.
...suuressa valiokunnassa, kun Keskusta meni hallituksen tukiryhmäksi EU:n talousunionin linajlle - , eli lisää rahaa, lisään vakuuksia, sekä päätöksen täysin Brysseliin - vahvistamisessa.
Samalla vahvistui arvelut Paavo Väyrysen ja Keskustan johdon välisestä ristiriidasta... itse asiassa ei ole olemassa mitään ristiriitaa;
Paavo Väyrysen toiminta on Ahon hallituksesn ajoista alkaen liikkunut samalla puolen pöytää kuin nyt hänen kampanjansa,
Poliitisesti, ilman mitään muttia Keskustan johto puhuu ja tekee toista kuin puolueen RP - ehdokas Paavo Väyrynen. Kaksinaamaisuus on karmeaa, itsetpetos KIviniemellä ja kumppaneille törkyistä menoa.
Ei kaivata suurtakaan ennustajankykyä voidakseen todeta, että Keskustan romahdus jyrkkenee heti kun Paavo Väyrysen rooli TP -ehdokkaana eli romahduksen jarrumiehenä päättyy 22.1.2012 klo 20.01..
MItä Keskustalle jää sen jälkeen?
Aivan niin : - ei yhtään mitään muuta kuin keskenään kinaava riitaisa joukkio jolla on jo kiire koota rystösaalista ja koetaa suojautua viimeistään kunvaaleissa tapahtuvalta romahdukselta.
Apollolla ei enää ole edes jälkipelijunaa; Se menee jo kaukana kolmoskehän pohjoispuolella ties minne bundelle, metäsmatkan taakse..
Mitä nyt mahtaakaan liikkua Kiviniemen päässä, mitä sanoo laiskanpulskea jässikkä Laaninen?
Puolue on ao. vetoparin voimin "tukenut Väyrystä kuin köysi hiertettyä". Jengi itse paljasti vedätyksensä jo ennen DL:n hetkeä viimeistään toulla EU:n liitovaltiota vahvistavalla vedolla.
Eduskunnalta ”kyllä” EU-sopimukselle
Julkaistu: 20.1.2012 15:00Päivitetty: 20.1.2012 16:36
Eduskuntaa edustava suuri valiokunta on tänään hyväksynyt lausunnon sopimusluonnoksesta, joka koskee EU:n talousunionin vahvistamista.
http://www.uusisuomi.fi/raha/119526-eduskunnalta-”kylla”-eu-sopimukselle
TIEDOKSI'
Väyrysestä tulee vielä ulkoministeri, mutta ei Keskustalaisessa hallituksessa..
, vetäkää tästä omat johtopäätöksennne.
Väyrynen ei ole ensimmäinen - joskin merkittävimpiin kuuluva - Kepu, jonka kantti ei enää millään pidä seurata kuntajuonitteijoiksi hiipuneen jengin kohellusta.
Seppo Hietanen

Vastaukset 20
Vanhimmat
Tarkentaisitko ja fokusoisit oleellisen? Nyt teksti vaikuttaa vähän sekavalta.
Kun kyseessä olet sinä, niin ymmärtämättömyys ei yllätä.
Olisiko sinun linjalle pitänyt mennä? Onko totta, että olet syyllistynyt konkurssirikokseen?
Varmaan silloin, kun Seppo oli keskustalainen.
Keskustalaiset on aina riidelleet tiestä, muutamasta risusta, katiskan paikasta, tukiaisista, mutta auta armias, kun kepukuntiin kosketaan, kaikki kepulaiset marssii samaan tahtiin. Seppo on taas harvinaisen oikeassa.
Kyllä sen naulan iski Vanhanen ja antoi loput naulat ja vasaran Kiviniemelle. Väyrynen suunnitteli jo oman puolueen perustamista, mutta ottaa ensi fyrkat pois normikepulaisilta. Kepu on tosiaan pienten asioiden kuntajuonittelija ja osa maataloussiiven vinkujia.
Onneksi Jutta pelastaa Kepun.
Kerrohan nyt Hietanen onko Väyrynen kykenevä ja paras vaihtoehto pressaksi, ja kannatatko sinä häntä yhtä vahvasti kuin olet ennen kirjoittanut ?
Ansaitsee noston, moni keskustalainen on ihmeissään, miksi meillä jatkuvasti valehdellaan ja tehdään täysin muuta, mitä on sovittu?
Oletko sinä se lasol-homo?
Lasol homo on sonnimies, joi sitä aikoinaan päntiönään ja nyt maksa vajaatoimisena purkaa pahaa oloaan täällä. Oletko sinä keskustalainen Vantaa homo? Oiva Härkönenhän on sieltä ja monta kepulaista ei Vantaalla voi olla?
Lasolille tiedoksi: väyrysen poliittinen eläkeaika alkaa näillä näppäimillä. :))))))
Kapin puutteessa Seppo Hietanen on palstan suosituin kirjoittaja.
Sinä, jos joku tietää mikä on tilanne Keskustassa. Mitä luulet, heilahtaako häkki Antti Kaikkoselle? Miksi keskustalaiset sortui rikolliselle tielle? Väyrynen varasti kanamunia Brysselissä, onko kyseessä kleptomania vai sairaalloinen nuukuus?
Monikohan äänestää enää kepua, kun kuralla olevien kepukuntien kunnalisvero alkaa kolmosella ja syynä ainoastaan kepun valta-asema..
Kapu on jo hereillä vai tai ainakin hänen vertaisensa yksinkertaisuudessaan.
Tämä avaus kannattaa muistaa. Ihme juttu on se, että kaikki sinun ennustukset kepusta on osunut 100% kohdalleen, Controlmänillä juuri päinvastoin, ennustaa jopa Väyrysestä presidenttiä!
Tervehdys; Mä en ole ennustellut yhtään mitään! Olen skrivaillut mielestäni itsestän selvyyksistä, niistä tapahtumista joista lähellä Keskustaa mulla on ollut mahdollista tietää hieman maallikkoa laajemmin.
Etuoikeutenani mulla on ollut satuman oikusta saatu monivuotinen histroiallinen kokemustausta 1960/70 lukujen taitteen Keskustasta, sen silloisista henkilöistä ja - Maalaisliitosta Keskustaksi - uudesta innokkaasta politiikasta, jota olen sitten omakohtaisten kokemustenkin perusteella voinut vertailla ja arvioida, mihin tästä milloinkin ehkä joudutaan kun on näillä eväillä näin tähän tultu. '
Selkeän mielikuvan keskustan toiminnasta, sen todellisen tulemisen pahimmasta esteestä antava ylittämätön Kehä kolmosen muuri ei mielikuvana ole suinkaan yksin mun keksintöni. Puolueen ytimestä, sen läheltä nähtyynä mutta samaan aikaan sitä kriittisimmin arvostelevien sieluntilan jonkin tasoisena ymmärtäjänä on ollut helppoa havaita, että tuo 3-kehä on jopa maantieteellisestikin kohdallaan, kun katsotaan mihin Keskustan suurten kaupunkien valloitus pysähtyi.
1970 alussa noussut vahva Kepu Ilkka Hakalehto loi sen pohjan jolla Keskusta olisi hyvin voinut kasvaa vahvaksi yleispuolueeksi. Virolainen-Karjalaisen sota ja sekä silloinenkin - kuten nykyinenkin muu johto oli niin perin juurin turpeessa ja pienten kepukuntien juonittelussa kiinni, että eivät silloiset sen paremmin kuin nykyisetkään ellitin vaikuttajat edes ymmärtäneet miksi Keskustan tulisi elää ajassa ja liikkuvan väen mukana.
Nyt sitä on myöhäistä rypistellä, kun kannatuspohja on siirtynyt Soinin taakse, eikä puoluleella ole edes näköpiirissä todellista johtoa.
Puolueen johdon olemusta leimaa ymmärtämättömyys ja osittain jopa avoin vihamielisyys kaikkea sitä kohtaan, jota he eivät omakseen tunne. Poliitisten proilereitten kyky tuntea paljokaan muuta kuin oman ahtaan elinpiirinsä, on tunnetusti se mikä se on.
Seppo Hietanen
Keskusta ei pääse koskaan kehä-kolmosen yli ja syynä on yksinkertaisesti keskustalaisten väärä asenne maksumiehiään kohtaan. Toisaalta eikös keskustalaisuus ole oman pikku kunnan etujen saalistaminen ja sukulaisille työiden järjestäminen kunnan lukuun. Sellainen ei enää etelä-suomessa tulisi kysymykseen. Kannatuspohja teki tosiaan omat ratkaisut viime vaaleissa ja tuskin oli kenellekään yllätys, keskusta tilasi nuo ongelmat kelkkatehtaineen ja kehittyvien maakuntien huijauksella. Nuorisosäätiön rahastus oli minusta moraalittomin teko vuosikymmeniin suomessa, luulisi edes syyllisten häpeävän, mutta ei edes sitä.
Nyt keskusta maksaa noista virheistä ja ei suinkaan syyttä. Sinua on kyllä arvostettava, sinun näkemykset keskustan toimista ja virheistä on tosiaan osunut täysin nappiin. Moni voisi ottaa oppia sinun kokemuksesta ja näkemyksistä.
Nyt kyllä annoit ajattelun aihetta monelle epävarmalle äänestäjälle, keskusta valehteli jälleen. Kiitoksia Seppo, tuo panee monen miettimään keskustaa uudestaan.
Osui ja upposi!