...turvapaikkaa.
Räsänen tarttuu Suomen tolkuttoman maahanmuuttopolitiikkan epäkohtiin ja laukoo suoraa faktaa:
– Onhan tämä aika merkillinen tilanne, että ensin ryöstellään ja sitten haetaan turvapaikkaa, Räsänen sanoo Uudelle Suomelle.
– Ei Ruotsista ole mitään perusteita hakea turvapaikkaa Suomeen. Se on turvallinen alkuperämaa, eikä siellä ketään vainota.
Ryöstäjien tempauksen vaikuttimena voi olla se, että Ruotsissa he joutuvat istumaan kaksi kolmasosaa rangaistuksestaan, kun Suomessa nykykäytännön mukaisesti ryöstäjät istuisivat vain puolet tuomitusta vankeusajasta. Suomen lainsäädännön mukaan henkilöä, joka ei ole kolmeen vuoteen ollut vankilassa, kohdellaan ensikertalaisena.
– Tästä meidän pitäisi kyllä luopua. Se on liian lyhyt aika, Räsänen linjaa.
– Ennen oli viisi vuotta ennen kuin katsottiin taas ensikertalaisena, mutta voisi se olla pidempikin aika. Meillä on kyllä liikaa automaattialennuksia, Räsänen jatkaa ja huomauttaa, että rangaistuksia koskevat lait kuuluvat oikeusministeriön alaisuuteen.
Räsänen hämmästyi: Ensin ryöstellään ja sitten haetaan
Täyttä asiaa
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1242124Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1352028Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2111818Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2581496Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341399Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5481156Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50998Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115937Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse348929