Iranilaisten dilemma

Grinault

50-luvulla aloitettu demokratisaatio ja teollisuuden kansallistaminen johti USA:n ja Iso-Britannian yhteiseen vallankaappaukseen Iranissa, demokraattisesti valitun maltillisen pääministerin syrjäyttämiseen ja kuolemaan tuomitsemiseen, ja länsimielisen monarkin asettamiseen valtionpäämieheksi.

Shaahi modernisoi iranilaista yhteiskuntaa, mutta siinä ohessa kidutti ja murhasi poliittisia vastustajiaan minkä kerkesi. 70-luvun radikaali islamisaatio lähi-idässä ulottui Iraniin ja shaahi joutui maanpakoon. Toiveet uudesta demokraattisesta hallitusmuodosta jäivät lyhytkestoisiksi. Ranskassa koko vallankumouksen aikaan oleskellut Khomeini tuli kuvioon ja julisti itsensä vallankumouksen imagoksi. Monet sotapäälliköt, poliittiset aktivistit, akateemikot, ja käytännössä koko vasemmisto vangittiin, tapettiin tai hiljennettiin jollain keinolla vallankumouksen jälkeen. Iranista tuli teokratia: valtiomuoto on muuten demokratia, mutta valtionpäämiehenä istuu hengellinen johtaja.

80-luvun alussa usutti Ranska Saddam Husseinin Iranin kimppuun. Saddamin armeija vyöryi läntiseen Iraniin, jonka valmius itsepuolustukseen oli heikossa hapessa. 1982 onnistuivat iranilaiset työntämään irakilaisten joukot pois Iranin maaperältä. Tämä sai USA:n solmimaan diplomaattiset suhteet Irakiin (suhteet oli katkaistu v. 1967 kuuden päivän sodan takia) ja modernisoimaan Saddamin asevoimia. Kaikenkaikkiaan USA, Iso-Britannia, Ranska ja, Neuvostoliitto kaikki aseistivat Saddamia, joka sai sotahankkeisiinsa miljardirahoituksia Saudeilta ja Emiraateilta. Sotavuosien aikana käytti Saddam mm. kemiallisia aseita iranilaisia siviilejä vastaan.

Vaikka länsimaat pitkään pysyttelivät suoranaisesti loitolla konfliktista, tapahtui surullisen kuuluisa välikohtaus Persianlahdella, jossa USS Vincennes -lentotukialus ampui iranilaisen matkustajakoneen alas, tappaen kaikki 290 matkustajaa ja miehistön jäsentä. Kollegoiltaan paljon kritiikkiä saanut amerikkalaiskapteeni sai Presidentti Bush vanhemmalta kunniamitalin ansiokkaasta palvelusta.

Sota jatkui vuoteen 1988, jolloin maat solmivat keskenään rauhan. Arviolta miljoona iranilaista oli tuohon asti menehtynyt sodan takia. Maan infrastruktuuri oli raunioissa, mutta tarmoa riitti jälleenrakennustöihin.

Tänä päivänä Iran on suhteellisen moderni yhteiskunta. Vuosia jatkunut eristyspolitiikka on saanut aikaan omavaraisuutta. Tämä huolimatta intensiivisistä talouspakotteista joita kuluneina vuosikymmeninä on asetettu.

Sanktiot koskivat alkuun lähinnä lentokalustoa, öljykauppaa ja lääketeollisuutta. Lentokaluston sanktiot ovat olleet erityisen vaikeita, iranilaiset matkustajakoneet ovat vanhentuneita, ja näitä on tuhoutunut matkustajineen useampia vuosien varrella huonojen ylläpitomahdollisuuksien takia. V. 2004 asetti Bushin hallitus yhdysvaltalaistutkijat yhteistyökieltoon iranilaisen akatemian kanssa, ja kriminalisoi tutkimistyön jossa käytettiin iranilaisia lähdemateriaaleja, riippumatta tieteenalasta.

Ahmadinejadin hallintokausi alkoi ikäänkuin vastauksena USA:n neokonservatiiveille. Bush leimasi Nykin terrori-iskujen jälkeen Iranin, Irakin ja Pohjois-Korean "pahuuden akseliksi". Tämä siitä huolimatta että WTC-iskujen terroristit olivat kaikki joko saudiarabialaisia tai egyptiläisiä.

Ahmadinejadin ulkopolitiikka on ollut räikeämpää kuin edeltäjien. Ahmadinejad kuuluu noihin marttyyrikompleksisiin yksilöihin, jotka ei edusta muuta Iranin kantaväestöä. Tahalliset provokatiiviset puheet ovat lähinnä mustamaalanneet koko kansaa, ja niitä on käytetty tekosyynä militaristiseen interventionismiin. Samanaikaisesti Ahmadinejadin aikakaudella on tiukennettu islamilaista koodia Iranissa, lisäten iranilaisten ahdinkoa entisestään.

Iranissa käydyt presidentinvaalit osoitti, että vanhemman sukupolven väistyessä muuttuu vähitellen poliittinen ilmapiiri vapaamielisemmäksi. Sen sijaan oikeudesta ydinvoimaloiden käyttöön ollaan Iranissa yksimielisiä. Tätä hanketta ei ole muu maailma kyennyt pysäyttämään mittavasta meneillään olevasta kauppasaarrosta ja talouspakotteiden kirjosta huolimatta.

Länsimaat ovat tukeneet terrorismia Iranissa, edesauttaneet akateemikkojen salamurhaamista ja paraikaan suunnittelevat jälleen sotatoimia maata vastaan. Ydinvoimalaitosten pommittaminen aiheuttaisi mittavat alueelliset saasteet ja tekisi isoja alueita täysin asuinkelvottomiksi. lsraelissa ja USA:ssa neokonservatiivit ovat jopa osoittaneet halukkuutta käyttää ydinaseita Irania vastaan.

Jos maa on läpikäynyt tällaisen helvetin, on turha olettaa sen enää kumartavan minkäänlaisiin pakotteisiin tai sotauhkiin. Iranilaiset, tavalliset kansalaiset ovat etupäässä kärsineet läntisen imperialismin, islamofoobikkojen ja toisaalta islamistien ja marttyyrikompleksisten takia. Sen verran menee myötätuntoani heille, että toivon iranilaisten pääsevän eroon sekä neokonservatiiveista ristiretkeläisistä että taantumuksellisista mullaheista.

2

59

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • raharatkaiseeee

      Iran on malliesimerkki siitä kuinka käy jos luonnonvaroiltaan rikas maa koittaa pitää ne omassa hallinnassaan. USA liittolaisineen tukee aivan mitä tahansa politiikkaa tai aatesuuntaa jos se avaa öljyhanat. Samanlaista se on ollut aina: Iso-Britannniakin soti aikanaan Kiinan kanssa kun meinasivat estää tuottavan oopiumikaupan.

      • ööjoiouiy

        väärin. lue historiasi uudestaan


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1789
    2. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1749
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1691
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1432
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1378
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      483
      985
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      951
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      901
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      298
      892
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      838
    Aihe