Terveyskin uhattuna
Kaiken muun lisäksi _vihan tunteiden _on nyt todettu
olevan haitaksi myös terveydelle.
Viime vuonna Journal of the American College of Cardiology- lehti julkaisi löydön, jonka mukaan viha saa aikaan _sähköisiä muutoksia sydämessä. _
Joittenkin potilaitten kohdalla se saattaa aiheuttaa rytmihäiriöitä myöhemmin.
Jo vuosituhannen alkupuolella amerikkalaistutkijat havaitsivat,
että nuoren aggressiivisuus altistaa hänet
sepelvaltimoiden kalkkiutumiselle myöhemmin elämässä.
Eikö elämä olekin aivan liian lyhyt hukattavaksi olemalla jatkuvasti vihainen?
Ilo, rauha, rakkaus ovat hengen hedelmää...
viha ei sitä ole.
Viha ja terveys ?
9
<50
Vastaukset
- 675757
Olet oikeassa, viha ei rakenna mitään. Elämä on todella aivan liian lyhyt käytettäväksi vihaamiseen. Toisaalta se on myös liian lyhyt uhrattavaksi jehovan todistajien tai muuhun vastaavaan kieroon ja valehtelevaan lahkoon.
Eronneiden karttaminen uskonnonnilisen mielipiteen takia tai "maailmallisten" mustamaalaus ja pitäminen jehovan todistajia pahempina ei ole sekään rakentavaa ja hyvää henkeä.
Rakentavaa ja rakkauden henkeä osoitetaan välittämällä kaikista ja suhtautumalla esimerkiksi ihmisen uskonnon vapauteen suopeasti ja kunnioittamalla sitä.
On täyttä valetta väittää että JUmala toivoisi että perheenjäsen hylätään jos hän eroaa vt-seurasta. On myös rehellisempää erota kun ei enä usko seuran oppeihin ja valheisiin kuin näytellä todistajaa. - hfiuy
Jehovan todistajiin kannattaa suhtautua lämmöllä ja rakkaudella ja pitää heitä vain valheen ja manipuloinnin uhreina. Jos suhtaudut heihin vihalla he vain uskovat että seura on oikeassa siinä että "maailmalliset"ovat pahoja.
Itse olen lämmöllä suhtautumalla ja rauhassa keskustelemalla saanut kaksi jehovan todistajaa kyseenalaistamaan vartiotorniseuran olevan Jumalan asialla.
Vihalla ei saada aikaan rakkautta ja edistystä. Ajattelen itse siten että jos minä olisin syntynyt jehovan todistajien perheeseen niin voisin hyvin olla tullut manipuloiduksi järjestöön. Toivoisinko tällöin että minua vihattaisiin? En todellakan toivo. Toivoisin että joku lempeästi ja rakkaudella osoittaisi järjestön valheellisuuden. - Angry Murders
Hillitse itsesi!
On tärkeää ymmärtää, mistä omat vihan tunteet kumpuavat....
Kun pääsee kiukkunsa alkulähteille, sitä helpompi ryhtyä käsittelemään,
sen tunnistaa paremmin ja ennen kaikkea sille on mahdollista kehittää raivokohtausta järkevämpiä purkautumistapoja.
Erityisesti suuttumuksesta aiheutuvien seurausten ajatteleminen saattaa estää ihmistä menemästä liian pitkälle.
Itseä voi yrittää rauhoittaa myös sulkemalla silmät ja ajattelemalla jotakin rauhoittavaa - jotakuta rakasta ihmistä, kaunista maisemaa tai lempimusiikkiasi. Jotkut ovat saaneet apua meditaatiosta.
Ammattiavun hakemisen aika on silloin, kun hallitsematon suuttumuksesi alkaa vaikuttaa ihmissuhteisiisi.
Aggression ei pitäisi hallita elämää, vaan aggressio pitäisi olla hallittavissa.
Jo toisten haukkuminen rumilla nimityksillä on oire agressioista....
Nykymedia suoltaa elokuvia joissa väkivalta on ratkaisu kaikkeen;
Hyvikset tappavat Pahikset....
Nyt sitten korjataan sellaisten filmien satoa kun mieleltään häiriintyneet ihmiset teloittavat kylmästi muita ihmisiä...
.harjoiteltuaan ensin pelaamalla väkivaltaisia pelejä....- syvä viha
Joitakuita ei auta "vihanhallinta"-kurssitkaan;
30. tammikuuta 1998 Harris ja Klebold otettiin kiinni heidän varastettuaan pakettiautosta työkaluja ja muun muassa tietokoneiden osia lähellä Littletonia, Coloradoa.
Molemmat pidätettiin, ja he joutuivat oikeuden eteen, jossa heidät todettiin syyllisiksi näpistykseen. Tuomari lähetti heidät nuorisokotiin, jossa he osallistuivat yhdessä lukuisille kursseille, joista yksi oli vihanhallintakurssi.
Tällöin Harris aloitti vuoden kestävän terapiajakson psykologin kanssa.
Nuorisokodissa ollessaan molemmat pojat osallistuivat valtuutuskurssille ja tapasivat uudelleenohjausvirkailijan. Hyvän käytöksen johdosta molemmat vapautettiin lopulta viikkoja suunniteltua aiemmin, vaikka he olivatkin edelleen koeajalla.
Harris kirjoitti varastettujen työkalujen omistajalle anteeksipyyntökirjeen,
jossa hän pyysi anteeksiantoa ja empatiaa. Samalla hän kehuskeli kotisivuillaan teeskennellyllä katumuksellaan, ja onnitteli itseään petoksistaan.
Harris jatkoi psykologikäyntejään vielä vain muutamaa kuukautta ennen verilöylyä, samalla kun hän ja Klebold hioivat suunnitelmaansa. Kumppanuksista tuntui, kuin he olisivat sodassa yhteiskuntaa ja vihaamiaan henkilöitä vastaan.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Columbinen_verilöyly
- kehno tulevaisuus?
Vihamielisyys altistaa sepelvaltimotaudille
Epäluuloisesti ja vihamielisesti muihin suhtautuvilla nuorilla on muita suurempi todennäköisyys saada sepelvaltimokovettumia.
Amerikkalaistutkijat havaitsivat, että nuoren aggressiivisuus altistaa hänet sepelvaltimoiden kalkkiutumiselle myöhemmin elämässä.
Sepelvaltimoseinämän kovettuminen ja jäykistyminen on varhainen merkki sepelvaltimotaudista.
Vihaisuus ja muut kielteiset tunteet on yhdistetty myös aiemmissa tutkimuksissa sydän- ja verisuonitauteihin.
Tutkijat epäilevät, että _stressihormonit_ vahingoittavat sekä valtimoita että sydäntä.
Kymmenvuotiseen tutkimukseen osallistui yli 370 miestä ja naista, jotka olivat tutkimuksen alussa 18 - 30-vuotiaita. Heidän elämänasenteitaan ja asenteita muita ihmisiä kohtaan kartoitettiin tutkimuksen alussa sekä viiden vuoden kuluttua tehdyllä kyselyllä.
Tutkittavien valtimoseinämien kalkkipitoisuus mitattiin tutkimuksen lopussa elektronisuihkutomografialla.
Tutkittavista 13 prosentilla ilmeni sepelvaltimokovettumia.
Vihamielisesti ympäristöönsä suhtautuvilta löytyi muihin verrattuna yhdeksän kertaa todennäköisemmin tavallista suurempia määriä kalkkiutumaa valtimoista.
Aggressiivisuus lisäsi sepelvaltimokovettumia,
vaikka tupakointi, elämäntavat sekä korkea verenpaine ja kolesteroli otettiin tutkimuksessa huomioon.
Uutispalvelu Duodecim
Viha vaaraksi nuoren sydämelle
”Tutkijat ovat havainneet, että sellaisille lapsille ja nuorille, jotka suhtautuvat hyvin vihamielisesti toisiin, kehittyy sydänsairauksille altistava metabolinen oireyhtymä kolme kertaa todennäköisemmin kuin heidän maltillisemmille ikätovereilleen”, kerrotaan montrealilaisessa The Gazette -lehdessä.
Amerikkalaiset ja suomalaiset tiedemiehet tutkivat 134:ää lasta ja nuorta saadakseen selville, missä määrin nämä tunsivat vihaa, ja totesivat, että vihaisilla nuorilla ilmeni sydänsairauksille altistavia tekijöitä 22 prosenttia todennäköisemmin kuin niillä nuorilla, joilla vihasta kertova pisteluku oli pienempi.
”Ihminen ei vain herää jonain aamuna 50-vuotiaana ja totea, että hänellä on sydänsairaus”, sanoo tri Kristen Salomon, yksi tutkimuksen tekijöistä. ”Verisuonisairaudet saavat alkunsa nuorella iällä.”
Vihamielisyys ja ivallisuus siis vahingoittavat lapsen/nuoren sydäntä...haloo aikuiset,
millaisen esimerkin annamme...
-onko oma esimerkkimme nuortemme terveydelle vaarallinen? - angry Players.....
Vihainen mieli, heikko sydän...?
”Kiukunpuuskiin tai pahantuulisuuteen taipuvaisilla miehillä on keskimääräistä suurempi riski saada eteisvärinäksi kutsuttu rytmihäiriö”, kerrotaan newyorkilaisessa Daily News -lehdessä.
Tutkijat saivat selville, että miehet, jotka kertoivat olevansa äkkipikaisia tai tiuskivansa muille turhautuneina tai raivostuvansa arvostelusta,
saavat rytmihäiriöitä 30 prosenttia todennäköisemmin kuin muut.
Tutkimuksen johtaja Elaine Eaker sanoo:
”On ajateltu, että ihminen voi torjua vihan aiheuttamat terveyshaitat,
jos hän ei tukahduta vihaansa, vaan päästää sen purkautumaan. –
– Se ei kuitenkaan missään tapauksessa pidä paikkaansa tämän tutkimuksen miehistä.
Paitsi että riski saada eteisvärinä oli heillä muita suurempi,
myös riski kuolla mistä tahansa syystä oli suurempi kuin muilla.” - tytytuuttutu
Ilmeisesti avauksesi ei käsittele vain vihaa vaan tulkitset kaiken terveen ja aiheellisen kriittisyyden vt-seuraa kohtaan vihaksi. kriittisyys perusteluineen ei ole vihaa.
- varjele sydäntäsi :)
Mustamaalaaminen on vihaa.
Kriittisyys perusteluineen ei.
Tälläkin saitilla on enemmistö vihakirjoituksia,
ilman mtn perusteluja.
En ymmärrä, miten "tytytuuttutu" eteni päätelmäänsä?
Aloitus ei EDES maininnut mtn vt-seurasta :D .
mutta hän päätteli heti "omiaan" he-heh...
Vaikuttaa aika agressiiviseltä, riidanhaastajalta....- ryyruru
"En ymmärrä, miten "tytytuuttutu" eteni päätelmäänsä?
Aloitus ei EDES maininnut mtn vt-seurasta :D .
mutta hän päätteli heti "omiaan" he-heh...
Vaikuttaa aika agressiiviseltä, riidanhaastajalta...."
tällä palstalla kukaa muu kuin jehovantodistajamielinen ei ottaisi tuota aiheeksi. eihän aihe edes liity palstan aiheeseen. sen koko idea on vain todistaa kirjoittajalle itselleen että kaikki kriittisyys seuraa kohtaan on vihaa ja vihapuhetta.
todistajat joutuvat jatkuvasti todistelemaan itselleen eri ajatuksin että vt seurassa on totuus, koska sisimmässään tietävät että esitetyt kritiikit seurasta ovat todenperäisiä ja aiheellisia. siitä kumpusi tämäkin aloitus
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874168Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283137No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351348
- 10919
- 133911
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770