Tässä meille kaikille ensin vähän mietittävää, ennenkuin lähtee ulkomaille, esim. Viroon, kauneusleikkaukseen. Ohjelma tuli tänään telkusta, vähän loppua ehdin nähdä. Oli karseen näköistä katsottavaa.
http://atuubi.yle.fi/node/14341
Kauneusleikkauksien riskeistä
22
426
Vastaukset
- mirror
Ruotsalaisilla ei pitäisi olla paljon varaa osoitella muita sormella.
- 75B->megaboobs
Katsoin dokumentin. Todella surullista että tuollaista tapahtuu :( ja tämäkin oltaisi voinut estää riittävällä jälkihoidolla. Olikohan leikkauksessa ollenkaan anestesialääkäriä? Hänenhän olisi kuulunut hoitaa leikkauksen aikainen ja jälkeinen valvonta.
- Surullista
Kannattaa muistaa, että täysin riskitöntä kauneusleikkausta ei ole. Kirurgisiin operaatioihin liittyy aina riski, että komplikaatioita tulee. Mutta kyseisessä tapauksessa ruotsalaisnaiselle annettiin liian syvä narkoosi, ja sitten heräämöä ei tainnut olla lainkaan.
Heräämössähän henkilökunta valvoo koko ajan potilaan vointia, pulssi näkyy monitorilla, jne. Potilas on heräämössä vielä senkin jälkeen, kun hän on herännyt narkoosista, ja vasta, kun hänen vointinsa on vakaa, hänet siirretään osastolle.
Kovapa oli naisella kiire saada isot tissit. Nyt hänellä sellaiset on. Surullista.- -----
Kävin implanttien laitossa Virossa ja olin sairaalassa leikkauksen jälkeen heräämössä. Sieltä sitten siirrettiin aikanaan omaan huoneeseeni.
- --lllllllll-------
Tämän ohjelman voi katsoa vielä 30 pvä.n ajan,
Silminnäkijä; Kohtalokas kauneusleikkaus, Yle, Areena. - excited
Hassua, miten ihmiset ajattelevat, että se "kotimainen" klinikka on aina paras klinikka. Jos ulkomaille meinaa, tulee selvittää asiat perinpohjin, kysyä muiden ihmisten kokemuksia kyseisestä paikasta ja niin edelleen. Itselläni leikkaus ulkomailla noin kahden kuukauden kuluttua, ja olen pommittanut kyseisen klinikan konsulttia sadoilla kysymyksillä, kysellyt muiden ihmisten kokemuksista ja ollut erittäin aktiivisesti yhteydessä klinikan työntekijöiden kanssa. Tällaisiin asioihin ei kannata ryhtyä, jos on kiire.
- drftghioloikuyjhgfsd
Hirveä haloo koska on kysymys KAUNEUSleikkauksesta. Tehkääpä samanlainen ohjelma joka kerta kun tulee komplikaatioita muitten leikkausten yhteydessä tai potilas kuolee pöydälle. Taitaisi olla TV:n ohjelmisto täynnä näitä dokumentteja.
Eletään 2000 lukua, kauneusleikkausten ei pitäisi olla enään niin punainen vaate ,mutta kyllä vaan tuntuu olevan. - leikattu,leikelty
drftghioloikuyjhgfsd kirjoitti:
Hirveä haloo koska on kysymys KAUNEUSleikkauksesta. Tehkääpä samanlainen ohjelma joka kerta kun tulee komplikaatioita muitten leikkausten yhteydessä tai potilas kuolee pöydälle. Taitaisi olla TV:n ohjelmisto täynnä näitä dokumentteja.
Eletään 2000 lukua, kauneusleikkausten ei pitäisi olla enään niin punainen vaate ,mutta kyllä vaan tuntuu olevan.Etkö näe mitään eroa ns.lääketieteellisestä syystä , anestesiaa vaativassa leikkauksessa tai omaa turhuuttamme (?) suoritettavassa toimenpiteestä.
Itseäni on leikattu täysnukutuksessa sekä henkeni pelastamiseksi sekä omien turhamaisten tarpeitteni vuoksi. Molempia useamman kerran.
Kyllä näen niissä suuren eron. - get real
leikattu,leikelty kirjoitti:
Etkö näe mitään eroa ns.lääketieteellisestä syystä , anestesiaa vaativassa leikkauksessa tai omaa turhuuttamme (?) suoritettavassa toimenpiteestä.
Itseäni on leikattu täysnukutuksessa sekä henkeni pelastamiseksi sekä omien turhamaisten tarpeitteni vuoksi. Molempia useamman kerran.
Kyllä näen niissä suuren eron.Kauneusleikkauksiin yhdistetään kaikki huono ja paha mitä keksitään. Kaksinaismoralismin riemuvoitto. Karsikaapa elämästänne kaikki turhamaisuuteen liittyvä. Käsi ylös joka haluaa tai pystyy siihen.
- Surullista
get real kirjoitti:
Kauneusleikkauksiin yhdistetään kaikki huono ja paha mitä keksitään. Kaksinaismoralismin riemuvoitto. Karsikaapa elämästänne kaikki turhamaisuuteen liittyvä. Käsi ylös joka haluaa tai pystyy siihen.
Se oli täysin asiallinen ohjelma, ja näytetään uusintana tänään torstaina kello 23.30. Googlettamalla löytyy tapaukseen liittyviä juttuja ruotsiksi.
Kyse ei ole aiheettomasta pelottelusta. Joka menee kauneusleikkaukseen, menköön, mutta harkitkoon ensin kunnolla kaikessa rauhassa.
Alalla toimii valitettavasti myös huijareita, jollaiseksi ruotsalainen välitysfirmakin on luettavissa. Välitysfirman konsultille esitettiin kysymys: te ette siis ota tapauksesta vastuuta? "Nej", mies vastasi. - THJ
Olen tämän ketjun aloittaja. Ehkä viestistä sai sen käsityksen että kotimainen klinikka on paras. Itse en kuitenkaan ajattele niin, että kotimainen klinikka on aina se paras. Olen käynyt ulkomailla operaatiossa Unkarissa, ja kaikki meni erinomaisesti ja olen lopputulokseen tyytyväinen.Täytyy vain todella ensin selvittää kaikki juurta jaksain ennenkuin lähtee jonnekin. Veikkaanpa, että ulkomailla tehty operaatio on usein jopa parempi ja taatusti halvempi kuin Suomessa tehty. Mutta omaa aktiiivisuutta ulkomaille lähtö vaatii ja pää täytyy pitää kylmänä ja huijarikonsultit kannattaa kiertää kaukaa.
- Sad
Kamala ohjelma, kamala tapaus. Olen leikkaussalissa töissä ja tiedän, että anestesialääkäri on vastuussa anestesiasta. Jos jotain menee siinä pieleen niin hän saa Suomessa syyt niskoilleen. Ei kirurgi, eivätkä hoitajat. Yleisanestesian jälkeen potilaat ovat aina valvonnassa heräämössä kunnes tila on vakaa. Valvontaan osallistuvat niin hoitajat, monitorit (jatkuvasti) kuin anestesialääkärikin (säännölliset kierrokset). Kukin hoitaa oman vastuualueensa ja kantaa omasta osuudestaan vastuun. Aina, siis AINA on joku päivystävä lääkäri vuorossa. Omasta mielestäni postoperatiivinen jälkihoito oli tässä tapauksessa laiminlyöty ja se johti tähän hirvittävään tapahtumaan. Vain oikeanlaisella seurannalla tämän olisi voinut välttää.
- Sattuuhan näitä
Katsoin vasta nyt tuon ohjelman Areenasta. Tapaus voidaan jakaa mielestäni kahteen osaan.
Välitysfirmaa (todellisuudessa yhden miehen takataskufirma) yritettiin syyllistää ja vedottiin siihen että sen olisi pitänyt ottaa vastuuta. Mielestäni tuohon ei ollut mitään mahdollisuuksia ja ymmärsin että tuo "johtaja" oli ollut yhteydessä heti tapahtumapäivänä sairaalassa omaisiin ym.
Tässä tapauksessa välittäjä vain hankki asiakkaita puolalaisen sairaalan "bisnesosastolle" ja vastuu hoidosta on sairaalalla. Epäpätevyyttä osoitti se että sairaala ei ollut varautunut tällä bisnesosastolla riittävään hoitolaatuun, mm. heräämöä ei käytetty vaikka se mahdollisesti olisi löytynyt sairaalan tavanomaisemman kirurgian puolelta. Ohjelmassahan sanottiin että ulkomaisten potilaiden osaston tilat oli otettu verisuonikirurgian tiloista jossa ei ilmeisesti ollut varauduttu yleisanestesiapotilaisiin koska potilaat toimitettiin suoraan leikkaussalista potilashuoneeseen. Mahdollisesti hoitotasokin on ollut heikkoa jos sairaanhoitaja ei osannut tunnistaa hapenpuutteen oireita ja lääkärit saatiin paikalle vain hälyyttämällä kotoa. Onkohan tuossa tapauksessa ollut edes käytössä hapetusanalysaattoria, itse olen ollut "pyykkipoika" sormessa pitkään jopa osastolle siirrettynä leikkauksen jälkeen ja pitänyt happiviiksiä parikin päivää.
Tuossa tapauksessa puolalainen sairaala lakaisi roskat maton alle katkaisemalla yhteydet välittäjään ja antamalla potkut sairaalan johtajalle. Mutta tehtiinkö sairaalassa mitään muutoksia hoitojärjestelmässä, siitä dokkari ei kerro. Ehkäpä sairaala ottaa edelleen ulkomaisia potilaita muilta tahoilta ja hoitotapa on ennallaan, mistä sen tietää. Itse ainakin selvittelin edes netin kautta virolaisen sairaalan taustoja ennen kuin lähdin sinne leikkaukseen. Mutta moni asiakas luottaa sokeasti siihen mitä välitysfirman edustaja kertoo ja siksi tiedon pitää olla totuudenmukaista eikä vaan myyntihelinää.- Surullista
Eli siis välittäjä-firma ei ole vastuussa, vaikka on luvannut asiakkaalle, että kaikki menee hyvin? Jaahas! Ihmetyttää jo tuokin, että otsikkona/nimimerkkinä on "Sattuuhan näitä". Kevyestipä jotkut asiaan suhtautuvat.
- Sattuuhan näitä
Surullista kirjoitti:
Eli siis välittäjä-firma ei ole vastuussa, vaikka on luvannut asiakkaalle, että kaikki menee hyvin? Jaahas! Ihmetyttää jo tuokin, että otsikkona/nimimerkkinä on "Sattuuhan näitä". Kevyestipä jotkut asiaan suhtautuvat.
Olisi näköjään täytynyt pistää nimimerkiksi joku gdgfacfga ettet olisi vetänyt hernettä nenääsi. En ottanut kevyesti, mutta todellakin näitä sattuu - myös Suomessa. Myös nimekkäille sairaaloille ja lääkäreille. Välittäjien puheisiin ei pidä uskoa ellei saa lupauksia kirjallisena. Joku välittäjäfirman johtaja ei pysty takaamaan että kaikki menee hyvin vaikka leikkaus tehtäisiin hienossa sairaalassa ja tarkasti lääkärien valvonnassa. Vastaavia tapauksia sattuu melkoisesti vuosittain, nyt vaan televisiotoimittaja tarttui asiaan kun kyse oli kauneusleikkauksesta Puolassa. Samanlainen tapaus Ruotsissa ei olisi ylittänyt uutiskynnystä. Näin terveysalan järjestön luottamushenkilönä tunnen näitä negatiivisiakin asioita jolloin tämänkaltainen uutisointi ei hämmästytä kun on kuullut rankempaakin.
- Surullista
Sattuuhan näitä kirjoitti:
Olisi näköjään täytynyt pistää nimimerkiksi joku gdgfacfga ettet olisi vetänyt hernettä nenääsi. En ottanut kevyesti, mutta todellakin näitä sattuu - myös Suomessa. Myös nimekkäille sairaaloille ja lääkäreille. Välittäjien puheisiin ei pidä uskoa ellei saa lupauksia kirjallisena. Joku välittäjäfirman johtaja ei pysty takaamaan että kaikki menee hyvin vaikka leikkaus tehtäisiin hienossa sairaalassa ja tarkasti lääkärien valvonnassa. Vastaavia tapauksia sattuu melkoisesti vuosittain, nyt vaan televisiotoimittaja tarttui asiaan kun kyse oli kauneusleikkauksesta Puolassa. Samanlainen tapaus Ruotsissa ei olisi ylittänyt uutiskynnystä. Näin terveysalan järjestön luottamushenkilönä tunnen näitä negatiivisiakin asioita jolloin tämänkaltainen uutisointi ei hämmästytä kun on kuullut rankempaakin.
Mielenkiintoista! Oikeissa sairaaloissa on leikkausosaston yhteydessä heräämö, mutta nimitystä "sairaala" saatetaan käyttää jopa jostain huoneistosta kerrostalossa. Mikähän mainitsemasi nimekäs "sairaala" voisikaan olla, paitsi yksi kerrostalohuoneisto joka mainostaa itseään sairaalana.
En oikein usko, että "vastaavia tapauksia" tapahtuisi nimenomaan kauneuskirurgiassa. Potilaathan ovat terveitä ja hyvässä kunnossa ennen leikkausta. Heillä on paremmat mahdollisuudet selvitä leikkauksesta kuin esimerkiksi potilaalla, jolla vaikkapa aortta ratkeaa, ja hänen henkensä yritetään pelastaa hätäleikkauksella.
- Sitä saa mitä tilaa.
Surullinen tapaus.. Mutta:
Jokaisen tampion joka suunittelee kauneusleikkaukseen menoa jonkun NETTIfirman välityksellä, olisi syytä myös tarkistaa ja tarkistaa ja kaupan päälle vielä TARKISTAA ne Yhteystiedot. Ellei firmaa löydy molempien maiden yritysrekisteristä, ellei firmaa löydy edes Omasta maasta, luulisi tervejärkisen ihmisen hälytyskellojen soivan...
Dokkari muuten näkyy edelleen Yle Areenalla netissä.- No nyt on
isot tissit.
Mutta mitä niistä on hyötyä?
- pyhäyksinkertaisuus
Ylität tietä ja jäät auton alle. Kannattiko ylittää? Olisi kannattanut, ellei olisi sattunut onnettomuutta.
- Ja siinä vasta
Todella surkea vertaus.
Samalla vertauksella vois kysyä kannattiko Hitlerin lähteä sotimaan?
Olis kannattanut, ellei olis sattunu häviämään. Vai?
- pronovio
Todella kauhea tapaus, katsoin dokkarin...
Ongelma on, että tavallisen tallaajan voi olla vaikea selvitellä ulkomaisen sairaalan taustoja etukäteen muun kuin konsulttifirman kautta. Etenkään, jos ei ole kunnollista englanninkielentaitoa. Tämäkään ei takaa välttämättä mitään, sillä esim. Puolassa tuskin englnninkielen taso jossain konkurssipesä-julkishallinnon sairaalassa voi olla aika surkea. Lisäksi dokumentissa mainitulla sairaalalla oli oma lehmä ojassa, he saivat kipeästi tarvitsemiaan tuloja ulkomaisista potilaista... Olisivatko siis rehellisesti kertoneet: "Ei, meillä ei ole minkäänlaista heräämöä tai jälkivalvontaa leikkauksesta tuleville potilaille. Tämä lisää merkittävästi nukutukseen liittyvää komplikaatioriskiä." Jos vielä konsulttifirma on yhtä kuin huijari, jolla on nettisivut, niin sieltähän saa mitä mairittelevimpia vastauksia klinikan tasosta, hoidon laadusta ja turvallisuudesta. Aivan kuten tässä tapauksessa dokumentin naiselle oltiin väitettykin.
Järkevää tosiaan selvitellä ensin konsulttifirman taustat. Jos niissä on jotain hämäräperäistä, niin sitten ainakin on syytä jättää homma väliin. Varauksella kannattaa suhtautua näihin nettifirmojen välittämiin (epäilyttävän) halpoihin kauneusleikkauksiin. Ala on kasvava ja se houkuttelee yhtä jos toista yrittäjää, joilla ei ole puhtaat jauhot pussissa! - härskeydenhuipentuma
Eikö tota nettihuijaria saada mitenkään vastuuseen sanoistaan/sähköpostikirjoitteluistaan? Jos väittää, että kyseessä on täysin turvallinen leikkaus, ei riskejä, siisti yksityisklinikka jne. Ja että KAIKKI potilaat ovat olleet leikkaustuloksiinsa tyytyväisiä?! Pelkkää potaskaa...
Euron kuvat vain kaverilla silmissä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 17012945
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1545458Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454810Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1493689Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska392798Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1211969Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1121715Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3661638Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1081538Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1361481