Novelli kahdesta uskoontulleesta..(jatka)

Kahvihuoneessa lasolispurgun nenän alle kannetaan lautasellinen tuoksuvaa hernesoppaa, sekä kaksi palaa näkkileipää ja voinappi, sekä lasillinen piimää, taputetaan selkään ja sanotaan hymyillen, että Herra veljeä väkevästi siunatkoon!

Se krakakaula viedään sivummalle, tuulen alle, haetaan keittiöstä kahvia, muna-anjovisvoileivät, sekä hillomunkit ja istuudutaan mukavasti juttelemaan viime aikaisista ulkomaan matkoista.

Jos lasolmies on sopivasti adhd ja hyvä iskemään tarinaa, ja hän on tarpeeksi pohjalla rämpinyt, mielellään vielä tunnettu paljon kokenut ja pahamaineinen rikollinen, niin hänestä voidaan kirjoittaa kirja ja tehdä evankelista. Muutoin hän joutaa maksupuolelle, mitättömyyksien joukkoon... Ehdottomasti jos on moniongelmainen, niin piiloon, mielummin vielä pois silmistä pilaamasta niin ihanaa ilmapiiriä.

Krakakaulan tie on aina yhtä sileä. Hyvä maksumies, hyvät suhteet... Sellaiselle on aina käyttöä. Hänellä on VIP-kortti ja pellavaan kirjailtu nimikkopaikka eturivissä. Hän pääsee jonon ohi, hän on eliittiä... Menestyvänä ja supliikkimiehenä hän kiillottaa sopivasti julkisivua. Hän on menestystarina uskosta ja siunauksesta. Vanhemmisto kutsuu ja vaativat johtotehtävät... Hän tuo seurakuntaan uutta bisnesajattelua ja uuden konseptin... Hän organisoi asiat uudelleen.

Eeiii, emme me seurakunnassa katso henkilöön sanoo pastori...

Tämän jutun runko löytyy Jaakobin kirjeestä. Sieltä katsomaan.

Tosin kai tähän kohta joutuin rientään henkilöitä kertomaan, miten HEIDÄN seurakuntansa on erityisen rakkaudellinen ja kaikki ihmiset otetaan vastaan, ei olla lainkaan niin kuin NUO MUUT, nuo rakkaudettomat seurakunnat.

Lasolspurgu on naispuolinen ja OTM tietysti mies pukuineen, kravatteineen ja kiiltokenkineen, Audia unohtamatta.

Molemmilla on edessään auvoisa tulevaisuus helluntaiseurakunnassa. He löytävät kuin löytävätkin toisensa uusien seurakuntalaisten tutustumisillassa, avioituvat ja elävät onnellisina elämänsä loppuun asti.

Sen pituinen se.