Suomalainen koulutussysteemi

Ilkeä kalkkuna

Suomalaiset ovat hyvin ylpeä kansa, Suomalainen tykkää mainostaa ja kehua Suomea ulkomaalaisille. Jotkut voisivat kutsua suomalaista ylpeyttä itserakkaudeksi. En nyt lähde sen enempää miettimään psykologisia vaikuttajia suomalaisuuden taustalla, joten asiaan.

Eliitti halua hyviä ja ahkeria työläisiä, sellaisia jotka arvostavat koulutusta ja työskentelevät innolla. Voisi sanoa että eliitti haluaa ihmisiä jotka ovat taitavia, ahkeria, ja hyviä oppimaan, mutta eivät osaa ajatella asioita omilla aivoilla.

Tarpeeksi älykäs tekemään työtehtävänsä, mutta tarpeeksi tyhmä että ei huomaa kuinka työolosuhteet, työtehtävät, ja palkka huononevat jatkuvasti(suhteessa)

Ulkomailla usein hehkutetaan kuinka hyvä koulutussysteemi suomessa on. Monissa maissa koulupäivät ovat pidempiä, läksyjä enemmän, lomia vähemmän, ja kokeita enemmän. Eli toisinsanoen, opiskelua yritetään tehostaa liikaa, pakkosyötetään aivan liikaa aineita jotka eivät kiinnosta suurinta osaa. Tästä johtuu sitten stressi ja oppimisvaikeudet.

Suomessa on siis loppupeleissä aika kevyttä opiskelu verrattuna moniin muihin maihin.

Miksi sitten muut maat eivät halua ottaa oppia suomalaisesta koulutussysteemistä, jossa opettajat ovat asiantuntevia ja heille maksetaan yleensä kohtuullista palkkaa?

Pelkääkö eliitti esimerkiksi amerikassa sitä, että mitä voisi tapahtua jos koulutus saataisiin kuntoon ja massoista tulisi tietäväisempiä ja sivistyneempiä?

Halutaanko massaherääminen estää jotta kaikki voisi jatkua ennallaan?

Uskon että jos massat ymmärtäisivät tarkalleen miten tämä maailma toimii ja kuinka eliitti kusee heitä silmään, niin totaalinen vallankumous tulisi ennen huomista.

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Huono omatunto?

      Päinvastoin, suomalainen on säälittävän itsekriittinen ja suorastaan arka, eli vähän kun jotain asiaa niinsanotusti kehutaan, niin tämä on heti "ylimielistä" ja suorastaan pahuutta, itserakkautta. Mikä mättää?

      • Ilkeä kalkkuna

        Itsekriittinen ehkä, mutta moni tykkää myös kehuskella.
        Paha tietysti yleistää ja puhua viiden miljoonan ihmisen puolesta, mutta itse en ainakaan koe siinä olevan mitään pahaa jos jollekin ihmiselle annetaan positiivista palautetta, oli sitten kuinka pienestä jutusta tahansa. Jotkut voivat ehkä olla hieman epävarmoja, ja tottumattomia sellaiseen kehumiseen.

        Tästä voidaan tietysti olla montaa mieltä.


      • Huono omatunto?
        Ilkeä kalkkuna kirjoitti:

        Itsekriittinen ehkä, mutta moni tykkää myös kehuskella.
        Paha tietysti yleistää ja puhua viiden miljoonan ihmisen puolesta, mutta itse en ainakaan koe siinä olevan mitään pahaa jos jollekin ihmiselle annetaan positiivista palautetta, oli sitten kuinka pienestä jutusta tahansa. Jotkut voivat ehkä olla hieman epävarmoja, ja tottumattomia sellaiseen kehumiseen.

        Tästä voidaan tietysti olla montaa mieltä.

        "Kehuskelu" Suomessa onkin se suurin synti ja pahuus mihin voikaan ikinä syyllistyä. Kehuskelussa on myös hyviä puolia. Vain itsetunto-ongelmainen ei kehu koskaan, väitän. En ymmärrä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      123
      1964
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      131
      1874
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1794
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      256
      1465
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1392
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      516
      1076
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      972
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      916
    9. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      882
    Aihe