Voi mikä vahinko perussuomalaisille onkaan tämä puolueen aktiivin harjoittama myyräntyö vaalien alla. Kunnallisvaalit on edessä ja täällä Härmässä puolueen aktiivijäsen jäytää ja mustamaalaa omaa piirijohtoaan. Olisikohan aika kypsymässä erottamisten tielle pikkuhiljaa.
Perussuomalainen myyräntyö
45
317
Vastaukset
- seovvaanniin
Siinä on niin riitaisa porukka kyseessä, että ei se paljon yhden ihmisen erottamisella tilanne parane. Aina löytyy joku toinen, joka kaivaa maata omien jalkojen alta.
- Lapuakin uusaantuu..
Todella se porukka ei yhden erottamisesta muutu,ne valitsee joukostaan seuraavan.Johtajuuteen kuuluu ajoissa herkäl korval kuulla ihmisten, kenttäväen toiveita.
Lehdistähän me muut olemme jo saaneet lukea, kunka edellistä puheen johtajaa vedetiin alatyylillä.
Onkohan nyt käynyt kuten sadussa Kaliffi pääsi kaliffin paikalle?? Joku ilmeisesti näin halusi.
- Kenkää vaan
kyllä näyttävä erottaminenkin voisi auttaa asiaa kummasti.
- kekku55
Eipä taida olla kuntavaaleissa listoilla, sitä saa mitä tilaa.
- Jaa vai Ei
Jos on ehdolla minun ja ainakin kymmenen muun äänestäjän puolue vaihtuu varmasti. Olemme sen jo porukassa sopineet.
- Hyvä TE
Hyvä kun TE 10 lähdette saadaan tilaa äänestäjiä varten uskollisille ja jämäkille ehdokkaille.
Tälläinen julkinen mässäily kuuluu näköjään kepuun ja persuihin.. - Junttalanmallia
Juntta sopii juntta päättää.Mitä sanoo äänestäjät.Eikös nyt vaalituloksen myötä tule puoluesihteeri piirinsihteeriksi. Näin vanhoilla on tapana toimia.
- kohtelu rajakivi
Eli onko näin; pitäsi itse osata vetää oikeat johtopäätökset jos haluaa puolueen parasta?
- Sivukyläältä
Jos tämä ihminen on ehdolla, niin siinä joutuu naurunalaiseksi koko puolue!
Nyt pitäisi puolueen piirin johdon olla asialla ja kerta kaikkiaan hankkiutua eroon sellaisista, jotka vain tekevät riitaa.
Perussuomalaisilla on monia hyviäkin aatteita ja tavoitteita, mutta tällainen pelleily vie heiltä ne fiksut kannattajat. Ikävä kyllä!- Volt-ti
Tosi on. Muutamat riidankylväjät pailaavat maineen. Huono aines ulos ja sitten vaaleissa kunnon tulos.
- keisarille uudet vaat
Volt-ti kirjoitti:
Tosi on. Muutamat riidankylväjät pailaavat maineen. Huono aines ulos ja sitten vaaleissa kunnon tulos.
On hyvä että Härmänmaalta alkaa puhdistus.Persut tarvitsee tukevan perustan.Selkäänpuukottajien piiri on jo saatava julki saatikka pois kaikista listoista.Hyvä alku uudistukseen.
- vennamon fani
Taitaas Timo sanoa alkoholimustetta.Lopettakaa omien mustamaalaus persut.
- Vantaa 1300
Entisenä Etelä-Pohjalaisena täytyy vaan ihmetellä näiden sudeettien räksytystä, näytti nyt ottaneen nyt hampaisiin piirisihteerin. Haluaisikohan tuo itse sihteerin vakanssin? Olen lukenut henkilön Blogia ja on vaikea hahmottaa mitä hän oikein haluaa? Huomiota ja sääliä ilmeisesti.
- Aikoinaan aneltu
Vantaa 1300 kirjoitti:
Entisenä Etelä-Pohjalaisena täytyy vaan ihmetellä näiden sudeettien räksytystä, näytti nyt ottaneen nyt hampaisiin piirisihteerin. Haluaisikohan tuo itse sihteerin vakanssin? Olen lukenut henkilön Blogia ja on vaikea hahmottaa mitä hän oikein haluaa? Huomiota ja sääliä ilmeisesti.
Kehäkolmosen sisältä tai ulkoa tulleet valmiille työntyneet, tittelin käyttäjät eivät pysty EP alueella hommia hoitamaan kuten Vantaa huutaa, ei edes lukemaansa ymmärrä.Ahnus on tullut näköjään totuuden tuhoamaan.Täältä Vaasasta katsoen kiitän Härmästä tulvivaa valon pilkahdusta.Näköjään EP sisäpiirissä on tapana uhkailla aina erottamisella kun käyttää Soinin jyrähtämää mallia OIKEUS OMAAN MIELIPITEESEEN.Kannatusjoukkojen loikkari tukijatkin olis saatava kuriin.Puhumattakaan juntakööristä..
- suusuppuunheti
Aikoinaan aneltu kirjoitti:

mummo-vainaa ruukasi sanoa että jonsei ole mitään hyvää sanottavaa nii paree pitää suunsa kiinni. Sanassakin sanotaan notta vaikeneminen on joskus kultaa.
- Valta sokeutti
suusuppuunheti kirjoitti:
mummo-vainaa ruukasi sanoa että jonsei ole mitään hyvää sanottavaa nii paree pitää suunsa kiinni. Sanassakin sanotaan notta vaikeneminen on joskus kultaa.
Puhumalla asiat selviää.Näin sano mun anoppi jo SMP aikaan.Onhan sitä asioilla tapana paisua kun ei ymmärrystä ole ihmisiä kuulla.Kaikki ne jotka uhkaa ehdokkuutensa jättää jos joku on ehdolla jonka mielipiteet ei miellytä.Niitä ei pidä ottaa mihinkään jos nyt piirissä olisivat se riittäköön.Äänestäjät antaa luottamuksen galluppi on siinä.Ei lapselliset selkään tönivät.Lopettakaa omienna haukkuminen,se näkyi persuihin tulleen viimme eduskuntavaalityön myötä.Tulis uudet vaalit löytyis nöyryys myös omianne kohtaan.
- Ihmetys
Nyt näyttää hyökkäävän piirishteerin kimppuun silmittömällä vimmalla. Voiko tälläinen jatkua loputtomiin perussuomalaisella kentällä. Pitääkö tosiaan muitten lähetä puolueesta?
- Nöyryyttä
Ei täällä seinäjoella ole mitään hyökkäystä.Rauhallista jos joku uhoaa lähteä toisen ehdokkaan vuoksi se on aina hyvä.Oikeat persut on äänestäjiä varten ei lapsellisia uhoajia varten.Kyllä se jo tangomarkkinoolla näkyi..Röyhkeä,likainen omanedun tavoittelu eivät ole kuuluneet aijemmin vaalityöhön...Ei PS puolueessa.Uusiaika häämöttää
- Turku tuulettaa
Kun valien tulos on tämä eikös nyt tule puoluesihteeri piirisihteeriksi.
Ne muut saa mennä vihreisiin....Tosiaan jättää puolueen, ja hyvä tulee. - Pekkaa kehiin
Saarakaa puhuu totta.työtä pitää tehdä, eikä titteliillä hekumooda..
Niin olikos ne pressanvaalit jo.. - Ossi rulaaaaaa
Turku tuulettaa kirjoitti:
Kun valien tulos on tämä eikös nyt tule puoluesihteeri piirisihteeriksi.
Ne muut saa mennä vihreisiin....Tosiaan jättää puolueen, ja hyvä tulee.Puoluesihteerin odotetaan siirtyvän piirisihteeriksi mikä olisi hyvä asia. Asian tuntemusta riittää ja hermot pitää. Puoluesihteerin päivä koostuu 24 h, piirisihteerinä pääsis helpommalla. Nykyisestä sihteeristä ei ole toimenkuvaansa.
- kaseeraus
Ossi rulaaaaaa kirjoitti:
Puoluesihteerin odotetaan siirtyvän piirisihteeriksi mikä olisi hyvä asia. Asian tuntemusta riittää ja hermot pitää. Puoluesihteerin päivä koostuu 24 h, piirisihteerinä pääsis helpommalla. Nykyisestä sihteeristä ei ole toimenkuvaansa.
Vesa-Matti puhuu asiaa.Ei piirissä näkynyt mitään vaalihumua.Timo Käväisi Seinäjoella, huhun mukaan sitä pokotoi naiset sekä pitkäaikaiset toimijat.
Yleensä puoluesihteeri saa kenkää kun vaalit menee huonosti. Nyt tarvitaan Ossin osaamista piirissä.Vastaisi edes puhelimeen ellei muuta tekisi.
Putkonen elää mennyttä aikaa, eikä ole osamista vaalityöstä tässä ajassa.
On todella hyvä, että Saarakkala on huomannut missä mennään.Nyt me tavikset osataan nähdä mistä tämä latteus oikeen oli perääsin. - Syyllinen esiin
kaseeraus kirjoitti:
Vesa-Matti puhuu asiaa.Ei piirissä näkynyt mitään vaalihumua.Timo Käväisi Seinäjoella, huhun mukaan sitä pokotoi naiset sekä pitkäaikaiset toimijat.
Yleensä puoluesihteeri saa kenkää kun vaalit menee huonosti. Nyt tarvitaan Ossin osaamista piirissä.Vastaisi edes puhelimeen ellei muuta tekisi.
Putkonen elää mennyttä aikaa, eikä ole osamista vaalityöstä tässä ajassa.
On todella hyvä, että Saarakkala on huomannut missä mennään.Nyt me tavikset osataan nähdä mistä tämä latteus oikeen oli perääsin.Eijan blogissa on samaa tekstiä. Ollut jo Tammikuun alusta.
Kukahan oli Soinin vaalipäällikkö, päällikkö joka organisoi koko tappion ? - Hilijaasta, hilijaas
Hilijaista on haukkujilla ku persut vaalien alla. Mihinäs on uhoo ny?
- Sihteeri ???????
Hilijaasta, hilijaas kirjoitti:
Hilijaista on haukkujilla ku persut vaalien alla. Mihinäs on uhoo ny?
Uhoo on notkahtanu ku persujen vaalit, haavoja nuallaan ja pelätään.
Tuli turpihin kunnolla, myyräntyöksi mainotettu olikin tosiasiaa pualueesta.
Liekö aloottaja ollu itse sihteeri piiritoimikunnasta? - Sihteeri, kyl kai
Sihteeri ??????? kirjoitti:
Uhoo on notkahtanu ku persujen vaalit, haavoja nuallaan ja pelätään.
Tuli turpihin kunnolla, myyräntyöksi mainotettu olikin tosiasiaa pualueesta.
Liekö aloottaja ollu itse sihteeri piiritoimikunnasta?Näin olettaasin.
- Raiskaus !!!!!
Syyllinen esiin kirjoitti:
Eijan blogissa on samaa tekstiä. Ollut jo Tammikuun alusta.
Kukahan oli Soinin vaalipäällikkö, päällikkö joka organisoi koko tappion ?Eikös se ollunna tää Putkonen,jolla on tuoamio raiskauksesta ?
Matti Putkonen (s. 3. heinäkuuta 1950 Helsinki) on suomalainen ammattiyhdistysvaikuttaja, joka on työskennellyt muun muassa Maaseututyöväen liiton puheenjohtajana ja Metallityöväen Liiton viestintäpäällikkönä.[1] Hän on myös tunnettu ydinvoimalobbari.[2][3]
Putkonen aloitti työuransa asentajana. Hänen ammattiyhdistystoimintansa alkoi Serlachius Oy:n luottamusmiehenä vuonna 1973 ja vuonna 1981 hänestä tuli Teknisten ja erityisalojen liiton järjestöpäällikkö. Vuosina 1986–1990 hän toimi Maaseututyöväen liiton puheenjohtajana, vuosina 1990–1999 projektisihteerinä eri teollisuuden ammattiliitoissa ja vuodesta 2000 Metallityöväen Liiton viestintäpäällikkönä.[1] Hän jäi eläkkeelle Metalliliitosta vuonna 2010 toimittuaan sitä ennen vähän aikaa sen projektityöntekijänä.[3]
Toimiessaan Maaseututyöväen liiton puheenjohtajana Putkonen tuomittiin raiskauksesta kahdeksan kuukauden ehdolliseen vankeuteen ja 10 000 markan korvauksiin.[4] Hän erosi puheenjohtajan tehtävästä tuomion jälkeen.[5]
Putkonen liittyi SDP:hen vuonna 1968.[6] Vuosina 1972–1981 hän oli Mäntän kaupunginvaltuuston jäsen.[1] Hän erosi puolueesta vuonna 2010 oltuaan sen jäsen yli 40 vuotta. Syyksi hän kertoi SDP:n ”viherhumpan”, joka hänen mukaansa uhkaa teollisuustyöpaikkoja.[3] Eron jälkeen hän liittyi Perussuomalaisiin ja työskenteli puolueen vaalityöntekijänä vuoden 2011 eduskuntavaaleissa.[7]
- Erottaa kenet??
Samalla linjalla oli Härmän aktiivi Saarakkalan kanssa. Kuinka suu nyt laitetaan kun kansanedustaja kertoo lehdissä saman kuin Härmän aktiivi?
- Olli on kova jätkä
saarakkala on kansanedustaja, tämä toinen ei. Kun lukee blogia, ei voi kuin ihmetellä sitä katkeruutta auktoriteetteja kohtaan. Kummastuttaa tuo räksytys, wistbackaa, Soinia ja hongistoa kohtaan. Olisko saanu sakot joskus kun on noin katkeraa? Ähtärin flikka ilmoitti tukevansa Haavistoa, taitaakohan härmän aktiivi tehdä samat?
- Timo Soininvihreä
Soini sössi nyt ja pahasti. Voisi liittyä vihreisiin?
- Visio unta
Soini sössi? Ei lainkaan, homman sössi Putkonen.Soini luatti Putkosen visioon. Visio oli persujen tuho josa Putkonen onnistui 10000 pistehen arvosta.
- Ei kai oo mahdollist
Visio unta kirjoitti:
Soini sössi? Ei lainkaan, homman sössi Putkonen.Soini luatti Putkosen visioon. Visio oli persujen tuho josa Putkonen onnistui 10000 pistehen arvosta.
Putkonen? Onko kysees sama Putkonen joka on tuamittu raiskauksesta?
- Lorun loppu
Perussuomalaisille kävi samoin kuin SMP:lle kun Vennamo ilmoitti sen olevan vasemmistopuolue. Persujen tarina saattaa myös päättyä konkurssiin, mutta Soinihan osaa hoitaa sen aikaisemmalla kokemuksellaan. Soini teki "abortin" nyt omalle puolueelleen. Ei Soinista ole valtiomieheksi ja vastuunkantajaksi ja perussuomalaiset tietävät sen itsekin. Soini on kaverinsa keksimiä sutkauksia heittelevä totomies.
- Kallispalkaanen
Mitees se Maria Tolppanen uutisoi kesällä jotta "persut on uusio vasemmisto"
Olikos se nuon?
Puolueen johtaja Putkonen vastaa Saarakkalalle.
Niin eihän Sandviikilla ole lupaa puhelimeen vastata.
Tai tuliko siivouspäivä.- Nehän puhuu, notta se on se päätyö...Ei se tottaa oo, mutta joku oli nähnyt... - Hommat odottaa ja..
Kallispalkaanen kirjoitti:
Mitees se Maria Tolppanen uutisoi kesällä jotta "persut on uusio vasemmisto"
Olikos se nuon?
Puolueen johtaja Putkonen vastaa Saarakkalalle.
Niin eihän Sandviikilla ole lupaa puhelimeen vastata.
Tai tuliko siivouspäivä.- Nehän puhuu, notta se on se päätyö...Ei se tottaa oo, mutta joku oli nähnyt...Näin on, katkerat räksyttää. Omaa egoa pönkitetään haukkumalla muita. Vistbackaa, Soinia arvostelevat paikallis-pikku-"päälliköt" voi jättää huomiotta. Taitaa räksyttäjillä omatunto kolkuttaa.
- Harkinta pettää
Kamalaakin kamalampaa tämä perussuomalaisten paikallispäällikötärten touhuilu. Karmeaa puolueen menestyksen kannalta. Miksi näin hurjasti omiaan vastaan, mistä tämä silmittömän vihan määrä oikein kumpuaa. Miksi ei vain lähde itse puolueesta pois jos ahdistaa. Pitääkö tuhota viimeiseen äänestäjään asti puolue.
- Kansanedustajan luat
Kamalaa tämä takin kääntäjien joukko. Matkivakko Soinia. Voiko luattaa kansanedustajaan joka ei seiso sanojensa takana? Ei voi.
Hongisto kumartelee Soinia, mutta ei ajattele kansalaisia. Tämä osoittaa ettei kansanedustaja Hongisto ole luotettava eduskuntatyössänsä.
Matkiminen on apinoiden tapa, ei kansanedustajien.
Onneksi on kansanedustajia kuten Saarakkala, joka ei kumartele saati nuole kenenkään takamusta.
Hongisto osoitti olevansa vietävissä kuin pieni possu, ei oman ilmoituksensa kunnioitusta äänestyssalaisuudesta jaksanut kunnioittaa, kun piti lehteen päästä nuolemalla. - hpbt
Kansanedustajan luat kirjoitti:
Kamalaa tämä takin kääntäjien joukko. Matkivakko Soinia. Voiko luattaa kansanedustajaan joka ei seiso sanojensa takana? Ei voi.
Hongisto kumartelee Soinia, mutta ei ajattele kansalaisia. Tämä osoittaa ettei kansanedustaja Hongisto ole luotettava eduskuntatyössänsä.
Matkiminen on apinoiden tapa, ei kansanedustajien.
Onneksi on kansanedustajia kuten Saarakkala, joka ei kumartele saati nuole kenenkään takamusta.
Hongisto osoitti olevansa vietävissä kuin pieni possu, ei oman ilmoituksensa kunnioitusta äänestyssalaisuudesta jaksanut kunnioittaa, kun piti lehteen päästä nuolemalla.Hongisto oli ilimoottanu kantasa jo alakuviikosta. Soini ja Vistbacka vasta perijantaina. Notta kuka seuraa ja ketä?
Luulettako notta Hongisto olis tienny Soinin ja Vistbackan kannan monta päivää etukäteen? Äläkää ny hulluja luulko.
Ähtärilääne lähti peesaamahan Soinia ku luuli notta Soini äänestääs Haavistoa. Kerkes nuolasemahan palijo ennen ku tipahti.
Ku sitte Soini ilimoottiki kantasa nii kävi vähä ohoraasesti ähtärilääselle. Sitähän sitte härmäläänen surkutteloo ja hakoo syyllisiä pitki maakuntaa.
Surkijaa touhua.
Mitenkähä mahtaa yli-härmä aktiivi äänestää.
Kovaa meuhkaa asioolla mutta julukejaako julukisesti ilimoottaa kantasa? - Piiro-Rajala Tauno H
hpbt kirjoitti:
Hongisto oli ilimoottanu kantasa jo alakuviikosta. Soini ja Vistbacka vasta perijantaina. Notta kuka seuraa ja ketä?
Luulettako notta Hongisto olis tienny Soinin ja Vistbackan kannan monta päivää etukäteen? Äläkää ny hulluja luulko.
Ähtärilääne lähti peesaamahan Soinia ku luuli notta Soini äänestääs Haavistoa. Kerkes nuolasemahan palijo ennen ku tipahti.
Ku sitte Soini ilimoottiki kantasa nii kävi vähä ohoraasesti ähtärilääselle. Sitähän sitte härmäläänen surkutteloo ja hakoo syyllisiä pitki maakuntaa.
Surkijaa touhua.
Mitenkähä mahtaa yli-härmä aktiivi äänestää.
Kovaa meuhkaa asioolla mutta julukejaako julukisesti ilimoottaa kantasa?Son Haaviston takana varmaan, kehuu olevansa kovempaa tekua ku pohojalaanen Satkunnas kun on syntyny. On se tenkaa, mitää muuta se ei aikaan saa ku pahaa pahaa verta, kun räksyttää.
Sen katkeruus paistaa kirjootuksis lävitte, kehuskeloo olevansa hommis. Mitähän neki oikee on?
Ähtärin likka haukkas tyhyjää ny, seuraavis vaaliis tuloo takkiin.
Onkohan noilla räksyttäjillä jo irentiteettiriisi? Vai olisko tullu sakko joskus, kun virkavalta on nille ku punaane vaates?
- tätähän
pelijättiin jo puoli vuotta sitten,käykääpäs lukemas:http://keskustelu.suomi24.fi/node/9948237/#comment-5000230
- kires
Onko puhe nyt siitä samasta aktiivista joka on tyrkyttäny ittiään vähän joka paikkaan ja jokapaikasta se on torpattu pihalle, ku kukaan ei näytä tuleva sen kanssa toimehen.
Sportin parlamentissa puhuvat että eräs härmäläänen "aktiivi" olis syksyllä ollu tyrkyllä perussuomalaisten piiritoimikuntaankin, mutta ei jostain syystä saanu kannatusta. Minkähä takia.
Kokoukses oli kuulemma väkijä monta kymmentä ja jos solis niin suosittu ku kirijotuksillaan antaa ymmärtää, nii olishan sitä joku kokouksessa sillo kannattanu.
Ny ei kuulemma ollu kannatusta tullu jotta se kertoo aika selevästi mihinä mennään. Nähtihin sen kannatus maakunnassa.
On ottanu muutaman ihimisen hampaisiinsa ja levittää milloon mitäki juttua. Ku niitä sitte vähän perkaa, niin ei palijo kätehe jää.
Kirijotusten perusteella se havitteloo ny kuntavaalipaikkaa. Tuolla tyylillähän sen varmaan saa ku haukkuu ylimmän puoluejohoron ja kuvitteloo itte olevasa joka asiassa oikiassa.
Ihimettelen jos kaikki persujen järki olis eteläpohojanmaalla kerääntyny tähä yhtehen päähä. Solis aika ihimeellistä.- kires
Jäi sanomata että moon Tanen kans samaa miältä!
Mä kans vähä luule notta menöö Härmästä aikaki yks ääni Haavistolle.
Kloppina olhtin hyppööllä yhen kaverin kans. Son ny tarhalla töis ja kehuu notta jos Haavistosta tuloo resitentti ni moni poika saa panna kinthat naulahan. - Niinistön muijan
kires kirjoitti:
Jäi sanomata että moon Tanen kans samaa miältä!
Mä kans vähä luule notta menöö Härmästä aikaki yks ääni Haavistolle.
Kloppina olhtin hyppööllä yhen kaverin kans. Son ny tarhalla töis ja kehuu notta jos Haavistosta tuloo resitentti ni moni poika saa panna kinthat naulahan.mielestä koko tarhaus pitää lopettaa ennen vuotta 2020
- hakoteillä
Sportin parlamentti on vissiin hakoteillä? Näkyy tuo parlamentti levittävän milloin mitäkin juttuja.
- akka
hakoteillä kirjoitti:
Sportin parlamentti on vissiin hakoteillä? Näkyy tuo parlamentti levittävän milloin mitäkin juttuja.
Kierrätykseski oli kuulemma "joku" tuolta joen alajuoksulta uhonnu punnaavasa haavistoa pressaks ja kampanjoivasa haaviston puolesta.
pitäneekö paikkaasa?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1171869Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101768Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1141766Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561439Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341383Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii4861016Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50962Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115908Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai237902Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347864