Jos työntekijöillä on vähänkään järkeä päässä, niin tuskin haluavat valita presidentin, joka on luvannut rajoittaa lakko-oikeutta. Niinistö on luvannut rajoittaa. Mitä mahdollisuuksia työntekijöille sen jälkeen enää jää omien etujensa ajamiseksi? Ei mitään.
Työnantajat yrittivät jopa palata kuuden päivän työviikkoon eli takaisin 1960-luvulle. Elintarviketyöläiset yritettiin todellakin viedä väkisin viime sopimuskierroksella kuusipäiväiseen työviikkoon. Työnantajaleirin kivikasvoinen ykkösnyrkki Lasse Laatunen olisi saanut jälleen yhden erävoiton työläisistä, joita hän on ajanut jo vuosikausia ahtaalle määrätietoisesti.
Onneksi elintarviketyöläisten rintama piti. Muutoin kuuden päivän työviikko olisi levinnyt vähitellen kaikille muillekin aloille. Työnantajatkin voisivat olla kiitollisia työläisille ainakin siitä, että maailmanlaajuinen kohu suomalaisen yhteiskunnan siirtymisestä 1960-luvulle jäi toteutumatta.
Työväen presidentti Niinistö rajoittaa lakko-oikeutta
Työväen nitistäjä
3
<50
Vastaukset
- Niinistö on porvari
Onko millään enää mitään väliä? Porvariston palvoma mies ottaa työväen äänet.
- nhtvde
Esim. lentoaseman matkatavaran käsittelijöiden lakot tuottivat valtavasti harmia matkustajille ja kymmenien miljoonien tappiot lentoyhtiöille, jotka eivät olleet edes matkatavarankäsittelijöiden työnantajia. Kyllä tuollaisia lakkoja sietäisi sanktioida rankemmin.
- saulijarumavaimo
Työväen presidenttiehdokas myös kannattaa Kreikan linjaa Suomellekin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1061762Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2091742Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1061663Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541425Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341376Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii482965Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50946Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115898Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai298886Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347832