Rajuja irtiottoja - hallitus horjuu

Red Alert

"Ulkoministeri Erkki Tuomioja, sd, repäisi maton sekä puolueensa puheenjohtajan Jutta Urpilaisen että presidenttiehdokkaansa Paavo Lipposen jalkojen alta viikko ennen vaaleja. Tuomioja teki tämän sekä blogissaan että isossa brittilehdessä. Voisi ajatella, että hän kertoi mitä ajattelee, mutta ei ehkä ajatellut mitä kertoi. Mutta kun on kysymys poikkeuksellisen kokeneesta ja harkitsevasta pitkänlinjan poliitikosta ja ulkoministeristä, näin ei ollut. Harkittu teko.

Tuomioja sai pääministeri Jyrki Kataiselta ankaran tuomion. Ministerillä ei ole mielipiteen eikä varsinkaan sananvapautta. Lipponen oli myös kiukkua täynnä, mutta pystyi kuin pystyikin pitämään "pöön" sisässään.Samoin Urpilainen. Sdp on sekaisin.

Hallituksen uskottavuus kärsi kovan kolauksen äärimmäisen tärkeässä asiassa.

KD:n presidenttiehdokas Sari Essayah tyrmäsi myös täysin Kataisen hallituksen europolitiikan ja vaati täydellistä suunnanmuutosta. Hänkin edustaa hallituspuoluetta. Tämä murentaa myös hallituksen uskottavuutta. Mikä on puolueen ja ministeri Päivi Räsäsen kanta? Saako Erkki Tuomioja tuen ministeri Räsäseltä?

Tunnettua on se, että Paavo Väyrynen on nyt vastakkaisella EU- ja eurolinjalla kuin puolueensa Keskustan johto. Vielä viime vaalikaudella ministerinä Väyrynen kannatti "EU-perustuslakia" ja Kreikka-lainaa ja kaikkia muita eurohankkeita. Nyt hän vastustaa niitä. Kun Keskusta on oppositiossa, sen presidenttiehdokas näyttää voivan huoletta unohtaa puolueensa linjat.

Sauli Niinistö on jo pari vuotta kiemurrellut eurokriisin syövereissä. Kritiikkiä häneltä on tullut, mutta niin epäselvin ilmaisuin, että siitä ei saa irti mitään. Kahdellakin tuolilla voi istua jonkin aikaa ja kun hyvä onni osuu kohdalle niin jopa vaalien yli. Kiusallista toki puoluejohdolle, joka joutuu tasapainottelemaan Brysselin pöydissä euron puolustajana. Ei käy kateeksi Kataista ja Urpilaista, joilla on muutoinkin taakkaa jo yli kohtuuden.

Paavo Arhinmäellä on ministerinä skitsofreeninen tilanne. Puolue on eurokriittinen, mutta hallituspuolueena tukee hallituksen eurolinjaa aina liittovaltiokehitystä myöden. Arhinmäki tosin ennakoi jo puolueensa lähtöä hallituksesta, mikä ajaisi Sdp:n täydelliseen umpikujaan. Näin voi käydä. Se on jopa todennäköistä, kun rajut leikkauslistat vedetään pöytään Vappuun mennessä. Eurokriisi vain vauhdittaa Vasemmistoliiton liukua oppositioon.

Muut presidenttiehdokkaat elävät enemmän sopusoinnussa puolueidensa kanssa. Timo Soinin ongelma on muutama ryhmätoveri, jotka kokemattomuuttaan eivät ole hallinneet julkisuutta. Soini ja hänen puolueensa on kuitenkin ollut koko ajan aina kokeneen Raimo Vistbackan ajoista lähtien johdonmukainen EU- ja eurokriisipolitiikassa. Kriittisen linjan ja vaalilupausten pitäminen maksoi monta ministerinpaikkaa vallan kammareissa. Hallitukseen meno Kokoomuksen ja Sdp:n eurointoisin ehdoin olisi ollut äänestäjien pettämistä ja tuhon tie.

Irtiottoja on nähty ja varmasti nähdään loppuviikon aikana vielä lisää. Mitä näemmekään, kun kahdenvälinen vaalitaisto alkaa ensi viikolla ja jos Sauli Niinistö saa vastaansa Paavo Väyrysen. Siinä emut ja eurot pöllyää. Eurokriisihän vain synkistyy päivä päivältä ja sen ratkaisuyritykset epäonnistuvat, minkä Tuomioja ja Essayahkin ovat nyt havainneet ja julkikertoneet. Eräät muut ovat sen tajunneet jo aiemmin. Mielenkiintoista."

>>>>>>>>

http://toimikankaanniemi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/94524-rajuja-irtiottoja-hallitus-horjuu-tuomiojan-arhinmäen-ja-essayahin-mukana

27

169

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hyvin tehty!

      Nyt on kyllä pakko nostaa hattua Tuomiojalle.

      Ehkä tosta teosta voisi antaa anteeksi sdp:lle muutaman kansankusetuksen ja hyväveli operaation?

      • pensataula

        Väliäkö sillä kuka aloittaa, Italia näytti esimerkkiä, ajoi konkkaanmenevän laivan karille. Sattu vähän ikäviä asioita, mutta vakuutukset pelastavat varustamo-miljönäärit. Mitähän rupeaa Kreikassa tapahtuun, Suomessahan tuppaa palamaan sahoja sopivasti laman kynnyksellä. Kyllä rahamiehet osaavat pitää huolen omastaan.


    • Paskat se mihinkään

      horju niin pitkään kun se helvetin urputtaja on siellä ja saa nuolla Kataisen pe.settä.

    • Erkki+Tarja

      Tuomioja ei tuollaisia irtiottoja tee ilman, että hyväksyttää ne ensin vanhalla kaverillaan Halosella, toimiva kaksikko. Tarja onkin juuri sopivasti Venäjällä asuntoa katsomassa. Taitaa tietää lopun olevan täällä jäljiltään lähellä.

      • Tuomiojaa hirvittää jo

        Tuomiojaa on alkanut hirvittää Niinistö-Kataisen europolitiikka, rahojemne lappaamien EUn pankeille että euro ei uppoaisi. Jonkun on lopeteeava kaistapäinen maksaminen. Väyrynen sen tekee varmasti jos valitaan pressaksi, Tuomioja antaa tukea ja varmaan Soinikin.


      • zzzzzzzhhhhhhhhhhhh
        Tuomiojaa hirvittää jo kirjoitti:

        Tuomiojaa on alkanut hirvittää Niinistö-Kataisen europolitiikka, rahojemne lappaamien EUn pankeille että euro ei uppoaisi. Jonkun on lopeteeava kaistapäinen maksaminen. Väyrynen sen tekee varmasti jos valitaan pressaksi, Tuomioja antaa tukea ja varmaan Soinikin.

        Valuvikainen euroalue on nyt vajoamassa syvään taantumaan ja tämä ylivelkaantuminen on saatu aikaiseksi noususuhdanteen aikana, kuinka se muka korjattaisiin laskusuhdanteen aikana?
        Tuomiojalla on vielä jäljellä aitoa rehellisyyttä sen verran, että rohkenee sen tuoda esiin.


      • niin sitä pitää
        zzzzzzzhhhhhhhhhhhh kirjoitti:

        Valuvikainen euroalue on nyt vajoamassa syvään taantumaan ja tämä ylivelkaantuminen on saatu aikaiseksi noususuhdanteen aikana, kuinka se muka korjattaisiin laskusuhdanteen aikana?
        Tuomiojalla on vielä jäljellä aitoa rehellisyyttä sen verran, että rohkenee sen tuoda esiin.

        Nyt on annetta Tuomiojalle täydet pisteet. Hän ei todellakaan kuulu suosikkeihin, mutta nyt hän on tehnyt miehen työn. Hyvä Erkki!


    • stradivarius

      jotain on tapahtumassa lähiaikoina Euron suhteen. Olivat niin varovaisia kannaotoissaan Sanomatalon tentissä. Eikä hyvillä tiedoilla varustettu viisas Tuomioja tee tuollaista irtiottoa riskillä. Tietää siis olevansa oikeassa. Kokoomuksen EU/Euro politiikka on tullut tiensä päähän. Kohta katsotaan, kuka maksaa viulut?

    • edes yksi

      Tuomioja on pitkästä aikaa ensimmäinen demari jolla on vielä jotain suhteellisuudentajua, ettei ajeta tätä maata kerralla konkkaaa.

      • Jatka samaan malliin

        Hyvä Eki!


    • Alkaa näyttää siltä

      että Perussuomalaisten johtama hallitus on lähempänä kuin moni on uskonutkaan!

    • ghghä'

      voikohan presidentti erota jos tarvitaan pääministeriksi ;D

      • Se aito Sorbus

        Tee kuten minä, äänestä Väyrynen presidentiksi ja seuraavissa vaaleissa perussuomalaisia ---> Soini pääministeriksi.


      • kkjkk

        tai voisiko presidentti olla myös pääministeri?


      • Orak Babama
        kkjkk kirjoitti:

        tai voisiko presidentti olla myös pääministeri?

        Ainakin USAssa.


    • Asiaa Erkki!

      Miten niin vetäisi maton alta???

      Minusta Tuomioja antoi toivoa tähän huijaussirkukseen ja mahdottomiin sopimuksiin, joka eivät edes voi toteutua missään EU-maassa.

      Kataisen epäisänmaallinen hallitus ei ole suomalaisten asialla, vaan eurooppalaisten konsevatiivien ja huijarisijoittajien.

      Tuomioja on paljon fiksumpi kuin koko hallitus ja kokkareiden pressaehdokas yhteensä. Mikään mitä hän sanoo, ei ole sattumaa tai sammakko, vaan tarkkaan harkituu ja hyvä niin.

    • Enään ei tarvitse

      katsoa Kataisen hallituksen kestoa kalenterista vaan kello alkaa jo riittämään.

    • Karua totuutta

      Uuden Suomen mukaan Suomi ei selviäisi nykyisellään EU:n uuden taloussopimuksen budjettikurista. Tammikuussa hahmoteltu EU-valtioiden välinen sopimus vaatisi jäsenmailta sitoutumista korkeintaan 0,5 prosentin rakenteelliseen budjettialijäämään.

      Uusi Suomi on laskenut valtiovarainministeriön budjettiarvioista, mitä sopimus käytännössä tarkoittaisi Suomen valtion budjetille. Pelkän valtion alijäämän perusteella Suomi ei täyttäisi talouskurisopimuksen sääntöä nykyisellä talousarviolla.

      Käytännössä Suomen pitäisi siis leikata alijäämää yli 3 prosenttiyksikköä. Se tarkoittaa vuosittain noin 7 miljardin euron leikkausta valtion budjettiin. Leikattava osuus olisi noin 14 prosenttia kaikista valtion menoista. >>>

      http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/119455-rumat-luvut-julki-–-”suomi-rikkoo-saantoa”

      Tuomioja, Essayah ja jokainen vähänkään omilla aivoilla ajattelemaan kykenevä tajuaa mitä nämä EU:n vaatimat leikkaukset tarkoittaisivat hyvinvoinnillemme. Sen takia on ilo huomata että edes näillä muutamalla hallituspuolueiden edustajilla on kanttia siirtyä Perussuomalaisten
      linjoille vastustustamaan tätä hullutusta.

      • Uudesta Suomesta ->

        "Vuosi, valtion alijäämä (%b kt:sta), 5 vuoden keskiarvo alijäämä prosentista, olisiko Suomi selvinnyt 0,5 %:n tavoitteesta?

        2005, 0,2 %, 0,56 %, Kyllä

        2006, -0,1 %, 0,26 %, Kyllä

        2007, 1,0 %, 0,28 %, Kyllä

        2008, 0,6 %, 0,36 %, Kyllä

        2009, -4,5 %, -0,56 %, Ei

        2010, -5,2 %, -1,64 %, Ei

        2011*, -4,0 %, -2,42 %, Ei

        2012*, -3,7 %, -3,36 %, Ei

        2013*, -3,6 %, -4,19 %, Ei

        2014*, -2,9 %, -3,88 %, Ei

        2015*, -2,9 %, -3,42 %, Ei

        Tähdellä merkityt vuodet ovat arvioita. Bruttokansantuote vuosille 2012-2015 on laskettu 3 prosentin vuosittaisella lisäyksellä."


      • Näyttää siltä että
        Uudesta Suomesta -> kirjoitti:

        "Vuosi, valtion alijäämä (%b kt:sta), 5 vuoden keskiarvo alijäämä prosentista, olisiko Suomi selvinnyt 0,5 %:n tavoitteesta?

        2005, 0,2 %, 0,56 %, Kyllä

        2006, -0,1 %, 0,26 %, Kyllä

        2007, 1,0 %, 0,28 %, Kyllä

        2008, 0,6 %, 0,36 %, Kyllä

        2009, -4,5 %, -0,56 %, Ei

        2010, -5,2 %, -1,64 %, Ei

        2011*, -4,0 %, -2,42 %, Ei

        2012*, -3,7 %, -3,36 %, Ei

        2013*, -3,6 %, -4,19 %, Ei

        2014*, -2,9 %, -3,88 %, Ei

        2015*, -2,9 %, -3,42 %, Ei

        Tähdellä merkityt vuodet ovat arvioita. Bruttokansantuote vuosille 2012-2015 on laskettu 3 prosentin vuosittaisella lisäyksellä."

        Kokoomuksen laskutaidottomat älykääpiöt on hallituksessa. Talous romahtaa Kokoomuksen tekojen ansiosta mutta Kokoomuksen poliitikkojen tilit ja niiden sukulaisten tilit kasvavat.


    • Oh hoh
    • Tuominoja on

      pitkäaikainen poliitikko ja tietää kyllä miten käy puolueelle joka pettää äänestäjänsä.

    • nooh...,.,

      No Tuomioja on hallituksen älyllinen kivijalka. Ihmeellistä, ettei hän saisi esittää yksityisessä blogissaan pohdintaa, kun onhan sentään perussuomalaisilla Homma-forum, mistä luulisi jokaisen normaalijärkisen olevan huolestunut, forumin "asian" hulluuden perusteella. Timppeli tai mikä lie himmeli "Soini "se nyt onkaan, voisi nyt ottaa kantaa siihen , että miksi hänen puolueessaan on ihmisiä, joiden mielestä islam valtaa maailman ja että miksi Suomea haittaavana nolona ja maailmallekin näkyvänä houruoraakkelina toimii tämä omituinen Jussi Halla-aho, joka vaatii muunmuassa sotilasjunttaa Kreikkaan... Puhumattakaan siitä, että jos tämän hallintovaliokunnan kolmikymppisen puheenjohtajan koko bloggerin aivotuotos alkuperäisessä sisällössään käännetttäisiin engalanniksi muillekin, kuin natseille, joile he varmaan jo ovatkin tuotoksensa suunnanneet...

      Olis juustopäät arvostelijat edes onnellisia, että on Suomen historian älykkäin poliitikko edes päättämässä, kuten Tuomioja.

      • Mistä sä tähän

        persut sait mukaan kun Katainen tärisi sille?


      • Lue ja opi
        Mistä sä tähän kirjoitti:

        persut sait mukaan kun Katainen tärisi sille?

        Vesa-Matti Saarakkala (PS):

        "Budjettivallan siirto Brysseliin on täydessä käynnissä. Alla Perussuomalaisten näkemys sopimuksesta, jota salakavalasti viedään eduskunnassa eteenpäin istuntotauon aikana, tänään ja huomenna:

        Suuri valiokunta käsittelee perjantaina hallituksen kantaa sopimukseen talousunionin vahvistamisesta.

        Perussuomalaiset kannattavat talouskurin tiukentamista, mutta emme voi hyväksyä ehdotettua sopimusta, jossa talouskurin varjolla annetaan tarpeettomasti pois Suomen talouspoliittista itsenäisyyttä. Suomi ei tarvitse kriisimaiden tavoin EU:ta tai komissiota vahvistamaan markkinoiden luottamusta siihen, että Suomi harjoittaa vastuullista talouspolitiikkaa. Suomen valtionvelan korkotaso on historiallisen alhaalla ja suurin uhka luottoluokituksen laskulle sekä korkotason nousulle ei ole julkisen sektorin liiallinen alijäämä, vaan Suomen jäsenyys euroalueessa.

        Nyt ehdotettu uusi budjettikurin mittari, suhdannekorjattu rakenteellinen alijäämä, on täysin teoreettinen konsepti, jota voidaan helposti manipuloida ylioptimistisilla talousennusteilla. Ehdotetussa sopimuksessa mainitaan myös, että "poikkeuksellisissa taloudellisissa olosuhteissa" alijäämärajat voidaan rikkoa. Poikkeukselliset taloudelliset olosuhteet ovat hyvin tulkinnanvaraisia, mikä vesittää sääntöjen käytännön merkityksen. Kun ottaa huomioon euroalueen valtioiden synkän historian omien sääntöjen tulkinnassa ja noudattamisessa, ei ole ihme, että ehdotettujen sääntöjen tulkinnanvaraisuutta on voimakkaasti kritisoinut jopa EKP:n johtajistoon kuuluva Jörg Asmussen.

        Suomen kaltaiselle pienelle taloudelle eivät nyt ehdotetun kaltaiset alijäämäsäännökset sovi yhtä hyvin kuin Saksan ja Ranskan tapaisille suurille talouksille. On myös kyseenalaista, toimivatko ehdotetut sanktiot sääntöjä rikkoville valtioiden kohdalla. Sakkojen jakaminen jo ylivelkaantuneelle valtiolle vain pahentaisi sen velkaongelmaa ja toisaalta sakko on niin pieni, että se tuskin estää vastuuttoman talouspolitiikan harjoittamista hyvinä aikoina.

        Toisin kuin on väitetty, ehdotettu sopimus ei ole ratkaisu EVM:n toimimattomuuteen. Sopimuksen todellinen tavoite onkin toinen: liittovaltiokehityksen vauhdittaminen. Nyt luodaan alustavaa rakennetta myöhemmille toimivallansiirroille jäsenmailta unionille. Perussuomalaiset pitävät maamme talouspoliittisen vallan siirtoa Brysselin byrokraateille epäedullisena suomalaisille eivätkä näin ollen voi sitä hyväksyä.

        On myös selvää, ettei Suomen eduskunnan budjettivallan kaventaminen voi tulla kyseeseen siten, että siitä voitaisiin päättää eduskunnassa yksinkertaisella enemmistöllä. Valtioneuvoston aikeet säätää sopimuksen budjettisäännöistä vain tavallisen lain tasolla eivät ole rehelliset, ellei hallitustenvälistä sopimusta hyväksytä eduskunnassa kahden kolmasosan enemmistöllä. Kyse on merkittävästä toimivallan siirrosta Suomen rajojen ulkopuolelle.

        Perussuomalaiset paheksuvat sitä, että tämän mittaluokan asia yritetään runnoa kiireellä läpi kesken eduskunnan istuntotauon. Kaiken lisäksi valiokunnat eivät ole saaneet nähdä lopullista sopimusversiota, eikä pohjapapereitakaan ole suomennettu. Herää kysymys, käykö tässä samalla tavalla kuin ERVV:stä päätettäessä, jolloin osa muiden puolueiden kansanedustajista ei äänestäessään ymmärtänyt, mistä oikeastaan oli sovittu.

        Perussuomalaisten mielestä Suomella on nyt todellinen mahdollisuus hypätä pois vuorenseinään törmäävästä junasta, säästää miljardeja veronmaksajien euroja ja säilyttää nykyisenkaltainen budjettivalta Suomen eduskunnalla. Suomen poisjäänti ei kaataisi koko sopimusta, sillä kyseessä on hallitustenvälinen sopimus eikä perussopimusmuutos. Halutessaan Suomi voisi yksin säätää kansallisella tasolla vastaavantapaiset, mutta paremmin Suomelle sopivat alijäämäsäännökset ilman budjettivallan luovutusta."

        http://tp83.puheenvuoro.uusisuomi.fi/94673-perussuomalaiset-eivät-hyväksy-budjettivallan-siirtoa-brysselin-byrokraateille


    • Kaikki ei

      enään kestä tätä totaalista h_urrien ohjailua.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      112
      1814
    2. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1754
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      112
      1728
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1434
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1380
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      483
      998
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      955
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      903
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      237
      894
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      858
    Aihe