanhan mm. että " lähetyskäsky,", eikä sitä ole Raamatussa, silti se on täysin Raamatun mukainen. Isä Poika ja Pyhä Henki, mikä siinä on, ettei voi kutsua tätä kolmea Personaa myös kolminaisuudeksi ? Koska Hän on, kolmessa persoonassa. Ja Poika on kahdessa persoonassa. Silti Poika ja Jeesus on yksi ja sama Persoona.
* Poika on Isässä, ja Isä Pojassa, ja Isä valmisti Pojalleen ruumiin, Hän tuli ihmiseksi, siksi Hän sai nimen Jeesus, ei Pojan nimi ennen Jeesuksen lihaksi tulemista ollut Jeesus, vaan Poika.
* Siksi Pojalla on kaksi Persoonaa, ja tämä juuri sekoittaa epäuskoiset puhumaan Jeesuksesta, ikään kuin Hän olisi ollut aina Jeesus, vain lihaksi tullut on Jeesus, kuitenkin on vain poika, Pojalla on Isän valmistama ruumis, Ihmisen poikana ja Esikoisena aina ensimmäisenä, niin kuin oli ylösnousseenakin, ensimmäinen kuolleista noussut. Ja jokaiselle uskovaiselle tapahtuu sama asia, meidät herätetään kuolleista. Tai muutetaan, jos sattumoisin elämme, kun Hän tulee !
* Kun Poika tuli lihassa maailmaan, niin Marialle ja Joosefille annettiin käsky antaa Pojalle nimi Jeesus, Immanuel, Jumala meidän kanssamme. Miksi ette usko , vaikka itse Jumala lähetti enkelin ilmoittamaan nämä asiat Joosefille ja Marialle ? Jumala itse sanoi enkelin kautta, Häntä pitää kutsuttaman Korkeimman Pojaksi, eli "Immanuel", Jumala meidän kanssamme. Miksi annatte epäuskon järkeillä Jumala syntiseksi ihmiseksi? Eihän siinä oo mitään järkeä ! - lappix
Te voitte jatkaa Jumalan olemuksen selittämistä järjellänne iankaikkisesti. Henkiä on yleensä huono selittää, joten teidän viisautenne Jumalasta ja sen olomuodosta on mielikuvituksen tuotetta.
Teidän luulonne on täsmälleen samanlaista kuin tässä Raamatun kohdassa.
Luuk.9.
37 Kun he seuraavana päivänä menivät alas vuorelta, tuli paljon kansaa häntä vastaan.
38 Ja katso, kansanjoukosta huusi eräs mies sanoen: "Opettaja, minä rukoilen sinua, katsahda minun poikani puoleen, sillä hän on minun ainokaiseni;
39 ja katso, hänen kimppuunsa käy HENKI, ja heti hän parkaisee, ja se kouristaa häntä, niin että vaahto lähtee; ja vaivoin se hänestä poistuu, runnellen häntä.
Kyseessä on ilmiselvästi sairaus, mutta kun taikauskoiset ihmiset uskoivat henkien olemassa oloon, niin silloin he tietämättömyydessään he laittoivat ilmiön "jonkun hengen" piikkiin. Se oli tapa selittää tuntematonta.
Koska Jumalakin on Raamatun mukaan pelkkä henki, ette te voi tarkasti tietää mitä sellainen pitää sisällään. On vain joukko ihmisiä, jotka aikoinaan tekivät selityksen Jumalasta, se kirjattiin ja nyt te uskotte siihen. Siis ihmisluuloon. - 1.Tim.2:5
http://www.elisanet.fi/h.pitkanen/Pyha_Kolminaisuus_big.jpg
http://www.reijotelaranta.fi/data/kuvat/cache/00106_pyha_kolminaisuus_andrei_rublev_v1411.jpg-900x900.jpg
http://www.museot.fi/uploadkuvat/nayttelykuvat/Pyha-Kolminaisuus.gif
http://www.millegraphia.com/sivuja/fullsize/kolminaisuus-400_fs.jpg
Hindulainen kolminaisuus
http://www.dlc.fi/~etkirja/trimurti.jpg
Uunohan se siinä, kolmessa eri persoonassaan
http://assets.speedtv.com/images/article_assets/931/931381/931381_article_img_large1.jpg
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1151840Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101763Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1131754Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2551437Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341382Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii4861008Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50960Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115907Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai237901Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347861