Väyrynen on noussut voimakkaasti...nyt jo 40%..ja Niinistö yhä van laskussa 23%....
http://www.helsinginuutiset.fi/pressa
Edellisessä presidentinvaalissa kuusi vuotta sitten vastaavan ”koekierroksen” tulos osui hyvin lähelle virallisen vaalin tulosta. Silloinhan Tarja Halosen oletettiin olevan murskaavan ylivoimainen, mutta silti mentiin toiselle kierrokselle, koska Halonen saikin ensimmäisellä kierroksella vain 46,3 prosenttia äänistä.
Lehtiyhtymän tekstariäänestyksessä Halonen sai 44,7 prosentin prosentin osuuden, joten aika lähelle mentiin tällä täysin epävirallisellakin mittarilla. Myös muiden ehdokkaiden saama kannatus ja keskinäinen järjestys sattui menemään lähes täsmälleen samanlailla kuin oikeassa vaalissakin,
Väyrynen nousee..nyt 40%..Ninistö laskee..nyt 23% !!
76
241
Vastaukset
- paavon heiniä
Väyrynen on oikea mies presidentiksi,on kokemusta ja tuntemusta asioista.
- ......
Joo...Väyrynen on ihan oikeassa. Niinistö kun pääsee presidentiksi..niin kohta ollaan menossa Natoon. Ei mitään kansanäänestyksiä järjestetä. Samalla tavvalla kun Suomi meni Euroon...niin se oli vain pääministerin ilmoitus. Kokoomushan ja SDP on valmiita menemään Natoon. Kokoomushan on koko porukka Nato-intoilijoita. Ja Natoon mennään..pelkällä pääministerin ilmoituksella, jonka Niinistö vahvistaa...NÄIN SE ON !!
- laittomuuksia..
Kymmenen uutisissa 6.11.1996 Tuomioja kritisoi Suomen pankin ja valtionvarainministeriön tekemiä Emu-selvityksiä. Tuomiojan mukaan Suomessa on näyttänyt muodostuvan tavaksi, että selvitysmiehille annetaan valmiin toimeksiannon pohjalta tehtäväksi keksiä perustelut valitulle linjalle. Tuomioja ihmetteli, miksei Suomessa tehdä Ruotsin tavoin perusteellista Emu-selvitystä.
Nyt taas näytää olevan samanlainen toimintatapa kuin edelliselläkin kerralla. Tiedotusvälineet alkavat jo toitottaa sitä, ettei perustuslakivaliokunnan päätöstä tarvitse noudattaa..eli... ..riittää se, kun on määrä enemmistö eduskunnassa, kun päätetään luovuttaa budjettivalta Brysseliin. Kimmo Sasi jo alkoi kampanjan perustuslakivaliokuntaa vastaan..
http://www.esaimaa.fi/Online/2011/12/09/Sasi sooloili Kopran ulos valiokunnan kokouksesta/2011112549927/4
..muistellaanpa mitä on oikein tehty...
Eduskunnan perustuslakivaliokunta lausui mietinnössään EMU-selonteosta (PeVL 14/1994 vp) seuraavaa: ”Valiokunnan saaman selvityksen mukaan Suomen puolelta on jäsenyydestä neuvoteltaessa todettu, että talous- ja rahaliiton kolmanteen vaiheeseen siirtyminen edellyttää valtiosäännön mukaan eduskunnan myötävaikutusta. Tähän viitaten valiokunta katsoo, ettei liittymissopimus vielä voi merkitä sitoutumista osallistua talous- ja rahaliiton kolmanteen vaiheeseen.”
Kun rahalakia ja lakia Suomen Pankista muutettiin 27.3.1998, perustuslakiin sisältyivät säädökset, joiden mukaan ”Suomen Pankki toimii eduskunnan takuulla ja hoidossa sekä eduskunnan valitsemain valtuusmiesten valvonnan alaisena” ja ”pankin voittovarojen käyttämisestä valtion tarpeisiin määrää eduskunta”. Näin ollen ei eduskunnan valvontaoikeuden kumoamista Suomen Pankkiin nähden eikä setelien liikkeellelaskusta syntyvästä voitosta luopumista olisi saanut hyväksyä eduskunnan yksinkertaisella enemmistöllä. Uuden rahalain voimaantulo sidottiin Suomen osallistumiseen ”yhtenäisvaluutan alueeseen” eli EMU:n kolmanteen vaiheeseen. Siihen liittymistä ei ole ratkaistu perustuslain edellyttämällä tavalla vaan ainoastaan hallituksen päätöksellä. Sen vuoksi myöskään rahalain voimaansaattamiselle ja markan korvaamiselle eurolla ei ole lainmukaista perustetta.
Lipposen Hallitus toi vuonna 1998 päätöksensä Suomen liittymisestä EMU:n kolmanteen vaiheeseen eduskunnalle pelkkänä tiedonantona. Näin hallitus sivuutti edellä mainitun, eduskunnan syksyllä 1994 hyväksymän ponnen ja jätti antamatta perustuslain edellyttämän lakiesityksen eduskunnalle. Tämä ei saanut muuttaa hallituksen tiedonannon sisältöä, vaan äänestää vain hallituksen luottamuksesta eli siitä, saako tämä jatkaa toimintaansa. Hallituksen päätös, jolla raha- ja valuuttakurssipoliittinen päätösvalta luovutettiin EKP:lle, oli vastoin perustuslakia. Tämän mukaan Suomi on täysivaltainen tasavalta, jossa korkein valta, valtiovalta, kuuluu kansalle.
Nyt taas näytää olevan samanlainen toiminta kuin edelliselläkin kerralla. Tiedotusvälineet alkavat jo toitottaa sitä ettei perustuslaki valiokunnan päätöstä tarvitse noudattaa..eli... ..riittää se, kun on määrä enemmistö eduskunnassa, kun päätetään luovuttaa budjettivalta Brysseliin.
Siis..mitä..silloin 1997-1998.. tehtiin..no..silloin Ville Itälän johtamana Perustuslakivaliokunta vei Kokoomuksen ja SDP;n myötävaikutuksella Suomelta oman markan. Tuolloin vuonna 1998 Lipponen oli pääminministeri ja Niinistö valtionvarainministeri...päätöstä tehtäsessä..
Keskustapuolue vastusti ko. valiokunnan päätöstä....
http://217.71.145.20/TRIPviewer/show.asp?tunniste=PeVL 18/1997&base=erml&palvelin=www.eduskunta.fi&f=WP - Äänestän Väyrystä. !
laittomuuksia.. kirjoitti:

http://217.71.145.20/TRIPviewer/show.asp?tunniste=PeVL 18/1997&base=erml&palvelin=www.eduskunta.fi&f=WPTässä valosaa on suorastaan hämmästyttävän ihmeellistä nykyhallinnon ja niinistön äänestäjien toiminta. Poljemme itseämme yhä vain syvemmälle suonsilmää. Vai onko kyse periaatteesta, että kapteeni hukkukoon laivansa mukana. Kun kerran tämä linja on valittu, niin se katsotaan loppuun asti. Kun kerran tätä aatetta on äänestetty, niin kanta pidetään vaikka loppuun asti.
- Pööeiolemitäänhätää
Äänestän Väyrystä. ! kirjoitti:
Tässä valosaa on suorastaan hämmästyttävän ihmeellistä nykyhallinnon ja niinistön äänestäjien toiminta. Poljemme itseämme yhä vain syvemmälle suonsilmää. Vai onko kyse periaatteesta, että kapteeni hukkukoon laivansa mukana. Kun kerran tämä linja on valittu, niin se katsotaan loppuun asti. Kun kerran tätä aatetta on äänestetty, niin kanta pidetään vaikka loppuun asti.
Kyllä nyt noudetetaan toisenlaisia tapoja ja on vanhentunut periaate että kapteeni vastaa laivastaan loppuun asti.
Nythän hyvään eurooppalaiseen tapaan kapteeni ja muu päällystö on kyllä turvannut oman nahkansa ja varaa tilavimmat pelastusveneet ja tyhjennettyään kassakaapin poistuu ensimmäisenä uppoavasta laivasta. - --------
Pööeiolemitäänhätää kirjoitti:
Kyllä nyt noudetetaan toisenlaisia tapoja ja on vanhentunut periaate että kapteeni vastaa laivastaan loppuun asti.
Nythän hyvään eurooppalaiseen tapaan kapteeni ja muu päällystö on kyllä turvannut oman nahkansa ja varaa tilavimmat pelastusveneet ja tyhjennettyään kassakaapin poistuu ensimmäisenä uppoavasta laivasta.Joo...juuri tämän takia Lipponen ja Niinistö toitottaa, ettei saisi vanhoja muistella. Lipponen ei halua tuoda esiin sitä tosiasiia, että jos vuonna 1998 olisi tuotu EMU-äänestys eduskuntaan äänestyskseen ja EMU-vastaiset äänet olisi voittanut...niin samlla olisi hallitus kaatunut...koska sehän olisi ollut samalla luottamusäänestys. Olisi tullut uudet vaalit ja Keskustapuolue olisi voittanut eduskuntavaalit. Tosisn sanoen...kyseessä olisi ollut myös äänestys Lipposen tulevaisuudesta...joten ei ole mikään ihme kun ei saisi puhua menneisyydestä. LIPPOSELLA ON AINA OMA LEHMÄ OJASSA...JA 2000-LUVUN ALUSSA LIPPOSELLA OLI VIELÄ HAAVENA OLLA EU:N PRESIDENTTI !!
- totuusEsiin
-------- kirjoitti:
Joo...juuri tämän takia Lipponen ja Niinistö toitottaa, ettei saisi vanhoja muistella. Lipponen ei halua tuoda esiin sitä tosiasiia, että jos vuonna 1998 olisi tuotu EMU-äänestys eduskuntaan äänestyskseen ja EMU-vastaiset äänet olisi voittanut...niin samlla olisi hallitus kaatunut...koska sehän olisi ollut samalla luottamusäänestys. Olisi tullut uudet vaalit ja Keskustapuolue olisi voittanut eduskuntavaalit. Tosisn sanoen...kyseessä olisi ollut myös äänestys Lipposen tulevaisuudesta...joten ei ole mikään ihme kun ei saisi puhua menneisyydestä. LIPPOSELLA ON AINA OMA LEHMÄ OJASSA...JA 2000-LUVUN ALUSSA LIPPOSELLA OLI VIELÄ HAAVENA OLLA EU:N PRESIDENTTI !!
Totta puhut! Vielä moraalittomampaa on se, kun Perustuslakia rikottiin Suomen Euroon viemisessä vuonna 1998..niin suurin motivaatio ko. "rikokseen" oli se, että se tehtiin yhden miehen, Pääministeri Paavo Lipposen uran pönkittämiseksi..ja vain hänen vallanhimonsa ja kunnianhimonsa pönkittämiseksi.
Vastaa lainauksen kanssa - Sen.,
Lisäksi Soinia kovasti kiinnostais päästä nuolemaan USA:n peppua,se on kyllä ISO miinus Soinille.
- Valtakunnanoikeuteen
laittomuuksia.. kirjoitti:
Kymmenen uutisissa 6.11.1996 Tuomioja kritisoi Suomen pankin ja valtionvarainministeriön tekemiä Emu-selvityksiä. Tuomiojan mukaan Suomessa on näyttänyt muodostuvan tavaksi, että selvitysmiehille annetaan valmiin toimeksiannon pohjalta tehtäväksi keksiä perustelut valitulle linjalle. Tuomioja ihmetteli, miksei Suomessa tehdä Ruotsin tavoin perusteellista Emu-selvitystä.
Nyt taas näytää olevan samanlainen toimintatapa kuin edelliselläkin kerralla. Tiedotusvälineet alkavat jo toitottaa sitä, ettei perustuslakivaliokunnan päätöstä tarvitse noudattaa..eli... ..riittää se, kun on määrä enemmistö eduskunnassa, kun päätetään luovuttaa budjettivalta Brysseliin. Kimmo Sasi jo alkoi kampanjan perustuslakivaliokuntaa vastaan..
http://www.esaimaa.fi/Online/2011/12/09/Sasi sooloili Kopran ulos valiokunnan kokouksesta/2011112549927/4
..muistellaanpa mitä on oikein tehty...
Eduskunnan perustuslakivaliokunta lausui mietinnössään EMU-selonteosta (PeVL 14/1994 vp) seuraavaa: ”Valiokunnan saaman selvityksen mukaan Suomen puolelta on jäsenyydestä neuvoteltaessa todettu, että talous- ja rahaliiton kolmanteen vaiheeseen siirtyminen edellyttää valtiosäännön mukaan eduskunnan myötävaikutusta. Tähän viitaten valiokunta katsoo, ettei liittymissopimus vielä voi merkitä sitoutumista osallistua talous- ja rahaliiton kolmanteen vaiheeseen.”
Kun rahalakia ja lakia Suomen Pankista muutettiin 27.3.1998, perustuslakiin sisältyivät säädökset, joiden mukaan ”Suomen Pankki toimii eduskunnan takuulla ja hoidossa sekä eduskunnan valitsemain valtuusmiesten valvonnan alaisena” ja ”pankin voittovarojen käyttämisestä valtion tarpeisiin määrää eduskunta”. Näin ollen ei eduskunnan valvontaoikeuden kumoamista Suomen Pankkiin nähden eikä setelien liikkeellelaskusta syntyvästä voitosta luopumista olisi saanut hyväksyä eduskunnan yksinkertaisella enemmistöllä. Uuden rahalain voimaantulo sidottiin Suomen osallistumiseen ”yhtenäisvaluutan alueeseen” eli EMU:n kolmanteen vaiheeseen. Siihen liittymistä ei ole ratkaistu perustuslain edellyttämällä tavalla vaan ainoastaan hallituksen päätöksellä. Sen vuoksi myöskään rahalain voimaansaattamiselle ja markan korvaamiselle eurolla ei ole lainmukaista perustetta.
Lipposen Hallitus toi vuonna 1998 päätöksensä Suomen liittymisestä EMU:n kolmanteen vaiheeseen eduskunnalle pelkkänä tiedonantona. Näin hallitus sivuutti edellä mainitun, eduskunnan syksyllä 1994 hyväksymän ponnen ja jätti antamatta perustuslain edellyttämän lakiesityksen eduskunnalle. Tämä ei saanut muuttaa hallituksen tiedonannon sisältöä, vaan äänestää vain hallituksen luottamuksesta eli siitä, saako tämä jatkaa toimintaansa. Hallituksen päätös, jolla raha- ja valuuttakurssipoliittinen päätösvalta luovutettiin EKP:lle, oli vastoin perustuslakia. Tämän mukaan Suomi on täysivaltainen tasavalta, jossa korkein valta, valtiovalta, kuuluu kansalle.
Nyt taas näytää olevan samanlainen toiminta kuin edelliselläkin kerralla. Tiedotusvälineet alkavat jo toitottaa sitä ettei perustuslaki valiokunnan päätöstä tarvitse noudattaa..eli... ..riittää se, kun on määrä enemmistö eduskunnassa, kun päätetään luovuttaa budjettivalta Brysseliin.
Siis..mitä..silloin 1997-1998.. tehtiin..no..silloin Ville Itälän johtamana Perustuslakivaliokunta vei Kokoomuksen ja SDP;n myötävaikutuksella Suomelta oman markan. Tuolloin vuonna 1998 Lipponen oli pääminministeri ja Niinistö valtionvarainministeri...päätöstä tehtäsessä..
Keskustapuolue vastusti ko. valiokunnan päätöstä....
http://217.71.145.20/TRIPviewer/show.asp?tunniste=PeVL 18/1997&base=erml&palvelin=www.eduskunta.fi&f=WPnuo kaksi s**tanan tunaria pitäis laittaa, tai lähettää suoraan siperiaan...
- me-262

http://217.71.145.20/TRIPviewer/show.asp?tunniste=PeVL 18/1997&base=erml&palvelin=www.eduskunta.fi&f=WPMr. "Vanhasen pelastaja" Kimmo Sasi nakertaa rottamaiseen tapaansa valtiota sisältäpäin:
-Sasi halusi päästä valiokuntaan kertomaan ja kirjauttamaan oman mielipiteensä Euroopan vakausmekanismin määräenemmistösäännöksistä. - mitä potaskaa...
ja höpön höpön... Väyrynen on itse äänestänyt natoon liittymisen puolesta.
Ja siitä on todisteet. täällä yritetään lapsellisin keinoin vääntää mustaa valkoiseksi...kai keskenkasvuisia on liikkeellä..? - .
totuusEsiin kirjoitti:
Totta puhut! Vielä moraalittomampaa on se, kun Perustuslakia rikottiin Suomen Euroon viemisessä vuonna 1998..niin suurin motivaatio ko. "rikokseen" oli se, että se tehtiin yhden miehen, Pääministeri Paavo Lipposen uran pönkittämiseksi..ja vain hänen vallanhimonsa ja kunnianhimonsa pönkittämiseksi.
Vastaa lainauksen kanssa.
- Teille hörhöille
ja avohoitopotilaille ei pidä missään tapauksessa järjestää minkäänlaista kansanäänestystä sillä ettehän te lainkaan tiedä mitä oikein teette. Viimeiset 12 vuotta olette äänestäneet Suomea kohti tuhoa.
- .
. kirjoitti:
.
.
- /4/
Aika komea galluppi tämäkin.
http://www.mtv3.fi/uutiset/presidentinvaalit2012/index.shtml/arkistot/kotimaa/2011/11/1426673 - turhakevirka n:o 1
koko virka on täysin turha,koska kaikki valta käytännössä otettu pois.
pressan homma nykyisin on käytännössä pelkkä POSTIKONTTORIN hoito, reissata
ja "bilettää" pitkin maita ja mantuja kansan piikkiin ilman mitään todellisia tuloksia mistään kansan hyväksi tulevaa.
homma on tällä erää kansalaisille "töineen" niin epäselvä ja jaarituksia täynnä,ettei mitään merkitystä.
"arvojohtaja" hän tosiaan on,mutta vain kulujen muodossa....kuten nykyajassa on muitakin samanlaisia tomijoita suomessa hyvin paljon ja siellä
raha haisee ja viina naiset yleisesti örkkyillen ovat kulutustavaraa ja kansa edelleen maksaa.
pressan merkitys lähes nolla,
mutta kulut kansalle kaameat. tämä on vain selkeä totuus.
väyrynen on jämerämpi jos pate/sale on valittava.
ihanin ja upein on sari essayah,aivan suuremmoisen järkevä ja kaunis nainen.- Väyrynen jatkoon
Paavo Väyrynen menee jatkoon.
- Seiskan tähtityttö
Minä kävin ennakkoäänestämässä Sari Essayahia, ekonomia ja naista parhaassa työiässään. Suomeen tulevat vielä kurjat ajat taloudellisesti ja tarvimme sen vuoksi humaania talouden päälle ymmärtävää edustavaa presidenttiä. Essayah kykenee hankkimaan suomalaisille tilauksia ja töitä vienninedistämismatkoilla eikä anna pissiä silmään. Essayah on myös lukenut lakikirjasta www.finlex.fi presidentin valtaoikeuksista eikä lupaa mitään sellaista joka ei kuulu presidentin valtaoikeuksien piiriin. Hän on ymmärtänyt ettei nýt olla markkinoilla kaupustelemassa. Näkisin erittäin mielelläni skarpin Essayahin mittelöimässä Niinistön kanssa toisella kierroksella.
Tutustukaa paremmin Sariin seuraavien linkkien avulla:www.essayah2012.fi
http://areena.yle.fi/video/1326826252281
www.youtube.com/watch?v=XSEcz2Ho7M8
www.youtube.com/watch?v=QyVUmmYW8s
http://areena.yle.fi/video/1325102147541
http://www.seinajoensanomat.fi/artik...isyhteiskuntaa
http://www.ulkopolitiikka.fi/article...tyo_on_ykkonen
www.essayah.fi/blogi.html
http://live.hs.fi/Event/Presidentti-...essayah?Page=0
www.youtube.com/watch?v=0VG4xud4sM
www.youtube.com/watch?v=vqFcMXuugw
www.mtv3nettitv.fi/progId=99911
www.katsomo.fi/?progId=102959
http://areena.yle.fi/video/1326093805420
www.hameensanomat.fi/?article=174308
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011...18102_uu.shtml
http://areena.yle.fi/player/index.ph...54&language=fi
www.katsomo.fi/progId=99906
http://areena.yle.fi/audio/1326093605494
www.uudenkaupunginsanomat.fi/uutiset/297075.html
http://www.aikakauslehdet.fi/default...sp?docId=32481
http://sari.essayah.puheenvuoro.uusi...4-tipattomalle
Sari Essayahin puheenvuoron aiheeseen liittyen KD:n kansanedustaja Jouko Jääskeläinen on laskenut, että jos suomalaiset joisivat 20% vähemmän, kuntauudistuksia ei tarvisi tehdä! > http//suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/salainen/-kuntakartta-ministerion-suunnitelmat-paljastuivat
http://areena.yle.fi/player/index.ph...20&language=fi
http://areena.yle.fi/video/1326366973654
http://ylex.yle.fi/ylex-areena/play/132636673654
http//www.radionova.fi/ohjelmat/eppu-salminen/pressaklubi/Sari_Essayah--pitaisiko-homoseksuaalisuus-kriminalisoida--23771.html
www.uudenkaupunginsanomat.fi/uutiset/297075.html
http://areena.yle.fi/audo/1326093605494
http://www.wgh.fi/puheenvuorot/puhee...s-sari-essayah
http://www.radioaalto.fi/viihdeuutis...4yrysestä
www.radiocity.fi/audiovideo/vieraat/2/45/
http://www.apu.fi/artikkeli/sari-ess...syhteiskuntaan
http://www.kaleva.fi/uutiset/preside...kasissa/924199
http://tukilinja.fi/index.php?option...0=52&Itemid=46
http://omaisten.org/index.php?option...=421&Itemid=22
www.ruutu.fi/node/373834
www.uutisaalto.fi/etusivu/kaikki/1306572
http://www.iltasanomat.fi/presidenti...441924516.html
http://www.iltasanomat.fi/presidenti...844193022.html
http://www.vaestoliitto.fi/mita_vaes.../sari-essayah/
http//itauusimaa.vartti.fi/itauusimaa/uutiset/sari_essayah_porvoossa_urheiluvalmentajienarvostus ta-tulisi-lisätä
http://www.slu.fi&lum/numero_4_2010_..._sari_essayah/
http://www.3t.fi/artikkeli/uutiset/v...ari_essayah-kd
www.youtube.com/watch?v=IunGOWXEvVg
http://fi.radio86.com/ihmiset-elama/...uomessa-kasvaa
http://www.kd.fi/KD/www/fi/ajankohta..._objectID=7489
http://www.turkulainen.fi/artikkeli/...sidentinvaalit
- Pekka poika oottelee
Onko Paavo täällä ?
http://aislingkelleher.files.wordpress.com/2011/12/1490-misconceptions-about-gays-wf.png - jatkoon...
Tässä myös Väyrynen kärjessä.
http://www.iltalehti.fi/presidentinvaalit/2012011915096173_pd.shtml- .
.
- Jospa.,
Haavistolla olis edes kotimainen puoliso eikä joku epämääräinen latino,niin pakkoraossa voisin harkita äänestäväni häntä.
Jos Väyrynen ei pääsisi toiselle kierrokselle niin en äänestä toista kertaa. - vasemmistoluuserit.y
KOKOONTUKAA KAIKKI KATKERAT JA KATEELLISET IHMISET
YHDESSÄ VIHAAAMAAN MUITA JOILLA MENEE PAREMMIN.
VIHATAAN POMOJA, MEDIA, YLEENSÄ KAIKKIA,
VARSINKIN NIITÄ JOILLA ON MEITÄ ENEMMÄN RAHAA!
KAIKKI ON NIIN VÄÄRIN
vasemmistoluuserit.ry- niinpä-
Käy pistää toi demareitten palstalle.
- Hyvä hyvä.
Juuri tällaisia ajatuksia omassa päässänikin liikkuu. Mistä tänne kaikkein surkeimmat rääpäleet pääsee ääneen. Jutuissa ei keskimäärin mitään tolkkua mutta intoa riittää. Veikkaan kyllä ettei hörhöjä montaa kymmentä tai sataa ole mutta aktiivisia torvensoittajia kyllä ovat.
- ll
On se koree galluppi.
http://www.mtv3.fi/uutiset/presidentinvaalit2012/index.shtml/arkistot/kotimaa/2011/11/1426673- Tosi on
Käykääpä nappaamassa äänestäen tuolla " ON koree galluppi vlinkissä ":
- ¤¤
Huvittavaa miten vaaliviikolla medioihin on hommattu Sirkka Häläinen puhumaan miten Suomi ei voi palata markkaan.
Olisi hommattu joku joka osaisi sanoa mitäSuomelle maksaa jos Krekka menee konkurssiin
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=201201113123- ooh1
aika hyvää asiaa
- !!!
Joo...eilisessä Ylen tentissä Väyrynen oli ylivoimainen asiantunteuksellaan..ja Niinistö oli kuin masturpaatiosta kiinni jäänyt teinipoika, kun alettiin puhua Natosta!
- hermokimppu
Mielenkiintoista eilisessä tv tentissä oli, että vaikeat kysymykset sai ensin vastattavakseen Väyrynen, joka suoriutui niistä hienosti ja sitten muut vähän jatkoi, komenttoi ja lisäili Väyrysen vastaukseen. Tää on sitä hienovaraista mediapeliä ja Niinistö päästettiin taas tosi helpolla. Yksi vaikeampi kysymys, jonka Väyrynen teki Natosta ja Niinistö sai heti aikamoisen hepulin. Onko tuollaisen henkilön paineensietokyky riittävä pressan virkaan???
- Ylen Väyryspeliä
hermokimppu kirjoitti:

Terävää huomiota. Väyrynen pantiin vastaaman ensimmäisenä. Sen jälkeen toimittajat leimasivat hänet. Muita ei enää leimattu kun katsojan odotukset oli jo täytetty, vaikka monet vastaajista peesasivat Väyrystä sanoen lähes samat asiat vähän vaan eri sanoin.
- von Münchausen
Ylen Väyryspeliä kirjoitti:
Terävää huomiota. Väyrynen pantiin vastaaman ensimmäisenä. Sen jälkeen toimittajat leimasivat hänet. Muita ei enää leimattu kun katsojan odotukset oli jo täytetty, vaikka monet vastaajista peesasivat Väyrystä sanoen lähes samat asiat vähän vaan eri sanoin.
Ensiksi Niinistö tyrmäsi Väyrysen kommentin ja sen jälkeen esitti saman ajatuksen omana keksintönään.
Eivätkä toimittajaparat joko huomanneet mitään tai eivät uskaltaneet sanoa mitään...
Pahvisaukki on kyllä aika surkea ilmestys, samoin kuin Lipposvaarikin joka näyttää lähinnä höyrähtäneeltä dementiapotilaalta. - Niinistö kopiokoneena
von Münchausen kirjoitti:
Ensiksi Niinistö tyrmäsi Väyrysen kommentin ja sen jälkeen esitti saman ajatuksen omana keksintönään.
Eivätkä toimittajaparat joko huomanneet mitään tai eivät uskaltaneet sanoa mitään...
Pahvisaukki on kyllä aika surkea ilmestys, samoin kuin Lipposvaarikin joka näyttää lähinnä höyrähtäneeltä dementiapotilaalta.Jep, muistatko Mynhausen kun euro rupesi uppoamaan. Niinistö esitti, että euroa pitää tukea. Kun tukimäärät nousi kymmeniin miljardeihin ja Väyrynen sekä Soini alkoivat sanoa, että ei käy ja kansa protestoida, Niinistö hävisi julkisuudesta kuin kuppa Töölöstä.
Niinistö veti aikansa happea, pelkäsi kotonaan ja tuli julkisuuteen ensin omine sekavine selityksineen ja kun huomas että puhuu hulluja, alkoi toistelemaan Soinin ja Väyrysen lauseita, vähän eri sanoilla. - Riittääkö oma
hermokimppu kirjoitti:
Mielenkiintoista eilisessä tv tentissä oli, että vaikeat kysymykset sai ensin vastattavakseen Väyrynen, joka suoriutui niistä hienosti ja sitten muut vähän jatkoi, komenttoi ja lisäili Väyrysen vastaukseen. Tää on sitä hienovaraista mediapeliä ja Niinistö päästettiin taas tosi helpolla. Yksi vaikeampi kysymys, jonka Väyrynen teki Natosta ja Niinistö sai heti aikamoisen hepulin. Onko tuollaisen henkilön paineensietokyky riittävä pressan virkaan???
paineensietokykysi pitämään edes kusta poissa housuista. Väyrynenhän suorastaan hyökkää aina vastaamaan minä minä minä-tyylillä kaikkien alojen asiantuntijana (aom), mikä tarkoittaa ainakin omasta mielestään.
- 004
Tyylikäs galluppi tämäkin!
http://www.uusisuomi.fi/kysely/suosikkisi-suomen-seuraavaksi-presidentiksi - Jääman
Tuo tulos ei kerro muuta kuin sen, että Paavo Väyrysen kannattajat ovat äänestäneet tuossa äänestyksessä selvästi muiden ehdokkaiden kannattajia ahkerammin, eikä tuota äänestystä voi pitää luotettavana juuri siksi, että siinä sai äänestää niin monta kertaa kuin haluaa.
- !!!!
No...selitäppä se, miksi 2006 tämä samanlainen äänestys osui melkein nappiin!!??
Edellisessä presidentinvaalissa kuusi vuotta sitten vastaavan ”koekierroksen” tulos osui hyvin lähelle virallisen vaalin tulosta. Silloinhan Tarja Halosen oletettiin olevan murskaavan ylivoimainen, mutta silti mentiin toiselle kierrokselle, koska Halonen saikin ensimmäisellä kierroksella vain 46,3 prosenttia äänistä.
Lehtiyhtymän tekstariäänestyksessä Halonen sai 44,7 prosentin prosentin osuuden, joten aika lähelle mentiin tällä täysin epävirallisellakin mittarilla. Myös muiden ehdokkaiden saama kannatus ja keskinäinen järjestys sattui menemään lähes täsmälleen samanlailla kuin oikeassa vaalissakin, - Selittele itse
!!!! kirjoitti:
No...selitäppä se, miksi 2006 tämä samanlainen äänestys osui melkein nappiin!!??
Edellisessä presidentinvaalissa kuusi vuotta sitten vastaavan ”koekierroksen” tulos osui hyvin lähelle virallisen vaalin tulosta. Silloinhan Tarja Halosen oletettiin olevan murskaavan ylivoimainen, mutta silti mentiin toiselle kierrokselle, koska Halonen saikin ensimmäisellä kierroksella vain 46,3 prosenttia äänistä.
Lehtiyhtymän tekstariäänestyksessä Halonen sai 44,7 prosentin prosentin osuuden, joten aika lähelle mentiin tällä täysin epävirallisellakin mittarilla. Myös muiden ehdokkaiden saama kannatus ja keskinäinen järjestys sattui menemään lähes täsmälleen samanlailla kuin oikeassa vaalissakin,sunnuntai-iltana Väyrysen tavoin miksi ei taaskaan suksi luistanut. Voin jo kuvitella tilanteen.
- (4)
Mediakin pelkää, että Väyrynen laittaa Niinistön lujille, kun pääsee toiselle kierrokselle. Ja niinhän siinä todella käy, että Niinistö näyttää poikaselta Väyrysen tietämyksen ja kokemuksen rinnalla, jos he pääsevät kahdestaan ratkomaan asioita. Tätä juuri media ja monet muut, varsinkin rahamiehet, pelkäävät ja haluavat Haaviston jopa toiselle kierrokselle, jolloin Niinistön valinta olisi varma.
Ei suomalaisten moraali sentään niin alas ole mennyt, että Haaviston elämäntavoilla elävä mies valittaisiin maalle presidentiksi.
Kun saadaan Väyrynen ja Niinistö toiselle kierrokselle, kuullaan sen jälkeen miten todella asioista puhutaan. Tähän mennessä asioitten käsittely on ollut enemmän viihteen puolella taitamattomien juontajien ansiosta.- Väyrynen oli terävänä
Väyrynen oli jämäkkä mutta letkee Ylen vaalitentissä. Väyrynen paljasti Niinistön ja Lipposen kapulakielestä, jolla ne yrittivät kusettaa kansaa piilottamalla Nato-politiikkansa sellaiseen sanasotkuun että kukaan ei olisi tajunnut.
- Rahamiehet
pelkäävät totaalista katastrofia mikäli jostakin syystä Väyrynen pääsisi presidentiksi. Siinä olisi katastrofin ainekset ilmassa ja voi voi teitä köyhiä sen jälkeen. Midas on tosin hidas, vai miten se Juice aikoinaan osuvasti lauloi.
- aivan turhaa
Rahamiehet kirjoitti:
pelkäävät totaalista katastrofia mikäli jostakin syystä Väyrynen pääsisi presidentiksi. Siinä olisi katastrofin ainekset ilmassa ja voi voi teitä köyhiä sen jälkeen. Midas on tosin hidas, vai miten se Juice aikoinaan osuvasti lauloi.
Turhaa pelottelua rahamiesten mahdilla. Pelottelu on sitten se epätoivoinen viimeinen keino mutta ei taida onnistua, kansan silmät ovat auenneet ja k-tus riitäköön.
- µ
Huvittavaa miten vaaliviikolla medioihin on hommattu Sirkka Hämäläinen puhumaan miten Suomi ei voi palata markkaan.
Olisi hommattu joku joka osaisi sanoa mitä Suomelle maksaa jos Kreikka menee konkurssiin.
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=201201113123 - 44444
Nämä on aika hauskat.
http://www.iltasanomat.fi/presidentinvaalit/no-nyt-on-kaikki-nahty---tassa-tulevat-vayrys-rakennekynnet/art-1288442565982.html- Väyryset kynsiin
44444, nerokasta vai mitä? Kynsitaitelijalle pitäisi antaa joku mitali, eikö ja Väyrysen kannattajat jonoon hakemaan Väyryskynnet.
- (4)
Huomenna Väyrynen livenä finlandiatalolta.
www.vayrynen.com klo 14 alkaen. - !!!!!!
Väyrynen on noussut voimakkaasti...nyt jo 40%..ja Niinistö yhä vaan laskussa 23%....
http://www.helsinginuutiset.fi/pressa
Edellisessä presidentinvaalissa kuusi vuotta sitten vastaavan ”koekierroksen” tulos osui hyvin lähelle virallisen vaalin tulosta. Silloinhan Tarja Halosen oletettiin olevan murskaavan ylivoimainen, mutta silti mentiin toiselle kierrokselle, koska Halonen saikin ensimmäisellä kierroksella vain 46,3 prosenttia äänistä.
Lehtiyhtymän tekstariäänestyksessä Halonen sai 44,7 prosentin prosentin osuuden, joten aika lähelle mentiin tällä täysin epävirallisellakin mittarilla. Myös muiden ehdokkaiden saama kannatus ja keskinäinen järjestys sattui menemään lähes täsmälleen samanlailla kuin oikeassa vaalissakin. - -------
Onko joku muu pressa-ehdokas ollut ulkoministeriä...muu kuin Paavo Väyrynen...itse asiassa...Väyrysellä on ulkoministeriössä työkokemusta enemmän kuin muilla yhteensä...
Kyllä Halosen valinnan aikana korostettiin kuinka Halonen on ollut ulkoministeri ja korostettiin hänen uraansa ulkoministeriössä....eihän esim. Haavistolla ole yhtään mitään kokemusta ulkoministeriöstä,- ..
Joo...nyt puhutaankin niin, että kokemus ulkoministeriössä on ikään kuin negatiivinen asia..ja nyt korostetaankin että olisi parempi kuin ei olisi ollenkaan ollut ulkoministeri...vaan suurin plussa olisi se , kun on seikkaillut Etelä-Amerikan homobaareissa.
- me-262
.. kirjoitti:

Osuit asian ytimeen.
Juurikin noinhan se menee tällä hetkellä...
Parasta äänestää suosiolla Väykkää, ettei Mr. "peräluukku" Pekka vaan missään nimessä pääse toiselle kierrokselle Niinistön vapaamatkustettavaksi...
- !!!
Paavo on Paras!!
- hoh hoijaa
Jees...Media haluaaa , että jees-miehet Niinistö ja Haavisto olisi toisella kierroksella...hehän ovat kaikissa asioissa samaa mieltä..eihän mitään kaksintaistelua syntyisi mistään asiasta....eihän Niinistö ja Haavisto ole vaihtoehtoina toisilleen...kummatkin haluaa NATOON..ja he haluvat että Eurooppaan syntyy liittovaltio...
- !!!!!
Biaudet = ylioppilas (kokematon, kapea-alainen, yhden suunnan edustaja)
Haavisto = ylioppilas (kokematon, kapea-alainen, yhden suunnan edustaja)
Arhinmäki = ylioppilas (kokematon, kapea-alainen, yhden suunnan edustaja)
Essayah = maisteri (kokematon, vasta aloittelija, pyrkii liian isoihin saappaisiin)
Soini = maisteri (kokematon, populisti, puskista huutelija, ei ota vastuuta)
Lipponen = maisteri (loukkaa muita, kannattaa euroopan ydintä hinnalla millä hyvänsä, liian iäkäs, hourailee, vain sdp:n koneiston edustaja)
Niinistö = kanditaatti (varatuomari) (kokematon, väistelee kannanottoja, liian lipevä, yhden suunnan edustaja, pankkiiri ei aja koko suomen ja suomalaisten etua, vastauksissaan epäselvä, selittelee liikaa)
Väyrynen = tohtori (presidentin tehtäviin erinomaisesti sopiva korkea koulutus, älykäs, motivoitunut, laaja ja pitkäaikainen kokemus jota tarvitaan tehtävään, uudistusmielinen, selväsanainen, visionääri, nopealukuinen ja oppinen)
Koulutuksen, kokemuksen, koulutusalan sekä kristillisen kasvatuksen, aviollisen sivistyksen ja kaikkinaisen hyveen perusteella ei liene epäselvää kenestä pitää tulla presidentti.
Paavo Väyrynen on tästä porukasta täysin omaa luokkaansa.- Väyrynen erottautuu
Loistava pika-analyysi.
Nyt kun vaalikeskustelut ovat takana, niistä erottuu Väyrynen asiallisuudellaan, osaamisellaan, rentoudellaan, pohdiskeluillaan, linjanvedoillaan. - narsisti on pahin
Olet tasan oikeassa. Paavo Väyrynen on omaa luokkaansa. Narsisti joita ei muista ehdokkaista löydy. Siinä suhteessa on omaa luokkaansa. Ja jokainen joka tietää mitä narsismi merkitsee ei sellaisen kanssa halua mitään... ei pidä sellaista asettaa vastuulliseen tehtävään.
- Kaksi narsisti-setää
narsisti on pahin kirjoitti:
Olet tasan oikeassa. Paavo Väyrynen on omaa luokkaansa. Narsisti joita ei muista ehdokkaista löydy. Siinä suhteessa on omaa luokkaansa. Ja jokainen joka tietää mitä narsismi merkitsee ei sellaisen kanssa halua mitään... ei pidä sellaista asettaa vastuulliseen tehtävään.
On sylttytehdasta mutta on pahoinvointiakin, narsismia. Suomessa kun ei vielä ollla ihan amerikkalaisten luokkaeroissa, sikarikkaita ja sikaköyhiä ja suomalaiseen tasa-arvoon ja demokratiaankin kuuluu, että ei liikaa pröystäillä rahoilla.
Kumpikin, sekä Niinistö että Haavisto ovat rohmunneet omaisuutta, Haavisto jopa leikkii köyhää, mutta se ei riitä. Kumpikin haluaisi uhata voimalla, väkivallalla siis NATOlla ja kummallakin puoliso on itseensä nähden huomiota herättävä, epätavallinen, Haavistolla nuori poika, Niinistöllä nuori tyttö, vaikka kummatkin ovat jo keski-iän ylittäneitä setiä, Niinistö ihan jo ukki-osastoa. - e pelimiehille
Kaksi narsisti-setää kirjoitti:
On sylttytehdasta mutta on pahoinvointiakin, narsismia. Suomessa kun ei vielä ollla ihan amerikkalaisten luokkaeroissa, sikarikkaita ja sikaköyhiä ja suomalaiseen tasa-arvoon ja demokratiaankin kuuluu, että ei liikaa pröystäillä rahoilla.
Kumpikin, sekä Niinistö että Haavisto ovat rohmunneet omaisuutta, Haavisto jopa leikkii köyhää, mutta se ei riitä. Kumpikin haluaisi uhata voimalla, väkivallalla siis NATOlla ja kummallakin puoliso on itseensä nähden huomiota herättävä, epätavallinen, Haavistolla nuori poika, Niinistöllä nuori tyttö, vaikka kummatkin ovat jo keski-iän ylittäneitä setiä, Niinistö ihan jo ukki-osastoa.Vaikea luottaa setiin, jotka elävät noinkin epäsuhtaisessa liitossa kuten Niinistö ja Haavisto myös Lipposella omaan ikäänsä nähden liian nuori vaimo, ei herätä luottamusta.
- ...
Joo..väyrynen on paras!!
- %%
Mielenkiintoinen ohjelma netissä klo 14.00.
http://vayrynen.com/ - nolla-arvoinen
etkö sä usko, toi on epäpätevä nettikysely!
EI TUTKIMUS
EI GALLUP
eikä luotettava- ????
Miksi sitten vuoden 2006 samanlainen galluppi piti melkein täsmälleen paikkansa...miksi se ei nyt pitäisi paikkansa...ja miksi Eeero Lehden omistama systeemi alkaisi nostaa Väyrysen Niinistön edelle...jos se ei muka pitäisi paikkansa?
- !!!!!
???? kirjoitti:

Niinistöä en tule äänestämään, sillä katson hänen olevan osaltaan vastuussa tästä eurokriisistä. Hän oli kuitenkin valtionvarainministeri silloin kun Suomi vietiin euroon ja lähti vielä Euroopan investointipankkiiin töihin sen jälkeen. Minusta hänen tulisi myöntää avoimesti, että on tehnyt tässä asiassa ison virheen. Vasta sitten voisin ajatella hänen äänestämistään. Suomen olisi pitänyt jäädä ulos eurosta Ruotsin kanssa ja katsoa rauhassa millainen rahaliitosta lopulta muodustuu. Nyt sinne tungettiin puolipakolla ja aivan liian suurella kiireellä. Tavallaan ääni Niinistölle on puolto nykyiselle systeemille. Minusta äänestämällä Niinistöä vastaan näytetään myös Euroopalle, että Suomi ei hyväksy nykyistä perseilyä talousasioissa.
- Väyrysestä tulee pressa
!!!!! kirjoitti:

Finlandiatalo tupaten täynnä. Väyrynen on tuleva pressa. Missä on jatkot.
- Niinistö ykkönen
!!!!! kirjoitti:
Niinistöä en tule äänestämään, sillä katson hänen olevan osaltaan vastuussa tästä eurokriisistä. Hän oli kuitenkin valtionvarainministeri silloin kun Suomi vietiin euroon ja lähti vielä Euroopan investointipankkiiin töihin sen jälkeen. Minusta hänen tulisi myöntää avoimesti, että on tehnyt tässä asiassa ison virheen. Vasta sitten voisin ajatella hänen äänestämistään. Suomen olisi pitänyt jäädä ulos eurosta Ruotsin kanssa ja katsoa rauhassa millainen rahaliitosta lopulta muodustuu. Nyt sinne tungettiin puolipakolla ja aivan liian suurella kiireellä. Tavallaan ääni Niinistölle on puolto nykyiselle systeemille. Minusta äänestämällä Niinistöä vastaan näytetään myös Euroopalle, että Suomi ei hyväksy nykyistä perseilyä talousasioissa.
Miten muka Niinistö on vastuussa eurokriisistä?
Mitä tekemistä Niinistöllä on globaalilla rahoituskriisillä,
Kreikan tai Espanjan talousvaikeuksilla tai USA.laisten
pankkien ongelmilla?
Älä jauha skeidaa
EU ei missään tapauksessa ole ollut virhe.
Toiseksi, EU:n menosta äänestettiin ,kansa ja eduskunta
päätti että EU.n liitytään. Niinistöä on turha siitä syyttää,
siitä sitten koko Suomen kansaa! - !!!!!
Niinistö ykkönen kirjoitti:
Miten muka Niinistö on vastuussa eurokriisistä?
Mitä tekemistä Niinistöllä on globaalilla rahoituskriisillä,
Kreikan tai Espanjan talousvaikeuksilla tai USA.laisten
pankkien ongelmilla?
Älä jauha skeidaa
EU ei missään tapauksessa ole ollut virhe.
Toiseksi, EU:n menosta äänestettiin ,kansa ja eduskunta
päätti että EU.n liitytään. Niinistöä on turha siitä syyttää,
siitä sitten koko Suomen kansaa!Kymmenen uutisissa 6.11.1996 Tuomioja kritisoi Suomen pankin ja valtionvarainministeriön tekemiä Emu-selvityksiä. Tuomiojan mukaan Suomessa on näyttänyt muodostuvan tavaksi, että selvitysmiehille annetaan valmiin toimeksiannon pohjalta tehtäväksi keksiä perustelut valitulle linjalle. Tuomioja ihmetteli, miksei Suomessa tehdä Ruotsin tavoin perusteellista Emu-selvitystä.
Nyt taas näytää olevan samanlainen toimintatapa kuin edelliselläkin kerralla. Tiedotusvälineet alkavat jo toitottaa sitä, ettei perustuslakivaliokunnan päätöstä tarvitse noudattaa..eli... ..riittää se, kun on määrä enemmistö eduskunnassa, kun päätetään luovuttaa budjettivalta Brysseliin. Kimmo Sasi jo alkoi kampanjan perustuslakivaliokuntaa vastaan..
http://www.esaimaa.fi/Online/2011/12/09/Sasi sooloili Kopran ulos valiokunnan kokouksesta/2011112549927/4
..muistellaanpa mitä on oikein tehty...
Eduskunnan perustuslakivaliokunta lausui mietinnössään EMU-selonteosta (PeVL 14/1994 vp) seuraavaa: ”Valiokunnan saaman selvityksen mukaan Suomen puolelta on jäsenyydestä neuvoteltaessa todettu, että talous- ja rahaliiton kolmanteen vaiheeseen siirtyminen edellyttää valtiosäännön mukaan eduskunnan myötävaikutusta. Tähän viitaten valiokunta katsoo, ettei liittymissopimus vielä voi merkitä sitoutumista osallistua talous- ja rahaliiton kolmanteen vaiheeseen.”
Kun rahalakia ja lakia Suomen Pankista muutettiin 27.3.1998, perustuslakiin sisältyivät säädökset, joiden mukaan ”Suomen Pankki toimii eduskunnan takuulla ja hoidossa sekä eduskunnan valitsemain valtuusmiesten valvonnan alaisena” ja ”pankin voittovarojen käyttämisestä valtion tarpeisiin määrää eduskunta”. Näin ollen ei eduskunnan valvontaoikeuden kumoamista Suomen Pankkiin nähden eikä setelien liikkeellelaskusta syntyvästä voitosta luopumista olisi saanut hyväksyä eduskunnan yksinkertaisella enemmistöllä. Uuden rahalain voimaantulo sidottiin Suomen osallistumiseen ”yhtenäisvaluutan alueeseen” eli EMU:n kolmanteen vaiheeseen. Siihen liittymistä ei ole ratkaistu perustuslain edellyttämällä tavalla vaan ainoastaan hallituksen päätöksellä. Sen vuoksi myöskään rahalain voimaansaattamiselle ja markan korvaamiselle eurolla ei ole lainmukaista perustetta.
Lipposen Hallitus toi vuonna 1998 päätöksensä Suomen liittymisestä EMU:n kolmanteen vaiheeseen eduskunnalle pelkkänä tiedonantona. Näin hallitus sivuutti edellä mainitun, eduskunnan syksyllä 1994 hyväksymän ponnen ja jätti antamatta perustuslain edellyttämän lakiesityksen eduskunnalle. Tämä ei saanut muuttaa hallituksen tiedonannon sisältöä, vaan äänestää vain hallituksen luottamuksesta eli siitä, saako tämä jatkaa toimintaansa. Hallituksen päätös, jolla raha- ja valuuttakurssipoliittinen päätösvalta luovutettiin EKP:lle, oli vastoin perustuslakia. Tämän mukaan Suomi on täysivaltainen tasavalta, jossa korkein valta, valtiovalta, kuuluu kansalle.
Nyt taas näytää olevan samanlainen toiminta kuin edelliselläkin kerralla. Tiedotusvälineet alkavat jo toitottaa sitä ettei perustuslaki valiokunnan päätöstä tarvitse noudattaa..eli... ..riittää se, kun on määrä enemmistö eduskunnassa, kun päätetään luovuttaa budjettivalta Brysseliin.
Siis..mitä..silloin 1997-1998.. tehtiin..no..silloin Ville Itälän johtamana Perustuslakivaliokunta vei Kokoomuksen ja SDP;n myötävaikutuksella Suomelta oman markan. Tuolloin vuonna 1998 Lipponen oli pääminministeri ja Niinistö valtionvarainministeri...päätöstä thetäsessä..
Keskustapuolue vastusti ko. valiokunnan päätöstä....
http://217.71.145.20/TRIPviewer/show.asp?tunniste=PeVL 18/1997&base=erml&palvelin=www.eduskunta.fi&f=WP - ei luottoa
!!!!! kirjoitti:
Niinistöä en tule äänestämään, sillä katson hänen olevan osaltaan vastuussa tästä eurokriisistä. Hän oli kuitenkin valtionvarainministeri silloin kun Suomi vietiin euroon ja lähti vielä Euroopan investointipankkiiin töihin sen jälkeen. Minusta hänen tulisi myöntää avoimesti, että on tehnyt tässä asiassa ison virheen. Vasta sitten voisin ajatella hänen äänestämistään. Suomen olisi pitänyt jäädä ulos eurosta Ruotsin kanssa ja katsoa rauhassa millainen rahaliitosta lopulta muodustuu. Nyt sinne tungettiin puolipakolla ja aivan liian suurella kiireellä. Tavallaan ääni Niinistölle on puolto nykyiselle systeemille. Minusta äänestämällä Niinistöä vastaan näytetään myös Euroopalle, että Suomi ei hyväksy nykyistä perseilyä talousasioissa.
Niinistöllä on vain kerta kaikkiaan liian monta mokaa kontollaan nimenomaa tuo eurointoilu, ei voi luottaa.
- !!!
Väyrynen voittaa!
- Huomenna nauretaan
ja väyryskän kannattajilla paha vaalikrapula ))
- Värysellä jytää
Joo -o, hauskaa kattoa kun Niinistöä ajanut media kääntää kelkkaa ja rupee polvisteleen Väyrysen edessä.
Väyrynen on vaan niin viisas ja kokenut ettei mene median miinaan ja rupea mediapelleksi niin kuin Niinistö.
Niinistö on säälittävä tapaus, mies ilman omaa tahtoa Naton ja natottajien asialla nyt kaikki menossa murskaksi. Haavisto vedettiin pimeydestä varaNiinistöksi ja varaNatokdi, mutta Haavistolla on niin paljon luurankoja kaapissaan että näiden vaalien jälkeen hän lähtee taatusti Vatikaaniin tai sinne Afrikkaan, missä parinmuodostus-, rakkaus- ja perhekäsitys on toinen kuin täällä Suomessa.
- voihan vaali
Ketähän sitä äänestäisi tilanteessa kun ei ole suosikkia, on vain inhokki. Kuivakkaa Niinistöä en halua nähdä Suomen tasavallan seuraavana presidenttinä. Pitänee siis lähteä äänestämään sitä joka viime hetken tiedon mukaan on vahvoilla jatkoon JA pystyisi haastamaan Saulin kakkosella? On tää hubaa meininkiä..
- sale alepa
Väykällä ainoat realistiset mahikset haastaa sale.
- !!!!!!
Numero 4 paras valinta!
- 4
* Eniten kokemusta!
* Parhaat tiedot!
* Pisin kokemus ulkopolitiikasta!
* Ylivoimainen presidentinvaalikampanja!
* Hauskin ja rennoin ehdokkaista!
* Laajin vaalikiertue!
* Ajattelee eniten Suomen etua!
* Suosituin viimeisenä arkipäivänä Helsingissä!
* Nostanut eniten puolueensa kannatusta!
* Ei luovuta koskaan!
* Ainoa monipuolista yritystoimintaa harjoittava ehdokas!
siis PAAVO VÄYRYNEN! - mitä täällä tapaht.
Haavisto tuli puolisonsa kanssa äänestämään lukee juuri arvokkaasti Iltalehdessä.
Miksi suomalaisia koetellaan vielä tällaisellakin häpeällä. - Gylkai
se niin on että jos haluaa juhlia voittajan puolella eikä mököttää vaalien jälkeen niin kannattaa äänestää Wäyrystä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1242078Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1331984Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101813Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561485Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341396Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5361133Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50986Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115930Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse352907