Päivi Lipponen oli valmis järjestämään rasisminvastaisenmarssin asian johdosta.
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Tampereella palaneen pitserian omistajaa ja hänen veljeään esitetään vangittaviksi/1135261896048
Kansanedustaja Päivi Lipposen (SDP) puheet Tampereen tuhopoltosta rasistisena rikoksena ovat järkyttäneet ja raivostuttaneet suomalaisia. Poliisihan ilmoitti, että se ei löydä tuhopoltosta mitään rasismiin viittaavaa. Lukekaapa, mitä Lipponen (SDP) kirjoittaa.
- - -
Raukkamaista toimintaa
23.11.2010 08:37 Päivi Lipponen 100 kommenttia
Nyt on raja ylitetty. Enää rasistiseen uhoiluun ei voi suhtautua vähättelevästi tai naureskellen.
Minä vetoan ihmisiin, että me maltilliset suomalaiset sanoudumme irti tällaisesta sairaasta väkivallasta ja rasismista.
Poliisi on saanut viitteitä, että Tampereella tapahtunut ravintolan palo onkin tuhopoltto. Kaksi mustapukuista henkilöä oli poistunut ravintolasta ennen palon leviämistä. Ravintolasta palo levisi kerrostaloon ja aiheutti kolmen asukkaan kuoleman ja neljän vammautumisen.
Kyseessä on törkeä tuhotyö, kuoleman tuottamus ja vamman tuottamus.
Tahallaan aiheutettua paloa voi kutsua suorastaan murhapoltoksi.
Haluaisin olla järjestämässä kunnon mielenosoitusta tai marssia rasismia vastaan. Jossa ilmenisi joukkovoiman vahvuus. Tällaista toimintaa ei enää voida hyväksyä ja näin ajattelevia ihmisiä on VALTAVASTI. Liian paljon pahaa on maailmassa aiheutunut sen tähden, että ihmiset ovat olleet hiljaa.
Varsin hyvin muistetaan kuinka 1930-luvulla Saksassa juuri näin ulkoparlamentaarisin toimin aiheutettiin pelkoa.
Nyt on osoitettava solidaarisuutta maahanmuuttajia kohtaan.
http://lipponen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/52733-raukkamaista-toimintaa
pitserian omistajaa ja hänen veljeään
3
<50
Vastaukset
- Päkä on peffasta
Niin. Pyysikö Päkä koskaan anteeksi meiltä hänen(kin) työnantajiltaan, siis veronmaksajilta? Ei.
Onko hän pyytänyt anteeksi uhrien omaisilta? Tuskin on.
Päivinkin ehkä kannattaisi alkaa ajatteleen niitä iäisyysasioita, kun eihän koskaan tiedä milloin hänenlaistensa tänne roudaamien mamujen välienselvittelyjen keskelle joutuu vaikka hänen omat läheisensä.
Päkä ei taida arvatakaan millainen tämä maailma voi olla.
kaikki eivät ole saaneet elää jossain pumpulissa ja toisten kustannuksella niinkuin Lipposen pesue tekee,
Siellä ei varmaan kukaan tee esim. oikeita töitä? Onko koskaan tehnytkään?
Verojahan he muka maksavat, mutta palkkansa, joten siis myös veronsakin tulee meidän, ihan tavisten työnteosta.
Ei kyllä paljon huvittaisi elättää tollaisia(kaan) loisia.- päkä puskee pässiä
Rasisti persut hirteen !
- päivin voisi
lähettää karvakäsille palvelijaksi, kun niin niistä tykkää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1242022Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1341933Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101807Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561474Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341394Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5311103Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50980Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115921Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse348894