Saksa oli tuomittu häviämään

Joo-o

Vaikka kesällä 1940 Ranska oli tehnyt rauhan niin silti peli oli pelattu, Hitler oli tuomittu häviämään sillä olisi hän tehnyt mitä tahansa olisi vastaan tullut NL ja USA. Niin ja tietysti Englanti. Miksi aikalaiset eivät tätä tajunneet?!

18

111

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Aikalaiset tietysti

      tajusivat, mutta Hitler oli juopunut menestyksestään ja uskoi voittavansa minkä tahansa vastustajan. Hänhän suorastaan halveksi sekä USA:a että NL:a ja uskoi lyöneensä Englannin ratkaisevasti..

      • ikun vaal tros pö ik

        Itseasiassa sekä Moskova että Lontoo olivat yllättyneitä Saksan sotamenestyksestä. Molotov ja Stalin sanoivat että Lännen suosikkia Puolaa ei kukaan odattanut Hitlerin kukistavan alle kuukaudessa. Talvisota oli heille suuri häpeä kun ei samanlaiseen pystytty. Anscluss saatiin Baltiassa Troijan tapahtumien esimerkkiä noudattaen mutta Puola jäi talvella 1939 toistamatta Pohjolassa.

      • Kaikkea sitä kuulee

        Mitä sinä oikein horiset, aikalaiset olivat vielä syksyllä 1941 sitä mieltä että Neuvostoliitto on parissa kuukaudessa voitettu. Silloin ei Saksan häviöön uskonut juuri kukaan. Jälkikäteen on helppo olla viisas!

    • Saksa voitolla

      Muistelen että 1940 Hitlerillä oli voimassa M-R-sopimus. Muistelen myös että Yhdysvallat oli päättänyt pysytellä Eurooppalaisten kiistojen ulkopuolella. Eiköhän silloin kaikki näyttänyt siltä että Saksa voittaa?

      • Tottahan tuo

        Hitler kuitenkin pilasi koko homman 1941 hyökkäämällä NL:on ja jättämällä Englannin lyömättä selustauhaksi. Lisäksi hän meni julistamaan sodan USA:lle ihan vain näyttääkseen, ettei pelkää.

      • Näin se vain on
        Tottahan tuo kirjoitti:

        Hitler kuitenkin pilasi koko homman 1941 hyökkäämällä NL:on ja jättämällä Englannin lyömättä selustauhaksi. Lisäksi hän meni julistamaan sodan USA:lle ihan vain näyttääkseen, ettei pelkää.

        Juuri noin, Englanti olisi pitänyt ensin hoidella eikä julistaa sotaa jenkeille. Jos olisi keskitytty Englantiin olisi sinne maihinnoustu keväällä 1941 tai viimeistään seuraavana vuonna. Pohjois-Afrikka olisi sitä ennen valloitettu.

        Jenkit eivät olisi julistaneet sotaa saksalaisille, kongressi ei olisi sitä ikinä hyväksynyt. Hitler ja Stalin olisivat tehneet liiton Yhdysvaltoja vastaan viimeistään sen jälkeen kun olisivat kuulleet atomipommista. Stalinilla oli vakoojia Amerikan atomihankkeessa, oli hyvin perillä sen edistymisestä.

      • LaD
        Näin se vain on kirjoitti:

        Yhdistettynä saksan omaan ammattitaitoon ja atomihankkeesee simsalabim, Ydinase

      • vaalit kirja lum ylp

        Saksa hävisi silloin kun Neuvostoliitto ja Englanti päättivät alkaa modernisoimaan armeijaansa Suomen ja Ranskan tapahtumien jälkeen. Luftwaffe jäi kakkoseksi ilmassa ja panzerit maalla. Sukellusveneissä Saksa piti ykkössijan aina vuoteen 1943 jolloin sekin alkoi mennä päin mäntyjä.

      • vvaalt
        Näin se vain on kirjoitti:

        Juuri noin, Englanti olisi pitänyt ensin hoidella eikä julistaa sotaa jenkeille. Jos olisi keskitytty Englantiin olisi sinne maihinnoustu keväällä 1941 tai viimeistään seuraavana vuonna. Pohjois-Afrikka olisi sitä ennen valloitettu.

        Jenkit eivät olisi julistaneet sotaa saksalaisille, kongressi ei olisi sitä ikinä hyväksynyt. Hitler ja Stalin olisivat tehneet liiton Yhdysvaltoja vastaan viimeistään sen jälkeen kun olisivat kuulleet atomipommista. Stalinilla oli vakoojia Amerikan atomihankkeessa, oli hyvin perillä sen edistymisestä.

        Saksa olisi pystynyt siirtämään vain rajallisen määrän maajoukkoja Kanaalin yli. Niillä ei todellakaan alle kuukaudessa mitään Pariisia oltaisi toistettu. Lisäksi Spitfire ja Hawker osoittautuivat jopa paremmiksi kuin Mersu mikä teki ilmaherruuden saamisen vaikeaksi. Stuka oli hidas. Eriasia jos nasuilla olisi ollut V2 raketteja kesällä 1940 eivätkä olisi sählänneet Dunkerquessa.

      • Kaikkea sitä kuulee
        Tottahan tuo kirjoitti:

        Hitler kuitenkin pilasi koko homman 1941 hyökkäämällä NL:on ja jättämällä Englannin lyömättä selustauhaksi. Lisäksi hän meni julistamaan sodan USA:lle ihan vain näyttääkseen, ettei pelkää.

        Hitlerin tavoitteena oli kukistaa Neuvostoliitto nopealla salamasodalla. Hän kuvitteli että Englanti olisi sen jälkeen solminut rauhan kun apua ei olisi idästä tulossa. Jenkkejä tässä kuviossa ei otettu ollenkaan huomioon.

        Saksalaiset kenraalitkin olivat innolla lähtemässä idän sotaretkelle. Suomen Talvisota oli paljastanut puna-armeijan surkean tilan, nopeaan voittoon uskoi muutkin kuin Hitler.

        Vaikka Leningrad ja Moskova olisi vallattu ei sota olisi siihen loppunut. Stalin olisi perääntynyt Ural-vuorten taakse ja jatkanut sieltä vastarintaa, Amerikasta olisi apua tullut.

      • rkkkk
        Kaikkea sitä kuulee kirjoitti:

        Stalin ei kyllä ollut lähtenyt minnekään Moskovasta ainakin virallisten nekkuselitysten mukaan. Leningradin vallankumouksen keskuksen mottiin joutuminen oli niin vakava asia että vuonna 1942 se salattiin kansalta. Selitettiin että Leningrad käy puollustustaistelua hyökkääjää vastaan.

    • vaal kork kirj leth

      Saksa rakensi viidessä vuodessa sotakoneen joka taisteli neljää suurvaltaa ja useita pikkuvaltioita vastaan kuusi vuotta. Kaikki ilman anglo-saksien apua jotka käyttivät Neuvostoliiton aseistamiseen oikestaan kaksikymmentä vuotta. Kauppasuhteethan solmittiin jo Leninin ja Krasinin aikana raaka-aine toimituksista sopimalla. Se että Neuvosto-Venäjän ensimmäinen auto oli englantilainen lienee kertovan enemmän kuin tarpeeksi kaikille.

    • Kyllä se taitaa olla niin että kamelin selän katkaisi ratkaiseva isku.... Stalingradin taistelu....

      • juudnizt

        Höpöti höö. Kriegsmarinen tuhosi Englanti. Luftwaffe jaettiin puoliksi ihan kuten maavoimatkin.

      • LaD
        juudnizt kirjoitti:

        Höpöti höö. Kriegsmarinen tuhosi Englanti. Luftwaffe jaettiin puoliksi ihan kuten maavoimatkin.

        Kriegsmarine oli merkityksetön sodan kulun kannalta

      • baltshts trl
        LaD kirjoitti:

        Kriegsmarine oli merkityksetön sodan kulun kannalta

        Ei se Englannille ollut.

      • LaD
        baltshts trl kirjoitti:

        Ei se Englannille ollut.

        Oli. kriegsmarine oli liian pieni uhkaamaan grand fleetiä

      • nooh juuh
        LaD kirjoitti:

        Oli. kriegsmarine oli liian pieni uhkaamaan grand fleetiä

        Eiköhän nuo ainakin Narvikin ja muutaman muun epäonnistumisen jälkeen keskittyneet kauppalaivojen upottamiseen joilla tietääkseni Englantia ruokittiin vaikka brittifanit ovat tarmokkaasti yrittäneet todistaa että Englanti huolti itseään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      61
      1179
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      891
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      326
      657
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      651
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      626
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      618
    7. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    8. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      93
      600
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      75
      566
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      564
    Aihe