HS-gallup: Haavisto ja Väyrynen kamppailevat tiukasti kakkossijasta
Keskustan Paavo Väyrynen ja vihreiden Pekka Haavisto saisivat uusimman HS-gallupin mukaan molemmat 17 prosentin kannatuksen presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella, jos vaalit pidettäisiin nyt.
Tutkimuksen tiedot ovat poikkeuksellisen tuoreita: sen ensimmäiset haastattelut tehtiin keskiviikkona ja viimeiset vastaukset ovat sunnuntailta. Kaikki haastattelut on tehty siis ennakkoäänestyksen ollessa käynnissä.
Haaviston kannatus on lähes kaksinkertaistunut joulukuun lopun 9 prosentista. Myös Väyrysen suosio on noussut selvästi.
Kokoomuksen Sauli Niinistön selkeä ylivoima on sulanut 39 prosenttiin kantansa päättäneistä. Joulukuun lopulla tehdyssä gallupissa Niinistöllä oli vielä 48 prosentin kannatus.
Ennakkosuosikin suosion osittainen sulaminen on tyypillistä, sanoo TNS Gallupin toimialajohtaja Juhani Pehkonen.
"Se suli myös edellisissä vaaleissa vaalipäivään saakka. Viimeiset mielipidemittaukset näyttivät yli 50 prosenttia Haloselle. Se suli 43 prosenttiin", Pehkonen sanoo.
Muut ehdokkaat ovat jääneet selvästi jälkeen. Perussuomalaisten Timo Soini saa tutkimuksessa 9 prosentin kannatuksen. Paavo Lipponen (sd) ja Paavo Arhinmäki (vas) saavat molemmat 6 prosentin kannatuksen. Heidän kannatuksensa on kutakuinkin ennallaan.
Toinen kierros näyttää nyt suhteellisen varmalta. Gallupin perusteella Niinistö saisi toisella kierroksella 61–67 prosentin kannatuksen.
HS-gallup: Niinistö
taas voitto
3
<50
Vastaukset
- kansan etu
Kuka jaksaa oikeeeesti uskoa Hesarin älyttömiä kalluppeja? Ok, sunnuntaina on Suomen kansan vuoro sanoa painava sananen näissä vaaleissa ja se voi vähän poiketa Hesarin kannasta.
- ygyinofv
Toivotaan todellakin näin.
- tottakai uskoo
niin kuka uskoo Hesarin, Ylen, Maikkarin galluppeja?
Ne varmaan joiden ehdokas menestyy,
ne eivät usko joiden ei menesty.
Yksinkertaista
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874158Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283127No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452330- 351348
- 10919
- 133911
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11760