Oliko varhaiskeskiajalla (enkä tarkoita nyt ns. Suomen keskiaikaa) Suomessa alkanut kehitys, joka olisi todennäköisesti johtanut valtionmuodostukseen, jos Ruotsi ei olisi vallannut Suomea? Ei tietenkään lähes asumattomilla Suomen saloilla, mutta tiheimmin asutuissa osissa kuten etelän jokilaaksoissa?
Valtionmuodostus alkanut varhaiskeskiajan Suomessa?
6
119
Vastaukset
- Ei ollut
Oltiin vasta alkeellisessa pitäjälaitoksessa.Kykyä valtion muodostukseen ei ollut. Se olisi vaatinut jonkin voimakkaan kansanluokan taakseen. Aateliston, porvariston tai talonpojat. Näitä ei joko ollut ( aatelisto,porvaristo) tai voima ei riittänyt
( talonpojat).- Kummasta?
Mistä kyvyttömyys johtui. Suomalaisten kansanluonteesta vai harvasta asutuksesta? Molemmista?
- Voiman puutteesta
Kummasta? kirjoitti:
Mistä kyvyttömyys johtui. Suomalaisten kansanluonteesta vai harvasta asutuksesta? Molemmista?
Tarvitaan tietty kapasiteetti, enne kuin valtiota voidaan perustaa. On oltava voimakas johtava luokka ja sillä varallisuutta ynnä käskettäviä.
Ruotsissa syntyi talonpoikia johtava yläluokka. Se johti ensin klaaneja ( folkungat), sitten maakuntia ( Svea ja Göta) ja lopuksi valtiota ( Sverige). Täytyy muistaa, että keskitetty valtio Ruotsissakin syntyi vasta 1500-luvulla. - Jaakko Leinonen
Voiman puutteesta kirjoitti:
Tarvitaan tietty kapasiteetti, enne kuin valtiota voidaan perustaa. On oltava voimakas johtava luokka ja sillä varallisuutta ynnä käskettäviä.
Ruotsissa syntyi talonpoikia johtava yläluokka. Se johti ensin klaaneja ( folkungat), sitten maakuntia ( Svea ja Göta) ja lopuksi valtiota ( Sverige). Täytyy muistaa, että keskitetty valtio Ruotsissakin syntyi vasta 1500-luvulla.Keskitetty valtio Ruotsissa vasta 1500-luvulla? Ruotsinmielinen historiankirjoitusko on saanut aikaan sen käsityksen, että Ruotsin valtakunta syntyi jo varhaiskeskiajalla? Oliko Kustaa Vaasa Ruotsin ensimmäinen oikea kuningas?
- Valtakunta on
Jaakko Leinonen kirjoitti:
Keskitetty valtio Ruotsissa vasta 1500-luvulla? Ruotsinmielinen historiankirjoitusko on saanut aikaan sen käsityksen, että Ruotsin valtakunta syntyi jo varhaiskeskiajalla? Oliko Kustaa Vaasa Ruotsin ensimmäinen oikea kuningas?
eri asia kuin keskitetty valtio.
"Ruotsinmielinen historiankirjoitusko on saanut aikaan sen käsityksen, että Ruotsin valtakunta syntyi jo varhaiskeskiajalla?"
Kyllä valtakunta syntyi siinä 1000-luvulle tultaesa, mutta keskitetty valtio vaatii lainsäädännön ja virkamiehet sitä toteuttamaan. Veronkannolla voidaan sitten maksaa hallitsija hoveineen, muu hallinto ja vaikkapa sotaväki sekä yleensäkin pitää valtio tolpillaan. Tarkat rajatkin ptiää olla ja kyky niiden valvontaan.
Keskitetyt valtiot alkoivat Euroopassa syntyä vasta 1400-luvulla, ensin Ranskassa. Venäjällä sen pani alkuun Iivana Julma ja loppuunsaattoi Pietari Suuri.
- näitä tekijöitä
Todennäköisesti, 1000 luvulla ja sitä ennen kehitys oli Suomessa oikeastaan Ruotsia edellä, kauppa käytiin itään Konstantinopoliin Venäjän jokireittejä pitkin, valtaväylät olivat Neva ja Väinäjoki Latviassa, eli eli ns. Liivinmaalla, asutus oli keskittynyt ja valtasuhteet syntyneet, Suomen asema oli varsin hyvä.
Ilmasto alkoi kylmetä 1100-1200 luvulla, Itärooma sortui, koska muslimit valtasivat sen, Venäjä joutui Mongoolien valvontaan, suhdanteet muuttuivat ja valta Itämeren alueella siirtyi Tanskalaisten käsiin, jotka valvoivat kauppareittejä länteen.
Tanskan suurvaltakausi kesti oikeastaan aina 1500 luvulle, jolloin Kustaa Vaasa irroitti Ruotsin valtakunnasta, samalla Hansan asema romahti kaupan valvojana.
Suurin sy Suomen taantumiseen oli varmasti ilmaston nopea kylmeneminen, samanaikaisesti esim. Grönlanti joka oli asutettu Skandainaavien toimesta, autioitui täysin.
Kirkkojen jakautuminen kahtia 1050 luvulla sekoitti myös pakkaa ja nämä valtasuhteet heijastuivat myös pohjolaan ....
Entisistä kauppakumppaneista tuli yhtäkkiä vihollisia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1231964Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1311874Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101794Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561465Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341392Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5161076Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50972Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115916Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347882