Don Eicher ja geologinen aika

asianharrastaja

Pääsin paikkaamaan vähän reikäistä tietouttani geologisista ajanmäärityksistä lukemalle Don Eicherin kirjan ”Geological time”. Se palautti mieleeni palstalla usein toistuneet väitteet ”ateistivuosien ” keksimisestä pelkästään evoluutioteorian mahdollistamiseksi, indeksifossiileista kehäpäätelmänä, katastrofien pääroolista Maan kallioperän muokkaajana sekä radiometristen aikamittausten suuresta kiistanalaisuudesta tieteen keskuudessa.

Käsitys maaperän kiven kolmijaosta tuliperäisiin, kerrostuneisiin ja muuntuneihin sekä kerroskivilajien synty sedimenteistä kivettymällä vakiintui 1700-luvun lopulla (s.3). Tämä käsitys joutui heti kiistaan katastrofiperäisen hypoteesin kanssa, jonka mukaan nämä kivet olisivat syntyneet yhtäaikaisesti suuressa mullistuksessa. Jo 1820-luvulle tultaessa kertynyt havaintoaineisto osoitti tämän vaihtoehdon vääräksi. Vasta 1800-luvun lopulla tehtiin ensimmäiset tieteelliset yritykset arvioida kivilajien ja Maan ikää. Jo tätä ennen oli vahvistunut ajatus, että häiriytymättömissä kivikerroksissa vanhimmat olivat alimpana ja että erilaisten fossiilien johdonmukaista esiintymistä eri kerroksissa voitiin käyttää kerrosten tunnistamiseen.

Darwin käytti evoluutioteoriansa havaintoaineistona myös sedimenttikivien fossiileja, joita hänen aikaansa mennessä oli kertynyt suuri määrä. Hänen aikaisensa Maan ikäarviot vaihtelivat 20-100 miljoonan vuoden rajoissa, minkä Darwin totesi teoriansa kannalta huolestuttavan lyhyeksi. Päämenetelmät niiden arvioinnissa olivat (s. 12) merten suolautumisnopeus, sedimenttien kertyminen, maapallon jäähtyminen ja Auringon polttoaineen riittävyys.

Radioaktiivisuuden keksiminen aivan 1800-luvun lopussa (s. 16) muutti nopeasti Maan ikäarvioita, kun se havaittiin sekä Maan sisäisen lämmön että Auringon säteilyenergian mahdolliseksi lähteeksi. Jo vuonna 1911 julkaistiin ensimmäiset radiometriset kivilajien ikälaskelmat, joista vanhimmat olivat jo yli miljardi vuotta.
Palaan tähän ikämittaustekniikkaan toisessa viestissä.

Siis; maapallon nykyinen ikä todettiin vasta evoluutioteorian julkistuksen jälkeen, indeksifossiilit löydettiin kivikerrosten tunnusmerkkeinä paljon ennen sekä evoluutioteoriaa että kerrosten ikien määritystä, kallioperää eivät ole pääosin muokanneet katastrofit, vaan jatkuva eroosio, sedimentoituminen, kivettyminen ja mannerliikunta, eikä radiometrisestä ajanmittauksesta ole mitään merkittävää tieteellistä kiistaa. Lukekaa kirjasta, ellette minua usko.

11

86

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Krealeiri ei usko mitään, mikä on ristiriidassa kirjaimellisen Vanhan testamentin tulkinnan kanssa, vaikka todisteet tarjoiltaisiin kultalautasella. Kaikki on ihmisen erehtyväisyyden tulosta. Se on sivuseikka, että erehtyväiset ihmiset päättivät huutoäänestyksellä Jumalan kolmiyhteisyydestä ja erehtyväiset ihmiset päättivät kovan väännön jälkeen myös sen, mitä Raamattuun otetaan ja mitä siitä jätetään pois.

      Hämmästyttävää muuten, että näin erehtyväisen otuksen suunnittelemat tietokoneet toimivat niinkin hyvin että kreationistit saavat viestinsä julki. Ja vielä hämmästyttävämpää on, että vastaleirinkin tietokoneet toimivat, vaikka ne varmaan on kirottu moneen kertaan.

    • ,

      Lukekaa kirjasta?
      Mutta kuin kirjat ovat epäluotettavien ihmisten tekosia!

      • valitse noista

        Toiset kirjat perustuvat tutkimuksiin, joiden tutkimusaineistot (esim. geologiset muodostumat) ovat kaikkien nähtävillä.

        Toiset kirjat taas perustuvat beduiiniheimon iltasatuihin...


      • Väitätkö että Raamattu ei fyysisesti ole ihmisten kirjoittama?

        Useimmista sen kirjoittajista ja kirjoittajien motiiveista sulla ei ole pölähtävääkään tietoa. Silti luotat heihin täysin ja kehtaat vielä vaatia muitakin uskomaan heidän jorinoihinsa yhtä höyhenenkepeästi ja kritiikittä.


    • Hiski+naapurin.kissa

      Evokit eivät malta olla antamatta kreavastausta: tunnustat siis itse että tietoutesi on reikäinen...

      Kreojen tieto tältä alalta ei sitten muuta olekaan kuin reikää.

      • asianharrastaja

        Reikäiseksi kirjakin tunnustaa jopa geologien tiedon, mutta tuossa tarkoitin tietysti omaani, joka on enintään harrastajatasoa.

        Kyllä minä kreationisteille isotkin reiät mielelläni sallisin, mutta valeille olen äreä.


    • puuöljy

      "Tämä käsitys joutui heti kiistaan katastrofiperäisen hypoteesin kanssa, jonka mukaan nämä kivet olisivat syntyneet yhtäaikaisesti suuressa mullistuksessa."

      Oliko katastrofiperäisen tulkinnan taustalla vetoamista Nooan tulvaan?

      Laattatektoniikkateoriaa edeltävän teorian eli mannerliikuntoteorian historia on hiukan samanlainen. Teoria mannerliikunnoista syntyi v 1912 Wegenerin esittämänä. Hän ehdotti, että kaikki mantereet olisivat olleet yhtä suurta Pangean mannerta 200 miljoonaa vuotta sitten. Mutta jo ennen Darwinia Snider-Pellegrini esitti samanlaisia ajatuksia teoksessaan "Creation and its Mysteries Unveiled". Hän oli havainnut, kuinka nykyiset mantereet ovat kuin palapelin palasia. Lisäksi hän perusteli ajatuksiaan Euroopasta ja Yhdysvalloista löytämillään identtisillä kasvifossiileilla. Snider-Pellegrini selitti mantereiden erkaantumisen Nooan tulvalla, eli kai häntä voisi pitää kreationistina.

      Osa kreationisteista hyväksyy ajatuksen supermanterueesta. Näiden kreationistien mukaan mantereet ajautuivat erilleen Nooan tulvassa tai sen jälkeen. Nämä kreationistit eivät valitettavasti ymmärrä mannerliikuntoteorian ja laattatektoniikateorian eroja: he eivät ymmärrä, että mannerlaatta on eri asia kuin manner ja että erkaneminen johtuu uuden maankuoren syntymisestä ja vanhan tuhoutumisesta. Mantereet eivät siis liiku kuin jäälautat vedessä.

      • asianharrastaja

        "Oliko katastrofiperäisen tulkinnan taustalla vetoamista Nooan tulvaan?"

        Saattoi se henkisesti vaikuttaa, mutta sen kanssa hyväksyttiin kyllä laskelmat Maan kymmeninen miljoonien vuosien iästä.

        Mannerliikuntohypoteesi oli todella tarjolla kauan ennen Wegeneriä, mutta vaikeuksissa, kun ei pystytty esittämään uskottavaa selitystä liikutusvoimalle. Aihetodisteiden jatkuva kasautuminen käänsi mielipiteet kokonaan vasta Wegenerin kuoltua. Nythän ilmiötä pystytään seuraamaan reaaliajassa. Näin se tieteellinen totuus (tai sen lähin likiarvo) muodostuu.


    • asianharrastaja

      Jatkan nyt avausta lupaamiini iänmäärityksiin. Jätän radioaktiiviset vähemmälle, koska niistä on käynnissä oma pitkä keskustelunsa. Keskityn muunlaiseen pitkän aikavälin arviointiin, joka varmentaa radioaktiivisia menetelmiä antaessaan niiden kanssa samansuuntaista ikätietoa.

      Totean silti aluksi, että erilaisia geologisia ikiä voi radioaktiivisesti määrittää sekä hitaasti että nopeasti puoliintuvilla alkuaineiden epävakailla isotoopeilla. Oma todistusvoimansa on myös sillä, että sellaisia nopeita isotooppeja, joita ei jatkuvasti synny hitaampien hajoamisessa tai muulla tunnetulla tavalla, ei maapallolta lainkaan löydy. Tämä edellyttää joko vähintään 700 miljoonan vuoden ikää maapallolle tai GDI-tyyppistä muuta selitystä tuolle havainnolle.

      Taivaalle katsomalla näkee valon kulkuajan vuoksi myös menneisyyteen, jos tietää näkemänsä kohteen etäisyyden. Tähtien etäisyysmittauksen menetelmistä, jotka kattavat aikaa yli 10 miljardia vuotta, yksikään ei perustu radioaktiiviseen hajoamiseen. Niitä käyttäen voi todeta tähtien valon ja rakenteen yhtäläisyyden koko tuona aikana, mikä on mahdollista vain, jos radioaktiivisen hajautumisen nopeus ei ole merkittävästi muuttunut.

      Maan ja jään kerrostumat syntyvät joskus tavalla, josta voi nähdä niiden vuosittaisen rakenteen ja siis laskea vuodet. Pisimälle, noin 800´000 vuoteen tällä tavoin pääsee Etelämantereen napajäissä, mutta Suomenkin muinaisjärviä voi täten ajoittaa noin 10´000 vuoden taakse, kuten myös myös puiden vuosirenkaita laskien. Näillä tavoin voidaan tarkistaa C-14-ajoitusten antamia radioikiä ja jopa kalibroida niitä ilmakehän radiohiilen vähäiset vaihtelut huomioonottaviksi.

      Mannerliikunto synnyttää laavasta uutta merenpohjaa, jonka iän jähmettymisestä alkaen voi mitata radioaktiivisesti ja johon mukana "jäätyvän" Maan magneettikentän suunta tallentuu. Atlantin pohjasta saa näitä käyttäen mitatuksi keskiselänteesta länteen ja itään ulottuvan radioaktiivisen ja magneettisen vanhenemiskuvion, jonka kertoma sopii keskimäärin yhteen laseretäisyysmittarilla tosiajassa näkyvän mannerten etääntymisnopeuden kanssa.

      Puiden lisäksi myös eräisiin koralleihin syntyy vuosirenkaita, joista miroskoopilla katsoen voidaan nähdä myös jokaöiset 365 kasvupysäystä. On löydetty vastaavia korallifossiileja, joissa noita pysäyksiä on enemmän, jopa 410. Kun lasketaan taaksepäin Maan pyörimislikkeen hidastumista vuorovesijarrutuksen takia, saatu aikaväli täsmää kohtuullisen hyvin fossiilille saatuun radioaktiiviseen ikään.

      Geologisen ajanmittauksen kaataminen muutamalla taustaltaan epäilyttävällä "väärällä" mittaustuloksella on toivoton yritys. Suurelle määrälle keskenään hyvin yhteensopivia objektiivisia havaintoja pitäisi löytää uudet, myös yhteensopivat selitykset, jollaiseksi tieteessä ei kelpaa, että "Raamattu sanoo ja Jumala nyt vain tahtoi niin".

    • Mainioon kirjoitukseesi yksi tarkennus:

      "Oma todistusvoimansa on myös sillä, että sellaisia nopeita isotooppeja, joita ei jatkuvasti synny hitaampien hajoamisessa tai muulla tunnetulla tavalla, ei maapallolta lainkaan löydy. Tämä edellyttää joko vähintään 700 miljoonan vuoden ikää maapallolle tai GDI-tyyppistä muuta selitystä tuolle havainnolle."

      Alle 700 miljoonan vuoden puoliintumisajan isotooppien puuttumisesta Maa tulee paljon vanhemmaksi kuin 700 miljoonaa vuotta, koska yksi puoliintuminen vasta puolittaa aineen määrän. Maasta on löydetty yhtä alle 700 miljoonan puoliintumisajan omaavaa isotooppia, kun on tiedetty mistä etsiä. Hitunen yhtä isotooppia löytyi muutaman kilon painoisesta kappaleesta sen isotoopin puoliintumistuotetta: puoliintumisia oli ehtinyt tapahtua nelisenkymmentä ja pari kiloa alkuperäistä isotooppia riitti siihen, että mikroskooppinen hiukkanen sitä löytyi vielä nykyaikana.

      • asianharrastaja

        Kiitos täsmennyksestä. Jos 6,7 puoliintumista pudottaa määrän sadanteen osaan, niin ikäylärajaksi tulisi noin 4,7 miljardia. Täsmää paremmin kuin esitinkään.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      112
      6949
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      104
      4670
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      48
      3932
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      13
      3324
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      669
      1976
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      218
      1335
    7. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      66
      1328
    8. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      55
      1273
    9. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      51
      1267
    10. Viesti miehelle

      Nyt vastaa oikea taa´app. Ainoastaan puhelimitse voidaan selvittää asioita, mutta tuskin sitä haluat kaiken halveeramise
      Ikävä
      12
      962
    Aihe