Mitäs, jos me äänestettäisiin

res kapu

presidentiksi Haavisto! Omalta osaltani taidan antaa ääneni hänelle, koska:
heppu vaikuttaa fiksulta, vaikkei kovin pitkälle ole opiskellut,
"osaa hypätä toisen housuihin",
on uskottava olemukseltaan,
osaa käyttäytyä asiallisesti,
on kasvanut jo aikuiseksi,
osaa kuunnella loppuun sen, mitä kukin vuorollaan haluaa kertoa,
vaikuttaa vastuun kantajalta,
valtiomiehen elkeet (rauhallinen kannan ottaja)
itsenäinen ajattelija sekä ennen kaikkea
suvaitsevainen ihmisenä.
Ainoa miinus minun mielestäni on seksuaalinen suuntautuminen tehtävää ajatellen. Yksityisasiana tosin ihan ok.

10

67

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ajatteleva

      Joo, maailma voisi jopa parantua. Haavisto arvostaa vapautta valita vapaasti oma katsomuksensa ja vastustaa mm. nykyistä ateismifasismia. Fiksu mies siis todellakin. Jokaisen katsomus on samanarvoinen ja demokratian pelisäännöillä mennään, enemmistö päättää maamme arvot ja on velvollinen antamaan arvon vähemmistöillekin, demokratian pelisääntöjen mukaan.

      • ikiateisti

        Jos toisella kierroksella on Haavisto ja Niinistö, niin mielummin fiksusti käyttäytyvä Haavisto, kuin kiukutteleva Niinistö. Toki nuo molemmat ja moni muu ehdokas homman hoitaisivat ihan hyvin.
        Ainoastaan Soinia, Essayahia ja Väyrystä en haluaisi pressaksi.


    • jokunen

      Moni kakku päältä kaunis, silkkoa sisästä
      Haavisto on suvaitsevainen kun suvaitsee kaikenlaiset poliittiset
      päämäärät noton ym. muttei suvaitse suvaitemattomuutta, ja niin suvaitsevaisuuskin suvaitsemattomuuttaTuli mieleen, että talinkin oli suvaitsevainen ja miellytti kaikkia osapuolia, ja sen takia hänet valittiin komppromissinä puolueen johtoon, seuraukset tiedätte
      Sen takia äänestän sellaista ehdokasta jolla näkemystä asioisata
      ja jatkaa suomen puolueettomuus politiikkaa
      Suvaitsevaisuus pitäisi olla luonnollinen asia eikä se saisi olla valtti jolla ratsastetaan valtaan, sillä valta muuttaa suvaitsevaisenkin

    • Tonttu

      "Ainoa miinus minun mielestäni on seksuaalinen suuntautuminen tehtävää ajatellen. "

      Hmm, niin. Muistan, kun Mauno Koivistolta, Martti Ahtisaarelta ja Tarja Haloselta kysyttiin, mihin reikään he haluavat penistä työntää/työnnettävän. Sillä tällä oli heidän työnsä kannalta suuri merkitys.

      Eiku...

    • peppe

      Seksuaalinen suuntautuminen ON yksityisasia. Sillä ei ole mitään tekemistä viranhoidon kanssa.

      • Muistellaan.

        Samaahan kristityt aikoinaan vinku kun saatiin nainen presidentiksi, siinähän kanssa vinkuivat siitä että mulsimit eivät voi kunnioittaa suomea kun presidentti on nainen.


      • -
        Muistellaan. kirjoitti:

        Samaahan kristityt aikoinaan vinku kun saatiin nainen presidentiksi, siinähän kanssa vinkuivat siitä että mulsimit eivät voi kunnioittaa suomea kun presidentti on nainen.

        Naisen kunnioittamattomuus ei ole muslimien yksinomaisuutta. Kyllä moisessa ovat kristitytkin miehet kunnostautuneet vallan tehokkaasti. Voisinpa lyödä vetoa, että Sari Essayahin äänimäärä on yksi kristillisdemareiden historian pienimmistä ja vain sen vuoksi että hän on nainen. Naista kun ei moni KD-mies äänestä vaikka kuinka olisi oman puolueensa ehdokas.

        Asiasta toiseen... Täällä uskovat usein mahtailevat sillä kuinka valtaisa enemmistö heitä täällä Suomessakin on ateisteihin verrattuna. Luulisi moisesta porukasta löytyvän äänestäjiä KD:n ehdokkaallekin. Vaan kun ei löydy, ikinä. Missäs vika?


      • .
        - kirjoitti:

        Naisen kunnioittamattomuus ei ole muslimien yksinomaisuutta. Kyllä moisessa ovat kristitytkin miehet kunnostautuneet vallan tehokkaasti. Voisinpa lyödä vetoa, että Sari Essayahin äänimäärä on yksi kristillisdemareiden historian pienimmistä ja vain sen vuoksi että hän on nainen. Naista kun ei moni KD-mies äänestä vaikka kuinka olisi oman puolueensa ehdokas.

        Asiasta toiseen... Täällä uskovat usein mahtailevat sillä kuinka valtaisa enemmistö heitä täällä Suomessakin on ateisteihin verrattuna. Luulisi moisesta porukasta löytyvän äänestäjiä KD:n ehdokkaallekin. Vaan kun ei löydy, ikinä. Missäs vika?

        Kristityt ovat niin nasistista porukkaa että äänestävät mielluimmin perusSuomalaisia.


      • höpö

        ... linnan juhlien vastaanotto ja muut edustustilaisuudet. Kylläpä sillä on väliä ja asiasta tulee julkinen julkisessa virassa.


    • olis piru merrassa

      Ja koulutukseltaan ei ole muuta kuin ylioppilas. Ja osaa hyödyntää mysö ruskeaa reikää!
      Mitähän maailmalla sanottaisiin enää Suomen asemasta, jos tuo huuhentaali pressaksi pääsisi.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      117
      1897
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      118
      1786
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1771
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      256
      1446
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1385
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      488
      1026
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      966
    8. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      237
      913
    9. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      911
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      869
    Aihe