Leninin rauhanmyytti

Kuuluisa vasemmistoälykkö ja sosialismin ja rauhanaatteen puolestapuhuja, filosofi-matemaatikko ja kirjallisuusnobelisti Bertrand Russell kirjoitti kirjassaan "Filosofiaa jokamiehelle" Leninin tapaamisesta vuonna 1920: "hän selitti ihastuksissaan, kuinka hän oli kiihottanut köyhät maanviljelijät rikkaampia vastaan. 'Ja kohta he ripustivat ne lähimpiin puihin - hahhahhaa!' Hänen naurunhohotuksensa, kun hän kuvitteli näkevänsä surmatut riippumassa hirtettyinä, sai vereni hyytymään."

http://vapaasana.net/artikkelit/2006/04/lenin-–-häikäilemätön-murhauttaja-12

Sodan vuoksi Venäjän tsaari joutui epäsuosioon, ja ”Maaliskuun vallankumouksessa” 1917 duuma otti vallan ja muodosti väliaikaisen hallituksen liberaalien (Lvov ja Miljukov) johdolla ja sosialistien tukemana (Leninin bolshevikit eivät olleet merkittävä sosialistipuolue). Sen periaatteina olivat vapaus, ihmisoikeudet ja demokratia (kaiken tämän Lenin käänsi myöhemmin päälaelleen, suunnattoman paljon tsaarinvaltaakin pahemmaksi). Poliittiset vangit (myös bolshevikit) vapautettiin, sananvapaus vallitsi ja Suomessakin sortokausi päättyi. Väliaikainen hallitus kuitenkin jatkoi sotaa, tuli epäsuositummaksi ja vaihtui sosialistisemmaksi, Kerenskin johtoon.

Leninin johtama pieni ja vähän suosittu mutta pääkaupunki Pietariin keskittynyt ja lähes militaarisen organisoitu bolshevikkipuolue kaappasi vallan pienehköllä joukolla laukaustakaan ampumatta ”Lokakuun vallankumouksessa” 6.-7.11.1917 ehtiäkseen ennen kuin liberaali (joskin tuohon mennessä vähitellen Kerenskin ja muiden maltillisten sosialistien johtoon päätynyt) hallinto ehti saada demokraattisen legitimaation. Heikko hallitus ei saanut aikaan mitään vastarintaa. Tämän sekasorron myötä mm. Suomi ja Baltian maat saattoivat itsenäistyä, joskin Lenin yllytti SDP:n punakaartit kapinaan vastoin SDP:n enemmistöpäätöstä ja lähetti sotilaita ja aseita tukemaan näitä tässä Suomen vapaussodassa, jonka valkoiset kuitenkin voittivat loppukeväästä 1918.

Kun Venäjällä demokraattinen kansalliskokous saatiin säätämään lakia tammikuussa 1918, Lenin lähetti punakaartit hajottamaan sen väkivalloin ja korvasi sen bolshevikkien epädemokraattisella kokouksella. Pian hän kielsi kaikki muut puolueet ja aloitti ”Punaisen terrorin” niitä vastaan. Lenin ammututti tai vangitutti vastustajansa ja käytti nälkää ja julmuuksia kylmän laskelmoivasti tuhotakseen jokaisen, joka kannatti demokratiaa tai ihmisoikeuksia tai muuten vaikeutti ”proletariaatin” eli bolshevikkien diktatuurin toimintaa. Bolshevikkeja vastaan aloitetut työläisten lakot tai kansannousut kukistettiin erittäin julmasti.

Kapinoivien talonpoikien kyliä pommitettiin ja heitä vastaan käytettiin kemiallisia aseita. Perheenjäsenet, kymmeniätuhansia ihmisiä, suljettiin keskitysleireille, lähinnä naisia, lapsia ja vanhuksia. Niissä olot olivat kammottavat ja kuolleisuus saattoi olla 15-20 % kuukaudessa.

Lenin teki pikkutarkkoja suunnitelmia siitä, miten älyköt, professorit ja kirjailijat karkotettaisiin ilman omaisuuttaan, liberaalit ja kilpailevat sosialistit saivat saman kohtalon - tai pahemman.

Liberaalien lakkauttaman kuolemantuomion Lenin palautti, ja bolshevikit teloittivat jo ensimmäisten neljän kuukauden aikana enemmän ihmisiä kuin tsaarien ”hirmuvalta” yhteensä vuosina 1825 – 1917. Tsaarinvallan teloituksissa oli sentään ollut melko oikeudenmukaiset oikeudenkäynnit toisin kuin kommunisteilla.

Kuten jo tsaarinvallan aikanakin, Lenin riemuitsi nälänhädistä ja pyrki edesauttamaan niitä, sillä ne tuhoaisivat vanhaa yhteiskuntarakennetta ja nopeuttaisivat sosialismin rakentamista. ”Kun nämä nälkiintyneet nyt syövät ihmislihaa, kun teiden varsilla makaa satoja ja tuhansia ruumiita, meillä on juuri nyt ja vain juuri nyt tilaisuus (ja meidän siis pitää) takavarikoida kirkon omaisuus raivokkaalla tarmolla, säälimättömästi. - - Voimme siis nyt hankkia käsiimme satojenmiljoonien kultaruplien aarteen. - - koska vain nälän synnyttämä epätoivo voi saada massat suhtautumaan toimiimme myötämielisesti tai ainakin puolueettomasti”. Samassa kirjeessään Lenin ohjeisti syyttämään mahdollisimman suurta joukkoa syyttömiä ”porvareita ja kirkonmiehiä” kirkon omaisuuden sosialisoinnin vastustamisesta ja teloittamaan heidät esimerkiksi muille, jotta kukaan ei uskaltaisikaan ryhtyä vastustamaan häntä.

Ohjekirjeessä toisensa jälkeen Lenin vaati lisää hirttämisiä, panttivankeja, varoittavia esimerkkejä, vastarinnan murskaamista, terroria ym. Jos puheista olisi samanlaisia tallenteita, kuvamme Leninistä ja muista johtavista kommunisteista olisi varmaankin vieläkin synkempi.