Äänestämässä

Kävin äänestämässä;

Täytyy sanoa että hoipuin kahden ehdokkaan välillä, ja huitaisin numeron sitten puolihuolimattomasti äkkiä kopissa.

Käytin samaa menetelmää kuin mattoja ostaessani kerran kun valitsin aitoja itämaisia mattoja yksityisessä käytössäni olevaan huoneistooni;

- Matot lattialle vierekkäin, ja seiso suorana. Silmät kiinni. Käännä pää alas silmät kiinni mattojen suuntaan. Avaa silmät.
- Se matto joka automaattisesti heti vie enemmän huomiota on valinta.

Käytin täsmälleen samaa valintamenettelyä äänestyskopissa.
Silmät kiinni, ja se kumpi ensimmäisenä äkkiä on mielessä, sen numero äänestyslappuun.

Nerokasta eikö totta. Presidentin valitseminen nk. aitojen mattojen valinnan tapaan ja -mukaan.

Minusta arvojohtajan tulee olla arvojohtaja, eli olla sellaisissa arvoissa itse että voidaan puhua sellaisista arvoista joita sopii esittää.

Vapaamielisyys on kansalta ele jota se jostakin syystä haluaa esittää, ajatellen yksilötasolla varmaan jotakin tiettyä humanismia että on suvaitsevainen.
En sano että pitäisi olla jossakin sellaisessa laissa ettei vapaat makuuhuonevalinnat olisi mahdollisia, mutta puhun arvoista joita voidaan pitää etiikan mukaisina. Eettisyys merkitsee sellaisien asioiden tutkimista jotka ovat jollakin tavalla hyvää ja hyveellistä. Sitä mikä on oikein ja hyvää.

Yksityisiä makuuhuoneita esim. on olemassa, ei sellaiset arvot sovi sitten taas
joka paikkaan.

En ole itse elänyt esim. homoseksuaalisissa rakkaussuhteissa ainuttakaan päivää, siis rakkaussuhteissa, en ole koskaan voinut sellaista ymmärtää ja hyyväksyä sopivaksi arvoksi. Ymmärrän sen sijaan yksityiset makuuhuoneet joissa ihminen kokeilee, potee psyykkisiä vammoja suhteistaan ja on jonkunlaisessa korviketoiminnassa tilapäisesti ja ohimenevänä asiana.
Miehet toisinaan ovat korvikehommissa olleet aina sellaisissa missä ei voi solmia suhteita vastakkaiseen sukupuoleen, sodissa, vankiloissa, yms.
Eivät sen kummemmin sitten korviketoimistaan mitään "hinttejä" tai "homoja"
Naiset kelpaavat kun vastaan tulevat.

Vapaamuurarien salaseurat ovat tuskin sellaista avoimuutta joita hyvinvoivat yhteisöt tarvitsevat vapailla foorumeilla informaation suhteen.
Uskonnollisuus joka perustuu muotomenoon, ei sekään ole mikään arvo.
Olen itsekin elämässä olemattomassa ja olevaisessa uskossa tietenkin ollut ja jommassakummassa aina.

Minusta presidentin on hyvä olla kypsään seniori-ikään ehtinyt, tai sanotaan että sopii hyvin kuvaan. Ei ole este. Sopiva ikä on hyvinkin mielestäni 50-80 vuotias, ettei nyt aivan kakaroita.

"Niin kuin vasikat määkivät" energiset juoksijatyypit sopivat kyllä koulutettuina hyvin moniin energiaa vaativiin tehtäviin, mm. ministeritasolle.

Minun ehdokkaani ei tule valituksi, sen tiedän, mutta äänestin ehdokasta periaateella että äänestän ehdokastani, eikä ole kahden suurimman gallupkaksikon kisa.

Jumalan siunausta
jari

3

87

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      56
      5735
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      75
      2902
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      21
      2137
    4. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      40
      1925
    5. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      161
      1829
    6. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1818
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      5
      1548
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      83
      1172
    9. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      19
      1171
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      69
      996
    Aihe