Elämä ilman hyvän ja pahan tiedon puuta?

Onko kukaan koskaan ajatellut, millainen maailma olisi jos Jehova ei olisi luonut paratiisiin hyvän ja pahan tiedon puuta, toisinsanoen asettanut ihmistä kiusaukseen sen suhteen?

Eikö edelleen olisi paratiisi ja kaikilla kivaa?

Mistä syystä Jehova siis loi hyvän ja pahan tiedon puun? Ihan vain kiusaksi? Osoittaakseen asemansa ihmiseen verrattuna? Mihin Jehova tarvitsee todisteita oman asemansa suhteen? Tarina kuulostaa siltä että Jehovalla on suuria itsetunto-ongelmia.
18<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

On tuota tullut ajateltua. Nopein johtopäätös tuosta tarinasta on että se on satua, ja sitä se totisesti on. Eikä se mikään paratiisi ollut edes koska siellä oli saatana viekoittelemassa ihmistä. Jos Aatami ja Eeva ei olisi ottanut sitä hedelmää niin on melko itsestään selvää että ihmispopulaation kasvaessa joku olisi joskus ottanut sen hedelmän tai tehnyt jonkun toisen "synnin". Sitten Jumala olisi saanut taas tekosyyn käyttää suunnattomia voimiaan meitä vastaan.

Raamatun Jumala rankaisi kollektiivisesti koko ihmiskuntaa kahden ensimmäisen ihmisen tekojen takia. Ei sekään sovi oikeustajuun.

Äänestä

Vaikka jotkut nykyajan kriitikot saattavat hylätä Eedeniä
koskevan kertomuksen juuri sen yksinkertaisuuden vuoksi,
yksinkertainen koetus oli selvästikin silloisissa olosuhteissa mitä sopivin.

Vasta luodun miehen ja naisen elämä oli yksinkertaista;
elämä ei ollut monimutkaista eikä täynnä kaikkia niitä mutkikkaita ongelmia, tukalia tilanteita ja hämmennystä, joita tottelemattomuus Jumalaa kohtaan on siitä pitäen aiheuttanut ihmiskunnalle.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan koetus ilmaisee silti ihailtavan ytimekkäästi sen universaalin totuuden,
että Jumala on kaikkeuden suvereeni,
että ihminen on riippuvainen Jumalasta ja
että
ihmisellä on velvollisuuksia Jumalaa kohtaan.

Lisäksi on todettava, että vaikka Eedenin tapahtumia koskeva kertomus on yksinkertainen, sen esitystapa on ehdottomasti korkeatasoisempi kuin niiden teorioiden esitystavat,
jotka sijoittavat ensimmäisen ihmisen luolaan eivätkä puutarhaan ja kuvaavat hänen olleen primitiivinen, tietämätön ja vailla moraalitajua.

Eedenin koetuksen yksinkertaisuus valaisee periaatetta, jonka Jumalan Poika esitti tuhansia vuosia myöhemmin:
”Vähimmässä uskollinen on paljossakin uskollinen, ja vähimmässä epävanhurskas on paljossakin epävanhurskas.” (Lu 16:10.)

Äänestä
  • Tuo - ilmeisesti Vartiotornin - esitys ei kerro esittämääni kysymykseen vastausta.

    Mistä syystä Jehova loi hyvän ja pahan tiedon puun? Osoittaakseen asemansa ihmiseen verrattuna? Mihin Jehova tarvitsee todisteita oman asemansa suhteen? Tarina kuulostaa siltä että Jehovalla on suuria itsetunto-ongelmia.

    Äänestä

  • mikä siis meni vikaa, kun Jumala epäonnistui ihmisen suhteen. Oliko huono päivä vai mikä?

    Äänestä

Ihminen sai syödä ’kyllikseen’ kaikista Eedenin hedelmäpuista (1Mo 2:16). Mutta yhtä puuta, ”hyvän ja pahan tiedon puuta”, ihmispari ei saanut lähestyä.
Kun Eeva siteerasi kieltoa,
jonka Jehova oli esittänyt hänen aviomiehelleen, hän sanoi,
että siihen sisältyi jopa puun ’koskeminen’ ja että
Jumalan lain halveksimisesta ja rikkomisesta seuraisi kuolemanrangaistus.
(1Mo 2:17; 3:3.)
Eeva sitten uskoi suhisevaa, hänelle tuntematonta elukkaa joka sanoi
"Ettet e suinkaan kuole", sensijaan että olisi noudattanut Luojan ohjeita ja pysynyt elossa.
Käärmehän valehteli, vai onko Eeva elossa?
Käärme väitti siis Jehovaa valehtelijaksi,
ja että ihminen hyötyisi tottelemattomuudesta.
Kävikö niin?
Paratiisi täynnä hedelmäpuita ja juuri kiellettyyn silmä kiintyi, kun käärme johdatteli ovelasti..
Taisi ollakin maailman ensimmäinen MAINOS jonka nainen uskoi ;D

Ikuinen elämä
oli käärmeen mukaan mahdollista olemalla tottelematon ihmisen Luojalle...

Äänestä
  • Yrittäisitkö vastata esitettyyn kysymykseen? Tuo aiheen sivuun vieminen on tuttua epärehellisiltä jt-mielisiltä, mutta se ei fuulaa ketään.

    Mistä syystä Jehova loi hyvän ja pahan tiedon puun? Osoittaakseen asemansa ihmiseen verrattuna? Mihin Jehova tarvitsee todisteita oman asemansa suhteen? Tarina kuulostaa siltä että Jehovalla on suuria itsetunto-ongelmia.

    Äänestä

  • Origaami kirjoitti:

    Yrittäisitkö vastata esitettyyn kysymykseen? Tuo aiheen sivuun vieminen on tuttua epärehellisiltä jt-mielisiltä, mutta se ei fuulaa ketään.

    Made by God.
    Jumalaloi ihmisen ja antoi selvät käyttöohjeet:
    älä tungekitusiisi tuon puun hedelmää taikka kuolet.

    On se niin vaikeeta totella?
    Jos penkin vieressä lukee "vastamaalattu", pitää ainakin sormella koittaa ,
    tarttuuko maali.
    "varo heikkoja jäitä"-no ittu minähän kulen mistä MINÄ tahon..pulp-pulp

    Ohjeet annetaan yleensä ihmisten hyvinvoinnin edistämiseksi,
    terveyden ja hengen suojelemiseksi.
    Luoja tietää paremmin mikä on ihmiselle hyväksi.
    Kaipa se tottelemattomuus on sitten niin iki-ihana kicksien lähde että kannattaa elämänsä tärvätä?
    Jeesus näytti että tottelevaisuus on mahdollista, ja on moni epätäydellinenkin ihminen näyttänyt että kyllä,
    Luojan ohjeita noudattamalla on lopputulos parempi.

    Äänestä

  • Luojaa tottelen kirjoitti:

    Et edelleenkään vastaa kysymykseen.

    Äänestä

  • Origaami kirjoitti:

    Yrittäisitkö vastata esitettyyn kysymykseen? Tuo aiheen sivuun vieminen on tuttua epärehellisiltä jt-mielisiltä, mutta se ei fuulaa ketään.

    Mistä syystä Jehova loi hyvän ja pahan tiedon puun? Osoittaakseen asemansa ihmiseen verrattuna? Mihin Jehova tarvitsee todisteita oman asemansa suhteen? Tarina kuulostaa siltä että Jehovalla on suuria itsetunto-ongelmia.

    kuulostaa siltä että Origaamilla on suuria itsetunto-ongelmia.

    Äänestä

Siellä Paratiisissahan oli myös Elämän Puu.
Jos Ieva olisi ollut kiltti, olisi saanut syödä siitä ikuisen elämän antavasta puusta,
mutta meni pöljä hommaamaan itelle ja ukolle häädön ja porttikiellon koko Paratiisiin.

Äänestä
  • . 22 Ja Jehova Jumala sanoi vielä: ”Katso, ihmisestä on tullut kuin yksi meistä hyvän ja pahan tietämisessä, ja jottei hän nyt ojentaisi kättään ja todellakin ottaisi elämän puusta ja söisi ja eläisi ajan hämärään asti...”
    23 Sen jälkeen Jehova Jumala ajoi hänet pois Eedenin puutarhasta viljelemään maata, josta hänet oli otettu.
    24 Ja niin hän ajoi ulos ihmisen ja asetti Eedenin puutarhan itäpuolelle kerubit sekä jatkuvasti kääntyilevän leimuavan miekan vartioimaan elämän puulle vievää tietä.
    Paratiisissa olis ollut helpompaa elämä.
    Tottelemattomuutta on kasaantunut ihmiselämään ihan taakaksi asti.
    Lakipykälät ja säännöt kuristaa kurkusta ja aina tulee jotainEU.n direktiiviä rikottua ....
    ja verolakia ja ties mitä terveysvirallissuosituksia....

    Äänestä

  • kerran tyhmä ja aivopesty ninn aina sellainen = jehovalainen

    Äänestä

  • ressuparkoja kirjoitti:

    kerran tyhmä ja aivopesty ninn aina sellainen = jehovalainen

    herjaat ihmisiä.
    miksi?
    sinulla on varmaankin kamalan paha olla ja purat
    tuskaasi nettisaiteilla haukkumalla ihmisiä?

    piittaamatta netiketistä tms.

    Äänestä

  • ...Tämän Maan hallitsija sanoi Jeshualle ; "-
    .."Tämä maa on minun haltuuni annettu, ja anan sen , kenelle tahdon , - "
    Tämäkin osoittaa sen , että paratiisin herra oli juuri tämä tämän Maan hallitsija,
    amutähden Poika, -valonkantaja,
    Jolle oli annettu tehtäväksi hoitaa uutta Maata, ja hän asetti ansan uudelle ihmisparille..
    Ei Korkein välttämättä kävellyt Paratiisissa, Korkein sanoi Moosekselle, että Hän ei itse tule johdattamaan Israelin kansaa , vaan Hän laittaa " Nimensä " häneen.
    SAMOIN psalmeissa Korkein on sanonut,;" -Teitä ovat hallinneet muut herrat,
    - en Minä, "-

    Äänestä

  • Pii on 3.0 kirjoitti:

    ...Tämän Maan hallitsija sanoi Jeshualle ; "-

    "- Nimensä häneen ,; " -
    Siis laitttoi " Nimensä "enkeliin ,

    Näyttäisi siltä että nm. Pii on 3.0 on antanut tähän kysymykseen valaisevan vastauksen joka antaa meille ymmärrystä sen suhteen mitä Profeeta Hesekiel kertoo
    vertauksessaan " Tyyron kuninkaasta" ja hänen tuhostaan...
    Hes.28: 11-19

    Käsittelin tätä kysymystä juuri "Kielletty hedelmä" keskustelussa kunnes tuli tämä
    vastaava aloitus.

    Äänestä

  • jaakobista kirjoitti:

    Lisäys!
    Israelin kansan johdattaja on itse Sana eli Liiton Enkeli Mikael, niin on myös hengellisen Israelin ja Uuden liiton Enkeli, -Sana itse eli Jeesus Kristus.

    Saa..tana ei ole saanut Jumalalta valtuutta toimia itse Jumalan nimessä, lopunaikoina Saa.tana tosin pukeutuu ja esiintyy "valkeuden enkelinä" ja "Antikristuksena".

    Äänestä

ressuparkoja-nikki,
kokeiles vaikka tuota, jos se auttas enempi kuin tuntemattomien solvaaminen:

Kadonnen naurun metsästys
Toiminnallisilla nauruharjotteilla hyvää mieltä ja iloa elämään
www.riittaviljamaa.net

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Origaami kirjoitti:

Onko kukaan koskaan ajatellut, millainen maailma olisi jos Jehova ei olisi luonut paratiisiin hyvän ja pahan tiedon puuta, toisinsanoen asettanut ihmistä kiusaukseen sen suhteen?

Eikö edelleen olisi paratiisi ja kaikilla kivaa?

Mistä syystä Jehova siis loi hyvän ja pahan tiedon puun? Ihan vain kiusaksi? Osoittaakseen asemansa ihmiseen verrattuna? Mihin Jehova tarvitsee todisteita oman asemansa suhteen? Tarina kuulostaa siltä että Jehovalla on suuria itsetunto-ongelmia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu