Onko aivan pakko mennä sellaisen ihmisen hautajaisiin, jonka on nähnyt vain kerran elämässään eikä silloinkaan vaihdettu sanaakaan?
Kyseessä on miesystäväni kaukainen sukulainen, eikä hänellekkään läheinen. Emme kumpikaan ole olleet missään tekemisissä tämän suvun ihmisten kanssa. Ahdistaa ajatuskin mennä tuntemattomien ihmisten joukkoon "muistamaan vainajaa". Kaiken lisäksi tiedän, ettei näissä pippaloissa juuri muistamisesta ole kyse, vaan pikemminkin vain syödään porukalla ja lähdetään kotiin. Itse siunaustilaisuus kuitenkin käydään piiiiiitkän kaavan kautta...
Olen jo tavallaan päättänyt olla menemättä, kuitenkin miesystäväni isä on aina sitä mieltä, että niin tehdään kuin hän vain käskee. Turhauttavaa tuollainen on, olemmehan jo aikuisia ihmisiä, eikä meitä ole määräileminen.
Vai onko? Mitä mielipiteitä tälläisestä asiasta?
Onko hautajaisiin PAKKO mennä?
4
377
Vastaukset
- kompromissi
Miten on, menisitte vain kappeliin siunaustilaisuuteen, kristillisellä vainajan siunauksella on yleisempää merkitystä.
Muistotilaisuuteen menonhan voi jättää pois jos kovin ahdistaa ”mennä tuntemattomien ihmisten joukkoon”. - jk
kylä on
- ei tapasuruja
Eläkää omaa elämäänne. Ei mielstäni tarvitse mennä. Voitte kertoa ihan asiallisesti miehesi isälle, että vainja ei ole teille tuttu. On hänen mikreeninä jos ei ymmärrä.
- ............
Ei. Hautajajaiset ovat vapaaehtoinen tilaisuus. Meillä ainakin suvussa on ollut tapana että hautajaisiin ei edes lähetetä erillistä kutsua. Tullaan paikalle tai ollaan tulematta. Itse en mene kuin lähisukulaisteni hautajaisiin enkä omiinikaan odota kaukaisia sukulaisia tai hyvän päivän tuttuja. Sanokaa sanottavanne elinaikanani.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1721147
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132867- 84803
- 51738
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?39574Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55549Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä296538Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t217503- 50494
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45492