Minkälainen mies on Sauli Niinistö

Elävästä elämästä on kerrottavana yksi tapaus siitä, miten Niinistö käyttäytyi ennen kuin kukaan oikeastaan tässä maassa tiesi kuka on Sauli Niinistö.

Oli vuosi 1987 ja Sauli Niinistö valittiin ensimmäisen kerran eduskuntaan. Vaalien jälkeen puolue kustansi kaikki Niinistön vaalipiirissä olevat kansanedustajat ja lähimmät vaalityöntekijät ulkomaan matkalle palkkioksi hyvästä työstä. Eräs vaalityössä mukana ollut henkilö jäi tästä ryhmästä ulos vaikka kyseinen henkilö teki vaalityötä siinä kuin muutkin. No mitä teki Sauli Niinistö. Hän antoi oman matkansa tälle matkan ulkopuolelle jätetylle henkilölle ja sanoi että sinä olet tehnyt näiden vaalien eteen paljon enemmän työtä kuin minä.

Ja näitä tosielämän juttuja löytyy Niinistöstä. Rehellinen ja suoraselkäinen mies.
785
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Niinistö on jättänyt eduskunnan eläkkeensäkin nostamatta 7.000 euroa kuussa, koska hän ei pidä sitä soveliaana. Niinistö myös lahjoitti eduskunnan puhemiesaikanaan IMF:stä saamansa eläkkeen hyväntekeväisyyteen.

Ai niin joku sanoo, että Niinistö on rikas. Niinistön talon arvo on n. 0,5 miljoonaa, mutta Haavisto myy asuntoaan, jonka hintalappu on 1,7 miljoonaa.

Äänestä
  • Niinistö on tehnyt kauniita asioita, mutta kuinka nuo liittyvät ulkopolitiikan hoitoon?

    Äänestä

  • Faktaa kirjoitti:

    Niinistö on tehnyt kauniita asioita, mutta kuinka nuo liittyvät ulkopolitiikan hoitoon?

    Jonkun mielestä on väärin, että Niinistö vastustaa ahneutta. Jonkun mielestä juuri sen takia ei voisi kuvitella äänestävänsä Niinistöä, koska hän edustaa ahneutta eikä päinvastoin. Nuokaan asiat eivät liity ulkopolitiikkaan. Niinistö on kuitenkin selvästi osoittanut toimillaan ihan päinvastaista kuin ahneus. Se kertoo hänestä paljon.

    Nyt haetaan arvojohtajaa. Niinistö on osoittanut, että hänellä on arvopohja kohdallaan. Halosella arvojohtajuus oli puuttumista homojen asemaan, kun gay-paraatissa joku oli häiriköinyt homokulkuetta.

    Enpä pitäisi kovin kaksisena Haaviston kykyä ylioppilaspohjalta. Haavistolla on kokemusta ulkomaan elävistä, mutta minkälaista tuo kokemus oikeasti on.

    Niinistölläkin on kokemusta ulkomaanasioista. Työskentelihän hän ulkomailla IMF:n leivissä.

    Äänestä

  • Kun Niinistö pääsee presidentin virastaan ja jää eläkkeelle. Hän tulee nostamaan tuon eläkkeen takautuvasti. JA äläpä kokoomuksen poika taas valehtele noista taloista. Kokoomuslaiset ne on kovia poikia valehtelemaan

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Kun Niinistö pääsee presidentin virastaan ja jää eläkkeelle. Hän tulee nostamaan tuon eläkkeen takautuvasti. JA äläpä kokoomuksen poika taas valehtele noista taloista. Kokoomuslaiset ne on kovia poikia valehtelemaan

    Hakematta jäänyttä eläkettä ei saa takautuvasti kuin kolmelta kuukaudelta.

    Äänestä

Hahaa:D Lisää kokoomuslaisten valheita :D JA nämähän ne kansaan uppoaa.Miten ihminen jonka politiikka perustuu siihen että sorretaan köyhiä ja autetaan rikkaita rikastumaan enemmän voi perustua rehellisyyteen ?

Äänestä
  • Ja miten tuo on milloinkaan liittynyt Niinistöön?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tosiasiaa kirjoitti:

Elävästä elämästä on kerrottavana yksi tapaus siitä, miten Niinistö käyttäytyi ennen kuin kukaan oikeastaan tässä maassa tiesi kuka on Sauli Niinistö.

Oli vuosi 1987 ja Sauli Niinistö valittiin ensimmäisen kerran eduskuntaan. Vaalien jälkeen puolue kustansi kaikki Niinistön vaalipiirissä olevat kansanedustajat ja lähimmät vaalityöntekijät ulkomaan matkalle palkkioksi hyvästä työstä. Eräs vaalityössä mukana ollut henkilö jäi tästä ryhmästä ulos vaikka kyseinen henkilö teki vaalityötä siinä kuin muutkin. No mitä teki Sauli Niinistö. Hän antoi oman matkansa tälle matkan ulkopuolelle jätetylle henkilölle ja sanoi että sinä olet tehnyt näiden vaalien eteen paljon enemmän työtä kuin minä.

Ja näitä tosielämän juttuja löytyy Niinistöstä. Rehellinen ja suoraselkäinen mies.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu