KUOLLEET KALAT menevät virran mukana

Reservin Kenraali

Hei

Väitän, että 95% nykyisistä asevelvollisuuden kannattajista on niin älyllisesti laiskaa - täydellisesti ympäristön paineeseen ajattelunsa taivuttavaa - konformistista paskasakkia (ns astian muotoon täydellisesti hakeutuvaa muovailuvahaa / nestettä), että he vastustaisivat asevelvollisuutta orjuutena, jos meillä sitä ei olisi. Väitänkin, että heistä ylivoimaisesti suurin osa:

1) vastustaisi asevelvollisuutta orjuutena, jos sitä ei meillä olisi. (100-prosenttisesti siksi, että sitä meillä ei olisi, jolloin heillä olisi äärimmäisen suuri tarve muovata ajattelunsa ympäristöään mahdollisimman hyvin vastaavaksi.)

2) kannattaa asevelvollisuutta vain ja ainoastaan siksi, että meillä on asevelvollisuus.

En luonnollisestikaan pahemmin arvosta tällaisten älyllisten VÄTYSTEN ajatustenjuoksua. Olen muutenkin huomattavasti keskiarvoa älykkäämpi, mutta suurinta osaa ihmisistä arvostan, vaikka sitten vain älyllisen itsenäisyyden takia. Mutta tällaista kuolleen kalan mentaliteettia en kykene missään muodossa hyväksymään.

Joka ikinen vähänkään älykkäämpi ihminen tajuaa, että ihmiskunnan toiminnan tehokkuuden kannalta ei ole mitään järkeä ylläpitää toisiaan vastaan kilpailemassa kahtasataa suvereenia 'kansallis''valtiota', joita sitten kilpaa varustellaan toisiaan vastaan. Aika tarkkaan yhtä älykästä kuin se perjantainen amisten pilluralli, jossa tuhansia euroja kulutetaan pakoputkenpätkiin ainoastaan siksi, että olisi kalliimpi / kalliimman näköinen kuin kaverin pillurallivehkeessä.

Onneksi sentään valtioiden sisällä, kuten myös suomen valtion sisällä, on tajuttu se todellisuudessa tehokkain tapa varmistaa yhteiskunnallinen oikeus ja järjestys. Suomen sisällä on aseelliset ryhmittymät lähes täydellisesti kielletty, ja ne on korvattu oikeusjärjestelmällä, jolla on myös oma aseellinen siipensä, jota myös "poliisiksi" kutsutaan.

Kumpiko on sitten parempi ratkaisu henkilökohtaisen turvallisuuden kannalta, poliisin rahoitus vai henkilökohtaisen aseistuksen hankkiminen? Tämän vastauksen voitte pragmaattisen filosofin tyyliin havainnoida suoraan ihmisten toimista: kukaan, siis ei KUKAAN ole vaatimassa poliisin alasajoa / oman aseistuksen hankkimista. Kukaan ei väitä että se veisi turvallisuustilannetta parempaa suuntaan, eivät edes suurimmat "suomi-jellona-isämmmmmaa-idiootit".

Tästä voitte jotain päätellä siitä, että kannattaisiko jokaisen valtion aseistus ajaa alas korvata jokaiseen "kylään" sijoitettavilla YK:n poliisijoukoilla. Kyllä kannattaisi. Helsingissä on jo suomen poliisin oma karhuryhmä, toteutuksen ei siitä tarvitsisi pahemmin poiketa. Tämän lisäksi koko maa on täynnä nykyisiä / entisiä rauhanturvaajia, jotka kyllä osaisivat hommansa.

2

89

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vitun tollo !!!!!!!!

      Kuvitteletko että nationalistis-militaristiset, suvereenit valtiot EIVÄT ole se tehokkain ja taloudellisin ratkaisu maailman turvallisuuden järjestämiseen?

      No, neropatti, kerroppas sitten:

      -MIKSI IHMEESSÄ JOKAIKINEN KAUPUNKI ON PERUSTANUT OMAN ARMEIJAN, JA ASEISTAUTUNUT TOISIAAN VASTAAN????

    • hajaaivo_blogi

      Itsekin rauhaa maailmaan toivon, mutta nyt meni ohi ja siksi pyydän tarkennusta, koska kirjoituksesi vaikuttaa muuten hyvältä. Siis miten YK:n poliisijoukot voisivat estää sotien syttymisen? Ei kai sotia yleensä aloita laista piittaamattomat kansalaiset, jotka riehuvat aseilla, eli poliisi ei sinällään voi estää sotaa, vai miten meinasit? Ainakin ennen sodat syttyivät valtioiden päämiesten ahneudesta kahmia itselleen lisää hyötyä naapurivaltioista ja sitten kansa, jota sotiminen ei kiinnostanut yllytettiin väkisin sotaan propagandalla ym. Ei kai sitä voi estää vaikka olisikin YK:n poliiseja pilvin pimein?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      124
      2078
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      1984
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1813
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      256
      1485
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1396
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      536
      1133
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      986
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      930
    9. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      352
      907
    Aihe