Liikenneministeri Merja Kyllönen (vas.) tahtoo suojateillä kulkevien jalankulkijoiden turvaksi tiukemmat rangaistukset autoilijoille. Asiasta kertovat Sanoman maakuntalehdet Etelä-Saimaa, Kouvolan Sanomat ja Kymen Sanomat.
Kyllösen mukaan autoilijat eivät huomioi suojateitä tarpeeksi. Asennekasvatuksella hän ei usko ongelmien ratkeavan, vaan jalankulkijoiden päälle ajavien autoilijoiden rangaistuksia on hänestä tiukennettava.
Poliisin rikostilastojen mukaan autoilijat yhä useammin jättävät väistämättä suojatiellä kulkevan sekä ohittavat näkyvyyden peittävän auton pysähtymättä.
Liikkuvan poliisin viestintäpäällikkö Jussi Pohjonen sanoo lehdille, että Ruotsiin ja Viroon verrattuna autoilijat kunnioittavat suojateitä Suomessa paljon huonommin
Suojatien turvaksi rangaistuksia
Hyvä uutinen
2
<50
Vastaukset
- Sinänsä OK mutta
kääntöpuolella on, että onnettomuustilanteessa jalankulkija on aina se, joka jää autolle toiseksi. Tämä saattaa jäädä jollekin epäselväksi, koska ainoa todellinen suoja jonka suojatie antaa on se, mitä on kirjoitettu tieliikennelakiin ja se suoja on ainoastaan teoreettinen. Kaikki eivät noudata lakeja ja aina sattuu vahinkoja. Pitäisikö valistuksessa ottaa myös tämä huomioon?
- Turha pelätä
Minä en autoja pelkää, aina ovat pysähtyneet kun olen suojatielle astunut. Viime talvena auto ajoi toisen perään, minä nauroin ja näytin keskisormea!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1242022Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1341933Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101807Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561474Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341394Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5311103Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50980Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115921Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse348894