Lidl kehuu olevansa pysyvästi edullinen, mutta kauppa on nostanut hintojaan rajusti Suomeen tulostaan lähtien. Pysyvästi edulliset hinnat nousevat pysyvästi jo viikon kuluttua siitä, kun muka pysyvästi alempi hintalappu on lyöty tuotteen kylkeen.
Miksi Lidl ei myy Suomessa tuotteitaan samaan hintaan kuin muualla Euroopassa? Esimerkiksi Saksassa Lidlin hintataso on noin 30 prosenttia alempi kuin Suomessa.
Lidl on kallis kauppa
24
356
Vastaukset
- AK-47 kills
Miksi Lidl ei myy Suomessa tuotteitaan samaan hintaan kuin muualla Euroopassa?
Ihan yksinkertaisesti kun hinnoittelu sallii sen, kilpailua ei ole.
Mutta voithan mennä ostoksille muihin kauppoihin jos Lidl on liian kallis sinulle :o) - monopolien Suomi
Lidl on Suomen halvin, saa suomesta kilpailun puutteessa tuotteistaan hyvät katteet kiitos S-ryhmän (ei paljoa jäsenet pääse osalliseksi miljoonavoitoista) ja keskon.
Myös suomen kilpailuvirasto on tehnyt kaikkensa kilpailun rajoittamiseksi esiim sallimalla s-ryhmän Spar kauppojen oston.
Kuinkahan korruptoitunutta on Suomessa kaavoittaminen, ABC ketju on saanut lähes kaikki hyvät liikepaikat viimeaikoina. - Vastaostaja
Kannattaisi varmaan mennä Saksaan kauppaan, kun siellä on halvempaa. Miksi suomalaiset ostajat hyväksyvät korkeat hinnat? Jos ostaja ei osta, niin kauppakaan ei voi myydä väkisin mitään.
- ei kannata
Tottakai ne hinnat nousee Suomen kalliiden hintojen myös Lidlissä. Saattaa siellä olla vielä muutaman sentin halvempaa kuin suomalaisissa kaupoissa, mutta bonushomma korvaa sen kyllä.
En juuri enää käy Lidlissä juuri tämän hintojen nousun vuoksi.- 13
Paskaa...liiteri on tuntuvasti halvempi vielä boonushörhöilynkin jälkeen...
- oma on häviös
Kun et käy, et myöskään tiedä. Olen eläkkeellä ja hintavertailuun riittää aikaa. Lidl on halvin kauppa ja ostan etupäässä sieltä. Joitakin tuotteita on pakko hakea muualta, kun eivät satu kuulumaan Lidlin valikoimiin.
- .
oma on häviös kirjoitti:
Kun et käy, et myöskään tiedä. Olen eläkkeellä ja hintavertailuun riittää aikaa. Lidl on halvin kauppa ja ostan etupäässä sieltä. Joitakin tuotteita on pakko hakea muualta, kun eivät satu kuulumaan Lidlin valikoimiin.
Jep esimerkisi erä herkuttelu leipäni
Lidl = 1,79 €
Muualla = 2,59 €
400g leipä.
- Uusi kartellin
jäsen.
- Kallis K ja S-kauppa
Missä ovat ne S- ja K-kaupan isot johtajat, jotka vannoivat yhteen ääneen, että jos Lidl rantautuu Suomeen, niin hekin perustavat halpakauppaketjun Suomeen. Missä nämä johtajien lupaamat ketjut nyt ovat? Täällä on vain kalliit S- ja K-marketit ja vielä kalliimmat citymarketit ja prismat. Lidl on nostanut hintansa nopeasti samaan tasoon näiden kanssa.
- Tietäjä Stadista
Lidl voisi myydä Lidl konseptilla myös Suomessa mutta sen ei tarvitse koska S ja K ryhmä määräävät hintatason. Lidlin ei tarvitse myydä sillä hinnalla millä se todellisuudessa voisi myydä. Riittää, että se myy vain muutaman sentin alle s ja k ryhmien hintojen niin se takaa jo asiakasvirran. Suomi on kilpailun puuttuessa Lidlin paratiisi. Missään muussa Euroopan maassa Lidl ei tee niin hyvää tulosta kuin Suomessa.
- sdfghjuytre
Kuherruskuukauden jälkeen pakkauskoot pieneni, mutta hinnat pysyivät samoina.
Kuka muistaa 2 L limsapullot ja 750 gramman muropaketit?- Asun norjassa ja
täällä Lidl oli aikoinaan jotain vuoden ja kun se lähti pois niin hinnat nousivat jokaisessa kaupassa. Kato tosta mitä ruoka maksaa täällä tarjouksissa. http://viewer.zmags.com/publication/7ab5ba2d#/7ab5ba2d/3
Täällä toiset kauppiaat tekivät yhteistyötä saadakseen savustettua Lidlin ulos että hinnat saadaan nostettua. Norjan 2 rikkainta ovat Rema1000:n ja Rimi:n omistajat.
- Polttoaineen hinta
vaikuttaa kuljetuskustannuksiin ja se hinta on täällä sama kaikille muille paitsi poliitikoille joille kuljetuksen maksaa kansalaiset veroistaan ja vaikka matkat ovat poliitikoille ilmaisia saavat ne matkarahaa. Siinä on sitä Kataisen kuuluttamaa yhteishenkeä.
- r
Tuotteen paikka vaihdetaan hyllyssä ja hintaa nostetaan esimerkiksi = 3, 49 € = 4, 29 €
Pakaste altaassa oli 2,65 € nyt 3,59 €
Se on tuo suomalainen kauppa kulttuuri nopeasti opittavaa.
Nyt vain http://pietar.in/2011/12/nainen-varasti-olutlaatikon-hameen-alla/
oppimaan uuta kulttuuria, ettei kaikkea tuoda ulkomailta.
. - Kaikissa kaupoissa
r kirjoitti:
Tuotteen paikka vaihdetaan hyllyssä ja hintaa nostetaan esimerkiksi = 3, 49 € = 4, 29 €
Pakaste altaassa oli 2,65 € nyt 3,59 €
Se on tuo suomalainen kauppa kulttuuri nopeasti opittavaa.
Nyt vain http://pietar.in/2011/12/nainen-varasti-olutlaatikon-hameen-alla/
oppimaan uuta kulttuuria, ettei kaikkea tuoda ulkomailta.
.hinnat vaihtelee. Eihän ne saa aina samalla hinnalla itsekään.
- Kassatorvi
Kauppiaat juoksevat toisten kauppojen hintojen perässä kuin köyhän talon porsaat. Tätä samaa ovat polttoainekauppiaat tehneet kaiken aikaa, mutta niin ovat päivittäistavarakauppiaatkin.
Pidättekö kauppiaat meitä asiakkaita täysinä torvina, kun koko ajan tyrkytätte 9-hintojanne, vaikka kassalla nostatte hinnan aina tasalukemiin? - S-K-boooonukset
Maksa pankkikortilla, niin hinnat ei ole tasalukemia! Meillä ei ole senttejä käteisellä!
Onkos Lidlin myyjät koskaan saaneet palkankorotusta, entäs sosiaaliturvamaksut?
Vaihda kauppaa jos et halvalla tavaraa halua! - Huutavan ääni
Kysykääpä Lidlin kaupan myyjiltä mitä tahansa kaupan myynti- tai kohtelupolitiikasta, niin sanaakaan ei tule järkevää tekstiä. Niin perusteellisesti työnantaja on pelotellut henkilökuntansa.
Lidl ei ole ainoa henkilökuntaansa pelotteleva työnantaja, sillä VR on pelotellut henkilökuntansa niin, että nämä vapisevat kuin haavanlehdet, jos media kysyy jotakin firmasta. VR:n johto voi vapaasti puhua läpiä päähänsä ja olla varma siitä, että henkilökunta on hiljaa kuin pissa sukassa. - SAKn apuvoimat
Missäs meidän lähes maailmankuulut ammattiliito edustajat kuhkivat? SAK on "aina" ajanut työläisen etuja. Miksi SAK ei puutu Lidlin työntekijöiden vaikeuksiin?
- älsdsss
´´Nyt vain http://pietar.in/2011/12/nainen-varasti-olutlaatikon-hameen-alla/
oppimaan uuta kulttuuria, ettei kaikkea tuoda ulkomailta.´´
sehän kävi todella helposti! :( - punamedia
verot jolla elätetään massiivista virkaloisarmeijaa, työntekijän eläkemaksut joita työntekijä ei koskaan tule saamaan, kuljetuskustannukset. jne jne. tuossa muutama syy miksi lidl on suomessa kalliimpi. tärkein on tietenkin se, että lidlillä ei ole ainoatakaan kilpailijaa suomessa. riittää että se on halvempi kuin muut, sen ei tarvitse olla halpa.
- sakun valhetta
täysin totta,osin 30%,jopa 50% nousuja...halpuus on suhteellista ja mitä ostaa.
mainos halpuudesta on mennyttä aikaa,ei mitään perää enää. - Asiakasomistaja.
Minä ostan kaiken Prismasta.
Tuotteet ovat kalliita ja huonolaatuisia. Mutta saan Bonusta ! - Tukataanko tuleen?
Poltetaanko Lidlin kaupat? Ja samallahan ne menisi muutkin?
Mitä väliä sillä on, istummeko linnassa vai tietsikan äärellä?
Kuka välittää?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1231964Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1311874Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101794Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561465Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341392Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5161076Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50972Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115916Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347882