Haluammeko lakko-oikeutta rajoittavan Niinistön presidentiksi?

Lex lakkolainen

Jos meillä työntekijöillä on vähänkään järkeä päässä, niin tuskin valitsemme presidentin, joka on luvannut rajoittaa lakko-oikeutta. Niinistö on luvannut rajoittaa. Mitä mahdollisuuksia työntekijöille sen jälkeen enää jää etujensa ajamiseksi? Ei mitään.

Työnantajat ovat yrittäneet jopa palata kuuden päivän työviikkoon, takaisin 1960-luvulle. Elintarviketyöläiset yritettiin todellakin väkisin viedä viime sopimuskierroksella kuusipäiväiseen työviikkoon. Työnantajaleirin kivikasvoinen ykkösmies Lasse Laatunen olisi saanut jälleen yhden erävoiton työläisistä. Lex Nokian hän jo sai.

Onneksi työläisten rintama piti, muutoin pitkä työviikko olisi levinnyt vähitellen kaikille aloille.

8

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Piste ja i

      Minä en ainakaan halua. Piste.

    • Osinko-Niinistö

      Kokoomuksen Niinistö ei ole koskaan ollut kansan puolella, vaan rikkaiden ihmisten puolella. Siksi Niinistöstä ei tule koskaan koko kansan presidenttiä.

      • keinottelutyöntekijä

        Niinistö on työvän presidetti.


    • Paavosta pressa

      Väyrynen on ainoa jolla voi olla mahdollisuuksia Niinistöä vastaan ja siksi äänestän Paavo Väyrystä vaikka ei ole minun ihanne suosikki.

    • Enneuni paljasti

      VÄYRYSESTÄ SEURAAVA PRESIDENTTI.

    • timo voittoonäänestä

      JOS äänestää niinistöä saa rauhassa varautua tulonsiirtoon rikkaat vie köyhiltä loputkin.

      lipponen ei hellitä vaikka juna jysähtää päin eu ytimen seinään.
      kaikki peliin viimmeistä euroa myöden.

      väyrynen 0

      haavisto maailman ensimmäinen presitenntipari h.

      TIMO SOINI AINOA SUOMEN ASIOITA AJAVA PUOLUE:

    • pirränakuankan

      Turha valistaa. Gallupeista näkee että suurin osa idiooteista nukkuu. Tai sitten suurin osa idiooteista kuvittelee olevansa palkanmaksajia ja porvareita joten äänestävät sen mukaan.

    • Tuore Väyrys-fani

      Vain täysin asioista tietämätön tollo äänestää Niinistöä. Ei luulisi tavan duunarilla olevan haluja maksaa enää yhtään lisää veroja. Jos Niinistö valitaan, niin miettikääpä tilannetta. Presidentti olisi kokoomuslainen, pääministeri olisi kokoomuslainen ja siinä viellä sossu-Jutta kaakattamassa samaa laulua näiden kahden takinliepeissä. Kaikki isot salkut olisivat noiden kolmen reviiriä.

      Väyrynen on ainoa varteenotettava presidenttiehdokas.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1726
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      103
      1723
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      103
      1635
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1416
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1372
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      472
      941
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      934
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      896
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      297
      869
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      823
    Aihe