Älkää ikinä yhdistäkö uskontoa ja politiikkaa

Poliitikon puolikas

Kristilliset ovat yrittäneet kaiken aikaa yhdistää uskonnon ja politiikan. Siitä on tullut heidän piirissään jo sellainen sotku, että kukaan ei enää tiedä, milloin heillä menossa rukouskokous, milloin taas poliittinen kokous.

Maailmalla on varsin huonoja kokemuksia uskonnon ja politiikan yhdistämisestä. Esimerkiksi Iranissa on presidentti, mutta myös eri uskonnollinen johtaja, jonka sana on maassa lopullinen laki. Maa on sellaisessa syöksykierteessä, että sivustakatsojaa suorastaan kauhistuttaa.

Amerikkalaiset oikeistolaiset äärikonservatiivit, tarkemmin sanottuna fundamentalistit. ovat purkittaneet itsensä uskonnolla sellaiseen umpisolmuun, että sitä ei pysty kukaan enää avaamaan. Suomessa samaan pystyvät vain uskonnolliset äärilahkot tiukkoine sääntöineen ja rajoituksineen.

4

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • poes poes

      Olen kauhuissani niistä tyypeistä joiden uskontoon kuuluu sellainen harhaluulo, että homous on normaalia ja samalla he hääräävät politiikassa, jopa pressaehdokkaina.

      Pois tuollaiset harhauskonnot politiikasta!

    • Ootko sinä pakana

      Entäs vihreiden sotkut ilmastokokouksessa, josta tuli suomen veromaksajien riesaksi miiljoonia euroja, vaikkei muut maat ees sitä vaatineetkaan.

      Voiko olla enää typerämpää porukkaa, kuin vihreät budhan kumartajat-OVAT täysiä pakanoita, ja petoelukoita jumalanaan pitäviä ääliöitä, joten eiköhän ole Jumalan lahja, että edes jotkut rukoilevat tämän maan puolesta ihan oikeita rukouksia, ja jatkuvasti joka päivä !

      Vai vastustatko sinä viisauden pyytämistä tälle maalle ?

    • syrjintälaki

      Kylläpäs yhdistetään.Lopeta syrjintä.

    • Totuutta...

      Miten niin yhdistää se kun on aina kuulunut yhteen, miten sitä siitä erottaa kun kaikki perustuu johonkin uskontoon tai uskomiseen / uskoon. Sitähän se on se eri puolueisiin ukokin ja niiden mukaisesti elämä ja touhu.

      Vain Totuuteen perustva, se kaikille hyväksi kaikkia kohtaan Oikeuden mukaisuuden mukainen olisi sitä ei mitään väärää eikä pahaa ketään eikä mitään Luojan hyväksemme luomaa kohtaan puolueetonta, vain kaikille hyväksi puolesta elämä ja toimintaa, sitä Raamatun UT mukaista, johon kaikki Oikeuden mukainen / Laillinen perustuu ja ainostaan voi perustua.

      Ei voi perustua valheen ja vääryyden mukaiseen, niitä pahaksi / kärsimyksiksi seuraamuksia tuottavaan. Jonka mukaisesti tässä nykymaailmassa eletään ja touihutaan. Sitä hirmuista maailman lopuksi tuomion kohtaloa kohti vievästi ja vetävästi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      106
      1762
    2. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      209
      1742
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      106
      1663
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1425
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1376
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      482
      965
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      946
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      898
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      298
      886
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      832
    Aihe