Eihän minulla voi olla paroa, nuorella ihmisellä, eihän?

mielipiteitä kiitos?

Heips!

Huojentaisiko joku nuoren mieltä? Joskus erehdyksissäni menin parodontiitista lukemaan ja nyt pelkään sitä melkein suunnattomasti. Ongelmani on seuraava: Hampaani naksahtelevat, silloin tällöin, vain muutama etuhammas (hampaani ovat vinot jossain määrin). Mitään silmällä näkyvää liikkumista ei ole havaittavissa. Joskus se alkaa heti aamulla, mutta helpottaa päivän mittaan, ja vaihtelee aivan päivästä riippuen naksuuko ja kuinka paljon. En tupakoi, harjaan hampaani kahdesti päivässä ja lankaan ne joka päivä tai joka toinen päivä (ja silloin tällöin kaavin kieleni). Syön myös ksylitolia joka aterian jälkeen. Verta ei tule koskaan langatessa tai harjatessa. Käyn hammaslääkärillä säännöllisesti, varsinkin viimeisen vuoden olen käynyt erinäisistä asioista (viisurin poistoa yms), nyt minulle ollaan tekemässä purentakiskoa narskutuksen vuoksi, ja tätä naksuttelua on kestänyt nyt vuoden myös (jonka ajan olen siis hammaslääkärillä ravannut). Koko hammasrivistö on myös kuvattu vuosi sitten.

Että eikö hammaslääkäri huomaisi kuvista tai muuten suun alueella työskennellessä jos minulla paroa olisi niin pahasti että hampaat olisivat lähdössä? Ikenetkään eivät ole mitenkään huomattavasti vetäytyneet, en edes katsoessa ole huomannut, paitsi yhden alahampaan kohdalta jonkin verran, kun minulla oli nuorempana huulikoru jonka tappi hankasi kyseisen hampaan ientä. Mainitsin jopa naksahtelusta hammaslääkärille kun purentakiskoa alettiin järkätä, mutta hammaslääkäri ei sanonut siihen mitään. En tiedä voiko se johtua sitten narskuttelusta. Minulla on ylipurentaa myös, ja naksuvat hampaat ovat ahtaasti, hieman vinossa.

Minulla on vain aivan järjetön pelko että menetän hampaani, en tiedä miksi mutta kunnon fobia se on. Osaako kukaan kertoa? Vaikka joku paroa sairastava että voiko minulla olla sellaista, kun hammaslääkärikään ei ole mitään sanonut? Muita oireita suussani ei ole kuin tuo naksahtelu (ja ajoittainen hampaiden vihlominen mikä johtuu narskuttamisesta). Käsittääkseni paro on hieman vanhempien ihmisten vaiva, olen kumminkin alle 25v ja hoidan hampaitani ahkerasti.

2

151

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • shg

      Parodontiitti ei ole vain vanhempien ihmisten vaiva, mutta jos tosiaan puhdistat hampaitasi niin hyvin kuin sanot, et tupakoi, ja ruokailutottumuksesi ovat järkevät, ei sinulla pitäisi olla mitään hätää.

      Parodontiitti voi kuitenkin edetä melko huomaamattominkin oirein, että tuskin olisi pahitteeksi jos kertoisit lääkärille huolesi, ja hän pystyisi varmistamaan että kaikki on hyvin. Toisaalta jos olet jo ravannut hammaslääkärillä vuoden sisällä useastikin, ylimääräinen käynti tuskin tulee enää tarpeeseen. Hampaiden tukikudokset pidät kaikista parhaiten terveinä jatkamalla hyvää suuhygieniaa jatkossakin.

    • jozzucca

      tuo hampaiden pieni liike on aivan normaali. Hamopaat eivä tsuinkan ole luutuneet leukaluuhu nkiinni, vaan ovat kuopassa säikeiden kiinniitäminä. Nuo säikeet antavat hieman periksi ja tästä syystä hampaas saa "napsahtelemaan". ongelma tosiaan helpottu uyleensä aina iltaa kohti, sillä päivän aikana pureskelu puristaa hampaat tiukasti kuopas pohjaa vasten ja liike vähenee. SItten taas yön aikana hampaat saavat levähtää ja neste pääsee taas virtaamaan säikeidenväliin. Pureskelu sitten päivän myötä tiristää kudosnesteet pois.
      Hyvä, että olet huomannut, että on olemassa parodontiitti niminen sairaus. Sinun kohdallasi kotihoito kuulostaa kyllä niin hyvältä, ettei syytä pelkoon ole. Käy vain säännöllisesti hamamstarkastuksissa ja suuhygienistillä niin pelkosi pysyy loitolla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      120
      1924
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      125
      1818
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1778
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      256
      1454
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1386
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      496
      1038
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      969
    8. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      237
      915
    9. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      912
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      874
    Aihe