Paavo Väyrynen varoitti tästä 1995

PaavoV_trueFinn

Ainoa presidenttiehdokkaista, jonka ei tarvitse pyörtää puheitaan, matkia tai keksiä uusia, on PAAVO VÄYRYNYR


Sauli Niinistön ja Paavo Lipposen hallituksien toimien jäljiltä yhä tänä päivänä seuraavat yllätyslaskut raivostuttavat suomalaisia:

"Eikö tämä ikinä lopu!?"

Kaivakaapa kuvetta, suomalaiset!

Ekp:n johtaja Mario Draghi tarvitsee rahaa. Suomalaiset ovat raivostuneet tilanteesta, jossa veronmaksajilta yllättäen ollaan vaatimassa lisärahaa Euroopan kriisimaiden auttamiseksi.

Ekp:n johtaja Mario Draghi ilmoitti eilen, että EU:n kriisirahasto tarvitsee lisää tukea parhailta AAA-luokituksen mailta, kun luottoluokittaja Standard & Poor's laski maanantaina rahaston luokitusta AA :aan.

Lasku tulee sikäli yllättäen, että hieman aiemmin suomalaiset olivat ehtineet iloita maamme luottoluokituksen pysyvän parhaassa luokassa - eli lainarahan piti pysyä meille yhtä halpana kuin ennenkin.

”Hei! Mehän tienataan tällä! En vain ole vielä hahmottanut että miten”, nimimerkillä Tienaajako? Salavarakas kommentoi ironisesti.

”Lienee toivottava, että Suomen luokitus putoaa nopeasti. Ja paljon. Näin rahavirrat kääntyy takaisin Suomeen päin.”

”Tämä tuntuu aivan järjettömältä! Yleensä, kun jollain menee huonosti (yritys, ihminen, yhteisö jne.) ja on velkaantunut, sitä voidaan tukea esim. toisen ihmisen, yrityksen tai yhteisön toimesta siten, että tämän tukijan talous ei kuitenkaan vaarannu”, nimimerkki Lapio ihmettelee.

”Siis !!! Eikö tämä lopu sitten niin ikinä???? Nukutteko kenties hyvin yöunenne Suomen päättäjät, kun tiedätte syytävänne miljardeja eteläiseen Eurooppaan ja samalla varsin hyvin tiedätte, kuinka kotimaan sairaat kärsivät !!!!” Nimimerkki Jouko tykittää.

Euroopan taloudesta on tulossa selvä presidentinvaaliteema.

”Nyt kaikki nukkuvat äänestämään. Tosi on kyseessä. Ja tiedätte, hullummaksi ei enää voi mennä, ” nimimerkki Hukkuva laiva toteaa.

”Pöö, ei ole mitään pelättävää, vakuuttaa illasta iltaan ruudun täydelta demari Paavo Lipponen. Mitä tapahtuu seuraavaksi, siitä taivas ja Lipponen meitä ja meidän rahoja varjelkoon.”

Monella oli luova ratkaisu Suomen ongelmiin.

”Annetaan äkkiä yksi A pois, tai vaikka kaikki ja haetaan tukea itse.”


(Eri lehdistä koottuja mielipiteitä)

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Niinistö-Katainen ulos

      Nyt Niinistö ja Katainen on saatava sivuun vallasta ja euron hoitamisesta. Meidän kaikki rahat on jo pelissä ja lisää ne lappaa kun joku vaan pyytää ja pyytähän ne, Kreikka, Portugali, Ranska, Unkari ym. ja nyt vielä EKP.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      129
      2185
    2. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      58
      1275
    3. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1167
    4. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1127
    5. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      1049
    6. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      187
      1038
    7. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      122
      988
    8. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      94
      979
    9. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      975
    10. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      972
    Aihe