Kansa saa sellaisen presidentin kuin ansaitsee

homomyönteinen kokoomus saa vastaansa homon.
13111
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Tänä aamuna juontaja sanoi, että ihmiset olisivat tulleet suvaitsemammaksi ja että seksuaalinen suuntautuminen ei olisi este pressaksi. Niinkö se luulee.
Suurin syyni , että en äänestänyt haavistoa on sen homous.
Inhosin syvästi jo sen Haaviston naamaa, kun se näkyi ruudussa.
Ja ei todellakaan suuri osa ihmisiä ole tulleet suvaitsemmaksi.
Homoinho on edelleen.
Ei jumala luonut kahta samaa sukupuolta elämään yhdessä.

Äänestä

Älkää nyt helevetissä unohtako, että se Haavisto on pohjiltaan punavihreä! Siitä kun päällikkö leivotaan niin jo lähtee verotus nousemaan ja maata aletaan ohjaamaan takaisin kivikauteen.
Julkihomous kun on nykyisen päällikön myötä muodissa niin Pekka on vaan taiten käyttänyt homouttaan hymyillen hyväkseen,,,on coolia olla homo,,,,tai sitten ei. Ovelana miehenä,,,vai onko tuo suhteessaan naisen roolissa,,, Haavisto on osin sarkastisellakin suhtautumisellaan sukupuoliseen suuntautuneisuuteensa saanut sympatioita osakseen, onhan homollakin oikeutensa.
Vihreä, homppeli presidenttinä mainostamassa Suomea maailmalla,,uskottavaa. Kaveri kulkee rasvatuubi taskun pohjalla ympäri maailmaa ja vakuuttelee tuntevansa ulkomailla touhuillessaan muiden maiden johtajia. Äijä ei tuntenut valokuvasta edes maamme kannalta tärkeimmän kumppanin Venäjän presidenttiä!! Siinä sitä ulkopoliittista osaamista, mikä kaiketi presidentin isoin rooli kuitenkin nykypolitiikassa on. Muutama vuosi Ahtisaaren tukikeppinä afrikan savanneilla ei tee Haavistosta pätevää euro-osaajaa, vaikka myönteisesti alueeseen suhtautuukin.
Kansa saa sellaisen presidentin kuin ansaitsee, mutta ei suomalaiset homoa ole ansainneet,,,,ihan niin paniikinomainen tilanne ei kai ole.

Äänestä

Hei,
miettikäähän vähäsen tätä vaihtoehtoa.
Suomen ensimmäinen "nainen" olisi Eteläamerikkalainen homo,
kuulostaako kivalta?

En usko kenenkään itseään kunnioittavan Suomalaisen äänestävän Haavistoa Presidentiksi.

Jossain menee hyväksynnän raja vielä nykyisinkin, vaikka elämme muuttuvassa maailmassa.

Yksikään Etelä, Itä Euroopan maa ei kutsuisi Suomen poikaparia valtiovierailulle omaan maahansa.

Todella hienoa olisi jos sivari olisi armeijan ylipäälikkö Suomessa.

Mitähän mieltä ovat 1900 luvun sodissa Suomea puolustaneet vielä elossa olevat Sotiemme Veteraanit?

Jos Haaviston valinta toteutuu niin koko Suomen hallinto alkaa rapautua sisältä päin.

Äänestä

"Mitähän mieltä ovat 1900 luvun sodissa Suomea puolustaneet vielä elossa olevat Sotiemme Veteraanit?"

Maailmalla kuuluisin sotaveteraanimme on Tom of Finlandina tunnettu homomies.

Äänestä
  • Oletko sinä munaton "mies" sotiemme veteraani.
    Kuuluisin Suomen Sotilas kaikillla mittareilla mitattuna on Mannerheim.
    Lueskele historiaa äläkä vastaile saduilla ainakaan tälle palstalle.

    Äänestä

  • Starikka 1948 kirjoitti:

    Oletko sinä munaton "mies" sotiemme veteraani.
    Kuuluisin Suomen Sotilas kaikillla mittareilla mitattuna on Mannerheim.
    Lueskele historiaa äläkä vastaile saduilla ainakaan tälle palstalle.

    Mannergeim se vasta homo olikin. Sellaset söpö pikku viikset ja saapikkaat jalassa.

    Äänestä

  • pussihousuhomomarsal kirjoitti:

    Mannergeim se vasta homo olikin. Sellaset söpö pikku viikset ja saapikkaat jalassa.

    Jos oli niin oli muttei taluttanut rouvakseen Kiinalaista homoa Presitentin linnaan.
    Keskusteluihin näyttää osallistuvan punakaartilaisen ja käpykaartilaisen jälkeläisiä.

    Jos ja kun Suomessa ei olisi näitä menneiden sotiemme Veteraaneja niin tekin lökäpöksut paimentaisitte Siperiassa poroja ja nukkuisittte heinäsuovissa, ettekä kirjoittelisi jorinoitanne nettiin.

    Äänestä

  • Sankar jylhän kuus, kirjoitti:

    Jos suomalaiset veteraanit eivät olisi taistelleet natsismin puolesta, niin Saksa olisi kukistunut paljon aiemmin, ja miljoonilta uhreilta olisi vältytty. Mikäli Suomi olisi osa Venäjää, niin meillä olisi sitä myötä uskottava puolustus ja mittavat luonnonvarat. Mietihän sitä kanttipää natsin penikka.

    Äänestä

  • problem natsi? kirjoitti:

    Kuules punaperse, tunge sormesi hanuuriisi ja työnnä sitten suureen suuhusi niin olet saanut makuelämyksen jota et voi vastustaa.

    Vai olisi sinulla luonnonrikkauksia, poikkeahan joskus vaikkka miehitetyssä Karjalassa katsomasssa miten asiat ovat hyvin siellä.

    Olet saatanan pellle unohtanut ne 20 miljoonnaa yhria jotka isä aurinkoinen teloitutti omia kansalaisiaan.

    Toivottavasti tukehdut seuraavaan keskikalja tuoppiin jonka ostat sossun rahoilla tietysti pummi.

    Lue historiaa ilman punalasejasi niin alat ehkä ymmärtää mistä oli kysymys puna-armeijan roistomaisisssa hyokkäyksisssä pieniä valtioita kohtaan.

    Ps, vieläkään ei ole myöhäistä muuttaa sinne onnelaan itärajan taakse.

    Takulla täällä ei valittasi homoja valtion suurimpaan virkaan jos veteraaneja ei olisi silloin ollut pitämässsä puoliaan röyhkeää puna-armeijaa vastaaan.

    "Takulla täällä ei valittasi homoja valtion suurimpaan virkaan jos veteraaneja ei olisi silloin ollut pitämässsä puoliaan röyhkeää puna-armeijaa vastaaan."

    Opettelehan natsi kirjoittamaan! Ja _takulla_ on parempi olla nyt tyytyväinen siis siihen, että homo valitaan presidentiksi.

    Ja nyt pidät saastaisen hitlerturpasi kiinni saatanan visvaa valuva natsihuoran vitusta valunut paskaläntti.

    Äänestä

Mene sinä sinne itään, siellä ne valuu permaa huorien tavarat niin pääset vertaiseesi seuraan.

Tänne voi kirjoitella näköjään mitä vaan paskaa kenenkään siitä välittämättä.
Muista käyttää ehkäisyä kun pääset jonkun pulleron lakanoiden väliin purkamaan paineitasi sillä sinunlaisia älykääpiöitä ei kaivata missään päin maailmaa.

Tai tuskin nyrkkikyllikillä kukaan on raskaaksi saattanut ketään, olisit sitten ensimmäinen laatuaan.

Päde huomenna kaljakuppilassasi ja kehu kuinka sinä osaat kirjoittaa oikein kunnon suomea ihan nettiin asti.

Äänestä
  • Hei, asiaan! Täällä piti keskustella vaaleista, joten annetaan "vanhojen haavojen" olla.

    Pääasia kai on, että saatais ammattitaitoinen nokkamies Suomeen,eikö? v. 2012 keskusteluun ei kannattane sekottaa sellaisia, joilla on pehmytosat jo maatuneet ajta sitten..?

    Äänestä

  • Pressan vaali 2012 kirjoitti:

    Hei, asiaan! Täällä piti keskustella vaaleista, joten annetaan "vanhojen haavojen" olla.

    Pääasia kai on, että saatais ammattitaitoinen nokkamies Suomeen,eikö? v. 2012 keskusteluun ei kannattane sekottaa sellaisia, joilla on pehmytosat jo maatuneet ajta sitten..?

    Kysymys, kumpi isä kumpi äiti?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

mmmmnnnnbbb kirjoitti:

homomyönteinen kokoomus saa vastaansa homon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu