Ortodoksijuutalainen antaa vaimonsa kuolla?

"Naisten ja miesten kanssakäymistä säädellään ortodoksijuutalaisuudessa muun muassa tiukoilla naisten ja miesten käyttäytymissäännöillä naisten kuukautisten aikana. Taustalla ovat uskomukset, joiden mukaan nainen on saastainen kuukautisten ja niiden loppumisen jälkeisten seitsemän päivän aikana, eli noin kahden viikon ajan kuukausittain. Tämän takia sekä avioelämää että naisen seksuaalisuutta säädellään tiukoilla puhtaussäännöillä, ja esimerkiksi aviomies ei saa lainkaan koskea vaimoaan kuukautisten aikana. Vaikka nainen sairastuisi, mies ei voi auttaa häntä tuona aikana fyysisesti. Naisen tulee myös noudattaa tarkkoja "puhdistumiseen" tähtääviä rituaaleja.[1][2]

Suomen juutalainen seurakunta on periaatteessa ortodoksijuutalainen, mikä näkyy esimerkiksi siinä, että Helsingin synagogassa naisten paikka on parvekkeella eikä naisrabbeja hyväksytä. Sana ortodoksi viittaa tässä yhteydessä lähinnä elämäntavan oikeaoppisuuteen, ei erilliseen opilliseen viisauteen."

http://fi.wikipedia.org/wiki/Ortodoksijuutalaisuus

Jos läsnä ei ole muita ihmisiä, joilta pyytää apua, mitä tekee ortoksijuutalainen jos vaimo saa hengenvaarallisen kohtauksen tai muuten joutuu hengen vaaraan kuukautisten aikana? Katseleeko hän vierestä tyynenä , koska on parempi olla koskematta saastaiseen naiseen?
281019
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Ei katso. Hädässä on voimassa vain velvollisuus pelastaa henki.Laki on jotta siitä eläisi,ei että sen takia kuolisi.

Äänestä

Ja mihin raja vedetään ja olisiko asiasta mielipidettä ortodoksijuutalaiselta.

Äänestä
  • Sinun pitäisi kysyä noita kysymyksiä rabbeilta koska he ovat juutalaisen lain asiantuntijoita.

    Äänestä

  • kysy rabbilta kirjoitti:

    Sinun pitäisi kysyä noita kysymyksiä rabbeilta koska he ovat juutalaisen lain asiantuntijoita.

    Eivätkö palstan juutalaiset uskalla vastata kiperään kysymykseen? Onhan se parempi olla hiljaa kuin kertoa rehellisesti asiat niin kuin ne ovat.

    Äänestä

Noh? Mihin palstan oikeaoppiset ovat kadonneet? SB tai joku muu...

Äänestä
  • Täällä on yksi juutalainen joka ei ole ortodoksi.
    Ei ole tiettyä rajaa vaan joka mitzvan rajat riippuvat tilanteesta, käsky kuitenkin on pelastaa hengenhädässa oleva .Ei kukaan kysy rabbilta että mitä tehdä jos vaimolla ei ole kuumetta, mutta vaimo valittaa sydäntään.

    Äänestä

  • aito israelson kirjoitti:

    Täällä on yksi juutalainen joka ei ole ortodoksi.
    Ei ole tiettyä rajaa vaan joka mitzvan rajat riippuvat tilanteesta, käsky kuitenkin on pelastaa hengenhädässa oleva .Ei kukaan kysy rabbilta että mitä tehdä jos vaimolla ei ole kuumetta, mutta vaimo valittaa sydäntään.

    Valitettavasti sinä et ole tietoinen asioista. Odotetaan edelleen ortodiksivastauksia. Mielellään myös ortodoksivastauksia. Kai he nyt uskaltavat kertoa julkisesti uskonsa toimintatavoista?

    Äänestä

  • 24 kirjoitti:

    Mielellään myös ÄÄRIortodoksivastauksia.

    Äänestä

  • 24 kirjoitti:

    Valitettavasti sinä et ole tietoinen asioista. Odotetaan edelleen ortodiksivastauksia. Mielellään myös ortodoksivastauksia. Kai he nyt uskaltavat kertoa julkisesti uskonsa toimintatavoista?

    Olen tietoinen,mutta jos odotat ortodoksisesti elävää vastaajaa joudut odottamaan sitä 2-3 kymmeneltä ihmiseltä joista kukaan ei kirjoita täällä. Tulee pitkä odotus, oikean vastauksen olet kyllä jo saanut.

    Äänestä

Ortodoksijuutalaiset kohtelevat naisia kuin saastaa, kertoo Ha'arez.

Jos mies ja nainen ovat hukkumassa, ensin pelastetaan mies ja vasta sitten nainen. Mies on velvollinen suorittamaan enemmän käskyjä ja itse asiassa toora tulisi mieluummin polttaa kuin antaa naiselle.

" Orthodox Judaism treats women like filthy little things
If a man and a woman are drowning in a river, first they'll save the man, 'who is obligated to perform more commandments,' whereas a woman's 'wisdom is only in the spindle.' In fact, 'words of Torah should be burned rather than being given to women.' "

Tyttärelle ei tulisi opettaa tooraa, sillä naisten mieli ei sovi opetukseen vaan turhuuksille. Naiset ovat kevytmielisíä ja omaavat vähän tietoa.

"A daughter, commanded the sages, must not be taught Torah, because "the mind of woman is not suited to be taught, but [only] to words of nonsense." Women are light-minded and have little knowledge. "

http://www.haaretz.com/print-edition/opinion/orthodox-judaism-treats-women-like-filthy-little-things-1.404505

Kai te juutalaiset olette tietoisia siitä, että rikotte YK:n ihmisoikeusjulistusta?

Äänestä
  • Taasko näitä asioita jotka sivuavat Israelin politiikkaa.
    Mistä osasta Talmudia tuo on? vaiko onko sekin väärennöstä?
    Talmudin väittelyt ovat kuitenkin enemmän kuin vain yksi mielipide.Ne ovat erilaisten mielipiteiden summa.

    ---Kai te juutalaiset olette tietoisia siitä, että rikotte YK:n ihmisoikeusjulistusta? ..

    Kaikki juutalaiset eivät pidä Talmudia ja suullista lakia arvossa.
    Tuleeko seuraavaksi jotakin ympärileikkauksesta ja siitä kuinka se rikkoo lapsen itsemääräämisoikeutta?

    Äänestä

  • Hohhoijaa233 kirjoitti:

    Taasko näitä asioita jotka sivuavat Israelin politiikkaa.
    Mistä osasta Talmudia tuo on? vaiko onko sekin väärennöstä?
    Talmudin väittelyt ovat kuitenkin enemmän kuin vain yksi mielipide.Ne ovat erilaisten mielipiteiden summa.

    ---Kai te juutalaiset olette tietoisia siitä, että rikotte YK:n ihmisoikeusjulistusta? ..

    Kaikki juutalaiset eivät pidä Talmudia ja suullista lakia arvossa.
    Tuleeko seuraavaksi jotakin ympärileikkauksesta ja siitä kuinka se rikkoo lapsen itsemääräämisoikeutta?

    Hyvä jos kaikki eivät pidä suullista lakia arvossaan. Missä ne ovat, jotka nyt kovasti ovat mielestään niitä ainoita oikeita juutalaisia?
    Vastauksia vartoillen...

    Et muuten vastannut itse asiaan juuri mitään.

    Kaikissa juutalaisuuden suuntauksissa on omat hyvät ja huonot puolensa.
    On kuitenkin valinnanvaraa siinä mihin haluaa kuulua.
    Suurin osa suomalaisista juutalaisista on maallistuneita ja uusi tuleva rabbi noudattaa suntaukseltaan modernia ortodoksiaa joka hyväksyy naisten opiskelun jne.
    Yritä kuitenkin ymmärtää että Talmud on kokoelma erilaisia mielipiteitä esim siitä ajasta kuinka kauan nainen on epäpuhdas kuukautisten jälkeen.

    Äänestä

  • ei enää natseja kirjoitti:

    "Yritä kuitenkin ymmärtää että Talmud on kokoelma erilaisia mielipiteitä esim siitä ajasta kuinka kauan nainen on epäpuhdas kuukautisten jälkeen. "

    Yritä ymmärtää, että sorrat ja syrjit 50 % maailman ihmisistä väittämällä heitä saastaisiksi ja alempiarvoisiksi.
    Näkemyksesi perustuu vain ja ainoastaan vanhoihin kulttuuri - ja heimotapoihin, sillä ei ole mitään todellista pohjaa. Mikäli taikauskoa ei sellaiseksi lasketa.

    Kommenttisi on tarkalleen ottaen rikos ihmisyyttä ja kokonaista ihmsiryhmää kohtaan.

    Säälittävintä on ollut seurata miten sinä ja kaltaisesi olette kokeneet kiusalliseksi sen esiin tuomisen, että juutalaisuus, erityisesti ortodoksinen haara kohtelee naisia vieläkin täysin käsittämättömän vanhan-aikaisesti.

    On uskomatonta miten uskonnon nimissä saa syrjiä ihmisiä.

    Et muuten vastannut aloituksen aiheeseen vaan kierrät sitä. Mitä teet jos vaimollasi on kuukautiset ja hän joutuu hengenvaaraan, jonka voit poistaa tavalla joka vaatii koskettamista?
    Kumpi sinulle on tärkeämpää, vaimosi henki vai uskonto?

    Äänestä

  • 10 kirjoitti:

    Outoja kyselet:
    Vältän vain avioelämää sen ajan.

    Ei minusta naiset ole alempiarvoisia ja miehetkin ovat epäpuhtaita joskus.
    Heillä on vain eri tehtävät. naiset synnyttävät ja hoitavat lapsia jne.
    Olen vanhanaikainen joissakin asioissa ja myös taikauskoinen. Minulla on siihen oikeus.

    Et vastannut kysymykseen reformisuuntauksesta.
    Tuomitsetko nekin ryhmittymät jotka ovat täysin tasa-arvoisia?

    Äänestä

  • Eimtaas näitä kirjoitti:

    Et vastannut suoraan kysymykseen, joten selvyyden vuoksi kysyn vielä kerran:

    Mitä teet jos vaimollasi on kuukautiset ja hän joutuu hengenvaaraan, jonka voit poistaa tavalla joka vaatii koskettamista?
    Kumpi sinulle on tärkeämpää, vaimosi henki vai uskonto?

    "Et vastannut kysymykseen reformisuuntauksesta.
    Tuomitsetko nekin ryhmittymät jotka ovat täysin tasa-arvoisia? "

    Ei toki, mutta jos asiaa katsotaan niiden juutalaisten kannalta, jotka luulevat olevansa hurskaita ja puhtaita, niin ovatko esim. homoseksuaalit juutalaiset juutalaisia heidän mielestään, tai naiset jotka eivät alistu ortodoksien näkemyksiin? Video kuvastaa hyvin näiden hurskaista hurskaimpien maailmankuvaa, HE luulevat olevansa Jerusalemin ja juutalaisuuden sielu.

    Äänestä

  • 10 kirjoitti:

    "Yritä kuitenkin ymmärtää että Talmud on kokoelma erilaisia mielipiteitä esim siitä ajasta kuinka kauan nainen on epäpuhdas kuukautisten jälkeen. "

    Yritä ymmärtää, että sorrat ja syrjit 50 % maailman ihmisistä väittämällä heitä saastaisiksi ja alempiarvoisiksi.
    Näkemyksesi perustuu vain ja ainoastaan vanhoihin kulttuuri - ja heimotapoihin, sillä ei ole mitään todellista pohjaa. Mikäli taikauskoa ei sellaiseksi lasketa.

    Kommenttisi on tarkalleen ottaen rikos ihmisyyttä ja kokonaista ihmsiryhmää kohtaan.

    Säälittävintä on ollut seurata miten sinä ja kaltaisesi olette kokeneet kiusalliseksi sen esiin tuomisen, että juutalaisuus, erityisesti ortodoksinen haara kohtelee naisia vieläkin täysin käsittämättömän vanhan-aikaisesti.

    On uskomatonta miten uskonnon nimissä saa syrjiä ihmisiä.

    Et muuten vastannut aloituksen aiheeseen vaan kierrät sitä. Mitä teet jos vaimollasi on kuukautiset ja hän joutuu hengenvaaraan, jonka voit poistaa tavalla joka vaatii koskettamista?
    Kumpi sinulle on tärkeämpää, vaimosi henki vai uskonto?

    Ei rituaalinen saatuneisuus tee naisia alempiarvoiseksi, myös miehiä koskee rituaalinen saastuneisuus ja tällä hetkellä kaikki juutalaiset ovat rituaalisesti saastuneita. Rituaalinen puhtaus/epäpuhtaus määritellään torassa ,se on suhteessa temppeliin eikä koske eijuutalaisia joten se ei "sorra" heitä eikä ketään muutakaan.
    Kyllä hengenvaarassa olevalle voi tehdä mitä ikinä vaaditaan hengen pelastamiseksi .Uskonto määrää näin, ei kiellä

    Äänestä

  • 17 kirjoitti:

    Et vastannut suoraan kysymykseen, joten selvyyden vuoksi kysyn vielä kerran:

    Mitä teet jos vaimollasi on kuukautiset ja hän joutuu hengenvaaraan, jonka voit poistaa tavalla joka vaatii koskettamista?
    Kumpi sinulle on tärkeämpää, vaimosi henki vai uskonto?

    "Et vastannut kysymykseen reformisuuntauksesta.
    Tuomitsetko nekin ryhmittymät jotka ovat täysin tasa-arvoisia? "

    Ei toki, mutta jos asiaa katsotaan niiden juutalaisten kannalta, jotka luulevat olevansa hurskaita ja puhtaita, niin ovatko esim. homoseksuaalit juutalaiset juutalaisia heidän mielestään, tai naiset jotka eivät alistu ortodoksien näkemyksiin? Video kuvastaa hyvin näiden hurskaista hurskaimpien maailmankuvaa, HE luulevat olevansa Jerusalemin ja juutalaisuuden sielu.

    Minähän jo vastasin että kuukautiset ovat vain avioelämän välttämistä ei mitään muuta.
    Henki vai uskonto?
    Typerä kysymys.

    ---Ei toki, mutta jos asiaa katsotaan niiden juutalaisten kannalta, jotka luulevat olevansa hurskaita ja puhtaita, niin ovatko esim. homoseksuaalit juutalaiset juutalaisia heidän mielestään, tai naiset jotka eivät alistu ortodoksien näkemyksiin? Video kuvastaa hyvin näiden hurskaista hurskaimpien maailmankuvaa, HE luulevat olevansa Jerusalemin ja juutalaisuuden sielu.

    Miksi yleensä ajattelet heidän kannaltaan mitään kun asia ei kuulu sinulle?
    Kaikissa uskonnoissa on ristiriitoja vanhoillisten ja uudistajien välillä.
    Näin myös juutalaisuudessa. Luulisin että vanhoillisten suhde maallistuneisiin ja uudistajiin on juutalaisuudessa 20/80%.
    Minusta olisi parempi vain jättää rauhaan nuo vanhoillisetkin koska he ovat siihen kasvaneet jo satojen vuosien ajan sukupolvien ketjussa. Hei eivät puutu muiden elämään kuin omilla alueillaan.

    Äänestä

  • aito israelson kirjoitti:

    Ei rituaalinen saatuneisuus tee naisia alempiarvoiseksi, myös miehiä koskee rituaalinen saastuneisuus ja tällä hetkellä kaikki juutalaiset ovat rituaalisesti saastuneita. Rituaalinen puhtaus/epäpuhtaus määritellään torassa ,se on suhteessa temppeliin eikä koske eijuutalaisia joten se ei "sorra" heitä eikä ketään muutakaan.
    Kyllä hengenvaarassa olevalle voi tehdä mitä ikinä vaaditaan hengen pelastamiseksi .Uskonto määrää näin, ei kiellä

    Aivan ja kaikki juutalaisistakin ovat syntisiä, kukaan ei ole ilman syntiä(rabbi Edelmann)

    Äänestä

  • SB kirjoitti:

    "Henki vai uskonto?
    Typerä kysymys. "

    Ei ole typerä kysymys. Sen sijaan koetat kovasti kiertää kysymyksen. Faktaa on, että uskonto on monelle tärkeämpi kuin henki, ja kun juutalaisuus kerran on sitä mieltä, että miehet pelastetaan hengenhädässä ensin ja naiset sitten, jos pelastetaan, on täysin aiheellista kysyä tahraako mies itsensä naisen tähden vaiko antaa tämän kuolla pysyäkseen puhtaana.
    Ja sinunkin vastauksesi on välttelevä.

    "Miksi yleensä ajattelet heidän kannaltaan mitään kun asia ei kuulu sinulle? "

    Lisää kiemurtelua vaikeasta aiheesta?
    Epäonneksesi monet ovat kiinnostuneita asioista humaanisuuden kannalta ja totisesti on sanottava, että henkilö joka yleensä ajattelee myönteisesti juutalaisista, saattaa järkyttyä haredien touhailusta.

    "Hei eivät puutu muiden elämään kuin omilla alueillaan. "

    Ymmärtääkseni kyse ei ole "heidän alueestaan". He ovat valloittaneet alueen itselleen vähitellen agressiivisella käytöksellään. Tällä tavalla he levittävät vanhoillisia tapoja eteenpäin ja pakottavat niihin nekin, jotka eivät ajattele kuten he. Ei heillä pitäisi olla mitään häirintä-, kivitys- ym sylkemisoikeuksia.
    Miksi puolustat heitä?

    Kyse ei ole mistään rituaalisesta puhtaudesta, se on vain määritelty sellaiseksi kun nykyään ei kehdata tunnustaa kyseessä olevan vanhaikainen tapa, joka ei kestä tarkastelua nykyvalossa.

    "Kyllä hengenvaarassa olevalle voi tehdä mitä ikinä vaaditaan hengen pelastamiseksi .Uskonto määrää näin, ei kiellä "

    Tämä asia on kärsinyt pahan inflaation, ja vaikuttaa lähinnä ulkopuolisille suunnatulta propagandalta.

    Ei oel syntiä ilman, että jolku ihminen on määritellyt mitä synti on.

    Äänestä

  • 26 kirjoitti:

    Kyse ei ole mistään rituaalisesta puhtaudesta, se on vain määritelty sellaiseksi kun nykyään ei kehdata tunnustaa kyseessä olevan vanhaikainen tapa, joka ei kestä tarkastelua nykyvalossa.

    "Kyllä hengenvaarassa olevalle voi tehdä mitä ikinä vaaditaan hengen pelastamiseksi .Uskonto määrää näin, ei kiellä "

    Tämä asia on kärsinyt pahan inflaation, ja vaikuttaa lähinnä ulkopuolisille suunnatulta propagandalta.

    No sitten juutalaisilta kuolee paljon tyttäriä ja vaimoja kuukautisaikaan , on progandaa ettei kuole.

    Äänestä

  • aito israelson kirjoitti:

    No sitten juutalaisilta kuolee paljon tyttäriä ja vaimoja kuukautisaikaan , on progandaa ettei kuole.

    "No sitten juutalaisilta kuolee paljon tyttäriä ja vaimoja kuukautisaikaan , on progandaa ettei kuole. "

    Miksi kuolisi? Saahan sitä apua muilta naisilta, JOS heitä on paikalla. Kyse onkin tilanteesta, joka ei ole välttämättä yleinen, mutta jos sellaiseen joutuu, niin mitä sitten... sinä et ole ortodoksi, vielä vähemmän patavanhoillinen sellainen, joten et mitenkään voi vastata asiaan heidän puolestaan.

    Äänestä

  • 23 kirjoitti:

    "Henki vai uskonto?
    Typerä kysymys. "

    Ei ole typerä kysymys. Sen sijaan koetat kovasti kiertää kysymyksen. Faktaa on, että uskonto on monelle tärkeämpi kuin henki, ja kun juutalaisuus kerran on sitä mieltä, että miehet pelastetaan hengenhädässä ensin ja naiset sitten, jos pelastetaan, on täysin aiheellista kysyä tahraako mies itsensä naisen tähden vaiko antaa tämän kuolla pysyäkseen puhtaana.
    Ja sinunkin vastauksesi on välttelevä.

    "Miksi yleensä ajattelet heidän kannaltaan mitään kun asia ei kuulu sinulle? "

    Lisää kiemurtelua vaikeasta aiheesta?
    Epäonneksesi monet ovat kiinnostuneita asioista humaanisuuden kannalta ja totisesti on sanottava, että henkilö joka yleensä ajattelee myönteisesti juutalaisista, saattaa järkyttyä haredien touhailusta.

    "Hei eivät puutu muiden elämään kuin omilla alueillaan. "

    Ymmärtääkseni kyse ei ole "heidän alueestaan". He ovat valloittaneet alueen itselleen vähitellen agressiivisella käytöksellään. Tällä tavalla he levittävät vanhoillisia tapoja eteenpäin ja pakottavat niihin nekin, jotka eivät ajattele kuten he. Ei heillä pitäisi olla mitään häirintä-, kivitys- ym sylkemisoikeuksia.
    Miksi puolustat heitä?

    Se oli täysin johdatteleva ja typerä kysymys.

    Niinkuin oli mainittu juutalaisuudessa elämä on pyhää ja sen pelastamiseksi tehdään kaikki voitava. Näin myös kuukautistapauksessa ja siinä tapauksessa jos sattuu olemaan sapatti ja joku sairastuu jne.

    ..Lisää kiemurtelua vaikeasta aiheesta?---

    Aihe ei ole vaikea vaan sinun inttämisesi aiheesta joka ei kuulu sinulle olenkaan.

    -- Ei heillä pitäisi olla mitään häirintä-, kivitys- ym sylkemisoikeuksia....
    Siinä olet oikeassa ei olekaan.
    Mutta heillä on oikeus uskonnonvapauteen, ei kuitenkaan häirintä--ja muuhun toimintaan.
    Tiesitkö että tämä tyttö jota kiusattiin oli juuri uskonnollisessa koulussa.
    Voisi valita itselleen paremmin sopivan koulun.
    Israelissa on valinnan vapaus.

    Äänestä

Hengenhädässä olevaa pitää auttaa oli hänellä tai kuukautiset tai ei , kuka vain saa auttaa ja kenen vain pitää auttaa.Ei naisilla ole sen paremmin erivapauksia kuin eri velvollisuuksia tässä ja kuten olen yrittänyt sinulle kertoa, myös miehet voivat rituaalisesti saastua syistä jotka laki mainitsee .ja nykyään jos tarkkoja ollaan kaikki juutalaiset , niin miehet kuin naiset ovat koko ajan rituaalisesti saastuneessa eli epäpuhtaassa tilassa.

Äänestä
  • Niin, mutta sinä nyt ohitat kokonaan sen, että naiset ovat juutalaisten mielestä saastaisempia kuin miehet. Eikä sinun rituaalinen esityksesi saastaisuudesta poista sitä, että kuukautiset ja synnytys tekevät naisista saastaisia, vieläpä täysin epäsuhtaisesti.

    Ja sen verran heikosti on tähän tullut vastauksia, että kyllä tämä

    "Kyllä hengenvaarassa olevalle voi tehdä mitä ikinä vaaditaan hengen pelastamiseksi .Uskonto määrää näin, ei kiellä "

    on kärsinyt pahan inflaation, ja vaikuttaa lähinnä ulkopuolisille suunnatulta propagandalta.
    Talmudin esitykset siitä, miten miehet pelastetaan ensin ja naiset vasta sitten pahentavat asiaa.

    Valitettavasti vaikutat siltä, että koet kritiikin esiin tuomisen kovin vaikeaksi ja koetat selitellä asiaa niiden puolesta, joiden pitäisi itse vastata asiasta.

    Äänestä

Eivät naiset ole saastaisempia kuin miehet, rituaalinen saastuneisuus on tila jossa voi olla kumpi sukupuoli hyvänsä ja joka menee tietyssä ajassa tietyin toimin ohi. Nyt kun ei ole temppeliä kaikki juutalaiset niin miehet kuin naiset ovat koko ajan rituaalisen epäpuhtauden tilassa.
Kenen tässä pitäisi vastustaa ja mitä ?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

15 kirjoitti:

"Naisten ja miesten kanssakäymistä säädellään ortodoksijuutalaisuudessa muun muassa tiukoilla naisten ja miesten käyttäytymissäännöillä naisten kuukautisten aikana. Taustalla ovat uskomukset, joiden mukaan nainen on saastainen kuukautisten ja niiden loppumisen jälkeisten seitsemän päivän aikana, eli noin kahden viikon ajan kuukausittain. Tämän takia sekä avioelämää että naisen seksuaalisuutta säädellään tiukoilla puhtaussäännöillä, ja esimerkiksi aviomies ei saa lainkaan koskea vaimoaan kuukautisten aikana. Vaikka nainen sairastuisi, mies ei voi auttaa häntä tuona aikana fyysisesti. Naisen tulee myös noudattaa tarkkoja "puhdistumiseen" tähtääviä rituaaleja.[1][2]

Suomen juutalainen seurakunta on periaatteessa ortodoksijuutalainen, mikä näkyy esimerkiksi siinä, että Helsingin synagogassa naisten paikka on parvekkeella eikä naisrabbeja hyväksytä. Sana ortodoksi viittaa tässä yhteydessä lähinnä elämäntavan oikeaoppisuuteen, ei erilliseen opilliseen viisauteen."

http://fi.wikipedia.org/wiki/Ortodoksijuutalaisuus

Jos läsnä ei ole muita ihmisiä, joilta pyytää apua, mitä tekee ortoksijuutalainen jos vaimo saa hengenvaarallisen kohtauksen tai muuten joutuu hengen vaaraan kuukautisten aikana? Katseleeko hän vierestä tyynenä , koska on parempi olla koskematta saastaiseen naiseen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu