Poikkeavat eskatologiset tulkinnat

kristinuskosta

4

<50

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • herätysliike histori

      Suomen itsenäisyyden alkuaikoina adventtiliike oli vasemmistolaisemmin suuntautunut. Vasemmistopuolueet ajoivat uskonnonvapautta. Kokouspaikkoina käytettiin työväentaloja ja elokuvateattereita, kirjallisuutta painettiin työväen kirjapainoissa. Aarne Rintala kulki kokousmatkoillaan ahkerasti Pitkänsillan yli Helsingin työväentalolle.

      • Uskonnonvapauden edustaminen ei ole mitenkään erityisesti vasemmistolaista toimintaa. Kokouksia pidettiin siellä, missä niitä saatiin pitää.


    • Hei

      Uudelta ja oudoltako näyttää ?
      Oletko koskaan ajatellut että olisiko raamatussa profetioita joita voidaan tulkita myös ajassa ?
      Ei niitä ole kuin 2-3 korkeintaan kuitenkin.

      Kyllä 1800 luvulla löytyi profetia jota ajassa voidaan tulkita ja laskea.
      'Enkeli sanoikin Danielille jo heti että selviää vasta lopun aikana.

      Pitää vaivautua tutkimaan eikä kaikkea uutta ja outoa lyödä heti muitta mutkitta.
      Erilaisilla hengellisillä yhdistyksillä on tänäänkin tietoa joissa joka paikassa ei kaikkea raamatustakaan tiedetä vielä.

      1800 luvulla löytyi uutta raamatusta kun Raamattu oli kansalta suljettu kirja 1300 vuotta ja raamattua sai selitää vain papit ja latinaksi. Ei ihme että kirjapainotaidon myötä löytyi asioita raamatusta joita kaikki mahdollinen tieto ei ole joka ryhmää tarvoittanut tänäänkään vielä ?!

      Minä olen tutkinut elämässäni niin jehovantodistajien kuin adventtiliikkeenkin joka opin ja voin sanoa ettei ole ainuttakaan oppia JT:liikkeellä ja adventtilikkeellä joka menisi yksi yhteen.

      yst. jari

    • Adventistinen eskatologia perustuu varhaisen kirkon ja protestanttisen uskonpuhdistuksen näkemyksiin, jotka nykyprotestantit ovat unohtaneet/hylänneet seuratakseen katolisen kirkon vastauskonpuhdistuksen kehittämiä teorioita.

      Luonnollisesti adventistisessa eskatologiassa on osa-alueita, joita muiden käsityksissä ei ole, eikä se ole suinkaan sama kuin Jehovan todistajilla. Emme esim. usko heidän tavoin 1000-vuotiseen rauhanvaltakuntaan maan päällä.

      Kaavio on myös virheellinen armonajan päättymisen suhteen. Kaavio esittää, että sunnuntailakien esiinnouse päättäisi armonajan, mutta emme usko niin. Armonajan päättyminen tapahtuu vasta myöhemmin ja sen merkkinä ovat seitsemän viimeistä vitsausta. Olen antanut wikipedialle palautetta tästä virheestä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      86
      1373
    2. 72
      1204
    3. Mitä vuosimallia kaivattusi on?

      🤣🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      79
      1071
    4. 95
      889
    5. Jasmin vauhdissa

      Kyllä pitää Jassulla kiirettä, kun yhtenään menoa mun äidin, isäpuolen ja Markon kanssa Ossianin ollessa tietysti sulois
      Kotimaiset julkkisjuorut
      266
      869
    6. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimainen?
      Ikävä
      30
      800
    7. Kuinka hyvin te sopisitte

      Toisillenne vai sopisivatko ollenkaan? Mitä eroja
      Ikävä
      49
      767
    8. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      78
      708
    9. Vinkkiä miehelle

      Huomenna olen kuudesta eteenpäin kotona, yksin… Pääsetkö/uskallatko tutustua?
      Ikävä
      55
      703
    10. 44
      632
    Aihe