BIOMETRISET TUNNISTEET OVAT VAARAKSI VAPAUDELLE !!

EU VALEHTELEE

KANSALAISTOTTELEMATTOMUUSKO RIKOLLISTA?

Suomen laki rikkoo nykyään ihmisoikeuksia samalla pakottaen henkilön luopumaan omista periaatteistaan. Suomessa on rikollista kieltäytyä asepalveluksesta / siviilipalveluksesta esim. henkilön Kristinuskon vuoksi, kun taas esim. Jehovan todistajat ovat asepalveluksesta kokonaan vapautettuja. Kristinuskoon uskova siis joutuu vankilaan, Jehovan todistaja saa olla vapaa.

Suomen ja Euroopan Unionin laki pakottaa passia uudistettaessa luovuttamaan sormenjälki tiedot tallennettavaksi passin bio-metriseen siruun. Jos henkilö ei tahdo luovuttaa passiin sormenjalkiään bio-metrisiin passeihin liittyvien turvallisuus riskien tai periaatteen vuoksi jossa vain rikollisilta otetaan sormenjäljet, ei tavallisilta kansalaisilta ja lapsilta! Jolloin ei hänellä ole oikeutta matkustaa Euroopan Unionia pidemmälle. Henkilö on siis rinnastettavissa nykyajan EU-panttivangiksi. Miksi samaan aikaan Iso-Britannian kansalainen saa passin ilman sormenjälkiä ja matkustaa vapaasti, vaikka on myös Euroopan Unionin jäsenmaa.

Onko siis rikollista vastustaa totalitarisoituneeseen suuntavaa valtiota tai unionia, joka demokratian nimissä rikkoo ihmisoikeuksia ja pakottaa omia kansalaisiaan hyväksymään fasistiseen suuntaan menevät lait ja asetukset, ilman vaihtoehtoja?

9

100

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kokkolakarlebyy

      Olen samaa mieltä, parhaillaan pelkän henkilökortin varassa matkustava.

      Biotunnisteet on ehdottomasti henkilötiedoista liian paljastavia, mutta ihmiset on lampaita ja menee sinne minne käsketaan ilman maalaisjärkeä?

      EU on mennen talven lumia!

    • ninnuliina

      Kuinka voi olla varma ettei noit sormenjälki tietoi käytet vääri jos passi varastetaa tai sun sormenjäljet on joutunt virheellisest johonki tietokantaa?
      Mul on vaan henkilökortti mut en ymmärrä miks en saa passia jotta vois matkustaa muualle, ku Britit kerta saa. Mä oon tätä bio-juttuu vastaan kans.....?

    • veskuvpk
    • eewert
    • Ehkä euro?

      "Miksi samaan aikaan Iso-Britannian kansalainen saa passin ilman sormenjälkiä ja matkustaa vapaasti, vaikka on myös Euroopan Unionin jäsenmaa."

      Olisiko selitys eurossa? Iso-Britannia on säilyttänyt puntansa, joten ehkä Suomenkin kannattaisi palata markkaan mm. tämän takia, kansainvälisten talous- ja rahapoliittisten ongelmien lisäksi. Aikanaan tulee siru ihon alle maksuvälineeksi (ilmestyskirjassa), joten yksityisyys menetetään.

      Suomessa noudatetaan liian kirjaimellisesti direktiivejä ja säädöksiä. Monet europarlamentin ulkomaalaiset virkamiehet ovat todenneet niin lehtihaastatteluissa. Esim. Iso-Britannia osaa säilyttää kansalaistensa perusoikeudet ja hyvinvoinnin, mutta EU-Suomelle tärkeintä on Brysselin noudattaminen, jotta joudutaan EU:n orjaksi. (Mielestäni on oltu jo reilut 17 vuotta EU:n orjia.) Lissabonin sopimus on täällä tärkeämpi kuin oma perustuslaki (mm. yksityisyydensuoja).

    • kukkahattulyyli

      Direktiivit joopa joo. Kaykaapas katsomassa kuinka taalla Pariisin kerskustassa on lauantaisin markkinat metro-raiteiden alla kiven heiton paassa Eiffelista, myytavana on lihaa, kalaa, leivonnaisia jne kaikki ilman mitaan hygienia toimenpiteita eli avoimella poydalla, myyjilla paljaat kadet ja tuskin taskussa hygiena-passeja? Kavin Lontoossa paikallisessa kauppahallissa, jossa tunnelma oli kuin 100 vuotta taaksepain, kylmanvareet kavi selkapiissa kun lihatiskia katselin? Suomi on menettanyt jarkensa EU-direktiiveilla, eika niiista ole paluuta, peli on pelattu!

      • Lex Pihlajamäki

        Jehovan todistajille kaavaillaan muutosta nykyisestä laista. Keskustalainen poliitikko Pihlajamäki kun oli ministerinä hän se ajoi lain niin ettei Jehovan totaalikieltäytyjät joutuneet enää siitä vankilaan. Jehovan Todistajana olo ei vapauta vastuusta.


      • Se taas
        Lex Pihlajamäki kirjoitti:

        Jehovan todistajille kaavaillaan muutosta nykyisestä laista. Keskustalainen poliitikko Pihlajamäki kun oli ministerinä hän se ajoi lain niin ettei Jehovan totaalikieltäytyjät joutuneet enää siitä vankilaan. Jehovan Todistajana olo ei vapauta vastuusta.

        on aivan sama, mitä lakeja laativat, tuolla Yhteiskunta/maanpuolustus sivuilla on ollut näistä juttua, samoin kun Jehovien sivulla, ja eivät he mene armeijaan, aikoinaan edes Saksan pahamaineinen Gestapo ei saanut jehovan todistajia armeijaan, he vain menevät vankilaan, mikä tietysti on veronmaksajille kalliimpi vaihtoehto, kuin se vapauttaminen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      124
      2078
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      1984
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1813
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      256
      1485
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1396
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      536
      1133
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      986
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      930
    9. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      352
      907
    Aihe